< Raamatunkysymys 2. Samuelin kirjasta

K: Milloin 2. Samuelin kirja erotettiin 1. Samuelin kirjasta?

V: Nykyisissä juutalaisissa Raamatuissa ne ovat yksi kirja. 1. ja 2. Kuningasten kirja ovat myös yksi kirja. 1. ja 2. Samuelin kirja jaettiin, kun Septuaginta käännettiin noin vuonna 250 eKr. Septuagintassa niitä kutsutaan vastaavasti 1., 2., 3. ja 4. Kuningasten kirjaksi.

Ei ole tärkeää, käsitelläänkö 1. ja 2. Samuelin kirjaa yhtenä vai kahtena kirjana. Tärkeää on 1. ja 2. Samuelin kirjan sisältö.

K: Miten 2. Samuel eroaa 1. Aikakirjan luvuista 1–21?

V: Ne kattavat saman ajanjakson ja ovat keskenään samankaltaisia. 1. Aikakirja keskittyy kuitenkin enemmän sukuluetteloihin ja jättää pois Daavidin tekemät pahat teot. Lisäksi 2. Samuelin kirjan 22. luvussa oleva ylistyslaulu on hyvin samankaltainen kuin Psalmi 18.

K: Mitä arkeologisia todisteita Daavidin hallituskaudesta on 2. Samuelin kirjassa?

V: Ennen vuotta 1993 meillä ei ollut yhtään, mutta nyt meillä on kolme arkeologista esinettä, jotka saattavat viitata Daavidiin.

Tel Danin stela on valmistettu kalliista kivestä aramealaisen hallitsijan toimesta noin 800 eKr. Siinä mainitaan ”Ahabin poika Joram, Israelin kuningas” ja ”Joramin poika Ahaziahu, Daavidin suvun kuningas”.

Moabissa sijaitsevassa Meshan steleessä (11–18) mainitaan ”Da[vidin] suku”. Kuvan Meshan steleestä, jota kutsutaan myös Moabin kiviksi, voit nähdä teoksessa Rose Book of Charts, Maps & Time Lines, s. 77.

Shoshenqin reliefi Thebassa, Egyptissä, muistuttaa faarao Shoshenqin/Shishakin hyökkäystä Juudaan vuonna 925 eKr. Siinä mainitaan ”Daavidin ylängöt”.

Katso lisätietoja osoitteesta http://theophilogue.com/2009/04/24/extrabiblical-evidence-for-king-david/ (4.1.2014).

K: Miksi 2. Sam. 1:4–10:ssä amalekilaisten sanat ovat ristiriidassa 1. Sam. 31:3–5:n kertomuksen kanssa Saulin kuolemasta?

V: Yksityiskohdat ovat erilaiset. 1. Samuelin kirjassa 31:3–5 jousimiehet olivat osuneet Sauliin. Saatuaan kuolettavan haavan Saul teki itsemurhan. Filistealaiset veivät Saulin haarniskan koristamaan temppeliään. Amalekilainen sanoi, että kyseessä olivat sotavaunut ja ratsumiehet, että hän tappoi Saulin ja että filistealaiset jättivät haarniskan amalekilaiselle, jotta tämä voisi ottaa sen myöhemmin.

Yksinkertaisin vastaus on, että amalekilainen valehteli, koska hän luuli Daavidin antavan hänelle palkkion. Ilmeisesti amalekilainen kohtasi Saulin ennen kuin filistealaiset riisuivat ruumiin, sillä amalekilainen vei mukanaan kruunun ja käsivarsikorun. Olisi myös hyvin kummallista, jos amalekilainen olisi ollut israelilaisten leirissä israelilaisten sotilaana. On todennäköisempää, että amalekilainen oli alueella taistelun jälkeen ja tuli myöhemmin riisumaan kuolleilta arvotavarat.

Josephus yritti virheellisesti sovittaa amalekilaisen sanat yhteen 1. Samuelin kirjan 31. luvun kanssa, mutta siihen ei ole tarvetta, jos amalekilainen valehteli.

K: Onko 2. Sam. 1:4–16:n tapaan nykyäänkin tilanteita, joissa ihmiset kertovat valheellisesti tehneensä syntejä, vaikka eivät todellisuudessa ole niitä tehneet?

V: Amalekilaisen tapauksessa hän näki siinä paljon potentiaalisia etuja eikä mitään haittaa. Hän ei varmasti olisi ajatellut, että Daavid olisi pitänyt sitä vääränä. Samoin ihmiset voivat nykyäänkin valehdella tehneensä syntiä, kun a) he eivät pidä sitä vääränä, tai b) he eivät näe mitään haittaa siinä, että ”parantavat mainettaan” niin tekemällä, tai c) he näkevät siinä hyötyä.

Se, mitä amalekilainen täysin sivuutti, oli se, että Daavid oli ennen kaikkea jalo ja kunniallinen mies, kun taas Saul, kuten monet muutkin, ei ollut. Monet maailmassa eivät ymmärrä kunniallisen miehen tai naisen käsitettä.

K: Miksi Daavid tappoi 2. Sam. 1:6–15:ssä miehen, joka väitetysti oli tappanut Daavidin vihollisen?

V: Daavid piti kuninkaan viran kunnioittamista tärkeämpänä kuin sitä, kuinka nopeasti hänestä voisi tulla kuningas. Daavid saattoi myös olla vähemmän huolissaan siitä, että Jumala rikkoisi lupauksensa, kuin siitä, että ihmiset eivät kunnioittaisi hallitusta. Nämä kaksi asiaa – luottamus siihen, että Jumala lopulta järjestää asiat kuntoon, ja luottamus siihen, että Jumalan ajoitus on paras – ovat tärkeitä näkökohtia myös nykypäivän uskossamme Jumalaan.

Toisaalta, jos ihmiset olisivat kuulleet, että Daavid oli säästänyt ja jopa palkinnut miehen, joka oli surmannut edellisen kuninkaan, Daavidia ei olisi pidetty laillisena kuninkaana, joka palkitsee edeltäjänsä surmaajia.

K: Millainen on tämän runon rakenne 2. Sam. 1:19–27:ssä?

V: Nämä jakeet sisältävät eräänlaista heprealaista kirjallista symmetriaa, jota esiintyy yleisesti Vanhassa testamentissa ja jota kutsutaan kiasmaksi. Se oli ilmeisesti kuuluisa runo, koska 2. Samuelin kirjan kirjoittaja mainitsee, että se löytyy Jasharin kirjasta. Tässä on runon rakenne.

2. Sam. 1:19 Joonatan (implisiittinen)

— 2. Sam. 1:20 molemmat miehet (implisiittinen)

— — 2. Sam. 1:21 Saul (nimenomaisesti mainittu)

— — — 2. Sam. 1:22–23 Jonatan ja Saul (nimenomaisesti mainittu)

— 2. Sam. 1:24 Saul (nimenomaisesti mainittu)

— 2. Sam. 1:25–26 Jonatan (nimenomaisesti)

2. Sam. 1:27 molemmat miehet (implisiittisesti)

Mielenkiintoisena sivuhuomautuksena mainittakoon, että hepreassa tällaista hautajaislaulua, samoin kuin Valitusvirsiä, kutsutaan qyniksi, kun siihen liittyy valitusta. Irlannissa valitusta sisältävää hautajaislaulua kutsutaan nimellä ”keen”. Daavid käski opettaa tämän Juudan miehille, koska Daavid ei ollut vielä Israelin kuningas.

K: Miksi Daavid sanoi 2. Sam. 1:23:ssa, että Saul oli ”rakastettu ja miellyttävä elinaikanaan”, vaikka Saul yritti toistuvasti tappaa Daavidin?

V: Daavidilla olisi ollut paljon valittamista, jos hän olisi päättänyt tehdä niin. Daavid oli kohtelias ja muistutti Saulin elämän aikaisemmasta ja paremmasta ajasta.

Luonnollisesti voisi odottaa, että Daavidilla olisi sydämessään katkera viha Saulia kohtaan. Hänen tässä esittämänsä huomautukset osoittavat, että hän päätti olla kantamatta tätä kaunaa. Samoin meillä on valinta, haluammeko kantaa vihaa ja kaunaa sydämessämme vai emme. Matteuksen evankeliumin 18:21–35 ja 1. Korinttolaiskirjeen 13. luku osoittavat, että emme saa tehdä niin.

K: Milloin meidän pitäisi 2. Sam. 1:23–24:n mukaisesti sivuuttaa henkilön negatiiviset ja vainoharhaiset piirteet ja puhua vain positiivisista asioista, kuten Daavid teki?

V: Daavid vaikutti hieman liioittelevalta ylistäessään Saulia, ja Raamattu tallentaa uskollisesti sen, mitä hän lauloi. Sinun ei tarvitse sanoa mitään negatiivista jostakusta; joskus on parempi pysyä vaiti. Daavidilla oli tässä kolme tarkoitusta. Hän halusi aidosti surra ystäväänsä Jonatania. Daavid halusi tehdä selväksi, ettei hän ollut osallinen edellisen kuninkaan kuolemaan eikä auttanut siinä. Daavid halusi saada pohjoisten heimojen tuen. Keskeistä tässä on se, että Daavid ei osoita lainkaan katkeruutta Saulia kohtaan.

K: Kun 2. Sam. 1:26:ssa sanotaan, että Daavidin rakkaus Joonatania kohtaan oli suurempi kuin rakkaus naisia kohtaan, tarkoittaako se, että heillä oli romanttisia tunteita toisiaan kohtaan?

V: Ei. Tässä käytetty hepreankielinen sana ”aheb” tarkoittaa ystävyyden rakkautta. Sitä ei käytetä missään muualla homoseksuaalisuuden merkityksessä. Ihmisillä voi olla vahvoja ystävyyden tunteita ilman, että kyseessä olisi romanttinen suhde.

K: Mitkä olivat seuraukset siitä, että Daavid voiteltiin Juudan kuninkaaksi (2. Sam. 2:1)?

V: Samuel oli jo noin viisitoista vuotta aiemmin voitelut Daavidin kuninkaaksi yksityisesti. Mutta Daavidin julkinen voitelu kuninkaaksi aiheuttaisi melkoisen kohun. Ensinnäkin se olisi selkeä viesti filistealaisille siitä, ettei hän ollut heidän vasallinsa. Toiseksi Daavid odotti viisitoista vuotta, kunnes Herran voideltu Saul kuoli, ennen kuin hänestä tuli kuningas. Daavid ei kuitenkaan aikonut suostua siihen, että Jumalan valitsemattomasta Iis-Bosetista tulisi seuraava kuningas. Kun Daavid kruunattiin Juudan kuninkaaksi, se merkitsi irtautumista muusta Israelista, mikä johtaisi sisällissotaan.

K: Miksi Jumala halusi Daavidin tekevän Hebronista pääkaupunkinsa (2. Sam. 2:1)?

V: Raamattu ei kerro sitä, mutta voimme nähdä viisi syytä.

1. Hebron oli yksi Juudan suurimmista kaupungeista.

2. Historiallisesti Abraham ja patriarkat oli haudattu sinne.

3. Pohjoisessa asuvat israelilaiset eivät olleet vielä hyväksyneet Daavidia kuninkaakseen.

4. Hebron sijaitsi vuoristossa, korkeammalla kuin mikään muu Juudan kaupunki, ja oli siten paremmin suojassa hyökkäyksiltä. 19–20 mailia koilliseen sijaitseva Jerusalem olisi ollut vielä parempi vaihtoehto, mutta se oli vielä jebusilaisten hallussa.

5. Hebron oli yksi Juudan kaupungeista, joihin Daavid oli aiemmin lähettänyt ryöstösaaliin (1. Sam. 30:31).

K: Miksi Daavid lähetti 2. Sam. 2:5–7:ssä nimenomaan sanansaattajia Jabes-Gileadin kaupunkiin?

V: He saattoivat ajatella, että heidän tekonsa Saulin ja Jonatanin kunniaksi saattaisivat suututtaa uuden kuninkaan, Daavidin. Daavid lähetti tarkoituksella sanansaattajia vakuuttamaan heille, ettei asia ollut niin, ja että Daavid kunnioitti Saulin ja Jonatanin muistoa. Tämä oli Daavidin puolelta myös ovelaa, sillä hän yritti rauhanomaisesti saada Jabes-Gileadin asukkaat hyväksymään hänet kuninkaakseen.

K: Miksi 2. Sam. 2:8:ssa mainittu Ish-Boshet kutsutaan 1. Aik. 8:33 ja 9:39:ssa nimellä Esh-Baal?

V: Baal voi tarkoittaa isäntää, Herraa tai kanaanilaista jumalaa. ”Esh-Baal” tarkoittaa ”Baalin tulta”, ja ”ish” tarkoittaa miestä. Saul antoi pojalleen nimen Ish (mies) Baalin, todennäköisesti tarkoituksenaan viitata isäntään tai Herraan. Kirjoittajat tai kopioijat muuttivat nimen luultavasti muotoon bosheth, joka tarkoittaa häpeää. Ish-Bosheth saattaa olla myös se Ishvi, joka mainitaan 1. Samuelin kirjassa 14:49.

K: Miksi Abner ei tukenut Daavidia 2. Sam. 2:8:ssa?

V: Jos Abner olisi tukenut Daavidia, se olisi estänyt seitsemän vuotta kestäneen sisällissodan. Vaikka Raamattu ei sitä suoraan sano, on syytä muistaa, että Abner oli todennäköisesti yksi niistä armeijan johtajista, jotka aiemmin olivat jahdanneet Daavidia. Abner oli Saulin serkku, joten Saulin pojan jälkeen hänellä olisi ollut oikeus valtaistuimeen. Usein ihmiset kärsivät jommasta kummasta ongelmasta: joko he eivät ole uskollisia silloin, kun heidän pitäisi olla, tai he ovat uskollisia sille, jolle heidän ei pitäisi olla.

Sivuhuomautuksena mainittakoon, että Daavid hallitsi vain Juudaa seitsemän ja puoli vuotta, ja Ish-Boshet hallitsi pohjoisessa kaksi vuotta. Tämä tarkoittaa, että Abner johti pohjoisen armeijoita viisi ja puoli vuotta, ennen kuin hän ryhtyi kuninkaanvalitsijaksi ja kruunasi kuninkaaksi Ish-Boshetin, joka oli tuolloin 40-vuotias. Huomaa, että Raamatussa ei sanota, että Israelin kansa kruunasi Ish-Boshetin kuninkaaksi; vain Abner teki niin. Abner saattoi olla hyvin kiireinen ajaessaan filistealaisia pois Israelista. Abner oli kiinnostuneempi pysymään vallassa kuin kansallisen yhtenäisyyden edistämisestä tai Ish-Boshethin kruunaamisesta kuninkaaksi. Mutta kun Ish-Bosheth moitti Abneria siitä, että tämä oli ottanut yhden Saulin sivuvaimoista omakseen, Abner näki vallansa heikentyneen ja siirtyi sitten Daavidin puolelle, jossa hän toivoi voivansa edelleen käyttää valtaa Joabin alaisuudessa tai rinnalla.

Erinomainen esimerkki tästä oli loistava saksalainen kemisti Fritz Haber. Hän oli Haber-prosessin keksijä; kyseessä oli menetelmä, jolla typpeä voitiin erottaa ilmasta. Tämä mahdollisti Saksalle räjähteiden valmistamisen ilman, että sen tarvitsi turvautua tuontiin Chilestä tai muista maista. Isaac Asimovin teoksessa *Book of Facts* (s. 254) todetaan, että ilman Haberin työtä Saksa olisi joutunut vetäytymään ensimmäisestä maailmansodasta jo vuonna 1916. Haber johti myös Saksan myrkkykaasujen kehittämistä ensimmäisessä maailmansodassa. Isaac Asimovin teoksessa *Book of Facts* (s. 254) mainitaan myös, että Haber joutui maanpakoon Hitlerin noustua valtaan, koska hän oli juutalainen.

Mihin kaikkeen olet uskollinen?

K: 2. Sam. 2:8: milloin meidän tulisi kärsivällisesti odottaa pahan hälvenemistä, tarvittaessa pakenemalla, ja milloin meidän tulisi nousta vastarintaan ja taistella joko sen puolesta, mitä Jumala on antanut meille, tai sen puolesta, mitä Jumala on antanut muille?

V: Daavidin kärsivällinen odottaminen Saulin suhteen ja se, ettei Daavid suostunut sietämään Ish-Boshetia, on mielenkiintoinen esimerkki siitä, milloin on parasta olla kärsivällinen ja milloin ei.

Yksinkertaistettu vastaus on, että taistellaan silloin, kun Jumala haluaa meidän taistelevan, ja jätetään taistelematta silloin, kun Jumala ei halua. Mutta miten sitten tiedämme, milloin Jumala haluaa meidän taistelevan?

Kristittyjä vainotaan Manner-Kiinassa, Pohjois-Koreassa, Afganistanissa, Iranissa, Intian Assamissa ja Pohjois-Nigeriassa. Tietenkään Yhdysvaltojen ei pitäisi jakaa armeijaansa kuuteen osaan ja hyökätä Manner-Kiinaan ja viiteen muuhun alueeseen puolustaakseen sorrettuja kerralla. Mistä siis tietää, milloin toisia on puolustettava ja milloin se ei ole mahdollista?

K: Miksi 2. Sam. 2:8–11:ssä Abner ja myöhemmin Ish-Boshet perustivat Israelin pääkaupungin Jordan-joen itäpuolelle?

V: Muistakaa, että filistealaiset olivat miehittäneet melko suuren osan maasta Juudan ja Galileanmeren välillä. Itäpuolella sijaitsevaan pääkaupunkiin olisi heidän vaikea päästä. Mahanaim oli todennäköisesti hyvin linnoitettu, koska Daavid pakeni sinne pakoessaan Absalomia.

K: Keitä olivat 2. Sam. 2:9:ssä mainitut ashurilaiset?

V: Nämä olivat todennäköisesti ihmisiä kylästä nimeltä Ashuri. Aserin heimon kansa asui kauempana. Nämä eivät olleet kotoisin Assurista, Assyrian varhaisesta pääkaupungista.

K: Hallitsiko Ish-Boshet 2. Sam. 2:10:n mukaan kaksi vuotta, vai hallitsiko Daavid seitsemän ja puoli vuotta Hebronissa, kuten 2. Sam. 2:11 ja 2. Sam. 5:5 kertovat?

V: Kristityillä on kaksi erilaista vastausta.

Daavid hallitsi Juudassa vain seitsemän ja puoli vuotta: Ish-Boshet, Abner ja israelilaisarmeija joutuivat vetäytymään itään Jordan-joen yli filistealaisten voiton jälkeen. Ish-Bosheth nimitettiin ensin Gileadin, Ashurin ja Jezreelin kuninkaaksi 2. Samuelin kirjan 2:8–9 mukaan. Vasta viiden ja puolen vuoden kuluttua he valloittivat takaisin riittävän alueen Jordan-joen länsipuolelta. Siksi Israelilla ei ollut kuningasta 5 1/2 vuoden ajan, minkä jälkeen Ish-Bosheth hallitsi kaksi vuotta ja sitten Daavid.

Daavid hallitsi Hebronissa seitsemän ja puoli vuotta: Vaikka Ish-Boshethin kruunaamisessa saattoi olla pieni viive, seitsemän ja puolen vuoden jakso viittasi koko siihen aikaan, jonka Daavid hallitsi Hebronissa ennen Jerusalemin valloittamista ja siellä hallitsemista. Ish-Boshethin murhan ja Daavidin Jerusalemin hallituskauden välisenä aikana Daavid ei hallinnut missään muualla kuin Hebronissa. Siksi Ish-Bosheth oli Israelin kuningas kahden vuoden ajan, minkä jälkeen Daavid hallitsi sekä Israelia että Juudaa viiden ja puolen vuoden ajan Hebronissa, ennen kuin hän siirsi pääkaupunkinsa Jerusalemiin.

Ensimmäinen näkemys on kuitenkin todennäköisesti oikea; missään ei sanota, että Abner olisi kruunannut Ish-Boshethin välittömästi.

K: Miksi 2. Sam. 2:19–24:ssä Asahel ajoi takaa juuri Abneria ja miksi Abner löi häntä keihäänsä perällä?

V: Joab ja Abisai jahtasivat nimenomaan myös Abneria 2. Samuelin kirjassa 2:24. Ehkä he tajusivat, että Abner oli sekä kapinan takana oleva voima että kykenevä kenraali, ja että jos he vain tappaisivat hänet, israelilaiset alistuisivat. Asahel juoksi erittäin nopeasti; ehkä hän oli kevyempirakenteinen kuin Abner (joka oli vanhempi) ja muut. Abner ei näyttänyt olevan liian huolissaan siitä, että Asahel tappaisi hänet; mutta hän näki, että tämä sota päättyisi paljon vaikeammin, jos hän tappaisi Joabin ja Abishain veljen. Ehkä Abner ei aikonut kääntyä ja käyttää keihään terävää päätä, vaan aikoi vain haavoittaa Asahelia. Mutta riippumatta siitä, mitä Abner aikoi, isku tappoi lopulta Asahelin, joka ei ollut odottanut tätä.

K: 2. Sam. 2:19–24:ssä Asahel oli varma, että hänen nopea juoksunsa riitti voittamaan mahtavan, hyvin panssaroidun soturin. Asahelin ylimielisyys koitui kohtalokkaaksi. Onko nykyään tilanteita, joissa jonkun taito yhdellä alalla antaa hänelle vääränlaista itseluottamusta toisella alalla?

V: Tämä voi olla yleistä liike-elämässä, kun menestys yhdellä toimialalla saa johtajat ajattelemaan, että he voivat laajentaa toimintaansa muille toimialoille. Joskus he ovat oikeassa, ja joskus eivät. Joskus poliitikot ja lääkärit, joilla on paljon kokemusta tai tietoa yhdellä alalla, olettavat, että heidän asiantuntemuksensa ulottuu kaikille aloille.

K: Miksi Joab lopetti Abnerin armeijan takaa-ajon 2. Sam. 2:26–32:ssa?

V: Raamattu ei kerro sitä. Ehkä Joab tiesi, että tämä oli järjetön sota, ja hän oli tyytyväinen lopettamaan heti, kun Abnerkin lopetti. Mutta jos Abner ei olisi ottanut esille armoa, ehkä Joab olisi käskenyt armeijansa jatkaa taistelua tappaakseen mahdollisimman monta israelilaista.

K: Miksi 2. Sam. 2:30–31:ssä tappiot olivat niin epätasaiset, 360 vastaan 20?

V: Daavid oli todennäköisesti oppinut uusia aseita ja taistelutekniikoita taistellessaan filistealaisia vastaan, taistellessaan samassa joukossa Gatin filistealaisten kanssa (1. Samuelin kirja 27) sekä pitämällä joitakin filistealaisia omassa armeijassaan. (Heitä kutsuttiin keretilaisiksi ja peletilaisiksi.) 2. Samuelin kirjan 1:18 mukaan Daavid opetti myös sotilailleen jousen ja nuolien käyttöä. Lisäksi Daavidilla oli kokeneita sotilaita, ja monet Saulin armeijan kokeneista sotilaista olivat saaneet surmansa filistealaisten käsissä Gilboan vuorella.

K: Tarkoittaako 2. Sam. 3:1, että taisteluja käytiin jatkuvasti seitsemän ja puolen vuoden ajan?

V: Kyseessä oli vihamielinen tilanne, ei jatkuvaa taistelua. Muistakaa, että sekä Abnerilla että Daavidilla ja Joabilla oli kädet täynnä työtä filistealaisten torjumisessa. Näiden vihamielisyyksien keskellä Daavid pyysi Ish-Bosetilta, että Daavidin vaimo Mikal palautettaisiin hänelle, ja Ish-Boset suostui siihen valittamatta. Kuten näemme myöhemmin 2. Samuelin kirjan luvuissa 3–4, on olemassa erilaisia uskollisuuden muotoja ja erilaisia epäuskollisuuden muotoja. Lähes koko tämän ajan Abner oli uskollinen Ish-Boshetille, mutta suurempi kysymys on: ”Oliko hän uskollinen Jumalalle?”

K: Olisiko Daavidin pitänyt 2. Sam. 3:1–5 ja 2. Sam. 5:13–16 mukaan mennä naimisiin kaikkien näiden vaimojen kanssa?

V: Ei, sillä jotkut heidän lapsistaan aiheuttaisivat Daavidille myöhemmin paljon surua. 5. Mooseksen kirjan 17:17 mukaan kuningas ei saa ottaa itselleen monia vaimoja, jotta hänen sydämensä ei kääntyisi pois uskollisuudestaan Jumalaa kohtaan. Kun Daavid oli mennyt naimisiin Miikalin, Ahinoamin ja Abigailin kanssa, hän meni vielä naimisiin Maakan, Haggitin, Abitalin ja Eglahin kanssa. Raamattu ei mainitse Chileabia/Kileabia/Kalebia enää, joten hän luultavasti kuoli ennen aikuisikää. Kolme hänen vaimojensa poikaa – Ahinoamin poika Amnon, Maakan poika Absalom ja Haggitin poika Adonia – aiheuttaisivat Daavidille paljon surua ja päätyisivät traagiseen kuolemaan.

K: Onko 2. Sam. 3:3:ssa ja 1. Aik. 2:23:ssa mainitusta Geshurin valtakunnasta arkeologisia todisteita?

V: Kyllä. Palanut palatsi, jonka sisältä on löydetty olutsuodatin, on ajoitettu vuosille 1100–1000 eKr. Timothy Rennerin ja Ira Sparin mukaan artikkelissa ”The Land of Geshur Project”, joka julkaistiin New Jersey Archaeological Consortium Newsletter -lehdessä nro 3 (1988). Tämän tuhon tekivät todennäköisesti Joab ja israelilaiset juuri ennen kuin Daavid syyllistyi aviorikokseen Batseban kanssa.

K: Mitä tiedämme Rizpasta 2. Sam. 3:7:ssä?

V: Rizpa oli Saulin sivuvaimo eli toissijainen vaimo. Kun Ish-Boshetista tuli kuningas, oli tapana, että kuninkaat perivät isänsä sivuvaimot. Tämä tekisi Rizpasta Ish-Boshetin isän vaimon, mikä on tavallaan kammottavaa. Tämä käytäntö on ristiriidassa 3. Mooseksen kirjan 18:8:n sekä Uuden testamentin 1. Korinttolaiskirjeen 5:1:n kanssa. Sitten Abner oli sukupuoliyhteydessä hänen kanssaan. Emme ole varmoja, oliko Rizpalla mitään sananvaltaa näissä asioissa. Rizpa oli se, joka suojeli Saulin seitsemän miespuolisen jälkeläisen paljastettuja ruumiita 2. Samuelin kirjassa 21:8–11. Huolimatta menneisyydestään, jossa häntä ”kierrätettiin”, Rizpa oli uskollinen suvunsa arvokkuudelle.

K: Onko 2. Sam. 3:8:ssa uskollisuus molemminpuolista, eli onko johtajalla velvollisuus olla uskollinen seuraajilleen?

V: Abner oletti niin ja tunsi itsensä petetyksi Ish-Boshethin syytöksen vuoksi. Ne, jotka asettavat johtajan virkaan, odottavat tämän tekevän sen, mihin hänet on asetettu. Johtajien odotetaan huolehtivan uskollisesti asemastaan ja alaisistaan.

Huomaa, että Abner ei sanonut ”koira”, vaan ”koiran pää”, mikä on silti halventava ilmaisu. Juutalaiset kommentaattorit tulkitsivat tämän tarkoittavan, että Abner menetti malttinsa ja kysyi vihaisesti, kohteliko Ish-Boshet Abneria epäkunnioittavasti vain koiralauman päällikkönä. Abner liioittelee ja tekee hätiköidyn johtopäätöksen Ish-Boshetin tyytymättömyydestä asiaan, jonka Abner pitää vain pienenä asiana. Tämä saattoi kuitenkin auttaa tasoittamaan tietä sille, että Abner myöhemmin kaappaisi valtaistuimen, eikä Ishboshet pitänyt tätä vähäpätöisenä asiana.

K: Mitä Abner tarkoitti 2. Sam. 3:12:ssa sanoilla ”Kenelle maa kuuluu?”

V: Tämä saattaa olla esimerkki Abnerin puolelta käytetystä strategisesta epäselvyydestä. Yhtäältä Abner oli asettanut Ishboshethin kuninkaaksi, joten hänellä oli vaikutusvaltainen asema, jossa hän hallitsi pohjoista valtakuntaa. Toisaalta Daavid oli Jumalan asettama laillinen kuningas, ja Abner tunnusti, että Daavidin pitäisi oikeastaan olla koko Israelin kuningas. Nämä molemmat merkitykset sopivat yhteen siinä, kun Abner sanoi Daavidille: ”Minulla on tosiasiallinen valta pohjoisessa valtakunnassa, ja luovutan sen sinulle. Joten ole hyvä ja pidä minusta hyvää huolta.”

K: Miksi Daavid vei Miikalin pois hänen mieheltään Paltilta/Faltielilta (2. Sam. 3:14–16 ja 1. Sam. 25:44)?

V: Kun mies menee naimisiin naisen kanssa, joka on vielä naimisissa, eikä aviomies ole eronnut hänestä tai hylännyt häntä, tilanne on sekava. Daavid ei jättänyt Miikalia vapaaehtoisesti, vaan Miikalin isä, kuningas Saul, pakotti hänet pakoon. Ei mainita, vastustiko Miikal toista avioliittoa vai ei. Daavidilla oli ensimmäisenä aviomiehenä oikeus vaatia naista takaisin. Ei kuitenkaan mainita, tekikö Daavid sen, mikä oli parasta, vai oliko hänen motiivinaan ensisijaisesti rakkaus Miikalia kohtaan vai ylpeys. Koska Miikal ”otettiin pois” Faltielilta, se viittaa siihen, että Daavid ei vahingoittanut Faltielia, joka oli melko hankalassa tilanteessa kuninkaansa suhteen. Palti ja Miikal olivat uskollisia toisilleen, mutta Daavidin ja Miikalin välillä oli aiempi sitoumus.

Lisäksi, koska Daavid oli ”naimisissa” Saulin suvun kanssa, tämä saattoi vahvistaa Daavidin vaatimusta valtaistuimelle Saulin jälkeen pohjoisen kuningaskunnan israelilaisten silmissä.

Uudelleenavioliitto voi nykyään olla hankala tilanne. Ainakin on tärkeää keskustella kaikkien osapuolten kanssa.

2. Samuelin kirjassa 3:16 Phaltiel seurasi Michalia Bahurimin kaupunkiin, joka sijaitsi luultavasti noin 1,5 mailia Jerusalemin koillispuolella. Myöhemmin Saulin suvusta kotoisin oleva Shimei saapui samasta kaupungista kiroamaan Daavidia 2. Samuelin kirjassa 16:5–8.

K: Rikkosiko Daavid 2. Sam. 3:14–16:ssa 5. Moos. 24:1–4:n määräystä, jonka mukaan mies, joka eroaa vaimostaan ja jonka vaimo menee naimisiin toisen miehen kanssa, ei voi ottaa häntä takaisin?

V: Itse asiassa ei. Daavid ei koskaan eronnut Miikalista; Saul otti hänet Daavidilta.

K: Miksi Joab syytti 2. Sam. 3:24–25:ssä Abneria petoksesta ja siitä, että tämä oli tullut vain vakoilemaan Daavidia?

V: Emme näe, että Joabilla olisi ollut mitään perustetta sanoa näin. Se saattoi kuitenkin vaikuttaa mahdolliselta. Joab toi tämän nopeasti esiin, koska hän ei halunnut kilpailijaa Daavidin armeijan ylipäälliköksi. Lisäksi koko tämä sota alkoi Abnerin takia, ja Juudan uskollisia miehiä, mukaan lukien Joabin veli, sai surmansa, ja Joab olisi ollut tyytymätön siihen, että Daavid juhli veljensä murhaajan kanssa.

Abner oli hyvin todennäköisesti rehellinen suhteissaan Daavidiin. 2. Samuelin kirjassa 3:1, kun Daavidin joukot vahvistuivat ja Abnerin heikkenivät, Abner näki lopputuloksen, sillä Ish-Boshet ei suostunut vapaaehtoisesti luopumaan kuninkuudesta. Niinpä Abner saattoi nähdä, että tämä oli ainoa ulospääsy.

Joab näytti tietävän paljon petoksista. Juuri Joab päätti murhata Abnerin kertomatta siitä Daavidille (2. Samuelin kirja 3:26–30). Joab oli siirtynyt Daavidin tottelemisesta, seuraamisesta ja palvelemisesta tekemään sitä, mitä hän piti parhaana itselleen. Vaikka Abner oli tappanut Asahelin taistelussa – eikä vahingossa –, Hebron oli turvakaupunki, joten Abnerilla olisi ollut ainakin oikeus oikeudenkäyntiin. Mutta Joab ei välittänyt siitäkään.

Joskus kunniallisesti toimivaa henkilöä syytetään epälojaalisuudesta, jopa niiden taholta, jotka ovat itse pettureita. Joab syytti Abneria petturuudesta, mutta itse asiassa juuri Joab oli se, joka käyttäytyi petturimaisesti.

K: Oliko Joab 2. Sam. 3:26–30:ssa uskollinen Daavidille?

V: Kyllä ja ei. Joabilla oli toki jonkin verran uskollisuutta Daavidia kohtaan, mutta Joab piti omia etujaan, kuten kostoa ja asemansa säilyttämistä, tärkeämpinä kuin uskollisuuttaan Daavidia kohtaan. Aivan kuten on olemassa osittaista kuuliaisuutta, on olemassa myös osittaista uskollisuutta. Joab saattoi perustella uskollisuuttaan sillä, ettei hän koskaan pettänyt Daavidia eikä toiminut vastoin mitään, mitä Daavid nimenomaisesti käski. Mutta Joab tiesi varmasti, mitä Daavid halusi, ja Joab esti petollisesti Daavidin tahdon toteutumisen ja sai kuninkaansa näyttämään petolliselta valehtelijalta. Voidaan kysyä, voidaanko osittaista uskollisuutta ylipäätään pitää uskollisuutena.

K: Miksi 2. Sam. 3:27, 2. Sam. 4:6 ja 2. Sam. 20:10:ssä Abner, Ish-Boshet ja Amasa kaikki surmattiin viidennen [kylkiluun] alapuolelta?

V: Tämä oli todennäköisesti ilmaisu, joka tarkoitti, että heidät puukotettiin kylkiluiden alaosaan. Jotkut ajattelevat, että tämä tarkoittaa ”puukotettiin vatsaan”, ja BSB-käännös kääntää sen ”puukotti häntä vatsaan”.

K: Oliko Daavidin valtakunta 2. Sam. 3:28–36:ssa todella syytön Abnerin verestä?

V: Ehkä ei. Abnerin surmasivat Joab ja hänen veljensä Abisai, jotka toimivat omasta aloitteestaan. He saattoivat ajatella, että murhatun miehen (Asahelin) sukulaisilla oli velvollisuus saattaa murhaaja oikeuden eteen. Abner ei kuitenkaan murhannut Asahelia, vaan surmasi hänet kunniakkaasti taistelussa. Siitä huolimatta Daavid ei toiminut oikeudenmukaisesti, vaan pidätti Joabin ja Abisain ja teloitti heidät murhasta. Toisaalta Daavid näki, että jos hän pidättäisi Joabin ja Abishain, saattaisi olla niin, että hän itse joutuisi teloitetuksi; eli jos Daavid ei luottaisi Jumalaan.

K: Miksi Daavid 2. Sam. 3:39:ssä vain kirosi Joabin sen sijaan, että olisi teloittanut hänet?

V: Joab piti Abneria pelkkänä opportunistina, ja ehkä hän oli sitäkin jossain mielessä. Joab halusi kostaa veljensä oikeudenmukaisen kuoleman taistelussa. Joab osoitti tässä, että hän ajatteli sekä omia etujaan että sitä, minkä hän katsoi olevan parasta Israelille; Daavidin seuraaminen ei ollut hänen ensisijainen huolenaiheensa. Se, ettei Daavid kurittanut upseereitaan ja poikiaan tarvittaessa, näyttää olevan yksi Daavidin suurimmista heikkouksista. Tavallaan Daavid asetti uskolliset suhteensa Joabiin, Abisaihin ja poikiinsa tärkeämmäksi kuin uskollisen palvelunsa Jumalan tahdon toteuttamisessa. Daavid perusteli, ettei hänellä ollut tarpeeksi valtaa rangaista Joabia ja Abisaiia.

Daavid piti Abneria kunniallisena miehenä sekä entisenä vastustajanaan. Hän suri Abneria vilpittömästi, mutta kyseessä oli myös julkisuustapahtuma, jonka tarkoituksena oli vakuuttaa kaikille, ettei Daavidilla ollut mitään tekemistä asian kanssa. 2. Samuelin kirjan 3:31–38 mukaan Joabin ja Abishain on täytynyt tuntea itsensä äärimmäisen, äärimmäisen epämukavaksi ollessaan läsnä kansan ja johtajien joukossa, kun Daavid suri Abneria julkisesti.

K: Miksi Rekab ja Baana murhasivat Ish-Boshethin 2. Sam. 4:1–2, 4–8:ssa?

V: Syynä ei todennäköisesti ollut mikään viha Ish-Boshetiä kohtaan. Vaikuttaa siltä, että Abner oli joka tapauksessa pakottanut Ish-Boshethin kuninkuuteen. Mutta kun heidän taitava kenraalinsa Abner oli poissa ja osa pohjoisen aatelisista oli valmis siirtymään Daavidin puolelle, syntyi paniikki, ja nämä miehet näkivät, ettei pohjoisen valtakunnan säilymiselle ollut toivoa. He ajattelivat myös, ettei Ish-Boshet suostuisi koskaan antautumaan, joten he katsoivat, että ainoa ulospääsy oli ottaa asiat petollisesti omiin käsiinsä.

Voisi väittää, että Rekab ja Baana toteuttivat Jumalan salaisen tai lopullisen tahdon, koska Jumala käytti tätä keinoa tuodakseen koko valtakunnan Daavidin hallintaan. Mutta he toimivat vastoin Jumalan ilmoittamaa tahtoa, jonka mukaan emme saa murhata. Jumala käyttää toisinaan pahoja tekoja ja pahoja ihmisiä saavuttaakseen tavoitteensa, mutta se ei vapauta kyseisiä ihmisiä vastuusta siitä, että he ovat rikkoneet Jumalan käskyä.

K: Miksi kukaan ei halunnut voidella Mefibosetia kuninkaaksi (2. Sam. 4:4, 9:6–13; 16:1–4; 19:24–30; 21:7)?

V: Mefiboset oli noin viisivuotias, kun hänestä tuli raajarikko, ja hän oli vasta noin kaksitoistavuotias, kun Ishboset surmattiin (ks. 2. Samuelin kirja 4:4). Ilman Abneria ei ollut ketään, joka olisi voinut toimia sijaishallitsijana ja hallita lapsikuninkaan puolesta. Vielä tärkeämpää oli se, että vammautunut kuningas ei olisi kyennyt johtamaan armeijaa, ja hänen olisi ollut vaikea matkustaa tapaamaan muita.

K: Olisiko Daavidin pitänyt 2. Sam. 4:8:n mukaan iloita siitä, että Rekab ja Baana murhasivat Iis-Bosheetin, koska he sanoivat, että Herra oli antanut koston?

V: Kuten Daavid tiesi, meidän tulisi ymmärtää, ettei kaikkea, mitä joku sanoo, voi uskoa. Vaikka he sanoisivatkin, että se tapahtui Jumalan tahdosta, meidän on aina pidettävä mielessä, että he saattavat keksiä sen. Totta, Jumala voi kostaa, mutta se ei anna heille oikeutta surmata ketään kavaluudella.

K: Miksi Rekab ja Baana ajattelivat 2. Sam. 4:9–12:ssa, että Daavid olisi tyytyväinen heihin, kun he olivat uskottomasti murhanneet Ish-Boshethin?

V: Ilmeisesti he eivät olleet tienneet tai olivat unohtaneet sen amalekilaisen, joka oli väittänyt tappaneensa Saulin. He pitivät itsestään selvänä, että Daavid katsoisi laillista kuningasta vastustavan kapinallisen poistamisen hyvänä ja tavoittelemisen arvoisena päämääränä. Mutta he eivät ymmärtäneet, ettei Daavid hyväksynyt heidän petollisia ja kunniattomia keinojaan. Heillä oli pääsy Ish-Boshethin taloon, koska tämä luotti heihin. Yksi kommunismin ja muiden ideologioiden motto on ”tarkoitus pyhittää keinot”. Rekab ja Baana luulivat täysin väärin, että Daavid piti lopputulosta kaikkein tärkeimpänä ja uskollisuutta mitättömänä.

Jotain hieman samanlaista tapahtui vuosisatoja myöhemmin. Kun Makedonian Aleksanteri valloitti kuningas Dareiosin hallitsemaa Persian valtakuntaa ja Dareios murhattiin, Aleksanteri ei palkinnut murhaajia, vaan surmasi heidät heidän petollisen tekonsa vuoksi Justinin historian (12:6) ja Curtiuksen (7:5) mukaan. Kuten monet muutkin, Aleksanteri arvosti kunniaa. Aleksanteri luultavasti myös tajusi, että hänellä olisi enemmän legitiimiyttä kuninkaana persialaisten alamaistensa silmissä, jos hän ei hyväksyisi petturimaista salamurhaa.

K: Millä tavoin ihmiset, me mukaan lukien, voivat 2. Sam. 4:9–12:n mukaan unohtaa (todellisuudessa sivuuttaa) kriittistä tietoa?

V: Rechab ja Baanah olivat varmoja, että Daavid olisi tyytyväinen heihin. Daavidin reaktio kuitenkin olettaa, että he olivat kuulleet, mitä hän teki amalekilaiselle, joka oli väittänyt tappaneensa Saulin. Monien ihmisten kohdalla, jotka unohtavat tai sivuuttavat tärkeää tietoa, syy ei ole huono muisti, vaan kyse on jostakin muusta.

Meillä on ”malleja”, joita rakennamme muista ihmisistä auttaaksemme itseämme ymmärtämään todellisuutta ja tarjotaksemme mielellemme tiiviitä yhteenvetoja siitä, miten asiat toimivat. Jos meillä on muutamia tosiasioita, ja ne sopivat ennakkokäsitykseemme, yleistämme sen perusteella, että koko malli on totta. Mallit, kuten stereotypiat, ovat nopeita ja tehokkaita tapoja tehdä hätiköityjä johtopäätöksiä. Ongelmana on, että johtopäätökset voivat olla vääriä – tai tässä tapauksessa hyvin, hyvin vääriä. Mallien luomisen ongelmana on, että useimmat ihmiset yksinkertaisesti hylkäävät ne tosiasiat, jotka eivät sovi malliin. On paljon tyydyttävämpää ja herättää muissa enemmän luottamusta, kun sanoo ”Ymmärrän kaiken” sen sijaan, että sanoisi, että jotkut asiat eivät minulle ole järkeviä. Jos Rechab ja Baanah olivat kuten useimmat ihmiset, he eivät unohtaneet kuulleensa Daavidista ja amalekilaisesta, vaan he vain hylkäsivät sen tosiasian, koska tavalliset kuninkaat eivät käyttäydy niin.

Meidän kannaltamme on viisaampaa olla aina avoimia sille mahdollisuudelle, että voimme nöyrästi myöntää itsellemme ja muille, että jotkut asiat eivät sovi malliimme. Tarvitsemme malleja; emme voi käyttää valtavasti aikaa analysoimalla perusteellisesti tuhatta pientä päätöstä päivässä, joita saatamme tehdä. Mutta on ymmärrettävä, että mallimme ovat liian yksinkertaistettuja. Kuten eräs matemaattinen mallintaja osuvasti totesi: ”Kaikki mallit ovat vääriä, mutta jotkut mallit ovat hyödyllisiä.”

K: Miksi Daavid kutsui 2. Sam. 4:11–12:ssa kapinallista Ish-Boshetia vanhurskaaksi mieheksi?

V: Tämä kuulostaa samankaltaiselta kuin se, mitä Daavid lauloi Saulista tämän hautajaislaulussaan. Sikäli kuin voimme nähdä, Ish-Boshet oli kunniallinen; hän toimi kunniallisesti; ainoastaan hänen tavoitteensa oli Jumalan voidellun vastainen. Yhdysvaltain sisällissodassa jotkut ovat syyttäneet Robert E. Leetä petturiksi, koska hän vannoi uskollisuutta taistellakseen maamme puolesta ja muutti sitten puoltaan. Mutta se on väärin; Lee ei ollut petturi. Hän ei käyttänyt petosta tai kavaluutta, vaan vaihtoi puoltaan kunniakkaasti. Valitettavasti hän taisteli – ja taisteli hyvin – asian puolesta, joka johtaisi afroamerikkalaisten pysyvään orjuuttamiseen. Jos hän olisi ollut surkea kenraali sen sijaan, että oli niin hyvä, olisi kuollut paljon vähemmän sotilaita, myös etelän sotilaita. Jos toimit aina kunniallisesti, se on hienoa; mutta varmista myös, että taistelet oikean puolen puolesta.

Sisällissodan päätyttyä Leetä ei koskaan asetettu syytteeseen maanpetoksesta tai sotarikoksista, koska kaikki tiesivät hänen olevan syytön. Mutta Arlingtonin kansallishautausmaa perustettiin hänen maalleen, josta hänellä oli aina hyvä näkymä.

K: Kuinka suuri Jerusalemin linnoitus oli 2. Sam. 5:7:n mukaan?

V: Linnoitus oli kaupungin sisällä sijaitseva ”linnoitus” ja viimeinen turvapaikka. Vuonna 1983 Yigal Shiloh kaivoi esiin paikan, joka oli todennäköisesti linnoitus jo Daavidin aikaiselta ajalta, ja se on suuri, 2 150 neliöjalkaa. Katso lisätietoja teoksesta The Expositor’s Bible Commentary, osa 3, s. 858 sekä Hershel Shanksin artikkelista ”The City of David After Five Years of Digging” julkaisussa Biblical Archaeology Review 11, 6 [1985], s. 25–26.

K: Miksi Daavid halveksi 2. Sam. 5:8:ssa raajarikkoja ja sokeita?

V: Vastauksessa on otettava huomioon kolme seikkaa.

1. Koska raajarit ja sokeat eivät olleet kovin liikuntakykyisiä, jebusilaisten johtajat antoivat heille tehtäväksi vartioida vesikaivoa.

2. Raajarit ja sokeat eivät yleensä osallistuneet taisteluihin. Itse asiassa ei ole mainintaa siitä, että Daavid tai kukaan muu olisi koskaan taistellut raajarien ja sokeiden kanssa tämän yhden tapauksen lisäksi.

3. Mutta tässä tapauksessa, koska he luopuivat siviilistatuksestaan taistellakseen Daavidia vastaan, Daavid ja hänen miehensä taistelivat heitä vastaan, riippumatta siitä, kuinka vastenmielistä se oli.

K: Mitä oli Milo (tai Millo) 2. Sam. 5:9, 1. Kun. 9:15, 2. Kun. 12:20 ja 2. Aik. 32:5:ssä?

V: Arkeologit eivät ole varmoja siitä, mikä Millo oli, mutta Wycliffe Bible Dictionary -teoksessa (s. 1120–1121) sanotaan, että se saattoi olla linnoitus Jerusalemin muurien pohjoispuolella.

Teoksessa New International Dictionary of the Bible, s. 651, sanotaan, että se oli korotettu kumpu, jota kutsuttiin valliksi, Daavidin kaupungin ulkopuolella.

Joka tapauksessa sillä oli strategista merkitystä, sillä Daavid rakensi sen, Salomo vahvisti sitä (1. Kuninkaiden kirja 9:15, 24; 11:27) ja Hiskia vahvisti sitä assyrialaisia vastaan 2. Aikakirjojen kirjan 32:5 mukaan.

K: Koska Tyyron Hiram oli niin kuuluisa, sijoitettiinko hänet 2. Sam. 5:11 ja 1. Kun. 5:1 mukaan anakronistisesti valtaistuimelle Daavidin aikana, kuten skeptinen teos Asimov’s Guide to the Bible (s. 304, 325) väittää?

V: Ei. Asimovin mukaan Tyyron Hiram oli juuri noussut kuninkaaksi vuonna 969 eKr., neljä vuotta Salomonin jälkeen (Asimov, s. 325). NIV Study Bible -teoksessa (s. 479) sanotaan kuitenkin, että Hiram hallitsi noin vuosina 978–944 eKr. ja että hän saattoi hallita myös isänsä rinnalla yhteishallitsijana jo vuonna 993 eKr. Myös Nelson Study Bible -teoksessa (s. 567) sanotaan, että Hiram hallitsi vuosina 978–944 eKr. New Geneva Study Bible -teoksessa (s. 480) sanotaan, että Hiram hallitsi noin vuosina 980–947 eKr.

K: Toisessa Samuelin kirjassa, luvuissa 5 ja 6, toiko Daavid arkin Obed-Edomin taloon filistealaisten voittamisen jälkeen vai ennen sitä, kuten 1. Aikakirjan luvut 13 ja 14 antavat ymmärtää? (Eräs muslimi otti tämän esille.)

V: 1. Aikakirjan luvuissa 13 ja 14 ei sanota, että se tapahtui ennen filistealaisten voittamista. Asia ei ole ongelmallinen, kunhan ymmärtää, että kohtien ei tarvitse olla kronologisessa järjestyksessä. Ellei kohdissa ole siirtymäsanaa kuten ”sitten” tai ”sen jälkeen” tai jotain vastaavaa, ne voivat tapahtua samanaikaisesti tai missä tahansa järjestyksessä.

2. Samuelin kirjassa 6:1 esiintyy sana ”jälleen”, mutta ”jälleen” ei välttämättä tarkoita taistelun jälkeen. 1. Aikakirjassakaan ei ole ajallista järjestystä ilmaisevaa sanaa.

Vastaavalla tavalla suura 16:115–119 kertoo, että juutalaisille kiellettiin erilaisia ruokia. Silti suura 16:120 puhuu Aabrahamista. Juutalaisten historia alkoi Aabrahamin pojanpojasta Jaakobista, joten nämä kohdat ovat väärässä järjestyksessä. Onko tämä siis ongelma Koraanissa? Tässä nimenomaisessa tapauksessa ei, koska Koraani ei väitä, että nämä jakeet olisivat järjestyksessä. Sura 16:119–120:ssa ei ollut ajallista järjestystä ilmaisevaa sanaa.

K: Mikä on epätavallista 2. Sam. 5:17–8:18:n rakenteessa?

V: Kyseessä on heprealaisessa kirjallisuudessa yleinen kirjallinen keino, jota kutsutaan kiasmaksi ja jossa rivit ovat symmetrisiä.

— Daavid voittaa filistealaiset (5:17–25)

— — Daavid tuo arkin Jerusalemiin (6:1–23)

— — — Jumala solmii liiton Daavidin kanssa (7:1–17)

— — Daavid rukoilee Herraa (7:18–29)

— Daavid voittaa vihollisensa (8:1–14)

K: Mitä kiitettävää Daavid teki 2. Sam. 6:1–5:ssä?

V: Daavidista oli juuri tullut Juudan ja Israelin ainoa kuningas, mutta silti hän asetti Jumalan etusijalle. Kun olet menestynyt tai sinut on voideltu joksikin kuninkaaksi, järjestätkö juhlat itsellesi vai pidätkö ylistysjuhlan Jumalalle, sinun kuninkaallesi?

K: Mitä Daavid teki väärin 2. Sam. 6:3 ja 1. Aik. 13:7:ssä?

V: Daavid kunnioitti Jumalaa erityisesti asettamalla arkin uudelle vaunulle. Tämä ei kuitenkaan ollut oikea tapa käsitellä arkkia. Arkki oli tarkoitus kuljettaa työntämällä sauvat silmukoiden läpi ja antamalla leeviläisten, ei eläinten, kantaa sitä.

Nykyäänkin voimme joskus tehdä asioita kunnioittaaksemme Jumalaa erityisellä tavalla. Jumala haluaa kuitenkin, että kunnioitamme Häntä vain tavoilla, jotka eivät ole ristiriidassa Raamatun opetusten kanssa.

K: Miten symbaalit syntyivät (2. Sam. 6:5)?

V: Emme tiedä, mistä ne ovat peräisin, mutta ne olivat hyvin vanha soitin. Heprean kielen monikkomuoto mesiltayim on ilmeisesti peräisin muinaisesta ugaritilaisesta sanasta msltm, kuten The Expositor's Bible Commentary -teoksen 3. osan sivulla 879 todetaan. Ugaritin kansa asui Syyrian ja Libanonin rannikolla jo ennen Abrahamin aikaa.

K: Miksi Jumala surmasi Uzzan 2. Sam. 6:6–7 ja 1. Aik. 13:9–14:ssä?

V: Uzza ja muut osoittivat epäkunnioitusta Jumalaa kohtaan kuljettamalla arkkia epätasaisella kärryllä (2. Sam. 6:3). Arkki oli tarkoitus kantaa sauvoilla, ja sen saivat kantaa vain leeviläiset. Jotkut ovat ajatelleet, että Jumala oli epäoikeudenmukainen tappaessaan Uzzan, koska tämä yritti vakauttaa arkkia.

On kuitenkin kolme seikkaa, jotka on otettava huomioon.

1. Uzza ja muut eivät kohdelleet arkkia sillä kunnioituksella, jota Jumala oli heiltä käskenyt osoittaa. Daavid tajusi myöhemmin 1. Aikakirjan 15:13:ssa, että hän oli tehnyt väärin sallimalla rennon asenteen arkkia kohtaan.

2. Jumala oli ilmeisesti enemmän huolissaan siitä, millaista kunnioitusta ihmiset osoittivat arkille, kuin siitä, joutuiko se mutaan vai ei. Muta ei olisi kuitenkaan vahingoittanut kultaa.

3. Jumalalla on oikeus asettaa säännöt, jotka koskevat hänen palvontakohteitaan. Meidän palveluksemme Jumalalle on tapahduttava Jumalan ehdoilla, ei omillamme.

K: Miksi Jumala ei 2. Sam. 6:6–7:ssä tappanut filistealaisia, jotka käsittelivät arkkia, vaikka Jumala tappoi Uzzan sen koskettamisesta 2. Sam. 6:6–7:ssä?

V: Raamattu ei kerro, koskivatko filistealaiset arkkua käsillään vai sauvoilla. Kummassakin tapauksessa Jumala tiesi kuitenkin, etteivät he olleet tietoisia Jumalan säännöistä arkkua koskien, ja Jumala ottaa huomioon, kuinka paljon ihminen on voinut tietää, kuten Roomalaiskirjeen 4:15 ja 5:13 osoittavat.

K: Tarkoittaako 2. Sam. 6:7:n mukainen arkin pitämisen pyhänä, että meidän pitäisi kunnioittaa pyhäinjäännöksiä, kuten ortodoksinen ja katolinen kirkko tekevät?

V: Ei. Jos tämä liittyisi ”pyhäinjäännöksiin”, se tukisi pikemminkin sitä, ettei pyhäinjäännöksiä koskettaisi lainkaan, kuin niiden kunnioittamista. Vastauksessa on otettava huomioon kolme seikkaa.

1. Uzza surmattiin, koska hän rikkoi arkkua koskemista koskevaa lakia (4. Mooseksen kirja 4:15), ei palvonnan tai kunnioituksen puutteen vuoksi.

2. Israelilaisten oli tarkoitus kunnioittaa tätä Herran arkkia, mutta se on erilaista kunnioitusta kuin ihmisten luomien esineiden kunnioittaminen.

3. Vaikka kunnioitus Jumalan kansaa kohtaan, niin maan päällä kuin taivaassakin, on hyvä asia, se eroaa palvonnasta. Palvonta eroaa kunnioituksesta, sillä palvontaan kuuluu rukoileminen kuvan tai patsaan kautta.

K: Miksi Daavid (väitetysti) tanssi 2. Sam. 6:20:ssa julkisesti ilman vaatteita?

V: Daavid ei ollut alasti; hänellä oli yllään pellavainen efod, 2. Samuelin kirjan 6:14 mukaan. Daavid ei ollut pukeutunut kuninkaallisiin vaatteisiin eikä käyttäytynyt tavalla, jonka Mikal katsoi kuninkaan kuuluvan käyttäytyä, ja Mikal moitti häntä siitä.

On yksi asia kritisoida henkilöä auttaakseen häntä parantamaan käytöstään. Toinen asia on kritisoida henkilöä tavalla, joka osoittaa, ettei häntä enää kunnioiteta.

K: Miten meidän tulisi suhtautua 2. Sam. 6:20:n tilanteeseen, jos toinen uskovainen pilkkaa meitä sarkastisesti, kun me yritämme miellyttää Herraa?

V: Huomaa neljä hyvää asiaa, joita Daavid teki.

Ei kostoa: Meidän ei pitäisi hakea kostoa (Luuk. 6:27–36 ja Matt. 5:43–44) tai kostaa (1. Piet. 2:23).

Puolustaminen: Meidän tulisi puolustaa tekojamme selittämällä, että se, mitä teemme, on oikein. Samoin Roomalaiskirjeen 14:16 sanoo, ettei sitä, mitä pidät hyvänä, saa puhua pahana.

Jatka: Daavid korostaa, että hän aikoo jatkaa näin.

Keskity Jumalaan, älä pilkkaajaan: Meidän ei pitäisi antaa muutaman pahan sanan pilata kokemustamme Jumalan palvonnasta.

K: Eikö Miikalilla 2. Sam. 6:23:n mukaan ollut lapsia hänen kuninkaalle esittämiensä kommenttien vuoksi?

V: Kyllä, juuri tämän tämä jae osoittaa. Mikalilla ei ollut lapsia, koska hän oli esittänyt kuninkaan, eli aviomiehensä, kunnioitusta halventavia kommentteja. Raamattu ei kuitenkaan kerro, johtuiko lapsettomuus Jumalasta vai Daavidin poissaolosta.

Joka tapauksessa yksi uskoton, jumalaton sana henkilöltä, jonka odottaisit olevan uskollinen ja jumalallinen, voi jättää pitkäkestoisen jäljen. Matteuksen evankeliumissa 12:36 sanotaan: ”Mutta minä sanon teille, että ihmiset joutuvat tuomion päivänä antamaan tilin jokaisesta huolimattomasta sanasta, jonka he ovat lausuneet.” (BSB). Tämä johtaa meidät samaan johtopäätökseen, jonka Jaakob opetti meille Jaakobin kirjeen 1:19:ssä.

K: Miksi Miikal jäi 2. Sam. 6:23:n mukaan lapsettomaksi loppuelämäkseen?

V: Raamattu ei kerro sitä, mutta on neljä mahdollisuutta.

1. Hän ei koskaan kyennyt saamaan lapsia. Huomaa, ettei hänellä ollut lapsia myöskään Faltielin kanssa.

2. Daavid ei tahallaan halunnut saada lapsia hänen kanssaan, koska hän ei kunnioittanut Daavidia.

3. Daavid ei ollut usein hänen kanssaan, eikä hän tullut raskaaksi.

4. Daavid oli usein hänen kanssaan, mutta Jumala teki Michalista lapsettoman sen jälkeen, kun hän oli osoittanut epäkunnioitusta aviomiehensä kohtaan.

Joka tapauksessa Raamattu ei mainitse mitään siitä, että Michal olisi koskaan muuttanut mieltään, kääntynyt Daavidin tai Jumalan puoleen ja pyytänyt anteeksiantoa.

Raamattu ei kerro suoraan, miksi hänellä ei ollut lapsia. Ehkä syy siihen, että Raamattu vaikenee, on se, että meidän ei tarvitse tietää sitä. Opetus meille tässä on se, että Miikal ei kunnioittanut aviomiestään ja Israelin kuningasta, ja millä tahansa tavalla Jumala rankaisi häntä siitä.

K: Tulevatko 2. Sam. 7:1–2:n mukaan kaikki hyvät aikomuksemme todellakin Jumalalta?

V: Ei. Vaikka Jumala tietää kaiken, mitä ajattelemme (Psalmi 139:2), ja kaiken, mitä sanomme, ennen kuin sanomme sen (Psalmi 139:4), Jumala päättää olla hallitsematta meitä kuin nukkeja. Jotkut hyvät asiat syntyvät uskovan omasta aloitteesta, kuten 2. Korinttolaiskirjeen 8:17 osoittaa. Tässä tapauksessa Daavidilla oli hyvä aikomus, mutta ei ollut Jumalan tahto, että Daavid toteuttaisi tämän aikomuksensa. Tärkeää on totella Jumalan tahtoa, ei pelkästään seurata hyviä aikomuksia. Hyvät aikomukset eivät korvaa kuuliaisuutta.

K: Oliko Naatan 2. Sam. 7:3–17:ssä väärä profeetta, kun hän aluksi käski Daavidia tekemään mitä tahansa hän halusi?

V: Ei. Todellisen profeetan oleminen ei tarkoita, ettei hän koskaan sanoisi mitään virheellistä. Se tarkoittaa, että kun todellinen profeetta puhuu profeettana ja sanoo: ”Näin sanoo Herra”, se on Jumalan todellinen sana.

K: 2. Sam. 7:13,16:ssa sanotaan, että Salomon valtakunta ilmeisesti kestäisi ikuisesti, mutta niin ei käynyt. Miten selitämme tämän?

V: 2. Samuelin kirjan 7:5–17 on kokonaisuudessaan yksi profetia Daavidille, jolla on kaksi täyttymystä: se koskee Daavidin jälkeläisiä sekä välittömästi että pitkällä aikavälillä. Heti Daavidin kuoltua hänen omasta jälkeläisestään, Salomosta, tulisi kuningas, ja juuri Salomo rakentaisi temppelin. Pitkällä aikavälillä 2. Samuelin kirjan 7:13 lupaa, että Salomon valtakunnan valtaistuin vahvistettaisiin ikuisesti.

Raamattu sanoo myös, että Messias olisi Daavidin jälkeläinen: Jeremian kirja 23:5; sekä Uudessa testamentissa Luukkaan evankeliumi 3:31; Apostolien teot 13:22–23; Ilmestyskirja 22:16.

Monissa juutalaisissa Talmud-teoksissa sanotaan, että Messias tulee Daavidin suvusta. Teoksen The Expositor’s Bible Commentary, osa 9, s. 298 mukaan tietyt myöhäisjuutalaisuuden ryhmät, kuten 4QFlor, pitivät tätä totuutena.

Nämä väitteet osoittautuvat totta kahdella eri tavalla. Biologisesti Jeesus oli peräisin Mariasta, joka oli Daavidin jälkeläinen, mutta ei Salomonin, kuten Luuk. 3:23–31 kertoo. Oikeudellisesti, mutta ei biologisesti, Jeesus oli Joosefin poika, sekä Daavidin että Salomon jälkeläinen (Matteuksen evankeliumi 1:6–16). Biologisesti Jeesus oli siis Daavidin sukua Marian kautta, mutta kuninkuus ei periytynyt äidin puolelta. Pelkästään Marian kautta Jeesuksella ei siis olisi ollut oikeutta Israelin valtaistuimeen. Mutta koska Jeesus oli oikeudellisesti Joosefin poika, hänellä oli oikeus valtaistuimeen.

Tässä on kuitenkin kaksi mielenkiintoista sivukysymystä.

Jos Jeesus olisi todellakin ollut biologisesti Joosefin poika, eräs Raamatun profetia olisi mennyt pieleen. Matteuksen evankeliumin 1:11–12 mukaan Joosef oli kuningas Jekonian (Jehojakinin) jälkeläinen, joka puolestaan oli Salomonin jälkeläinen. Jeremian kirjassa 22:30 sanotaan kuitenkin, ettei yksikään Jekonian jälkeläinen enää koskaan istuisi valtaistuimella.

Toinen seikka on se, että pakkosiirtolaisuuden jälkeen yksikään Daavidin jälkeläinen ei ole ollut kuningas, ja nykyään vain harvat juutalaiset edes tietävät, mistä heimosta he ovat kotoisin (vaikka jotkut Cohen-sukunimiset papit tietävätkin). Joten puhtaasti juutalaisesta näkökulmasta tämä profetia näyttää epäonnistuneen – ellei tietenkään Salomon valtaistuin ole vakiinnutettu ikuisesti Kristuksen kautta.

K: Mikä on merkittävää Daavidin asenteessa 2. Sam. 7:18–29?

V: Yhtäältä tämä vaikutti Daavidille varmasti hyvin pettymykselliseltä. Daavid tarjoutui rakentamaan temppelin Jumalalle käyttäen kaikkia omia varojaan, ja Jumala hylkäsi ehdotuksen tässä kohdassa nimenomaisesti. Daavid halusi niin kovasti rakentaa talon Jumalalle. Jumala sanoi ”ei”, mutta kääntyi sitten ympäri ja rakensi Daavidille elävän talon Salomonin ja tämän jälkeläisten kautta.

Voimme olettaa, että koska Jumala tiesi, mitä Daavid tekisi Batseban ja moabilaismiesten kanssa, Hän ei pitänyt sopivana, että juuri Daavid rakentaisi temppelin.

Joskus haluamme tehdä jotain auttaaksemme Jumalaa, koska luulemme, että Jumala tarvitsee meitä. Itse asiassa Jumala huolehtii meistä, ei päinvastoin.

Katso lisätietoja teoksesta The Tony Evans Bible Commentary, s. 328.

K: Oliko Daavid oikeassa, kun hän tappoi kaksi kolmasosaa moabilaisista miehistä (2. Sam. 8:2)?

V: Daavid toimi tässä asiassa erittäin ankarasti. Hänen tavoitteenaan ei ilmeisesti ollut tappaa kaikkia moabilaisia, vaan heikentää heidän kykyään kapinoida. Raamatussa ei missään sanota, että Jumala olisi hyväksynyt tämän teon. Päinvastoin, 1. Kuninkaiden kirjan 5:3 mukaan Jumala ei halunnut Daavidin rakentavan temppeliä, koska Daavid oli sotamies.

K: Voittiko Daavid 2. Sam. 8:3:ssa Hadadezerin vai Hadarezerin, kuten 1. Aik. 18:3 sanoo?

V: Tämä yhden kirjaimen ero hepreankielisessä tekstissä on todennäköisesti kopioijan virhe. Teoksessa Bible Difficulties & Seeming Contradictions (s. 130) todetaan, että hepreankieliset kirjaimet ”d” ja ”r” ovat keskenään samankaltaisia.

K: Vangitsiko Daavid 2. Sam. 8:4:ssä 1 700 ratsumiestä vai 7 000 vaununkuljettajaa/ratsumiestä, kuten 1. Aik. 18:4 sanoo?

V: Niitä oli tuhat sotavaunua ja 7 000 vaununkuljettajaa. Sekä 1. Aikakirja 18:4 että Kuolleenmeren kääröt 2. Samuelin kirjan 8:4 kohdassa mainitsevat luvun 7 000. Myös kreikankielisessä Septuaginta-käännöksessä mainitaan 1 000 sotavaunua ja 7 000 ratsumiestä. Näin ollen 2. Samuelin kirjan 8:4 masoreettisessa tekstissä oleva luku 1 700 on lähes varmasti kopioijan virhe. Teokset When Critics Ask, s. 171–172, Encyclopedia of Bible Difficulties, s. 184, The Expositor’s Bible Commentary, osa 4, s. 398 sekä NIV Study Bible 2. Samuelin kirjan 8:4 kohdassa sanovat samaa. Masoreettisessa tekstissä on myös kieliopillinen virhe, joka viittaa siihen, että sana on jäänyt pois.

K: Miksi 2. Sam. 8:17:ssä Ahimelek mainitaan Abjatarin pojaksi, kun Abjatarin isä, joka surmattiin ennen kuin Daavidista tuli kuningas, oli nimeltään Ahimelek?

V: On kaksi mahdollisuutta.

Kopioijan virhe: On todennäköistä, että nimet on vaihdettu keskenään. Sekä 2. Samuelin kirjan 8:17 että 1. Aikakirjan 18:16 syyriankielisessä versiossa lukee ”Abiatar, Ahimelekin poika” sen sijaan, että lukisi ”Ahimelek, Abiatarin poika”, kuten masoreettisessa tekstissä ja Septuagintassa lukee. (2. Samuelin kirjan 8:17 ja 1. Aikakirjan 18:16 ei ole säilynyt Kuolleenmeren kääröissä.) Katso lisätietoja tästä näkemyksestä teoksista The New Geneva Study Bible, s. 438, ja New International Bible Commentary, s. 380.

Isoisän mukaan nimetty pojanpoika: Jos pojanpoika nimettiin marttyyriksi joutuneen isoisänsä mukaan, nuori Ahimelek ei todennäköisesti tullut papiksi ennen Daavidin hallituskauden loppuvaihetta. Teoksessa *The Expositor’s Bible Commentary*, osa 3, s. 911 todetaan, että tämä papponymiksi kutsuttu käytäntö oli yleinen. (ks. 1. Aikakirja 6:9b–10a; 7:20). Katso The Bible Knowledge Commentary: Old Testament, s. 466, jossa käsitellään tätä näkemystä.

K: Miten Daavidin pojat olivat pappeja 2. Sam. 8:18:ssa, kun Daavid oli Juudan heimosta eikä Leevin heimosta?

V: He eivät olleet pappeja; ei ole todisteita siitä, että Daavidin pojilla olisi ollut papillisia tehtäviä temppelissä. Vaikka tässä käytetty hepreankielinen sana on yleinen sana pappeja varten (kohen), 1. Aikakirja 18:17 kertoo, että he toimivat päävirkamiehinä. Teoksessa When Critics Ask, s. 172, huomautetaan, että kyseinen hepreankielinen sana tarkoittaa myös palvelijaa, ministeriä tai neuvonantajaa.

K: Keitä olivat 2. Sam. 8:18:ssa mainitut keretilaiset ja peletilaiset?

V: Nämä olivat filistealaissotilaita, jotka palvelivat uskollisesti Daavidin armeijassa. 2. Samuelin kirjan 8:18 mukaan he olivat Daavidin komentajan Benajan alaisuudessa.

Erityisesti ugaritinkielessä sana ”Krty” viittaa Kreetan saarelta kotoisin oleviin ihmisiin. Kreetalaiset eivät siis todennäköisesti olleet pelkästään filistealaisia, vaan nimenomaan Kreetan saarelta peräisin oleva filistealaisten heimo.

K: Millainen on 2. Sam. 9:1–13:n luvun rakenne?

V: Luku on kirjoitettu kiasmina, joka on tyypillinen piirre heprealaisessa runoudessa.

9:1 Daavid haluaa osoittaa suosiota Saulin perheelle

- 9:2–5 Daavid puhuu Saulin palvelijan Ziban kanssa

- - 9:6–8 Daavid osoittaa suosiota Mefibosetille

- 9:9–11a Daavid puhuu Saulin palvelijan Ziban kanssa

9:11b–13 Daavid osoittaa suosiota Saulin suvulle Mefibosetin kautta

Katso lisätietoja teoksesta The Expositor’s Bible Commentary, osa 3, s. 916.

K: Miksi Daavid oli 2. Sam. 9:1–13:ssa ystävällinen raajarille Mefibosetille, vaikka hän 2. Sam. 5:8:n mukaan inhosi raajarit ja sokeat, jotka puolustivat Jerusalemia?

V: Vaikka raajarit ja sokeat eivät kyenneet taistelemaan hyvin, Daavid inhosi sitä, että hänen olisi pitänyt tappaa heidät vallatakseen Jerusalemia ruokkivan vesijohdon. Se, että Mefiboset oli raajarikko, ei vaikuttanut Daavidin ystävällisyyteen häntä kohtaan sen enempää tai vähempää.

Voivatko hyvät sotilaat tuntea samankaltaisia tunteita nykyään? Haluaisitko sinä sotilaana koskaan ampua pientä lasta? Entä jos pieni lapsi pitäisi kädessään AK-47-kivääriä ja tähtäisi sillä sinua kohti? Kyllä, tappaisit hänet, mutta et tuntisi oloasi hyväksi sen vuoksi, ja inhoaisit olosuhteita, jotka pakottivat sinut tekemään niin.

K: Miksi Daavid oli 2. Sam. 9:1–13:ssa ystävällinen Mefibosetille?

V: Daavid ei ollut ystävällinen Mefibosetille siksi, että sattui kohtaamaan hänet. Pikemminkin Daavid päätti etsiä Mefibosetin, koska hän etsi keinoja osoittaa myötätuntoa Saulin perheelle ja osoittaa, ettei hän tuntenut heitä kohtaan vihaa. Daavid oli luvannut Joonatanille 1. Samuelin kirjassa 20:42 huolehtivansa hänestä ja hänen perheestään, ja Daavid oli kunniamies. Tämä on Vanhan testamentin liiton rakkauden ydin: luvattu sitoumus ja luottamus. Vaikka Joonatan oli kuollut eikä voinut enää millään tavalla auttaa tai vahingoittaa Daavidia, Daavid aikoi pitää lupauksensa huolehtia Joonatanin jälkeläisistä.

Mefiboset ei kuitenkaan luultavasti tiennyt tästä lupauksesta ja oli järkyttynyt Daavidin ystävällisyydestä. Mefiboset oli raajarikko (2. Samuelin kirja 4:4), koska imettäjä oli vienyt hänet pakoon Daavidia. Mefiboset oli tuolloin noin viisivuotias. Kuninkaat tappoivat usein edeltäjiensä kaikki lapset, ja oletettiin, että Daavid toimisi tyypillisen kuninkaan tavoin ja haluaisi tehdä samoin. Daavid ei kuitenkaan ollut tavallinen kuningas.

Mefibosetia voidaan allegorisesti ajatella kadonneena ihmisenä. Hän on köyhä hylkiö, raajarikko, jolla ei ole mitään keinoa päästä Daavidin luo. Mutta armosta ja liiton rakkaudesta Daavid toi Mefibosetin Jerusalemiin ja huolehti hänestä.

Katso lisätietoja teoksista New International Bible Commentary, s. 380; The Expositor’s Bible Commentary, osa 3, s. 916–918; The Tony Evans Bible Commentary, s. 329–330; Evangelical Commentary on the Bible, s. 218–219; Believer’s Bible Commentary, s. 332–333; sekä The Bible Knowledge Commentary: Old Testament, s. 466.

K: Sanoiko Daavid 2. Sam. 9:1:ssä tämän Saulin poikien teloittamisen jälkeen, kuten Asimovin Raamatun opas (s. 309) väittää?

V: Asimov väittää, että Daavid sanoi tämän teloitusten jälkeen, koska Saulin perheenjäseniä ei olisi ollut vaikea löytää ennen teloituksia.

Vastauksessa on otettava huomioon kaksi seikkaa.

Etsiessään itselleen uskollista poikaa: Daavid ei sanonut etsivänsä vain yhtä Saulin pojista. Pikemminkin Daavid sanoi etsivänsä yhtä Saulin pojista, jolle hän voisi osoittaa ystävällisyyttä Jonatanin vuoksi.

Ei kronologista: 2. Samuelin kirjan 21:1 mukaan Saulin poikien teloitukset tapahtuivat ”Daavidin hallituskaudella”, eikä tämä välttämättä ole kronologista. Toisin sanoen on mahdollista, että Asimov on tässä asiassa oikeassa.

K: Missä Lo-Debar sijaitsi 2. Sam. 9:4:n mukaan?

V: Lo-Debar sijaitsi Jordanin itäpuolella ja Galileanmeren eteläpuolella. Tämä kaupunki olisi ollut turvallinen paikka kaukana Jerusalemista, Jordan-joen toisella puolella ja lähellä aavikkoa, jonne Daavid voisi paeta tarvittaessa. Teoksessa *The New International Dictionary of the Bible* (s. 599) todetaan, että kaupunkia ei ole vielä löydetty. Wycliffe Bible Dictionary -teoksessa (s. 1044) ja The Expositor’s Bible Commentary -teoksessa (osa 3, s. 917) todetaan, että vaikka sijaintia ei ole varmistettu, arkeologit arvelevat sen voivan sijaita Umm ed-Dabarissa, noin 8–10 mailia Galileanmeren etelä- tai kaakkoispuolella. Lo-Debar tarkoittaa myös ”ei mitään”.

K: Kun 2. Sam. 10:2, 4–8:ssa Daavidin alkuperäinen motiivi oli ilmeisesti osoittaa ystävällisyyttä Nahashin pojalle, miksi Daavid sitten ryhtyi sotaan häntä vastaan?

V: Daavid ei tiennyt mitään, hyvää eikä pahaa, Nahashin pojasta Hanunista, mutta hän halusi kunnioittaa liittolaiskuninkaan elämää. Ehkä Daavid noudatti asianmukaista poliittista muodollisuutta, mutta Hanunin aateliset, jotka olivat ehkä vainoharhaisia Ammonin naapurissa sijaitsevan suuremman valtakunnan suhteen, ehdottivat Hanunille, että tämän tulisi tulkita tilanne aivan toisin. Kun Hanun yllättäen osoitti haluavansa olla Daavidin vihollinen, Daavid suostui siihen. Hanun ilmaisi halveksuntaa Daavidia kohtaan eikä pelännyt osoittaa sitä. Daavid ajatteli todennäköisesti, että jos hän ei toimisi, muut kansatkin halveksisivat Israelia.

K: Miten 2. Sam. 10:2, 4–8:ssa esitetty paranoia eli muiden pahimpien aikomusten olettaminen voi muuttua itsensä toteuttavaksi ennustukseksi?

V: Kun odotat muilta pahaa, on helppoa paljastaa, että oletat heidän olevan sinua vastaan. Kun ihmiset tietävät, ettet luota heihin ja jopa luulet heidän tekevän sinulle pahaa, he voivat heti miettiä: ”Onko syytä, miksi he suhtautuvat minuun näin?”, ”Onko jotain, mitä minun pitäisi tietää voidakseni puolustautua heitä vastaan?”, ja ”Pitäisikö minun toimia niin kuin he odottavat minun toimivan?”

K: Miten Joab ja Daavid pystyivät 2. Sam. 10:7–19:ssä voittamaan ammonilaisten ja syyrialaisten yhdistetyt joukot?

V: Vastauksessa on otettava huomioon kolme seikkaa.

1. Vaununkuljettajana taisteleminen huonosti varustettua armeijaa vastaan on suhteellisen turvallista työtä. Tarvitsee vain ampua nuolia etäältä. Jos armeija pääsi liian lähelle, voitiin yksinkertaisesti ajaa hevoset kauemmas. Jalkaväki ei pystyisi pysäyttämään vaunujen hyökkäystä, jos sillä olisi vain lyhyitä miekkoja.

2. Tilanne on kuitenkin aivan toinen, kun taistellaan hyvin varustettua jalkaväkeä vastaan. Israelilaisilla oli kokemusta filistealaisten vaunujen torjumisesta. Heillä oli nuolia, ja suuri joukko jalkaväen jousimiehiä olisi voinut tuottaa vaunuja keskitetympää tulivoimaa. Pitkillä keihäillä varustettu jalkaväen muuri olisi pysäyttänyt vaunujen hyökkäyksen.

3. Vuosisatoja myöhemmin persialainen kuningas Darius oppi tämän, suureksi harmikseen, kun Makedonian armeijan pääasiassa jalkaväestä koostuvat falangit kukistivat kerta toisensa jälkeen valtavan määrän persialaisia ratsuväkeä.

K: Mitkä olivat tämän sodan seuraukset 2. Sam. 10:17–19:ssä?

V: Ammonilaisten kuningas Nahash oli kärsinyt tappion Saulille jo 1. Samuelin kirjassa 11, kun ammonilaiset olivat hyökänneet Jabesh-Gileadiin. On arveltu, että hän auttoi Daavidia, kun tämä oli pakosalla Saulilta. Niinpä Daavid halusi esittää surunvalittelunsa, kun kuningas Nahash kuoli. Tämän sodan alkuperäisenä tarkoituksena oli vain rangaista ammonilaisten kuningasta Hanunia Daavidin lähettiläiden häpeällisestä kohtelusta, joka muistutti sotavankien kohtelua. Daavid tunnisti tilanteen sellaiseksi kuin se oli: sodanjulistukseksi. Mutta kun Hanun kutsui apuun lukuisia liittolaisia eri aramealaisista (syyrialaisista) kuningaskunnista, israelilaiset tajusivat, ettei tämä tulisi olemaan helppo taistelu (2. Sam. 10:11–12). Israelin kaksi armeijaa voittivat lopulta kaikki vastustajat, ja valtakunnat aina Eufrat-joelle asti alistuivat Daavidin alaisuuteen. Poliittisesti ja sotilaallisesti se näytti suurelta voitolta israelilaisille. Mutta joskus suuren menestyksen keskellä meidän on varottava, ettemme laske vartioitamme ja anna pahan tunkeutua joukkoomme, kuten seuraava luku osoittaa.

Aviorikos Batseban kanssa oli käännekohta Daavidin hallituskaudella. Sen jälkeen hän menetti kansan kunnioituksen ja joutui kohtaamaan useita kapinoita. Taistelut ja läheltä piti -tilanne Absalomin kanssa olivat merkittävämpiä kriisejä kuin Eufrat-joelle ulottuvan alueen valloittaminen.

K: Oliko 2. Sam. 10:18:ssa 700 vai 7 000 vaununkuljettajaa, kuten 1. Aik. 19:18 sanoo?

V: Molemmat vaihtoehdot ovat mahdollisia. Kyseessä on ilmeisesti masoreettisen tekstin kopiointivirhe.

2. Samuelin kirjan 10:18:ssa mainitaan 700 sotavaunua ja 40 000 ratsumiestä sekä masoreettisessa tekstissä että Septuagintassa.

1. Aikakirja 19:18 mainitsee Masoreettisessa tekstissä ja Septuagintassa 7 000 miestä, jotka taistelivat vaunuissa, ja 40 000 jalkaväkimiehiä.

Luultavasti taistelussa oli mukana 700 miestä sotavaunuissa ja 40 000 jalkaväkimiehiä.

Virheettömyyden oppi tarkoittaa, että uskomme Raamatun olleen virheetön (mukaan lukien todelliset ristiriidat) alkuperäisissä käsikirjoituksissa, mutta tunnustamme, että kopioinnin yhteydessä on tapahtunut joitakin kopioijien virheitä.

Objektiivisesti katsoen ei voida todistaa eikä kumota, oliko kyseessä kopioijavirhe vai virhe alkuperäisissä käsikirjoituksissa. Kuitenkin

1. kun otetaan huomioon Vanhan testamentin monet arkeologisesti vahvistetut väittämät, ja

2. kun otetaan huomioon, että suurin osa muista kohdista, joissa nykyaikaisissa kopioissa on aitoja ristiriitoja, liittyy lukuihin,

näin ollen todisteet eivät ole ratkaisevia, mutta ne viittaavat kopiointivirheeseen.

K: Millainen on näiden kahden luvun rakenne 2. Sam. 11–12:ssa?

V: Ne on järjestetty kiasmaksi, ja tämä on yksi Raamatun pidemmistä kiasmoista.

11:1 Daavid lähettää Joabin piirittämään Rabbaa

- 11:2–5 Daavid saa Batseban raskaaksi

- - 11:6–17 Daavid määrää Urian surmattavaksi

- - - 11:18–27a Joab lähettää Daavidille sanansaattajan

- - - - 11:27b Herra on hyvin tyytymätön

- - - 12:1–14 Herra lähettää Daavidille sanansaattajan

- - 12:15–23 Herra surmaa Daavidin vastasyntyneen pojan

- 12:24-25 Daavid saa Batseban jälleen raskaaksi

12:26–31 Joab kutsuu Daavidin valloittamaan Rabbaa

Katso lisätietoja teoksesta The Expositor’s Bible Commentary, osa 3, sivut 927 ja 940.

K: 2. Sam. 11:1–5: Koska Daavid oli Jumalan mies, kuinka hän saattoi himoita toisen miehen vaimoa, syyllistyä aviorikokseen, juottaa jonkun humalaan ja määrätä murhan? (Tämän kysymyksen esitti ateisti.)

V: Daavidia ei voi puolustaa; Daavid teki suuren synnin näillä teoillaan. Hän oli mukavassa asemassa; hän hallitsi kaikkea – kaikkea, paitsi itseään, kuten kävi ilmi. Hän oli joutilana sen sijaan, että olisi lähtenyt armeijan mukana, hänellä oli tavallaan ”liian mukava” elämä, ja hänen katseensa harhaili. Daavid kulki Jumalan kanssa voittoisasti, eikä ole mitään viitteitä siitä, että Daavid olisi halunnut langeta. Pikemminkin Daavid asetti itsensä haavoittuvaan asemaan eikä kääntänyt katsettaan pois, vaan antoi periksi kiusaukselleen. 5. Mooseksen kirjan 27:24 korostaa, kuinka pahaa on, jos joku tappaa naapurinsa salaa.

Vastauksessa on otettava huomioon kolme seikkaa.

1. Kyseessä ei ole väitetty ristiriita Raamatussa. Raamattu vain tallensi ne pahat asiat, joita Daavid sanoi ja teki. Daavid ei vain ajatellut tekevänsä tätä; Daavid oli tekojen mies ja pani sen täytäntöön. Joskus tekojen miehenä oleminen on huono asia.

2. Ongelmana tässä on ristiriita Daavidin sisällä. Daavid oli mies, joka oli Jumalan sydämen mukainen, mutta 2. Samuelin kirjan 12:10 mukaan Daavid halveksi tässä Jumalaa. Monet ihmiset ovat kuitenkin jossain vaiheessa elämäänsä kaksimielisiä (ks. Jaakobin kirje 1:8). Tekopyhiä on aina ollut, ja voimme kaikki olla yhtä mieltä siitä, että tässä tapauksessa Daavid oli ensiluokkainen tekopyhä.

3. Todellinen kysymys on, miksi Jumala silti rakastaisi ja käyttäisi Daavidin kaltaista henkilöä. Tähän asiaan liittyy neljä hyvin yksinkertaista seikkaa.

3.1 Jumala voi tehdä mitä tahansa Hän haluaa kenen kanssa tahansa Hän haluaa. Keitä me olemme sanomaan Jumalalle, miten Hänen luotujensa tulisi käyttää?

3.2 Jumala tiesi, että Daavidilla oli aito rakkaus Häntä kohtaan. Opetus tässä on se, että vaikka kaikki tekopyhät eivät ole aitoja uskovia, jotkut tekopyhät voivat silti olla aitoja uskovia ja kantaa tekopyhyytensä alla aitoa rakkautta Jumalaa kohtaan.

3.3 Jumala rakasti Daavidia ja kuritti häntä ankarasti hänen tekopyhyytensä vuoksi. Ankara kuritus voi olla eräs Jumalan rakkauden ilmentymä: vaikka se ei olekaan sillä hetkellä toivottavaa, se voi tuottaa katumuksen hedelmää.

3.4 Kun Daavid oli katunut, Jumala antoi hänelle täydellisen anteeksiannon. Daavidille koitui silti seurauksia ja kuritusta; hänet kuitenkin annettiin anteeksi. Meidänkin tulisi antaa anteeksi muille, jotka ovat katuneet. Roomalaiskirjeen 15:7 mukaan meidän tulisi hyväksyä toisemme niin kuin Kristus on hyväksynyt meidät.

Erilaisena mutta täydentävänä vastauksena tässä on, mitä teoksessa Today’s Handbook for Solving Bible Difficulties (s. 260–261) sanotaan todellisesta ongelmasta.

”Pidä mielessä se tosiasia, että hyvin harvat Jumalan valitsemista välineistä olivat virheettömiä tai edes vakavasta synnistä vapaita. Mooses oli murhaaja. Daavid oli aviorikoksentekijä ja murhaaja. Jaakob oli huijari ja Aabraham valehtelija. Joona oli rasisti, joka kapinoi ajatusta vastaan, että Jumala antaisi anteeksi assyrialaisille. Entäpä Pietarin impulsiivisuus ja Jaakobin ja Johanneksen osoittama riitaisuus? Silti Jumala käytti heitä kaikkia.

Jumala voi käyttää ketä tahansa, kenet Hän haluaa käyttää. Hän käytti Bileamia, syyrialaista profeettaa. Hän käytti Kyyrosia, persialaista kuningasta. Hän käytti jopa faraota ja tämän sydämen kovuutta edistääkseen suunnitelmaansa. … Pidän tätä tietoa rohkaisevana.”

K: Pysyikö Daavid yleensä kotona, kun armeija lähti sotaan (2. Sam. 11:1)?

V: Ei. Daavid lähti armeijan mukana 2. Sam. 5:2; 8:1–14 ja 10:17. Kun Daavid kuitenkin vanheni, hänen miehensä pyysivät häntä jäämään kaupunkiin (2. Sam. 18:3; 21:17).

K: Mitä tiedämme Batseban taustasta 2. Sam. 11:3:ssa?

V: Batseban aviomies Uria oli heettiläinen, ja heettiläiset olivat tyypillisesti temppelissä työskenteleviä. Urian nimi tarkoittaa ”Herra on minun valoni”, joten hänen vanhempansa olivat todennäköisesti uskovia. Batsheban isä oli Eliam, yksi Daavidin urheista miehistä (2. Sam. 23:34). Eliam oli Ahitofelin, Daavidin viisaan neuvonantajan, poika. Myöhemmin, kun Absalom kapinoi Daavidia vastaan, Ahitofel vannoi uskollisuuttaan Absalomille Daavidin sijaan. Ehkä se, miten Batsheba menetti ensimmäisen aviomiehensä, jätti hänelle pahan maun suuhun.

K: Mitä 2. Sam. 11:1–5 kertoo meille 2. Samuelin kirjan kertomuksesta?

V: Yleensä hovin kronikoitsijat kirjasivat kuninkaan vuosikirjat, ja kuninkaalla oli suora määräysvalta siihen, mitä niihin sisällytettiin ja mitä jätettiin pois. Tämä kohta osoittaa, että tämä kertomus ei ollut kuninkaan hallinnassa. Luultavasti kumpikaan Daavidista tai Salomosta ei olisi halunnut tämän tiedon tulevan julki, joten se ei ollut heidän hallinnassaan.

K: Miksi 2. Sam. 11:3:ssa mainittu Eliam, Batseban isä, kutsutaan 1. Aik. 3:5:ssa Amieliksi?

V: Vanhan testamentin teksteissä on ainakin 22 paikkaa, joissa henkilöillä on kaksi nimeä. Katso vastaus 2. Mooseksen kirjan 2:18 kohdalla olevasta selityksestä.

K: Miksi Daavid antoi Uurialle lahjan 2. Sam. 11:8 ja seuraavissa jakeissa?

V: Tämä antoi vaikutelman, että Daavid suosi Uriaa ja oli hänelle kiitollinen. Se osoitti myös muille, että Daavid suhtautui Uriaan erittäin suopeasti. Itse asiassa tämä oli likainen ja halpamainen temppu. Se ei todennäköisesti johtunut syyllisyydentunteesta, kun otetaan huomioon, mitä Daavid teki Urialle sen jälkeen. Daavid juonitteli pettääkseen muita aikeistaan, piittaamatta Uriaasta lainkaan.

K: Onko nykyäänkin tilanteita, joissa joku antaa likaisen, halpamaisen lahjan henkilölle, josta hän ei välitä, kuten 2. Sam. 11:8 ja seuraavissa jakeissa kuvataan?

V: Daavidin koko motiivi oli peitellä syntinsä, vaikka se merkitsisikin Uurian hautaamista. Selkeä lahjus on vähän tällainen; mutta on myös epäsuoria lahjuksia. Aina kun saat lahjan, etenkin anteliaan lahjan, joltakulta, jonka et uskonut tuntevan sinua kohtaan niin suurta kiintymystä ja kiitollisuutta, on hyvä kysyä itseltäsi hiljaa, miksi. Onko heillä jotain, mitä he haluaisivat sinulta, ja ovatko he rehellisiä ja avoimia siitä?

K: Mitä Daavid tuntee 2. Sam. 11:11:ssä?

V: Daavidilla on todennäköisesti sekoitus turhautumista ja epätoivoa, joka on jo lähes paniikin tasolla. Hän luuli, että hänellä oli täydellinen suunnitelma peitellä syntinsä, paitsi että Uria oli liian uskollinen osallistuakseen siihen. Tietämättään Uria ”hieroi suolaa haavoihin” kutsumalla häntä ”vaimokseni” sen sijaan, että olisi sanonut ”Batseba”. Uria kutsui häntä tämän roolin mukaan. Uria tiesi, kuka hän oli, ja hän tiesi, kuka hänen vaimonsa oli, juuri kun Daavid oli unohtamassa, kuka hän oli.

K: Mikä 2. Sam. 11:14–21:ssä oli kaksinkertaisesti epäoikeudenmukaista?

V: Tietenkin oli epäoikeudenmukaista, että Uria, Daavidin uskollinen sankari, surmattiin tällä tavalla kavalan juonen seurauksena. Mutta mitä ympärillä olleet israelilaiset sotilaat olivat tehneet ansaitakseen kuoleman Daavidin ja Joabin petollisuuden seurauksena? Heidän ainoa ”rikoksensa” oli se, että he olivat Daavidin himon tiellä. Daavidin pahuus ei kohdistunut pelkästään Uriaan, vaan hän oli valmis uhraamaan myös muita hänelle uskollisia sivullisia peitelläkseen yhden yön syntinsä.

K: Miten 2. Sam. 11:15–27:n mukaisesti jumalalle uskolliset uskovat, jotka aloittavat todella, todella hyvin, voivat turmeltua vallan saadessaan? Miten sitä voidaan estää?

V: Yksikään uskovainen, kuka hän sitten onkaan, ei ole niin hyvä, että voisi laskea vartioaan. Sama Daavid, joka ei suostunut tappamaan häntä jahtaavaa kuningas Saulia, tappoi Urian ja tämän lähipiirin. Sama Daavid, joka suri Saulin ja jalomielisen Jonatanin kuolemaa, ei ilmeisesti surrut uskollisen Urian kuolemaa, jonka hän itse aiheutti. Tämän pitäisi olla varoitus meille. Ilman Jumalan armoa ja sitä, että lähestymme Jumalaa päivittäin, voisimme päätyä hänen kaltaisikseen tai Uuden testamentin Demaksen kaltaiseksi.

Jos joku voisi laskea vartiointinsa, luulisi, että se olisi Paavali. Ja kuitenkin Paavali itse sanoi: ”Ettekö tiedä, että juoksukilpailussa kaikki juoksevat, mutta vain yksi saa palkinnon? Juoskaa niin, että saatte palkinnon. Jokainen, joka kilpailee kisoissa, harjoittelee tiukalla kurilla. He tekevät sen katoavan kruunun vuoksi, mutta me teemme sen katoamattoman kruunun vuoksi. Siksi en juokse päämäärättömästi; en taistele ikään kuin lyöisin ilmaa. Ei, vaan kuritan ruumistani ja teen siitä orjani, jotta sen jälkeen, kun olen saarnannut muille, en itse joutuisi hylätyksi.” 1. Korinttolaiskirje 9:24–27 (BSB). Paavali puhuu uskoville, kun hän sanoo 2. Korinttolaiskirjeen 13:5:ssä, että meidän tulisi tutkia itseämme nähdäksemme, olemmeko ”uskossa”.

Jotta emme laskisi vartioamme, meidän on pysyttävä lähellä Jumalaa ja oltava yhteydessä muihin, jotka voivat pitää meitä vastuullisina.

K: Mitä 2. Sam. 11:16 kertoo Joabin uskollisuudesta?

V: Aiemmin näimme, että Joab oli todellakin uskollinen Daavidille, mutta hän oli vieläkin uskollisempi omille eduilleen. Tässä kohdassa Joab on kuitenkin uskollisempi johtajalleen kuin sille, mikä on oikein. Uskollisuus voi olla hyvä asia, mutta se on pahaa, jos se kohdistuu johonkin, mitä Jumala ei halua. Koska Joab oli vain osittain uskollinen Daavidille, hän oli vielä vähemmän uskollinen sille, mikä on oikein.

Uria mainitaan yhtenä Daavidin 37 parhaasta sotilaasta 2. Samuelin kirjassa 23:39, mutta näet, mihin Urian uskollisuus hänet johti, kun hän palveli osittain uskollista kenraalia ja petollista kuningasta.

K: Miksi Naatan käytti 2. Sam. 12:1–12:ssa tätä lähestymistapaa puhuessaan Daavidille tämän synnistä?

V: Kaksi mahdollista syytä, jotka molemmat saattavat olla totta.

1. Kuningas Daavid tiesi jo, että hänen tekonsa oli paha. Daavid ei tarvinnut tässä tilanteessa ohjeita eikä korjausta; hän tarvitsi nuhteen. Naatan lähestyi Daavidia siten, ettei tämän ”puolustusmekanismeja” herätetty. Kun Naatan oli vedonnut Daavidin vahvaan oikeudentajuun ja saanut Daavidin suuttumaan tätä ”nimettömää sortajaa” kohtaan, Naatan esitti Daavidille ankarat syytökset.

2. Daavid oli kuningas, joka oli juuri määrännyt arvokkaan ja uskollisen palvelijansa teloitetuksi. Vaikka Naatan jo vaaransi henkensä nuhtellakseen Daavidia, hän halusi käyttää epäsuoraa, mutta tehokasta lähestymistapaa.

Huomaa myös, että Jumala ei käskenyt Naatania nuhtelemaan Daavidia heti. Oli kulunut jonkin verran aikaa, jotta kiihko ehti laantua, Daavid ehti tuntea syyllisyyttä ja tilaisuus Daavidin omatoimiseen katumukseen oli jo ohi.

K: Mitä voimme oppia Naatanin mestarillisesta lähestymistavasta 2. Sam. 12:1–12:ssa?

V: Nathanin epämiellyttävässä keskustelussa on kuusi mielenkiintoista seikkaa.

1) Tuossa vaiheessa Daavid näki syntiä enemmän muissa kuin itsessään. Hän näki roskan toisen silmässä, mutta ei palkkia omassaan (Matteus 7:3–5). Synti tekee ihmisille niin, että se aiheuttaa heille valikoivaa sokeutta. Niinpä Naatan kertoi tarinan, joka näytti koskevan jotakuta muuta.

2) Nathan olisi voinut käyttää vertauskuvana vasikkaa, ryöstettyä kauppiasta tai jotain muuta, mutta hän käytti karitsaa – jotain, johon paimen Daavid pystyi helposti samaistumaan emotionaalisesti.

3) Naatan muutti olosuhteita niin paljon, ettei Daavid tunnistanut, että tämä vertaus koski häntä. Niinpä hän ei käyttänyt vertausta uskollisesta palvelijasta tai avioliitosta. Mutta rikas mies, jolla oli paljon lampaita, viittasi Daavidiin ja hänen vaimoihinsa, ja köyhä mies viittasi Uuriaan ja tämän vaimoon.

4) Daavidilla oli kunniantuntoa ja myötätuntoa söpöä lammasta ja sen omistajaa kohtaan. Nathan vetosi näihin Daavidin hyveisiin.

5) Tarinan lopussa Daavidin viha rikkaita kohtaan – joka johtui Daavidin kunniantunnosta ja myötätunnosta karitsan köyhää omistajaa kohtaan – järkkyi, kun paljastui Daavidin häpeällinen ja armoton kohtelu Uriaa kohtaan.

6) Kun Naatan sanoi: ”Sinä olet se mies!”, Daavidin silmät avautuivat näkemään vääryyden. Israelin paimenena hän tiesi, kuinka suurta vahinkoa hän oli aiheuttanut laumalleen.

K: Mikä on mielenkiintoista Daavidin reaktiossa rikkaaseen mieheen 2. Sam. 12:5–6:ssa Nathanin kertomuksessa?

V: Aluksi Daavid sanoo, että sortava mies ansaitsee kuoleman teostaan, vaikka laki ei määrää, että tämä olisi kuolemanrangaistuksen arvoinen teko (toisin kuin Daavidin oma teko 3. Mooseksen kirjan 20:10 ja 24:17 mukaan). Sitten Daavid hillitsi kiivauttaan ja sanoi, että rikkaan miehen on maksettava köyhälle miehelle neljä lammasta, kuten 2. Mooseksen kirjan 22:1 määrää. On mielenkiintoista, että neljä Daavidin poikaa kuoli: Batseban ensimmäinen poika (2. Samuelin kirja 12:18), Amnon (2. Samuelin kirja 13:28–29), Absalom (2. Samuelin kirja 18:14–15) ja myöhemmin Salomon aikana Adonia (1. Kuninkaiden kirja 2:25).

Kun Naatan oli saarnannut hänelle, Daavid vastasi: ”Minä olen tehnyt syntiä Herraa vastaan”, eikä: ”Teloitetaan Naatan.”

K: Miksi Jumala antoi Daavidille useita vaimoja (2. Sam. 12:8), jos moniavioisuus oli [väitetysti] synti?

V: Moniavioisuus ei ollut synti. Vanhan testamentin aikoina harjoitettiin joitakin käytäntöjä, mutta Jeesuksen tulon jälkeen meillä on korkeammat vaatimukset. Jeesus sanoi, että Vanhan testamentin aikoina Jumala salli joitakin asioita (kuten avioeron), koska ihmisten sydämet olivat kovia. Mielestäni moniavioisuus on yksi näistä asioista. Raamattu kuitenkin sanoo, että kuninkaalla ei saa olla liian monta vaimoa ja että Salomo teki syntiä ottamalla niin monta vaimoa (Nehemia 13:26; 1. Kuninkaiden kirja 11:2–11).

Vanha testamentti antaa esimerkin yksiavioisuudesta (Aadam ja Eeva, mutta ei Lisaa mukaan lukien) ja osoittaa ongelmat, joita moniavioisuudesta aiheutui Aabrahamin, Jaakobin, Salomonin jne. kohdalla, mutta Raamattu ei itse asiassa kiellä moniavioisuutta. Jos mies kuitenkin harjoittaa moniavioisuutta, hän menettää kelpoisuutensa vanhemmaksi 1. Timoteuksen kirjeen 3:2 mukaan.

Muuten, Yhdysvalloissa on nykyään noin 50 000 moniavioista kultin jäsentä; heitä kutsutaan fundamentalistisiksi mormoneiksi. He rikkovat Roomalaiskirjeen 13:1:tä, jossa sanotaan, että meidän on toteltava hallitusviranomaisia. Monet heistä asuvat Etelä-Utahissa, Luoteis-Arizonassa ja Nevadassa.

Kun todistan mormoneille, on monia asioita, joista voi puhua heidän kanssaan, mutta kaikki eivät ole yhtä hyödyllisiä. Tärkeimmät kohdat liittyvät seuraaviin asioihin:

a) Usko todelliseen, Korkeimpaan Jumalaan

b) Usko todelliseen Jeesukseen

c) Usko pelastuksen totuuteen

d) Usko oikeisiin pyhiin kirjoituksiin.

Jos ihminen on väärässä näissä neljässä asiassa, ei ole väliä, missä asioissa hän on oikeassa. Sen sijaan, että keskustelisin mormonien kanssa moniavioisuudesta, haluaisin mieluummin puhua siitä, miksi he uskovat alempiarvoiseen jumalaan, miksi Joseph Smith, kun hän meni naimisiin toisen vaimonsa kanssa, piti sen salassa ensimmäiseltä vaimoltaan. Koska heidän pyhissä kirjoituksissaan ollut mustia syrjivä oppi muutettiin vuonna 1978 ja mormonikirkko muutti oppiaan kieltääkseen moniavioisuuden, mitä muita oppeja mormonismissa on, jotka pitäisi hylätä?

Jokaiselle on merkitystä sillä, lukeehan Raamattua vastatakseen kysymykseen ”mitä kaikkea voin saada läpi” vai lukeehan sitä vastatakseen kysymykseen ”mikä on Jumalan täydellinen tahto minulle”. Jos joku Vanhan testamentin aikoina lukisi Raamattua ensimmäisellä tavalla, hän näkisi, että avioero ja muut asiat ovat sallittuja.
Toisaalta joku Vanhan testamentin aikoina olisi voinut lukea Malakian kirjan 2:16: ”Sillä minä vihaan avioeroa”, sanoo Herra, Israelin Jumala. Samoin moniavioisuus ei ole Jumalan täydellinen tahto, mutta se oli sallittua.

K: 2. Sam. 12:9:ssä Daavid käytännössä luovutti Urian Jumalan vihollisille. Onko nykyään tilanteita, joissa uskovainen voisi nähdä hyötyä siinä, että hän antaa jotain vihollisilleen tai Jumalan vihollisille?

V: Joskus ihmiset antavat rahaa, lupaa tai uskottavuutta pahalle henkilölle saavuttaakseen oman päämääränsä. Toisinaan ihmiset luopuvat rehellisyydestään, maineestaan, perheestään ja muista suhteistaan saavuttaakseen itselleen pahan päämäärän. Daavidin teon seurauksena oli Jumalan käskyn halveksiminen ja Jumalan totuuden häpäiseminen.

Slangitermi sopimuksen tekemisestä paholaisen kanssa on englanniksi ”Faustian bargain”; saksankielinen adjektiivi on ”faustisch”. Se on nimetty Faustin, todellisen saksalaisen alkemistin ja astrologin, mukaan. Tästä legendasta tehtiin myöhemmin kirja ja sitten ranskalainen ooppera. Faustilainen sopimus on huono kauppa, jossa henkilö maksaa kovan hinnan siitä, mikä näyttää houkuttelevalta lyhyellä aikavälillä.

Toinen slangitermi oveluudelle on ”bysanttilainen”. Bysanttilaiset tekivät esimerkiksi niin, että solmivat rauhan vihollistensa, kuten bulgarien, kanssa ja maksoivat sitten salaa rahaa bulgarien vihollisille, pechenegeille, saadakseen heidät hyökkäämään bulgarien kimppuun.

Jumala särki Daavidin sydämen hänen lastensa kuolemalla. Daavid kirjoitti synnistään Psalmissa 51.

K: Mikä on merkittävää Daavidin reaktiossa 2. Sam. 12:13:ssa?

V: Daavid paastosi liikuttaakseen Jumalan sydäntä. Jumala oli jo päättänyt, mitä Hän aikoi tehdä, ja kun vauva kuoli, Daavid tiesi, ettei ollut mitään järkeä pyytää Jumalalta sitä, mitä Jumala oli jo toisin päättänyt.

K: Miksi Jumala antoi Daavidin ja Batseban ensimmäisen lapsen kuolla (2. Sam. 12:15–23)?

V: Tämä ei ollut lapsen rangaistus, vaan rangaistus Daavidin ja Batseban syyllisyydestä. Jumala tekee lopulta kaiken oikeudenmukaiseksi, ja meidän on odotettava siihen asti, kunnes näemme täydellisen oikeudenmukaisuuden maan päällä.

Jotkut kalvinistit sanovat, että koska vauvat kuolevat, tämä ”todistaa”, että vauvat ovat syyllisiä Aadamin syntiin. Tämä on virheellinen päättely, sillä seurausten kärsiminen ei todista syyllisyyttä. Muuten se, että kissanpennut kuolevat, ”todistaisi”, että nekin ovat syyllisiä Aadamin syntiin. Totuus on kuitenkin se, että koko luomakunta joutui lankeemuksen alaiseksi, kuten Roomalaiskirjeen 8:19–22 sanoo.

Johtopäätös:

1. Kaikki kristityt ovat yhtä mieltä siitä, että vastasyntyneillä vauvoilla ei ole omia henkilökohtaisia syntejä.

2. Kaikki kristityt ovat yhtä mieltä siitä, että kaikki syntyvät syntisellä luonteella.

3. Valitettavasti kaikki kristityt eivät vielä ole yhtä mieltä siitä, että seurausten kärsiminen ei todista syyllisyyttä.

K: Miksi Daavid 2. Sam. 12:20:ssa ylistää Jumalaa heti poikansa kuoleman jälkeen?

V: Sinun tulisi ylistää Jumalaa, kun olet sovussa Jumalan kanssa. Sinun tulisi ylistää Jumalaa myös silloin, kun olet ollut tottelematon ja haluat nyt tulla sovintoon Jumalan kanssa. Kun Daavid pakeni Saulia, kuuli Naatanin nuhteen ja näki lapsensa kuolevan, hän ei ollut lainkaan katkerana tai vihainen Jumalaa kohtaan. Daavid rukoili, että Jumala pelastaisi hänet tästä iskusta, ja kun Jumala ei tehnyt niin, Daavid ylistää silti Jumalaa.

K: Hyväksyisikö Jumala tällaisen palvonnan 2. Sam. 12:20:n mukaan?

V: Kyllä. Jumala hyväksyy kaiken vilpittömän palvonnan, joka kohdistuu Häneen. Epäjumalien palvonta ei kuitenkaan ole Hänen palvontaansa, kuten 1. Korinttolaiskirjeen 10:20 ja 2. Korinttolaiskirjeen 6:15–17 selvästi osoittavat.

K: Mitä 2. Sam. 12:21 kertoo katolisen perinteen mukaisesta kuolleiden puolesta rukoilemisesta?

V: Tämä kertoo, että Daavid ei nähnyt mitään järkeä rukoilla kuolleen poikansa puolesta. Katolilaiset uskovat kuolleiden puolesta rukoilemiseen katolisen ja ortodoksisen apokryfien kohdan (2. Makkabealaiskirja 12:46) perusteella, jota ei ole protestanttisissa tai juutalaisissa Raamatuissa. Mutta Daavid rukoili lapsen puolesta vain silloin, kun lapsi oli vielä elossa.

K: Menikö Daavidin ja Batseban ensimmäinen poika taivaaseen 2. Sam. 12:21–23:n mukaan, vai eikö?

V: Mikään ei viittaa siihen, ettei hän mennyt, ja todennäköisesti hän meni. 2. Samuelin kirjan 12:21–23 ei kuitenkaan varsinaisesti todista, että hän meni. Kun Daavid sanoi menevänsä sinne, missä hänen poikansa oli, hän tarkoitti hautaa (Sheolia), ei välttämättä taivasta. Mesopotamiassa hautaa kutsuttiin ”maaksi, josta ei ole paluuta”.

K: Mitä Daavid tarkoitti 2. Sam. 12:23:ssa sanoessaan, että lapsi ei palaa hänen luokseen, vaan että hän menisi lapsen luokse?

V: Raamattu puhuu usein Sheolista, jota kreikkalainen Septuaginta ja kreikkalainen Uusi testamentti kutsuvat ”Hadesiksi”. Se tarkoittaa hautaa, ja sinne menivät kaikki. Juutalaiset opettivat, että Sheolissa oli kaksi osastoa: paratiisi, jonne jumalalliset ihmiset menivät, ja vankila, jonne pahat ihmiset menivät. Jotkut ajattelevat, että Daavid tarkoittaa, että lapsi on nyt paratiisissa ja että Daavid menee paratiisiin hänen kanssaan. Tämä jae voi kuitenkin todistaa vain sen, että lapsi meni Sheoliin ja että Daavidkin päätyisi lopulta Sheoliin.

K: Miksi 2. Sam. 12:25:ssä häntä kutsuttiin Salomoksi, jos Jumala antoi hänelle nimen Jedidiah, joka tarkoittaa ”Herran rakastama”?

V: Daavid ja Batseba olivat jo antaneet hänelle nimen Salomo, joka kuulostaa samalta kuin sana ”rauha”. Myöhemmin Jumala antoi hänelle Naatanin välityksellä nimen Jedidja osoittaakseen, että Jumala rakasti häntä eikä aio tappaa häntä. Jedidja ei itse asiassa ollut hänen nimensä, vaan vain lempinimi. Ei kuitenkaan ollut epätavallista, että henkilöllä oli kaksi nimeä, joten se saattoi olla myös hänen nimensä.

K: Miksi Joab puhui Daavidille tällä tavalla 2. Sam. 12:28:ssa?

V: Joab ja Daavid olivat tunteneet toisensa jo kauan. Joab tiesi, ettei hän voinut määrätä Daavidia, mutta hän halusi todella Daavidin tulevan paikalle ja näyttävän siltä, että tämä teki jotain. Niinpä Joab esitti valheellisen uhkauksen, että hän aikoi nimetä kaupungin uudelleen itsensä mukaan, motivoidakseen Daavidia tulemaan. Joab oli ennen kaikkea uskollinen itselleen. Mutta koska häntä ei uhattu, Joab oli uskollinen myös Daavidille, ja hän halusi Daavidin tulevan, koska Joab tiesi, että se näyttäisi parhaalta hänen kuninkaalleen, ja Joab ajatteli Daavidin parasta.

Joab vaali Daavidin etuja, mutta ilman täydellistä kunnioitusta tässä tilanteessa. Se on melkein kuin Joab sanoisi: ”Daavid, en halua tietää, mitä teit siellä Jerusalemissa, mutta sinun on nyt tultava tänne kuin kunnon kuninkaalle sopii.” Tämä lievä vanhan ystävän kunnioituksen puute ei kuitenkaan ole mitään verrattuna siihen, kuinka muut myöhemmin osoittivat Daavidille epäkunnioitusta.

K: Kuinka painava tämä kruunu oli 2. Sam. 12:30:ssa?

V: Se painoi noin 75 paunaa eli 34 kg. On selvää, ettei mies voinut pitää tätä kruunua päässään ilman tukijalkaa. Kruunu ei todennäköisesti ollut tarkoitettu päähän laitettavaksi, vaan esittelyyn.

K: Tappoiko Daavid 2. Sam. 12:31:n mukaan joitakin ammonilaisia laittamalla heidät sahojen ja kirveiden alle sekä tiiliuuniin?

V: Luultavasti ei. Pikemminkin Daavid pakotti vangit käyttämään sahoja ja kirveitä leikkaamiseen sekä valmistamaan tiiliä tiiliuunissa. New International Bible Commentary -teoksen sivulla 383 todetaan, että jälkimmäinen on vallitseva näkemys.

K: Mikä on 2. Sam. 13:1–22:n luvun rakenne?

V: Luku on järjestetty syvällisen kiasmin mukaan.

13:1–2 Amnon himoitsi Tamaria

- 13:3–5 Jonadab neuvoo Amnonia raiskaamaan Tamarin

- - 13:6–9a Tamar tulee valmistamaan ruokaa ja ruokkimaan Amnonia

- - - 13:9b Amnon käskee palvelijoitaan poistumaan kaikki

- - - - 13:10-14a Amnon käskee Tamaria tulemaan sänkyynsä; tämä kieltäytyy

- - - - - 13:14b-15a Amnon raiskaa Tamarin, ja hänen himonsa muuttuu vihaksi

- - - - 13:15b-16 Amnon käskee Tamarin lähteä, huolimatta tämän pyynnöistä

- - - 13:17 Amnon käskee palvelijaansa palaamaan ja potkimaan Tamarin ulos

- - 13:18–19 Tamar lähtee

- 13:20 Absalom sanoo Tamarille, ettei tämän tarvitse huolehtia; Absalom hoitaa asian

13:21–22 Absalom vihaa Amnonia

Tämän keskellä 2. Samuelin kirjan 13:15 on kiasmi.

Amnon vihasi häntä

- Vihalla

- - Suuri

- - - Äärimmäisen

- - - Todellakin

- - Suuri

- Oli se viha

, jolla hän vihasi häntä.

K: Koska 2. Sam. 13:1–2 täytti Naatanin profetian, lähettikö Jumala tämän synnin?

V: Ei, mutta Jumala, joka tunsi Amnonin pahan ja kurittoman sydämen, salli Amnonin mennä liian pitkälle. Jumala ei vain näe etukäteen sitä hyvää, mitä Hän itse tekee, vaan Hän näkee myös sen hyvän ja pahan, mitä ihmiset tekevät ja tekisivät, jos heille annettaisiin tilaisuus. Jumala ei vain näe etukäteen, mitä ihmiset tekisivät, vaan Hän voi myös antaa heidän toteuttaa aikomuksensa osana Hänen suunnitelmaansa.

K: Mistä Jonadab sai tämän idean 2. Sam. 13:5, 7–8:ssa?

V: Emme tiedä, mutta se, että sisar tuli hoitamaan sairasta, ei ollut mitenkään tavatonta. Egyptiläisessä rakkausrunossa (n. 1303–1200 eKr.), joka löytyy teoksesta *Song of Songs and the Ancient Egyptian Love Songs* (s. 13), sanotaan: ”Makaudun sisälle ja teeskentelen [väärän] sairauden. Silloin naapurini tulevat katsomaan, ja sitten (minun) sisareni tulee heidän mukanaan. Hän nöyryyttää lääkäreitä (sillä hän) ymmärtää sairauteni.”

K: 2. Sam. 13:5, 7–8:ssa Jonadab ehdotti Amnonille, että tämä käyttäisi Daavidia tietämättään hyväkseen edistääkseen pahaa suunnitelmaansa. Onko sen jälkeen ollut tapauksia, joissa paha ihminen on käyttänyt hyväuskoista henkilöä edistääkseen pahuuttaan?

V: Tässä on muutamia esimerkkejä.

Yleisin skenaario on ”lakisota”, jossa joku käyttää lakia tai sopimuksia, jotka toinen osapuoli on allekirjoittanut hyvässä uskossa, saadakseen jonkun epäoikeudenmukaisesti kiinni. Ei välttämättä ole kyse siitä, että paha ihminen yrittäisi olla epäoikeudenmukainen; voi olla, että hänellä ei ole käsitystä siitä, mikä on oikeudenmukaista.

Toinen esimerkki, jossa esiintyvät Daavid, Uria ja Joab, on viestin välittäminen pahan tekemiseksi hyväuskoisen henkilön kautta.

Kolmas esimerkki on niin sanottu Hindawi-tapaus. Se tapahtui 17. huhtikuuta 1986, kun jordanialainen Nezar Hindawi matkusti 32-vuotiaan, viidennellä kuulla raskaana olevan irlantilaisen tyttöystävänsä Anne-Marie Murphyn kanssa Lontoosta Tel Aviviin. Hän erosi tyttöystävästään saatuaan tietää tämän raskaudesta, mutta palasi sitten yhteen tämän kanssa ja sanoi haluavansa mennä naimisiin. Hän järjesti tyttöystävälleen työpaikan siivoojana Betlehemin Hilton-hotellissa. Hän kertoi tyttöystävälleen joutuvansa matkustamaan myöhemmällä lennolla, koska viisumin saaminen kestäisi kauemmin. Hindawi, jota Mike Royko kutsui ”siksi jaloiksi muslimisoturiksi”, antoi raskaana olevalle tyttöystävälleen matkalaukun, jossa oli pommi, jotta se räjähtäisi lennon aikana ja tappaisi kaikki. Matkalaukku pääsi läpi brittiläisen turvatarkastuksen, mutta El Alin turvamies epäili asiaa, sillä Betlehemissä ei ole Hilton-hotellia. Hän suoritti manuaalisen lisätarkastuksen selvittääkseen, miksi tyhjennetty matkalaukku oli yhä raskas, ja löysi pommin. Hindawi tuomittiin 45 vuodeksi vankeuteen. Katso lisätietoja osoitteesta https://www.timesofisrael.com/35-years-after-el-al-bomb-plot-security-staff-recount-stopping-unwitting-bomber/.

Neljäs esimerkki on tapaus, jossa eräs henkilö jäi kiinni laittomien huumeiden kuljettamisesta lentokoneessa ilman, että hänellä oli aavistustakaan asiasta. Ystävä oli lainannut hänelle matkalaukun, jonka hän aikoi noutaa myöhemmin määränpäästä. Matkustaja ei tiennyt, että matkalaukun vuoriin oli ommeltu laittomia huumeita.

Viides esimerkki on tapaus, jossa Pakistanissa eräs henkilö oli lähdössä pois joksikin aikaa ja pyysi kristittyä säilyttämään tavaroitaan. Kristitty vastasi: ”Toki”. Kristityn tietämättä henkilön tavaroiden joukossa oli ase. Poliisi sai vihjeen asiasta ja pidätti kristityn, koska henkilön tavaroista löytyi ase. Kristitty joutui maksamaan rahaa päästäkseen vapaaksi.

Sivuhuomautuksena mainittakoon, että Jonadab teki nimestään huonon vitsin. Hänen nimensä tarkoittaa ”Herra on jalo”.

K: Miten Amnon sai itsensä voimaan pahoin 2. Sam. 13:6:ssa?

V: Amnon vain teeskenteli olevansa sairas. Vaikka ihminen voi saada itsensä voimaan pahoin syömällä tai juomalla asioita, jotka voivat aiheuttaa pahoinvointia, ei ole viitteitä siitä, että Amnon olisi tehnyt niin tässä tapauksessa; hän teeskenteli olevansa sairas. Kun hän pakotti Tamarin väkisin, hän vaikutti fyysisesti riittävän terveeltä, vaikkakaan ei hengellisesti. Daavid oli sokaistunut himosta Batsebaan, ja nyt hän sai seurata poikansa tekoja ja myöhemmin seurauksia, kun tämä oli ”sairas himosta”. Se kuitenkin todennäköisesti sai Daavidin voimaan pahoin.

K: Mitä voimme oppia Daavidilta vanhemmuudesta 2. Sam. 13:6–7:n perusteella?

V: Joku, joka rakasti Jumalaa, kuten Daavid, voi silti olla surkea vanhempi, jos hän ei ota vanhemmuutta riittävän vakavasti. Daavidin ensimmäinen virhe ei ollut se, että hän ei rangaissut Amnonia. Jo ennen sitä Daavidin kurinpito oli niin löyhää, että Amnon luuli pääsevänsä rangaistuksetta.

David sekä rakasti että piti lapsistaan. Mutta kun vanhempi ei rakasta lapsiaan tarpeeksi kurittaakseen heitä, hän ehkä rakastaa enemmän suhteen tuomaa tunnetta kuin itse poikaansa tai tytärtään.

Daavid rakasti lapsiaan tunneperäisesti, etenkin kun menetti heidät kuoleman kautta. Meillä ei kuitenkaan ole todisteita siitä, että hän olisi osoittanut vanhemman huolenpitoa. Hän ei kurittanut Amnonia; hän ei lohduttanut Tamaria, eikä hän edes puhunut Amnonin kanssa. Daavid oli etäinen Absalomista. Se, että Tamar sanoi Daavidin antavan hänen mennä naimisiin velipuolensa kanssa, viittaa siihen, että hänellä oli puutteita Jumalan sanan tuntemuksessa. Daavid rakasti Jumalan lakia, ja hän rakasti lapsiaan. Valitettavasti Daavid ei ilmeisesti koskaan tajunnut, että hänellä oli vastuu opettaa lapsilleen Jumalan lakia, ja että se olisi osoitus hänen rakkaudestaan.

K: Mitkä ovat 2. Sam. 13:6–7:n valossa nykypäivänä tapoja, joilla ihminen voi ”rakastaa suhdetta” enemmän kuin rakastaa toista ihmistä?

V: Kun olin lukiossa, tunsin erään pojan, jolla oli tyttöystävä ja hieno auto. Mutta eräänä päivänä hän romutti auton, joten tyttöystävä jätti hänet. Joku saattaa sanoa rakastavansa puolisoaan, mutta jos puoliso tekee jotain väärää, kuten vanhenee tai köyhtyy, rakkaus näyttää kadonneen. Mutta ehkä rakkautta ei oikeastaan kadonnutkaan, koska sitä ei ollut koskaan oikeasti olemassa. Jos sanot rakastavasi jotakuta, mutta sitten tapahtuu jotain, kuten että hän joutuu vakavaan onnettomuuteen, palaa tulipalossa tai saa erittäin vakavan aivohalvauksen, rakastaisitko häntä silti? Jumala kehottaa meitä rakastamaan muita ihmisiä, ja joskus luulemme tekevämme niin, mutta emme tee; todellisuudessa rakastamme vain suhdetta. Tutki tunteitasi perhettäsi ja ystäviäsi kohtaan. Rakastatko heitä todella, vai rakastatko vain suhdetta ja sitä, miten he saavat sinut tuntemaan?

Yksi tapa selvittää se on miettiä: jos toinen henkilö tekisi asioita, jotka ovat vääriä tai tuhoisia hänelle itselleen ja muille, olisitko valmis käymään epämiellyttävän keskustelun ja kertomaan hänelle siitä, vai antaisitko asian vain mennä ohi? Todellinen rakkaus välittää, vaikka riski olisi, että toinen ei enää pidä sinusta.

K: Miksi 2. Sam. 13:11–17:ssä Amnonin tunteet Tamaria kohtaan muuttuivat niin nopeasti himosta vihaksi?

V: Amnonin ”rakkaus” haihtui niin nopeasti, koska rakkautta ei ollut koskaan ollutkaan, vaan vain himo. Hän oli kohdellut Tamaria esineenä, ei ihmisenä. Vaikka rakkaus ja viha ovat vastakohtia, himo ja viha eivät välttämättä ole ristiriidassa keskenään. Kun Amnon oli tyydyttänyt himonsa, hän tajusi joutuvansa todennäköisesti kohtaamaan kauheita seurauksia teostaan. Perheen vanhimpana poikana hän oli juuri vaarantanut mahdollisuutensa tulla seuraavaksi kuninkaaksi. Näytti siltä, että Amnon projisoi syyllisyydentunteensa Tamariin. Amnonille, Tamarille ja lopulta kaikille oli nyt selvää, että Amnonin himo Tamarin ruumiita kohtaan ei tarkoittanut, että hän olisi tuntenut Tamaria kohtaan minkäänlaista rakkautta.

Kun Amnon käskee palvelijaansa sulkemaan ovet ja sulkemaan Tamarin ulos, ovet sulkeutuvat tavallaan myös Amnonin edestä. Hänen kohtalonsa on sinetöity.

K: Pitäisikö lasten 2. Sam. 13:11–29 ja 2. Sam. 16:22 perusteella pitää Raamatun henkilöitä, kuten Absalomia ja Amnonia, kunnioitusta ja ihailua ansaitsevina esikuvina? (Tämän kysymyksen esitti ateisti.)

V: Ei tietenkään; kukaan ei ole koskaan pitänyt näitä miehiä esikuvina. Raamattu ei sano, että meidän pitäisi pitää näitä miehiä uskon sankareina sen enempää kuin meidän pitäisi pitää Juudasta ja Kaifasta sellaisina. Raamattu kertoo objektiivisesti monista pahoista teoista, joita jumalattomat miehet tekivät.

Tämä ”ei-ongelma” näyttää viittaavan siihen, että jotkut ateistit ymmärtävät perustavanlaatuisesti väärin, mitä Raamattu opettaa. Raamattu ei ole kaunisteltu propagandadokumentti, joka maalaa ihmiskunnasta puhtaan valkoisen kuvan. Ei, se on rehellinen, realistinen kuva ihmisistä, niin jumalallisista kuin jumalattomistakin, sellaisina kuin he ovat. Voisipa jokainen erottaa ”hyvät tyypit” ja ”pahat tyypit” ilman, että heidän tarvitsisi pukeutua valkoisiin ja mustiin hattuun, kuten televisio-westerneissä.

K: Mitkä ovat kolme mahdollista syytä, joiden vuoksi Tamar sanoi 2. Sam. 13:13:ssa, että kuninkaalta pitäisi kysyä, niin hän antaisi heidän mennä naimisiin?

V: Ensinnäkin insesti on kielletty 3. Mooseksen kirjan 18:9,11; 20:17 ja 5. Mooseksen kirjan 27:22 kohdissa. Tamar saattoi sanoa tämän jostakin kahdesta syystä ja mahdollisesti myös kolmannesta, niitä täydentävästä syystä.

1) Tamar ei tiennyt, mitä Toora sanoi insestistä. Tämä on todennäköisin vastaus. Sisarusten ja sisarpuolien kanssa naimisiin meneminen oli melko yleistä egyptiläisen ja myöhemmin persialaisen kuninkaallisen perheen keskuudessa. Heidän esi-isänsä Abraham meni naimisiin sisarpuolensa Saaran kanssa 1. Mooseksen kirjan 20:12 mukaan.

2) Tamar tiesi, mutta hän valehteli ja yritti sanoa mitä tahansa päästäkseen Amnonin luota pois millä tahansa keinoin.

3) Kolmas mahdollinen syy on se, että vaikka Tamar oli tässä kaikessa viaton uhri, tilanne näyttäisi hänelle erittäin huonolta; kuinka ihmiset voisivat olla varmoja siitä, ettei hän suostunut siihen, jos hän oli menettänyt harkintakykynsä suostuessaan olemaan kahden kesken Amnonin kanssa? Hän yritti epätoivoisesti pelastaa maineensa sen jälkeen, kun se olisi tullut tahraantumaan ilman hänen omaa syytään.

K: Miksi Tamar ajatteli 2. Sam. 13:16–17:ssä, että Amnonin karkottaminen olisi suurempi vääryys?

V: Se, miten Amnon käski hänet ulos ja lukitsi oven, antaisi ymmärtää, että juuri Tamar yritti vietellä Amnonin. Tässä oli siveä nainen, joka totteli isäänsä ja jolta maine ja kunnia riistettiin yhtäkkiä muutamassa minuutissa ilman, että se olisi ollut hänen omaa syytään. 2. Samuelin kirjan 13:19–20 osoittaa, että hän oli murtunut. Kyse ei ole siitä, että Amnon olisi tehnyt tässä täysin erillisen synnin. Pikemminkin hän pahensi tilannetta lisäämällä ensimmäiseen syntiinsä toisen. Daavid oli tehnyt samoin otettuaan Batseban, kun hän päätti tappaa Urian.

Mutta niin paljon kuin Amnon nyt vihasi Tamaria, niin Absalom vihaisi Amnonia vieläkin enemmän.

K: Miksi Absalom sanoi 2. Sam. 13:20:ssa Tamarille, ettei tämän pitäisi huolestua niin paljon raiskauksesta?

V: Asiasta on kaksi eri näkemystä.

Teeskentelevä lohdutus: Absalom yritti lohduttaa Tamaria kehottamalla häntä olemaan miettimättä asiaa liikaa. Absalom ei kuitenkaan ollut tässä vilpitön, koska hän ei itse tuntenut niin. Joko tuolloin tai jonkin aikaa myöhemmin Absalom kehitti suunnitelman kostaa Amnonille tappamalla tämän.

Jonadab ja Absalom juonivat yhdessä: Toisen näkemyksen mukaan Absalom oli jo kauan suunnitellut pääsevänsä kuninkaaksi, ja hän oli valmis uhraamaan mitä tahansa tai kenet tahansa sen saavuttaakseen, mukaan lukien sisarensa ja velipuolensa. Tämän näkemyksen mukaan Jonadab oli Absalomin kanssa houkuttelemassa Amnonia raiskaamaan sisarensa, joten Absalom ei ollut yllättynyt, kun se tapahtui. Absalomilla voitaisiin siis katsoa olleen syy tappaa kruununperillinen. Tappamisen jälkeen Absalom pakeni isoisänsä valtakuntaan ja odotti kaksi vuotta, kunnes Daavidin viha oli laantunut.

K: Miksi Daavid oli tarkalleen ottaen vihainen 2. Sam. 13:21:ssä?

V: Syitä on luultavasti kolme. Ensinnäkin hän oli tietysti vihainen siitä, että hänen oma tyttärensä oli häpäisty.

Vaikka Daavid oli vihainen siitä, että Amnon teki näin, Daavid oli itse syyllistynyt aviorikokseen Batseban kanssa ja antanut tämän miehen surmata. Daavid saattoi muistaa, mitä Jumala oli sanonut Naatanin kautta, ja hän huomasi, ettei Jumala ollut unohtanut.

Kolmas syy on monimutkaisempi. Amnon oli esikoinen, seuraava kruununperijä. 3. Mooseksen kirjan 20:17 mukaan insesti on rangaistava kuolemalla, puhumattakaan raiskauksesta. Pitäisikö Daavidin asettaa Jumalan lain noudattaminen etusijalle vai rakkautensa poikaansa Amnonia kohtaan? Jumala ja kaikki muut näkisivät vastauksen. Vastaus oli, että Daavid asetti poikansa etusijalle. Amnonin nuhteleminen olisi ollut niin kiusallinen keskustelu, ettei ole mitään mainintaa siitä, että Daavid olisi edes sanonut Amnonille sanaakaan. Muistutuksena: kun Ruuben makasi Jaakobin sivuvaimon kanssa, hän menetti esikoispojan oikeutensa 1. Mooseksen kirjan 35:22 ja 49:4 mukaan. Ei sanota, että Daavid olisi tehnyt niin Amnonille. Daavid ei puolustanut oikeudenmukaisuutta, kun kyseessä oli hänen oma poikansa.

K: Miten 2. Sam. 13:21 voidaan soveltaa joihinkin nykypäivän uskoviin?

V: Daavid rakasti Jumalaa vilpittömästi, mutta tässä näemme, että hän rakasti poikaansa enemmän. Kun rakastamme lapsiamme enemmän kuin Jumalaa, käy ilmi, ettemme tee lapsillemme mitään hyvää.

K: Miksi Absalom pyysi Daavidia menemään ”murhajuhliin” (2. Sam. 13:24–25)?

V: Absalom ei yrittänyt tällä kertaa tappaa Daavidia tai kaapata valtaistuinta, sillä Absalom ei tappanut yhtään kuninkaan poikaa paitsi Amnonin. Koska paikalla oli paljon teräviä veitsiä lampaiden villan keräämiseen, ne veisivät Amnonin hengen. Absalom käski miehiään tappamaan Amnonin; hän ei tappanut tätä itse, aivan kuten Daavidkaan ei tappanut Uuriaa itse.

Absalom tiesi todennäköisesti, ettei Daavid voinut tulla. Hän pyysi Daavidia paikalle kääntääkseen epäilykset muualle ja johdattaakseen Daavidin uskomaan, että kyseessä oli viaton suunnitelma.

Pelkästään spekulaatioon perustuva huhu siitä, että kaikki kuninkaan pojat olisi tapettu, saattoi saada alkunsa osittain siitä, että kaikki Gideonin pojat tapettiin Gideonin pojan Abimelekin toimesta Tuomarien kirjassa 9:5.

K: Miksi Absalom pakeni muiden kuninkaan poikien kanssa 2. Sam. 13:29:ssä?

V: Ensinnäkin Absalomin pako saattoi antaa väärän vaikutelman, että Absalom ei ollut tietoinen salamurhasuunnitelmasta, kuten muutkin pojat. Toiseksi Absalom tarvitsi aikaa paetakseen Talmaihin isoisänsä Geshurin valtakuntaan, Galileanmeren itäpuolelle.

K: Miten Jonadab tiesi tämän niin varmasti 2. Sam. 13:32–33:ssa?

V: Jonadab oli se, joka 2. Samuelin kirjassa 13:3–5 ehdotti, että Amnon teeskentelisi olevansa sairas voidakseen raiskata sisarensa. Joko Jonadab puhui toiveikkaasti yrittäen vähätellä tapausta, tai sitten Jonadab tiesi etukäteen, mitä Absalom aikoi tehdä. Jonadab ei ollut Amnonille mikään erityinen ystävä. Yksi keskeinen kysymys, jota ei koskaan esitetty, mutta jonka Daavidin olisi pitänyt esittää, oli: ”Jonadab, mistä sinä tämän tiedät?” Ehkä Jonadab olisi voinut sanoa, että hän vain toi esiin Absalomin kostonmotiivin peitelläkseen sen tosiasian, että hän oli itse asiassa ehdottanut Amnonille tämän tekoa.

K: Mikä on 2. Sam. 14:1–20:n luvun rakenne?

V: Kyseessä on jonkin verran syvällinen kiasmi, jonka rakenne on seuraava.

14:1 Joab ”tiesi”

- 14:2–3 Joab kertoo viisaalle naiselle, mitä tämän tulee sanoa

- - 14:4–5a Nainen esittää pyynnön kuninkaalle

- - 14:5b–10 Naisen ensimmäinen vetoomus

- - - 14:11 Hän pyytää menestyksekkäästi poikansa hengen säästämistä

- - 14:12–17 Nainen esittää toisen vetoomuksensa.

- - 14:18–19a Kuningas esittää naiselle kysymyksen

- 14:19b–20a Nainen myöntää, että Joab on neuvonut häntä

14:20b Kuningas ”tietää”

Katso lisätietoja teoksesta The Expositor’s Bible Commentary, osa 3, s. 975.

K: Mitä Daavidin olisi pitänyt tehdä ensin 2. Sam. 14:1–9 ja 13:21:n mukaan rangaistaakseen Amnonia raiskauksesta ja insestistä ja myöhemmin Absalomia murhasta, kun otetaan huomioon, että Daavid oli itse syyllistynyt aviorikokseen ja murhaan?

V: Daavidin oli vaikea tehdä mitään, kun otetaan huomioon, että hän ei julkisesti katunut syntiään eikä tarjoutunut kantamaan seurauksia. Tietenkin Jumala oli puhunut Naatanin kautta, ettei Daavidia tarvitsisi teloittaa hänen syntiensä vuoksi. Jotta Daavid olisi voinut kurittaa Amnonia näyttämättä tekopyhältä, hänen olisi pitänyt ensin tunnustaa omat syntinsä. Mutta koska hän ei ollut valmis tekemään niin, Daavid luultavasti ajatteli menettävänsä entistä enemmän kunnioitusta, jos hän olisi rangaissut poikiaan teoista, jotka olivat samanlaisia kuin hänen omansa. Tietenkin se, että Daavid ei ryhtynyt mihinkään toimenpiteisiin, johti myös hänen kunnioituksensa menettämiseen.

Daavidin olisi vähintäänkin pitänyt välittömästi sulkea Amnon pois kruununperimyksestä. Ruuben menetti esikoisoikeutensa, kun hän makasi Jaakobin sivuvaimon kanssa (1. Moos. 35:22; 49:3–4). Jos Daavid olisi julkisesti nuhdellut Absalomia, se olisi saattanut hillitä kansan odotuksia siitä, että Absalomista tulisi seuraava kuningas.

K: Miksi Joab käytti 2. Sam. 14:1–9:ssä tätä strategiaa saadakseen Daavidin kutsumaan Absalomin takaisin?

V: Keil-Delitzschin Vanhan testamentin kommentaarin 2. osan 2. osassa, sivulla 411, arvioidaan, että Joab oli esittänyt Daavidille useita suoria pyyntöjä tuloksetta. Hovissa luultavasti huomattiin, että Daavid kaipasi poikaansa, mutta Daavidia ei mitenkään saatu tekemään ensimmäistä siirtoa ilman, että hän pelkäisi kansan tuomitsevan häntä Absalomin armahduksen vuoksi. Niinpä taktinen nero Joab keksi idean. Se oli samanlainen kuin Naatanin strategia, ja Joab luultavasti ajatteli, että jos se toimi kerran, se saattaisi toimia myös toisen kerran. Tällä kertaa se ei kuitenkaan toiminut kovin hyvin.

Nainen vetoaa tässä Daavidin myötätuntoon. Daavid suri Absalomia, ja nainenkin suri, tai ainakin näytti surra. Myöhemmin Daavid saisi nähdä myötätuntonsa seuraukset, kun Absalom kapinoi ja yritti tapattaa Daavidin. Tietenkään Daavid ei osoittanut paljoa myötätuntoa Urialle.

Daavid puolusti vakaasti oikeudenmukaisuutta muiden suhteen, mutta hän oli heikko puolustamaan oikeudenmukaisuutta, kun hänen omat lapsensa olivat syyllisiä. Olipa kyseessä sitten pääasiassa Joabin viisaus, naisen viisaus tai molempien, nainen oli ajanut Daavidin nurkkaan. Koska hän tunsi myötätuntoa naisen (fiktiivistä) poikaa kohtaan, hänen oli oltava johdonmukainen ja tuotava oma poikansa takaisin.

K: Näemmekö 2. Sam. 14:15–23:ssa mitään katumusta Absalomin puolelta?

V: Ei lainkaan. Itse asiassa Absalom juonitteli nyt valtaistuimen kaappaamiseksi. Sen sijaan, että Absalom olisi ollut katuvainen ja alistuva, hän oli manipuloiva. Daavid oli tuolloin noin 60-vuotias ja Absalom noin 30-vuotias. Absalom oli jo tarpeeksi kypsä tulemaan kuninkaaksi, paitsi että joku seisoi hänen tiellään. Absalom päätti, että hänestä tulisi kuningas ja että hän saisi Daavidin maksamaan siitä, ettei tämä ollut rangaissut Amnonia lainkaan eikä ollut todella antanut Absalomille anteeksi.

Yhtäältä Absalom sanoo, että jos hän on syyllistynyt kuolemalla rangaistavaan rikokseen, hän on valmis kuolemaan. Toisaalta mies, joka raiskasi naisen, teloitettiin, ja Absalom pani tuon rangaistuksen täytäntöön.

Daavidin puolelta hän ei myöntänyt Absalomille armoa eikä julistanut häntä syyttömäksi; hän vain sanoi, ettei Absalomia teloitettaisi. Kun hän kutsui Absalomia ”nuoreksi mieheksi”, hän saattoi ajatella enemmän sitä, miten hän itse näki Absalomin ja tämän kypsyyden, kuin sitä, että Absalom oli noin 30-vuotias.

K: Missä tilanteessa meidän tulisi 2. Sam. 14:15–23:n mukaan antaa anteeksi ja ottaa takaisin se, joka on tehnyt väärin?

V: Jeesus sanoi, että meidän tulisi aina antaa anteeksi, vaikka toinen ei pyytäisikään anteeksiantoa. Mutta jos joku on varastanut sinulta rahaa eikä osoita katumusta, pitäisikö sinun antaa hänelle pääsy pankkitilillesi? Ei tietenkään. Jos hän ei myönnä tekoaan vääräksi, jos hän ei pyydä anteeksiantoa eikä osoita katumusta, sinun on rehellisesti ymmärrettävä, että hän todennäköisesti tekee sen uudelleen, jos tilaisuus siihen tulee. Jeesus sanoi, että meidän tulee olla ”viisaita kuin käärmeet ja viattomia kuin kyyhkyset” (Matteus 10:16).

K: Oliko Daavid oikeassa, kun hän ei antanut Absalomin nähdä kasvojaan (2. Sam. 14:24, 28)?

V: Ei. Puolittaista anteeksiantoa ei kannata harjoittaa. Osittainen anteeksianto ei ole lainkaan anteeksiantoa, ja anteeksi annettu henkilö tietää sen. Vastahakoisesti annettu anteeksianto ei tule hyvin vastaanotetuksi ja on tuomittu epäonnistumaan. Daavid antoi Absalomille ”osittaisen rangaistuksen”. Se ei ollut oikeastaan vakava rangaistus, mutta se vieraannutti Absalomin Daavidista. Se katkerutti Absalomin isäänsä kohtaan. Daavid ja Absalom eivät nähneet toisiaan kahteen vuoteen.

Jos Absalom oli todennäköisesti seuraava kruununperijä, eikä hän edes voinut olla Jerusalemissa tai nähdä isänsä kasvoja, se ei ollut menestykseen johtava tilanne. Joab tiesi sen ja yritti korjata tilanteen.

K: Miten Absalomin leikatut hiukset saattoivat painaa 200 sekeliä (2. Sam. 14:26)?

V: Vaikka kyseessä olisi ollut kevyempi, temppelissä käytetty sekeli, paino olisi silti ollut neljä tai viisi paunaa (1,8–2,3 kg), mikä on erittäin paljon. Keskimääräisellä ihmisellä hiukset kasvavat puoli tuumaa vuodessa, vaikka vaihtelua on paljon; joillakin hiukset kasvavat tuuman kuukaudessa. Maailmanennätys on noin 2 tuumaa kuukaudessa. Jos Absalom leikkasi hiuksensa vain kerran vuodessa, se on paljon hiuksia, mutta silloinkin ne eivät painaisi neljää paunaa (1,8 kg), ellei hän olisi säilyttänyt myös edellisten vuosien hiuksiaan. Mutta 1. ja 2. Samuelin kirjassa on monia kohtia, joissa luvuissa on vaihtelua. Tässä tapauksessa meillä ei ole muuta viitettä siitä, mikä on oikea luku. Siitä huolimatta tärkeintä on, että Absalom oli melko turhamainen hiuksiensa suhteen. Tietenkin myöhemmin Absalomin hiukset koituivat hänen kohtalokseen.

Absalomin hiuksia voidaan pitää varoittavana tarinana ylpeydestä. Hänen ylpeytensä hiuksistaan sai hänet sotkeutumaan ja jäämään loukkuun, josta hän ei päässyt pois, ja lopulta se koitui hänen kohtalokseen. Joskus kun henkilö, etenkin poliittinen johtaja, lähtee tielle, jota kaikki lopulta pitävät vääränä tai typeränä, hän ei kykene tekemään ilmeistä ratkaisua ja muuttamaan suuntaa, koska hän on sotkeutunut ylpeyteensä. Kysy potentiaaliselta johtajalta, onko hän koskaan tehnyt virhettä. Jos hän ei ole koskaan tehnyt virhettä, jonka hän voi myöntää, saat johtajan, joka mieluummin ”ajaisi auton kolarin” kuin kääntyisi välttääkseen onnettomuuden. Tämän voi nähdä Napoleonissa, Hitlerissä, Stalinissa, joka ei antanut joukkojensa perääntyä, sekä Ranskan marsalkka Philippe Pétainissa, joka oli niin varma siitä, etteivät saksalaiset pystyisi tunkeutumaan läpäisemättömän Ardennien metsän läpi, että hän sivuutti Ranskan armeijan avunpyynnöt, kun saksalaiset olivat juuri tekemässä niin. Elokuussa 1945 japanilaiset sotilasjohtajat Anami, Umezu ja Toyoda – puolet kuusihenkisestä korkeimmasta sotaneuvostosta – väittivät, että japanilaisten tulisi jatkaa taistelua atomipommien jälkeen. Kun keisari Hirohito käski heitä hyväksymään antautumisen ja nauhoitti radiopuheen kansalleen, majuri Hatanaka ja muut upseerit surmasivat kenraalin, joka kieltäytyi liittymästä heihin, ja järjestivät lyhyen, epäonnistuneen vallankaappauksen estääkseen kyseisen radioviestin lähettämisen. He aikoivat asettaa keisarin kotiarestiin ja lähettää sen sijaan väärennetyn viestin. Muut kenraalit eivät kuitenkaan suostuneet tähän, joten vallankaappauksen suunnittelijat tekivät itsemurhan. Nykyään, kun tarkastelemme Saddam Husseinin ”itsepäistä sitkeyttä”, Iranin vallankumouskaartia ja Putinin ”erityistä sotilasoperaatiota” Ukrainassa, saatamme hämmästyä heidän typeryydestään, kun he eivät myönnä tappiota väistämättömässä tilanteessa. Mutta miksi meidän pitäisi yllättyä siitä, että he ovat aivan yhtä typeriä kuin muutkin ennen heitä eläneet johtajat? Yksi johtaja, joka heitti pyyhkeen kehään – ja todennäköisesti pelasti siten oman henkensä – ennen kuin tilanne paheni, oli Syyrian entinen johtaja Bashar al-Assad, mutta hän oli poikkeus.

Katso lisätietoja osoitteista https://www.reddit.com/r/Naturalhair/comments/1ipt9ah/has_anyone_consistently_grown_23_inches_of_hair/ ja https://en.wikipedia.org/wiki/Ky%C5%ABj%C5%8D_incident.

K: Oliko Absalomilla 2. Sam. 14:27:n mukaan kolme poikaa, vai eikö hänellä ollut yhtään poikaa, joka olisi jatkanut hänen sukunsa nimeä, kuten 2. Sam. 18:18 sanoo?

V: Luultavasti molempia. Muinaisina aikoina noin puolet kaikista lapsista saattoi kuolla ennen aikuisikää. Keil ja Delitzsch mainitsevat, että poikien nimet yleensä mainitaan, mutta niitä ei mainita 2. Samuelin kirjassa 14:27. Tälle poisjättämiselle ei olisi muuta syytä kuin se, että he kuolivat nuorina.

Absalom pystytti itselleen muistomerkin, koska hän suri sitä, ettei hänellä ollut poikia, jotka olisivat voineet toimia hänen muistomerkkinään. Yleensä henkilö, jolla ei ole lapsia, ei ole yhtä herkkä sille, ettei hänellä ole ketään, joka jatkaisi hänen sukunimeään, kuin henkilö, jonka lapset ovat kuolleet.

K: Mitä 2. Sam. 14:29–32 kertoo Absalomista?

V: Absalom oli älykäs ja manipuloiva. Absalom ei voinut keskustella Joabin kanssa, koska Joab ei tullut kutsusta huolimatta. Niinpä Absalom varmisti, että sai Joabin huomion. Joskus asiat kuitenkin kostautuvat. Absalom ei aavistanut, että tämä johtaisi tilanteeseen, jossa Joab lopulta tappaisi Absalomin henkilökohtaisesti, huolimatta siitä, että Daavid oli käskenyt säästää Absalomin hengen.

K: Onko 2. Sam. 15:1–12:ssa muita esimerkkejä pojista, jotka halusivat viedä valtaistuimen isältään?

V: Assyrian kuningas murhattiin poikiensa toimesta 2. Aikakirjojen 32:21:ssä. Vaikka yksityiskohdat eivät ole samat (poika oli laillinen perillinen), tilanne oli samankaltainen.

Ugaritissa (ennen Daavidin aikaa) prinssi Yassib haastoi isänsä, kuninkaan Keretin.

Yassib uhkaa: ”Kuuntele minua tarkkaan! Jos viholliset olisivat tunkeutuneet maahan sinun ollessasi sairas, he olisivat ajaneet sinut pois ja pakottaneet sinut vuorille. Sairautesi on tehnyt sinusta laiminlyöjän: et kuunnellut lesken asiaa, et kuunnellut köyhän asiaa, et tuominnut sortajaa, et ruokkinut kaupungin orpoa, … etkä maaseudun leskeä… Luovu kuninkuudesta, anna minun hallita. Luovu vallastasi, anna minun istua valtaistuimellasi.” Tämä on peräisin Don C. Benjaminin teoksesta Old Testament Parallels: Laws and Stories From the Ancient Near East [Mahwah: Paulist, 1991], s. 205. Lainattu teoksesta The Expositor’s Bible Commentary, osa 3, s. 989–990.

K: Miten 2. Sam. 15:6:ssa joku varastaa ihmisten sydämet?

V: Kuten monet myöhemmän ajan poliitikot, Absalom oli taitava lupaamaan ihmisille, että hän voisi johtaa heitä pätevästi, ilman että hän itse teki mitään. Vakuuttaakseen ihmiset tästä Absalom heikensi muiden arvostusta Daavidia kohtaan. Vielä nykyäänkin ihmiset yrittävät usein saada itsensä näyttämään hyvältä halveksimalla muita.

Absalom oli komea ja ennen kaikkea hurmaava. Ihmisillä on usein ”kuvia” siitä, miltä johtajan tulisi näyttää, ja heillä on taipumus tukea ihmisiä, jotka sopivat näihin kuviin, riippumatta siitä, olisivatko he hyviä johtajia vai eivät. Esimerkiksi Yhdysvaltain presidentinvaaleissa pidempi ehdokas voittaa valtaosassa tapauksista. Vielä tärkeämpää oli, että Absalom teeskenteli välittävänsä heistä ja ottavansa heidän etunsa sydämeensä. Absalom oli kärsivällinen; hän toteutti juonensa tätä vaihetta neljän vuoden ajan. Kun Absalom järjesti juhlan Hebronissa, hän kutsui sinne 200 miestä, jotka eivät tienneet mitään Absalomin juonesta. Kun he olivat paikalla, heidät ajettiin nurkkaan; heidän olisi ollut hyvin vaikeaa sanoa julkisesti: ”Ei, en usko niin. Aion tukea Daavidia.”

K: Mitä Absalom teki 2. Sam. 15:7–12:ssa, mitä muutkin ovat sittemmin tehneet?

V: Absalom käytti uskonnollista toimintaansa muiden harhauttamiseen. Absalom käytti tekosyynä sitä, että hän oli menossa Hebroniin täyttämään Jumalalle antamansa lupauksen ja suorittamaan uskonnollisia uhrauksia. Hänen teeskennelty Jumalan palvontansa oli peitetarina hänen petturuudelleen. Siitä lähtien monet ovat käyttäneet uskontoa (mukaan lukien, mutta ei rajoittuen, kristinuskoon) saadakseen ihmiset myötäilemään pahoja suunnitelmiaan.

Islamissa sotilaille kerrottiin, että jos he taistelivat Allahin puolesta, he voisivat olla varmoja siitä, että menneisyydestään riippumatta he pääsisivät paratiisiin. Roomalaiskatolisessa kirkossa, alkaen paavi Urban II:sta, niille, jotka ”ottivat ristin” ensimmäisessä ristiretkessä, luvattiin syntien anteeksianto. Samoin paavi Eugenius III antoi 1. joulukuuta 1145 paavillisen bullan Quantum praedecessores, jossa hän lupasi syntien anteeksiantoa kaikille, jotka suorittivat toisen ristiretken loppuun tai kuolivat matkan varrella.

Katso lisätietoja osoitteista https://www.reddit.com/r/AskHistorians/comments/76jtys/i_gather_that_papal_indulgences_were_first_issued/ ja https://en.wikipedia.org/wiki/Quantum_praedecessores.

K: Pitäisikö 2. Sam. 15:7:ssä lukea 40 vuotta vai 4 vuotta?

V: Siinä pitäisi lukea neljä vuotta, mikä sopii paremmin Absalomin elinaikaan. Masoreettisessa tekstissä lukee 40 vuotta, mutta Septuagintassa, syyriankielisessä, arabiankielisessä, Vulgatassa, Theodoretin teoksessa ja Josephuksen teoksessa lukee kaikissa neljä vuotta. Katso BSB-teksti sekä NKJV-, NIV- ja NRSV-alaviitteet.

K: Miten Absalom teki 2. Sam. 15:7,20:ssa lupauksen Herralle?

V: Absalom sanoi tämän vain päästäkseen Hebroniin kruunattavaksi kuninkaaksi. Joko Absalom valehteli eikä tehnyt lupausta, tai ehkä Absalom puhui totta. Historiassa on muitakin tapauksia, joissa kruununperijät ovat tehneet lupauksen jumalalleen, jos heistä tulisi kuninkaita. Absalom saattoi siis olla tehnyt lupauksen Jumalalle, mutta kaikki Jumalalle tehdyt lupaukset eivät ole hyviä lupauksia.

Absalom valitsi Hebronin luultavasti paitsi siksi, että hän oli syntynyt siellä, myös siksi, että se oli vanhempi pääkaupunki ja jotkut ihmiset eivät ehkä olleet tyytyväisiä siihen, että pääkaupunki oli siirretty Jerusalemiin.

Absalom käytti Jumalan palvontaa ”peitetarinana” kapinansa aloittamiselle. Myöhemmin historiassa pahat paavit käyttivät kristinuskoa ”peitetarinana” rikastuttaakseen itseään ja kostaakseen vihollisilleen. Esimerkiksi paavi Bonifatius VIII (1294–1303) julisti ”ristiretken” italialaista Palestrinan kaupunkia vastaan kostaakseen edellisen paavin, Celestinus V:n, sukulaisille. Bonifatius kantoi syyllisyyttä siitä, että hän käytti koko roomalaiskatolisen kirkon ”koneistoa” pahoihin tarkoituksiin.

K: Onko 2. Sam. 15:10:ssä muita esimerkkejä siitä, että poika yritti viedä valtaistuimen isältään?

V: Kyllä. Ugaritista löytyy runo prinssi Yassibista, joka haastoi isänsä, kuningas Keretin, valtaistuimesta.

K: Miksi Daavid pakeni Jerusalemista 2. Sam. 15:14:ssä, vaikka Jerusalem oli erittäin vahvasti linnoitettu?

V: Daavid, kokenut kuningas, tajusi heti, ettei kyseessä ollut mikään vähäinen tyytymättömyys, vaan suora haaste, jonka tarkoituksena oli riistää häneltä kuninkuus ja henki. Daavid ei ollut koskaan kärsinyt tappiota taistelussa, mutta hän tiesi, että tällä kertaa tilanne saattoi olla erilainen. Daavid teki luultavasti viisaasti paetessaan Jerusalemista tässä tilanteessa. Tuolloin hän ei tiennyt, kehen Jerusalemissa voisi luottaa, ja jos portinvartijoista löytyy vain muutama petturi, jopa hyvin linnoitettua kaupunkia on vaikea puolustaa.

K: Miksi Daavid sanoi 2. Sam. 15:19–20:ssa gittiläiselle Ittaille, ettei tämän tarvinnut lähteä hänen mukaansa?

V: Daavid ei halunnut kenenkään lähtevän, joka tuki häntä vain puolihartaasti. Daavid antoi Ittaille tekosyyn jäädä ja halusi myös nähdä tämän sydämen hänen vastauksestaan. Samanlainen tilanne oli Noomin ja hänen miniöidensä välillä Ruutin kirjassa 1:11–18.

Sivuhuomautuksena mainittakoon, että gittiläinen oli kotoisin filistealaisten kaupungista Gatista. Arkeologit ovat löytäneet Amarnan kirjeistä yhden (tai kaksi) filistealaisten kaupungin Askelonin maaherraa, joiden nimet olivat Itiya ja Witiya, muutama vuosisata ennen Daavidia. Nimi Ittai on hyvin samankaltainen.

Nykyään, kun johdamme tiimiä, joka on ryhtymässä johonkin tehtävään, on hyvä antaa ihmisille mahdollisuus perääntyä. Tällä tavalla sinulla ei ehkä ole yhtä paljon ihmisiä, mutta sinulla on ihmisiä, jotka ovat sitoutuneet sinuun.

K: Miksi Daavid lähetti 2. Sam. 15:31–34:ssä viisaimman neuvonantajansa, arkilaisen Hushain, takaisin vihollisen luo?

V: Daavid ja Joab tiesivät jo, mikä oli parasta tehdä; ja oli parempi, että Hushai sai Absalomin uskomaan huonoon neuvoon kuin että Hushai olisi antanut Daavidille ja Joabille korkeintaan vähitellen hieman parempia neuvoja. Joskus menestymiseen ei tarvitse tehdä älykkäitä tai nerokkaita asioita; riittää, että tekee vähemmän typeriä asioita kuin muut.

K: Oliko Daavid oikeassa, kun hän käski Hushain valehdella puolestaan 2. Sam. 15:32–34:ssä?

V: Raamattu kertoo, mitä Hushai teki sodan aikana. Kristityillä on kaksi näkemystä tästä asiasta.

Jotkut sanovat, että Hushai teki väärin valehtelemalla ja että Daavid teki väärin käskettyään Hushain valehtelemaan.

Toiset sanovat, että sodan aikana on sallittua valehdella viholliselle hengen pelastamiseksi. 2. Samuelin kirjassa petosta käytettiin kohdissa 2. Samuelin kirja 15:25–29, 35–36 (Zadok, Abjatar ja heidän poikansa), 2. Samuelin kirja 15:34 (arkilainen Hushai), 2. Samuelin kirja 17:17–18 (molemmat) ja 2. Samuelin kirja 17:18–21 (mies ja nainen Bahurimissa).

K: Mikä on mielenkiintoista 2. Sam. 16:5–14:n rakenteessa?

V: Se on järjestetty kiasmaksi.

16:5a Daavid pakenee kohti Bahurimia

- 16:5b–6 Simei kiroaa ja heittää kiviä Daavidia ja hänen miehiään kohti

- - 16:7–8 Miten Simei kirosi Daavidin

- - - 16:9 Abisai haluaa tappaa Simein

- - 16:10–12 Daavid kestää Šimein kiroukset reagoimatta

- 16:13 Daavid selittää, miksi hän ei reagoi Šimein kirouksiin

16:14 Daavid ja hänen seurueensa saapuvat Bahurimin ohi

K: Miksi 2. Sam. 16:5–8:ssa Shimei kirosi Daavidia Saulin poikien teloittamisesta, kun teloitus tapahtui vasta myöhemmin kirjassa, kuten Asimovin Raamatun opas (s. 315–316) väittää?

V: Siinä ei nimenomaisesti sanota, että Simei kirosi Daavidia Saulin poikien teloittamisesta. Pikemminkin Simei kirosi Daavidia hänen verisistä teoistaan yleisesti. Simein kirouksille on kaksi mahdollista selitystä.

Muut syyt: Shimei saattoi hyvinkin viitata Daavidin ja Ish-Boshethin armeijoiden väliseen pitkään sotaan. Shimei ei koskaan oikeastaan hyväksynyt sitä, että kuninkuus siirtyisi pois Saulin suvusta.

Ei kronologinen: Koska 2. Samuelin kirjan 21:1 mukaan Saulin poikien teloitus tapahtui ”Daavidin hallituskaudella”, se ei välttämättä ole kronologinen. Näin ollen Shimein Daavidia kohtaan esittämä kirous saattoi kronologisesti tapahtua Saulin poikien teloituksen jälkeen.

K: Mikä on merkittävää Daavidin reaktiossa 2. Sam. 16:5–12, kun hän ei yrittänyt kostaa Šimeille?

V: Vastauksessa on neljä huomioitavaa seikkaa.

1. Luonnollisesti ajateltuna Daavidin asemassa oleva henkilö tuntisi todennäköisesti outoa sekoitusta masennusta, vihaa Simeitä kohtaan ja passiivista hyväksyntää siitä, että hän ansaitsi sen, mitä hänelle tapahtui. Voimme lukea tarkemmin, miltä Daavidista tuntui, sillä hän kirjoitti siitä Psalmissa 3. Psalmi 3 osoittaa, että Daavidilla oli uskoa siihen, että Jumala pelastaisi hänet tästä tilanteesta. Tässä vaiheessa Daavid oli varma siitä, että hänen vihollisensa tapettaisiin. Myöhemmin Daavid surisi sitä, että yksi näistä surmatuista vihollisista oli hänen oma poikansa Absalom.

2. Daavidilla ei ollut aavistustakaan, ketkä hänen entisistä uskollisista ystävistään olivat hänen puolellaan, puolueettomia vai Absalomin puolella. Näytti siltä, että tämä saattaisi olla Daavidin matkan päätepiste. Kun suurin osa hänen entisistä uskollisista alaisistaan oli kääntynyt häntä vastaan, se olisi surkea loppu, ja ehkä sitä pidettiin sopivana rangaistuksena Daavidin aviorikoksesta ja hänelle uskollisen henkilön murhasta. Daavid tiesi, että osa siitä, mitä Simei sanoi, oli totta. Juudan ja Saulin suvun välillä oli joitakin vuosia kestänyt sisällissota. Daavid ei rangaissut Joabia siitä, että tämä oli petollisesti surmannut Abnerin. Kuten jakeet 10–11 osoittavat, Daavid ajatteli, että ehkä Jumala oli halunnut, että Simei tuomitsisi Daavidin julkisesti.

3. Koska Daavid tunsi syyllisyyttä Urian surmaamisesta, hänellä ei ollut mieltä surmata miestä, joka puhui totta.

4. Jae 12 osoittaa, että Daavid jätti asian Jumalan käsiin. Jos Daavid olisi surmannut Simein ja Jumala olisi pitänyt sitä vääränä, Jumala olisi saattanut rangaista Daavidia myös tästä. Jos Daavid olisi säästänyt Simein ja Jumala olisi pitänyt sitä vääränä, Jumala olisi silti voinut rangaista Simeitä ja palkita Daavidia hänen kärsivällisyydestään.

Muuten, Simei näytti unohtaneen, että Saulin talo oli verinen: hän oli tappanut Ahimelekin ja halunnut tappaa kaikki, jotka tukivat Daavidia.

Johtopäätös: Daavid ei tiennyt, oliko Simein kiroaminen häntä tällä hetkellä oikein vai ei. Nykyään, kun emme tiedä, onko meille tehty vääryys oikeutettu, kärsivällisyys ja Jumalan odottaminen ovat hyveitä.

K: Mitä voimme oppia Daavidin asenteesta 2. Sam. 16:7–14:n perusteella?

V: Daavid teki tässä yhden hyvän teon ja myöhemmin yhden pahan teon.

(hyvä) Joistakin asioista (kuten kostosta) meidän tulisi luopua ja antaa Jumalan hoitaa ne. Daavid ei ainoastaan uskonut, että Jumala oli läsnä ja näki kaiken, vaan hän uskoi myös, että Jumala oli aktiivisesti mukana. Aiemmin Saul olisi pitänyt syrjäyttää ja surmata, mutta Daavid tiesi, ettei hänen ollut tarkoitus tehdä sitä itse. Ehkä myös Simein olisi pitänyt surmata, mutta Daavid tiesi olevansa itse syyllinen, ja siksi hän ajatteli, ettei hänen kuulunut surmata Simeitä. Niinpä Daavid jätti asian Jumalan käsiin. Absalomin kuoleman jälkeen Simei katui, tai ainakin näytti katuvan, ja auttoi tuomaan Daavidin perheen turvaan 2. Samuelin kirjan 19:16–23:ssa.

(huono) Valitettavasti Daavidin anteeksianto ei jälleen kerran ollut täydellistä. Hän käski Salomonin viedä Shimein veressä hautaan (eli tappaa hänet) 1. Kuninkaiden kirjan 2:8–9:ssä, ja Salomo teki niin 1. Kuninkaiden kirjan 2:36–46:ssa.

K: Mikä on 2. Sam. 16:15–17:29:n tekstin rakenne?

V: Rakenne on monimutkainen; se on kiastinen, mutta ei kiasmi.

16:15–19 Hushai ystävystyy Absalomin kanssa

- 16:20–22 Ahitofel neuvoo Absalomia

- - 16:23 Ahitofelia kuvataan erittäin viisaaksi

- 17:1–4 Ahitofel antaa neuvonsa

- - 17:5–13 Hushai antaa neuvonsa

- - - 17:14 Husain neuvoa pidetään parempana kuin Ahitofelin

- - 17:15–16 Hushai neuvoo Zadokia ja Abjatarin

- 17:17–22 Daavid ylittää Jordan-joen

- - 17:23 Ahitofel tekee itsemurhan

- 17:24–25 Absalom ylittää Jordan-joen

17:27-30 Daavid saa Mahanaimissa ystävikseen Shobin, Makirin ja Barzillain

K: Miksi Absalom makasi 2. Sam. 16:22:n mukaan Daavidin kymmenen sivuvaimon kanssa keskellä päivää?

V: Tämä ei ollut Absalomin idea, vaan Ahitofelin, Daavidin entisen luotettavan viisaan neuvonantajan. Absalom oli sivuvaimojen kanssa, yksi kerrallaan, teltassa palatsin katolla. Ihmiset eivät voineet nähdä kaikkea, mutta he näkivät, mitä tapahtui, ja että se tapahtui sivuvaimon jälkeen toisen kanssa. Tätä ei tehty Absalomin himon tyydyttämiseksi; kyse oli vallasta, isän loukkaamisesta ja valtaistuimen vaatimisesta. Absalom halusi osoittaa, että hän oli nyt laillinen kuningas ja että tämän teon jälkeen paluuta entiseen ei enää ollut. Hänen tarkoituksenaan oli osoittaa, ettei kansan uudelle uskollisuudelle ollut paluuta, mutta lopulta paluuta ei ollut Absalomille itselleen. Kuten Daavid oli ”ottanut” Urian vaimon, niin Herra ”ottaisi” Daavidin vaimot.

Lähi-idän kulttuurissa oli yleistä, että kuningas peri isänsä sivuvaimot. Jumala kuitenkin sanoo 3. Mooseksen kirjan 18:8:ssa, ettei saa olla sukupuoliyhteydessä isänsä vaimon kanssa – vaikka hän ei olisikaan oma äiti.

Muistakaa myös, että Ahitofel oli Batseban isoisä, joten tässä saattoi olla mukana kostonhimoa. Tämän loukkaavan teon jälkeen kaikki tietäisivät, että sovinto Absalomin ja Daavidin välillä olisi mahdotonta. Absalom teki väärin, mutta tässä on yksi mahdollinen selitys hänen toiminnalleen. Monet israelilaiset suhtautuivat suopeasti sekä Daavidiin että Absalomiin, joka oli ilmeisesti tuleva kuningas. Kun tämä kiista olisi laantunut, nämä israelilaiset pysyisivät voittajapuolella. Absalomin teko ei merkinnyt pelkästään sitä, että hän oli kuningas, vaan myös sitä, että Daavid ei enää ollut kuningas. Ihmisten olisi julkisesti valittava näiden kahden välillä. Koska Absalomilla oli tällä hetkellä yliote, turvallisin vaihtoehto monille näyttäisi olevan Absalomin valitseminen. Ahitofel ja Absalom eivät luultavasti muistaneet, että kun Ruuben teki näin 1. Mooseksen kirjan 35:22 ja 49:3–4 kohdissa, hän menetti perintöoikeutensa.

Ei oikea vastaus: Vaikka se, että Absalomilla ei ollut poikia (2. Sam. 18:18), saattoi vaikuttaa motiivilta, se on epätodennäköistä. Silloin päivänvalossa sivuvaimojen kanssa makuulle meneminen ei olisi tapahtunut pelkästään tuota tarkoitusta varten.

K: Miksi 2. Sam. 17:1–14:ssä Ahitofelin neuvo oli todellisuudessa parempi kuin Hushain neuvo, ja mistä sen voi päätellä?

V: Ahitofel näki oikein, että jos Daavid kuolisi, Absalom voittaisi täysin, kuten myös Daavidin miehet huomasivat 2. Samuelin kirjassa 18:3. Tavoitteena ei välttämättä ollut Daavidin sotilaiden voittaminen, vaan pelkästään Daavidin tappaminen. Lopulta Absalomin noudattama Hushain neuvo osoittautui Daavidille paremmaksi ratkaisuksi, mutta mistä Hushai olisi voinut tietää tämän? Raamattu ei kerro sitä, mutta voimme esittää tässä spekulaatioita. Tässä on kuusi huomioon otettavaa seikkaa vastauksen kannalta.

1. Ei voida sanoa, että tämä johtui pelkästään siitä, että Hushai oli saanut enemmän tietoa ollessaan Daavidin seurassa (2. Sam. 15:32–37), sillä jopa Ahitofel tiesi 2. Sam. 16:23; 17:1–3, ettei tämä neuvo ollut hyvä.

2. Ellei Daavidia tapettaisi, todellinen taistelu ei käyty taistelukentällä, vaan israelilaisten sydämistä ja uskollisuudesta. Niille, jotka olivat olleet uskollisia Daavidille vain muutama vuosi aiemmin, olisi helppoa haluta olla hänelle jälleen uskollisia.

3. Vaikka Daavidin surmaaminen lopettaisi taistelun ja Daavidin joukkojen hajottaminen auttaisi silti Absalomia, se olisi riski, sillä mikä tahansa tappio olisi huonoa julkisuutta. Olisiko riski potentiaalisen hyödyn arvoinen?

4. Husain neuvo perustui oletukseen, että koko Israel kokoontuisi Absalomin taakse. Jos ihmisillä olisi ollut aikaa miettiä asiaa ennen Daavidin perään lähtemistä, he eivät ehkä olisi halunneet kapinoida Daavidia vastaan.

5. Tässä tapauksessa riski oli sen arvoinen. Vaikka Hushai pohjimmiltaan väitti, että Absalomin tulisi odottaa, kunnes hän on valmis, se olisi antanut Daavidille aikaa valmistautua, eikä Daavid eikä hänen armeijansa ollut tässä vaiheessa valmiina. Ahitofelin neuvon noudattamatta jättäminen johti siihen, että aloite ja yllätysetu lipuivat Absalomin käsistä.

6. Kyse ei ollut siitä, ryhtyisivätkö he taisteluun Daavidin armeijaa vastaan vai eivät; ainoa kysymys oli, milloin. Usein voimme menettää aloitteen huonojen päätösten vuoksi. Tunteemme voivat kehottaa meitä lykkäämään toimia, vaikka järkemme kertoisi, että viivyttely pahentaa tilannetta eikä paranna sitä.

K: Löydätkö 2. Sam. 17:1–14:stä esimerkkejä viisaista, kokeneista ihmisistä, jotka eivät olleet lojaaleja?

V: Ahitofel tunnettiin erittäin viisaana, ja hän oli neuvonut Daavidia neuvonantajana ja oletettavasti ystävänä monien vuosien ajan. Mutta tässä Ahitofel neuvoi Absalomia parhaasta tavasta tappaa Daavid. Mikä ystävä! Ahitofel epäilemättä ajatteli, että hänen etunsa mukaista oli vaihtaa puolta.

Nykyään ihmiset saattavat ”vaihtaa puolta”, kun se näyttää tuovan henkilökohtaista hyötyä. Tai he voivat ajatella, että tulevaisuus on väistämätön joka tapauksessa, ja että he voivat joko olla junan edessä tai junassa. Voidaan ajatella esimerkiksi Vichyn Ranskaa, joka oli uskollinen natsien juutalaisten tuhoamiselle toisen maailmansodan aikana. Philippe Pétain oli Vichyn Ranskan ylin johtaja. Hän oli ranskalainen sotasankari, joka taisteli saksalaisia vastaan ensimmäisessä maailmansodassa. Amerikassa oli Benedict Arnold ja myöhemmin Aaron Burr.

K: Oliko Hushai oikeassa, kun hän 2. Sam. 17:7–14 valehteli Daavidin puolesta antamalla Absalomille huonoa neuvoa?

V: Kristittyjen mielipiteet eroavat tästä. Jotkut kristityt sanovat, että valehteleminen ei-uskoville on sallittua sodan aikana ja hengen pelastamiseksi. Toiset kristityt sanovat, että tällaisissa tilanteissa meidän tulisi luottaa Jumalaan, ei petokseen. Kaikki ovat kuitenkin yhtä mieltä siitä, että hiljaisuus ei ole valehtelua; ilman valehtelua ei tarvitse kertoa arkaluontoisia tietoja omasta aloitteesta tai vastata jokaiseen esitettyyn kysymykseen.

K: Miksi Ahitofel 2. Sam. 17:23:ssa hirtti itsensä, vaikka hänen neuvoaan ei noudatettu?

V: Ei voi olla huomaamatta, että Ahitofel piti omaa viisauttaan erittäin suuressa arvossa. Vaikka Raamattu ei sitä suoraan sano, voimme nähdä tässä sekä järkevän ohjeen että järjettömän äärimmäisyyden. Ahitofel halusi palvella henkilöä, josta tulisi menestyvä kuningas. Hän luultavasti näki, että henkilö, joka kuuntelisi helpointa vaihtoehtoa sen sijaan, että tekisi strategisia päätöksiä, ei pysyisi kauan kuninkaana – eikä hänen neuvonantajiensa kestäisi kauan.

Hushain neuvon ja Absalomin ajattelun keskeinen virhe oli se, että koko Israel kääntyisi välittömästi Absalomin puoleen ja seuraisi häntä. Ylpeydessään Absalom saattoi vain toivoa sitä, mutta kun hän teki tästä toivosta suunnitelmansa olennaisen osan, Ahitofel saattoi nähdä, että Absalom oli tuomittu epäonnistumaan niin kauan kuin Daavid oli elossa.

Järjettömästi, joskus kun sellaisen henkilön neuvoa, joka pitää itseään viisaana, ei noudateta, vaikka hän on esittänyt hyvät perustelut, hän tuntee nopeasti, ettei mitään muuta, mitä hän sanoo, tulla noudatettavaksi. Ahitofel olisi voinut tehdä parannuksen Jumalan edessä, mennä Daavidin, Jumalan voidellun kuninkaan, luo, anella armoa ja luottaa siihen, että Jumala antaisi hänelle anteeksi riippumatta siitä, teloittaisiko Daavid hänet vai ei. Tuo vaihtoehto ei kuitenkaan luultavasti edes tullut Ahitofelin mieleen.

Varo, jos identiteettisi perustuu siihen, kuinka älykäs, viisas tai kokenut olet, sen sijaan että identiteettisi perustuisi siihen, että olet Jumalan lapsi, joka kulkee tottelevaisesti Hänen kanssaan.

K: Kuka oli Amasa 2. Sam. 17:25:ssä?

V: Nahash oli yleinen nimi, joten on epätodennäköistä, että kyseessä olisi ollut ammonilaisten kuningas Nahash. 1. Aikakirjan 2:17 mukaan Amasan isä oli ismaelilainen. Amasan äiti Abigail oli Joabin äidin Zeruian sisar. Amasa oli siis Daavidin veljenpoika ja Absalomin serkku. Amasa oli jopa vielä läheisempi sukulainen Joabille. Mutta 2. Samuelin kirjan 17:25 hepreankielisessä tekstissä sanotaan kirjaimellisesti, että Amasan isä, nimeltään Ithra, oli ”mennyt” Abigailin luo, minkä jotkut tulkitsevat tarkoittavan, etteivät he olleet koskaan naimisissa. (BSB-käännös kääntää tämän ”oli mennyt naimisiin”.) Kapinan päätyttyä Daavid nimitti Amasan armeijansa komentajaksi Joabin tilalle (2. Samuelin kirja 19:13). Daavid oli vihainen siitä, että Joab oli surmannut Absalomin, vaikka Daavid oli nimenomaisesti kieltänyt häntä tekemästä niin. Amasan nimittäminen komentajaksi auttaisi myös parantamaan suhteita Juudan ja muiden kapinoineiden heimojen välillä. Joab puukotti Amasaa kavaluudella kuoliaaksi 2. Samuelin kirjassa 20:9–10. Joabin näkökulmasta Joab näki, että Daavid aikoi antaa Amasalle vapaasti anteeksi kapinan Daavidia vastaan, vaikka Joab oli pysynyt uskollisena, ja että Daavid aikoi jopa korvata Joabin Amasalla, koska Joab oli tappanut kapinallisen, joka ansaitsi kuoleman.

K: Missä Efraimin metsät sijaitsivat 2. Sam. 18:6:ssa?

V: Nykyään emme ole varmoja Efraimin metsien sijainnista. On kaksi mahdollisuutta.

(todennäköisesti ei) Jordan-joen länsipuolella: Metsät sijaitsivat Efraimin alueella, ja taistelu käytiin siellä. Koska Daavid ja hänen miehensä olivat kuitenkin jo paenneet Jordanin itäpuolelle, miksi he olisivat ylittäneet joen uudelleen mennäkseen länteen?

(todennäköisesti) Jordan-joen itäpuolella: Se, mitä kutsuttiin Efraimin metsiksi, sijaitsi Efraimin alkuperäisen alueen ulkopuolella, ja taistelu käytiin siellä.

K: Miksi Daavidin sotilaat taistelivat metsässä (2. Sam. 18:6)?

V: Absalomin armeija oli määrällisesti huomattavasti suurempi kuin Daavidin ammattisotilaat. Metsä saattoi neutraloida jousiampujien ja ylivoiman tuoman edun. Se auttaisi vahvempia sotilaita yksittäisissä taisteluissa.

K: Haudattiinko Absalom 2. Sam. 18:17:n mukaan Efraimin metsään (kaukana Jerusalemista), vai rakensiko hän muistomerkin Kidronin laaksoon (lähellä Jerusalemia), kuten 2. Sam. 18:18 kertoo?

V: Molemmat tapahtumat sattuivat. Absalom pystytti oman muistomerkkinsä Kidronin laaksoon, mutta mikään ei viittaa siihen, että Daavidin miehet olisivat haudanneet hänet sinne tai edes siihen, että hän olisi halunnut tulla haudatuksi sinne.

K: Miksi 2. Sam. 18:17:n mukaan Absalomin päälle pystytettiin suuri kivikasa?

V: Suuri kivikasa ei ollut muistomerkki. Se oli tapa muistuttaa jostakin ja osoittaa, missä se tapahtui, ilman minkäänlaista kunnioitusta siellä haudatulle henkilölle. Muita, joiden ruumiin päälle pystytettiin suuri kivikasa, olivat Aakan Joosuan kirjassa 7:26 ja Ain kuningas Joosuan kirjassa 8:29.

K: Miksi 2. Sam. 18:7:ssä 20 000 miestä kuoli Daavidin ja Absalomin syntien seurauksena?

V: Tiedämme tarkalleen, miksi he kuolivat: monien kunnioituksen ja uskollisuuden puutteen vuoksi, joka seurasi Daavidin syntiä Batseban kanssa, sekä Absalomin synnin vuoksi, kun hän kapinoi omaa isäänsä vastaan. Todellinen kysymys tässä on, miksi jopa jumalalliset ihmiset kuolevat toisinaan toisten syntien vuoksi.

Tässä elämässä ihmiset kärsivät usein toisten syntien vuoksi. Olipa kyseessä murhan uhri, sodan siviiliuhrit tai äitinsä alkoholismista johtuen älykkyydeltään vajavaisina syntyneet vauvat, suuri osa tämän maailman kärsimyksistä kohdistuu niihin, jotka eivät ole suoraan vastuussa siitä. Aadamin ja Eevan lankeemuksen jälkeen luomakunta itsessään ei ole täydellinen (Roomalaiskirje 8:20–22), ja koko maailma on pahan vallan alla (1. Johanneksen kirje 5:19). Täydellisyyttä, kärsimyksen puuttumista tai oikeudenmukaisuutta ei meille taata tässä elämässä. Meidän kaikkien on odotettava seuraavaa elämää, ja oikeudenmukaisuus toteutuu tuomionpäivänä.

K: Miksi Joab halusi 2. Sam. 18:19–22 estää Ahimaazia kertomasta Daavidille, että Absalom oli kuollut?

V: Joab tunsi Daavidin hyvin ja piti Ahimaazista. Joab yritti tehdä Ahimaazille palveluksen. Viimeksi kun joku kertoi Daavidille Saulin kuolleen – koska Daavid oli tappanut hänet – Daavid teloitti tämän (2. Sam. 1:9–16). Joab saattoi pelätä Ahimaazin puolesta.

Myös Daavid osoitti paljon tunteellisuutta Absalomia kohtaan. Tämä ei ollut hyve, vaan pikemminkin heikkous. Hänen kiintymyksensä poikaansa kohtaan oli suurempi kuin hänen rakkautensa Jumalaa kohtaan tai se, että hänen lapsensa noudattaisivat Jumalan lakia.

Tämä osoittaa, että Joab epäili jo etukäteen, että Daavid surisi Absalomia ja heikentäisi armeijan taisteluhalua.

K: Miksi Joab käski 2. Sam. 18:16–18 puhaltaa trumpettia pysäyttääkseen voiton, kun he olivat voittamassa?

V: Tarkoitus ei ollut tappaa vihollisia, toisia israelilaisia, vaan lopettaa kapina. Kun Absalom oli tapettu, kapinalla ei ollut enää mitään, minkä ympärille se olisi voinut yhdistyä. Vaikka Daavid halusi säästää Absalomin hengen, Joab näki, että Absalomin tappaminen lopettaisi taistelun ja säästäisi monien muiden israelilaisten hengen. Niinpä Joab tappoi armottomasti miehen, jonka hän oli auttanut sovittamaan isänsä kanssa.

K: Miten 2. Sam. 18:19:ssä Zadokin poika Ahimaaz ehti toista sanansaattajaa nopeammin, jos he eivät kohdanneet toisiaan?

V: Ahimaaz oli nopea juoksija. Hän valitsi toisen reitin, tasangon, joka oli todennäköisesti pidempi mutta jolla oli nopeampi juosta. Muistakaa myös, että Ahimaaz oli se, jolle oli uskottu tuoda uutiset Hushailta Daavidille 2. Samuelin kirjassa 17:17.

K: Miten Ahimaaz oli 2. Sam. 18:30–33:ssa itse asiassa epäluotettava sanansaattaja?

V: Yhtäältä Ahimaaz oli nopea ja saapui ennen toista sanansaattajaa, ja kaikki, mitä hän kertoi kuningas Daavidille, oli totta. Mutta kun Daavid pyysi tarkempia tietoja, Ahimaaz valehteli ja sanoi, ettei tiennyt. Eräs kommentaattori arvelee, että Ahimaaz ei aidosti tiennyt, mutta koska hän oli kuullut trumpetin äänen ja ollut Joabin seurassa, Ahimaaz luultavasti tiesi.

Myös nykypäivänä ihmiset voivat olla epäluotettavia sanansaattajia, vaikka he puhuisivatkin vain oikeita puolitotuuksia. Kun he puhuvat totta mutta jättävät pois keskeisiä seikkoja tai valehtelevat salatakseen niitä, ihmiset eivät enää luota heihin, kun totuus paljastuu.

Kun jaamme Jumalan totuutta muille, meidän on oltava huolellisia ja kerrottava heille koko totuus, jopa ne asiat, joita tiedämme heidän olevan haluttomia kuulemaan. Vaikka hallitsijalle on tärkeää, että hänellä on luotettavia sanansaattajia, kuinka paljon tärkeämpää onkaan meille olla luotettavia Jumalan sanansaattajia.

K: Millä tavoin johtajat välittävät väärän viestin 2. Sam. 19:1–7:ssä, kuten Daavid melkein teki?

V: Daavid aikoi ilmaista tunteensa riippumatta siitä, miten kukaan tulkitsisi ne. Joab sanoi: ”Älä tee sitä.” Jos Daavid olisi tehnyt niin, hän olisi viestinyt, että hän arvosti uhrautuvaan uskollisuuteen sitoutuneiden sotilaidensa henkeä vähemmän kuin yhden kapinallisen miehen henkeä, joka oli aiheuttanut joidenkin heistä kuoleman. Kun yritys tai esimies viestittää arvostavansa yhtä henkilöä, joka ei ole antanut merkittävää panosta, enemmän kuin muita, jotka ovat uskollisesti tehneet enemmän, hänen ei pitäisi yllättyä, kun uskollisuus katoaa ja ihmiset lähtevät.

K: Millä tavoin 2. Sam. 19:3–7:ssä kuvattu tiukka keskittyminen vain yhteen asiaan voi saada jonkun sokeutumaan suurille ongelmille tunnelinäköisyytensä vuoksi?

V: Daavidin tapauksessa kaikille näytti selvältä, ettei hän välittänyt heistä lainkaan verrattuna poikaansa, joka oli aiheuttanut monien kuoleman. Hän piti omaa menetystään tärkeämpänä kuin kansallista hätätilaa.

Lydian valtakunta lakkasi olemasta vuonna 546 eKr. Persialainen armeija oli piirittänyt Sardista, kuningas Kroisoksen Lydian valtakunnan pääkaupunkia, 14 päivän ajan. Yhtä kaupungin puolta ei tarvinnut vartioida, koska se oli pelkkää jyrkää kallioita. Eräs persialainen sotilas kuitenkin näki, kun lydialainen sotilas pudotti vahingossa kypäränsä kallion alas. Lydialainen sotilas laskeutui kapeaa, siksak-muotoista polkua pitkin hakemaan kypäräänsä ja kiipesi takaisin ylös. Persialainen sotilas muisti polun, ja sinä yönä persialainen armeija kiipesi salaa pystysuoraa seinämää ylös, yllätti lydialaiset ja valloitti heidän imperiuminsa. Ehkä tuon lydialaisen sotilaan ei olisi pitänyt keskittyä niin liikaa kypäränsä takaisin saamiseen!

Isossa-Britanniassa kuningas Yrjö III ja suurin osa parlamentista joko pitivät 13 siirtokunnan valituksia vähäpätöisinä asioina tai taas katsoivat heidät murskattaviksi pettureiksi. Benjamin Franklin johti eräänä hetkenä valtuuskuntaa Englantiin yrittääkseen käsitellä asioita ja pysyä Britannian alaisuudessa.

Ranskassa kuningas Ludvig XVI kirjoitti päiväkirjaansa ”ei mitään”, kun Bastille vallattiin 14. heinäkuuta 1789, koska hän ei ollut saanut saalista metsästysretkellään.

Venäjällä viimeinen tsaari, Nikolai II, oli erittäin perhekeskeinen mies. Hän välitti enemmän perheestään ja erityisesti hemofiliaa sairastavasta pojastaan kuin Venäjästä.

Kiinassa keisari Xuanzong ja hänen hovinsa joutuivat pakenemaan pääkaupungistaan An Lushanin kapinan aikana. Armeija kieltäytyi taistelemasta keisarin puolesta, koska se uskoi tämän välittävän enemmän suosikkikonsortistaan, Yang Gui Feistä, kuin valtakunnasta. He kieltäytyivät taistelemasta, ellei heidän vaatimustaan täytettäisi: keisarin oli teloitettava Yang Gui Fei. Niinpä keisari teki sen hyvin vastahakoisesti, sotilaat taistelivat, ja kapina tukahdutettiin.

Elämässämme on tärkeää, että pysähdymme välillä ”kiireen keskellä” ja arvioimme, mikä on tärkeämpää ja mikä vähemmän tärkeää, sekä varmistamme, että hoidamme ne asiat, jotka meidän on hoidettava. Erittäin tärkeä opetus, joka voidaan oppia 2. Samuelin kirjasta 19:3–7, on se, kuinka tärkeää on, että sinulla on ystäviä, jotka huolehtivat sinusta ja tuovat esiin sokeat pisteesi. Tietenkään ystävät, jotka eivät koskaan kerro sinulle, kun he huomaavat mahdollisen sokean pisteen, eivät ole tässä mielessä kovin hyödyllisiä ystävinä. Tuotko ystävillesi rakkaudella esiin, kun huomaat, että heillä saattaa olla sokea piste?

K: Mitkä ovat 2. Sam. 19:6:n valossa nykypäivän tapoja, joilla voit (tahallisesti tai tahattomasti) viestittää, että joku ei merkitse sinulle juuri mitään?

V: Tämä on outo kysymys, mutta meidän on vastattava siihen varmistaaksemme, ettemme tee näin. Voimme tehdä niin osoittamalla, että arvostamme jotain merkityksetöntä enemmän kuin heitä. Voimme tehdä niin jättämällä heidät puhumatta, vaikka on ilmeistä, että meidän pitäisi puhua heidän kanssaan. Voimme tehdä niin keskeyttämällä heidät joka kerta, kun he puhuvat; näytämme sillä, ettemme enää välitä siitä, mitä he sanovat. Voimme tehdä niin pilkkaamalla häntä, etenkin muiden edessä. Mitä hauskempaa halveksunta on, sitä pahempaa se on.

Kun kerrot jollekin Kristuksesta tai jaat jotain, joka auttaa häntä kasvamaan uskossa, varmista ensin, että viestit kunnioittavasi häntä, arvostavasi häntä ja rakastavasi häntä. Ja sinun tulisi kertoa Kristuksesta kaikille, olivatpa he kristittyjä tai eivät.

K: Miksi Daavid mainitsi 2. Sam. 19:13:ssa Amasan sukulaisuussuhteen Daavidiin syynä sille, että Amasa nimitettiin kenraaliksi, vaikka Joabilla oli vielä läheisemmät sukulaisuussuhteet?

V: Daavid käytti Amasan asemaa Daavidin veljenpoikana tekosyynä, perusteluna, koska hän ei halunnut mainita kolmea todellista syytä. Daavid ei halunnut Joabia ylipäälliköksi, koska Joabilla oli tapana julkisesti uhmata Daavidin käskyjä. Tunteellisesti Daavid oli niin surullinen Absalomin vuoksi, ettei hän yksinkertaisesti halunnut, että mies, joka oli uhmannut hänen käskyjään ja tappanut hänen poikansa, pysyisi komentajana. Lopuksi tämä olisi tilaisuus auttaa parantamaan suhteita kapinallisiin nimittämällä heidän komentajansa omaksi komentajakseen.

K: Miksi Daavid ei 2. Sam. 19:18–23:ssa rangaissut Shimeitä lainkaan?

V: Vastaamme tähän epäsuorasti tarkastelemalla, mitä olisi tapahtunut, jos Daavid olisi rangaissut. Shimei ei ollut itse asiassa yrittänyt vahingoittaa ketään. Daavidilla oli, ainakin suurimman osan ajasta, käsitys siitä, miltä hänen tekonsa näyttäisivät muiden silmissä, toisin kuin Abisaiilla. Jos Daavid olisi teloittanut Shimein, miten luulet, että kaikki israelilaiset, jotka olivat olleet armeijassa, joka yritti tappaa Daavidin, olisivat tunteneet? He olisivat miettineet, milloin Daavid tulisi heidän peräänsä. Jos Daavid olisi tehnyt niin, Absalomin armeijassa olleiden kanssa olisi todennäköisesti ollut vain vähän toivoa sovinnosta.

Kun Daavid oli tässä tilanteessa, jossa ilmeisin ja luonnollisin teko olisi ollut kostaa, hän tajusi, että hänellä oli vaihtoehtoja. Niinpä Daavid valitsi sen, mikä oli todellisuudessa paras vaihtoehto. Daavid saattoi kuitenkin toimia näin enemmän ulkonäön vuoksi kuin rehellisyydestä, sillä myöhemmin hän käski Salomonin huolehtia siitä, että Shimei teloitettaisiin (1. Kuninkaiden kirja 2:8–9).

K: Luuletko, että 2. Sam. 19:24–30 ja 16:3–4:n mukaan Mefiboset todella uskoi, että hänellä olisi mahdollisuus tulla kuninkaaksi, vai valehteliko Ziba saadakseen sen, mitä Daavid oli antanut Mefibosetille?

V: Asiasta on kolme näkemystä.

Mefiboset ajatteli, että hänestä saattaisi tulla kuningas. Jos Daavidille ja Absalomille sattuisi jotain ja siitä seuraisi kaaos, Mefiboset halusi olla paikalla, mutta ei aiheuttaa ongelmia, siltä varalta, että tarvitaan ehdokasta, jolla ei ole vihollisia. Mefiboset oli jo Jerusalemissa, eikä hänen tarvinnut paeta minnekään. Itse asiassa Daavidin seuraaminen olisi ollut hänelle vain taakka. Ehkä Mefiboset ei koskaan ajatellut, että Daavid tarvitsisi apua tarvikkeiden hankkimisessa ja että Mefiboset voisi auttaa häntä. 80-vuotias Barzillai voisi tulla Rogelimin kaupungista kuningas Daavidin luo ja hankkia hänelle tarvikkeita, mutta huomattavasti nuorempi, mutta raajarikko Mefiboset ei voinut lähteä Jerusalemista.

Ziba valehteli Mefibosetista. Mefiboset tulisi ymmärtämään, että kaikkien näiden vuosien jälkeen he eivät palaisi Saulin taloon. Toinen Daavidin poika nousisi kuninkaaksi ennen Mefibosetia. Mefiboset oli raajarikko, joten hän ei olisi voinut lähteä, ellei joku, joka oli myös pakenemassa, olisi auttanut häntä. Entä ne, jotka eivät paenneet – miksi he olisivat auttaneet häntä? Ei tiedetä, oliko Mefiboset aikonut antaa kaiken mahdollisen avun vai eikö hän edes ajatellut nostaa sormeakaan Daavidin auttamiseksi.

Kun Daavid palasi, Mefiboset ei ollut huolehtinut jaloistaan (varpaankynnet jne.), leikannut viiksiään eikä pessyt vaatteitaan. Se saattoi tarkoittaa, että Mefiboset oli aidosti surullinen Absalomin kapinasta, tai sitten hän vain teeskenteli surua. Hänen olisi kuitenkin pitänyt aloittaa nämä asiat heti Daavidin lähdettyä, mikä viittaa siihen, että suru oli aitoa.

Vahvin tuki tälle teorialle on kuitenkin Ziban sana, että hän tiesi (varmasti), että Mefiboset jäi Jerusalemiin, jotta hänet kruunattaisiin kuninkaaksi. Miten Ziba olisi voinut tietää tästä mitään, olipa asia miten tahansa, ellei Mefiboset olisi julkistanut näkemyksiään? On aina tärkeää kysyä, mistä joku tietää sen, mitä väittää tietävänsä, jotta voidaan paremmin havaita, milloin asiat ovat vain keksittyjä. Mutta jos Ziba olisi ollut Jerusalemissa, hän olisi saattanut olla se palvelija, joka petti Mefibosetin ja jätti hänet jälkeen.

Turvallisin tapa oli ensisijaisen tärkeää. Mefiboset oli lamaantunut toimettomuudesta. Mefiboset olisi voinut löytää Jerusalemista muutaman ihmisen, jotka olisivat voineet kantaa hänet Daavidin luo. Viivästys ei johtunut siitä, ettei hän löytänyt ketään, vaan siitä, ettei hän osannut päättää, mitä halusi tehdä. Mefibosetin kannalta turvallisin vaihtoehto olisi ollut jäädä Jerusalemiin ja pysyä piilossa. Sillä tavalla kuka tahansa tämän taistelun voittajakin olisi voinut syyttää Mefibosetia toisen osapuolen auttamisesta. Tietenkin, koska Mefiboset ei ottanut kantaa, Daavid ei voinut tietää, oliko Mefiboset ollut lojaali vai ei.

Daavid ei ollut yhtä viisas kuin Salomo. Salomo olisi todennäköisesti keksinyt, kuka puhui totta, varsinkin kun Mefiboset lopulta sanoi, että Ziba saisi pitää kaiken. Mutta Daavid vain jakoi omaisuuden puoliksi sen sijaan, että olisi tehnyt lopullisen päätöksen (2. Sam. 19:29).

Useimmat tutkijat kannattavat toista näkemystä.

K: Oliko Daavid oikeassa, kun hän 2. Sam. 19:29:ssä käski Mefibosetin ja Ziban jakaa maan keskenään?

V: Ei. Jos Ziba valehteli, Daavid palkitsi sekä hänen valehtelunsa että avunsa. Jos Ziba puhui totta ja Mefiboset odotti pääsevänsä kuninkaaksi, Daavid olisi palkinnut petturin. Daavidin olisi luultavasti pitänyt tutkia asiaa tarkemmin. Daavid oli puoliksi vakuuttunut ja keksi ratkaisun, joka ei tyydyttänyt ketään täysin, jotta hänen ei tarvitsisi tutkia asiaa enempää.

Vaikuttaa todennäköiseltä, että tässä tapauksessa valehtelija oli Ziba. Ehkä Daavid epäili sitä jo etukäteen ja joutui vaikeaan pulmaan: pitäisikö hänen palkita vai rangaista henkilöä, joka oli antanut hänelle merkittävää apua kriittisellä hetkellä, osoittanut uskollisuutensa, mutta silti valehdellut toisen henkilön uskollisuudesta saadakseen apua.

K: Oliko Barzillai oikeassa kieltäytyessään kuninkaan tarjouksesta (2. Sam. 19:32–40)?

V: Kristityt ovat tästä eri mieltä, samoin siitä, oliko Daavidin pyyntö ensisijaisesti palkkio vai työtarjous. Jos kyseessä oli neuvonantajan virka, jolla täytettäisiin Ahitofelin jättämä aukko, jotkut kristityt, kuten J. Vernon McGee, katsovat, että Barzillai teki väärin hylätessään tämän palvelemisen mahdollisuuden. Useimmat kuitenkin katsovat, että Barzillain oli tässä tapauksessa oikeutettua kieltäytyä mukavasta lahjasta, koska se olisi ollut hänelle taakka.

K: Miksi 2. Sam. 19:41–43:ssa syntyi riita Israelin ja Juudan miesten välillä?

V: Molemmat osapuolet arvostivat omia etujaan enemmän kuin yhteistyötä. Voimme nähdä kolme syytä: menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus.

Menneisyys: Monet sekä Juudasta että muualta Israelista olivat juuri kapinoineet ja taistelleet Daavidia vastaan. He halusivat innokkaasti osoittaa olevansa jälleen uskollisia, ehkä epäilivät muiden uskollisuutta, mutta olivat varmoja siitä, että he olivat uskollisempia ja että heillä oli suurempi oikeus olla lähempänä kuningasta kuin toisella ryhmällä. Positiiviselta kannalta katsottuna he halusivat osoittaa nykyisen uskollisuutensa huolimatta menneestä kapinastaan. Negatiiviselta kannalta katsottuna he halusivat, että kaikki sulkisivat silmänsä heidän menneeltä ja ehkä edelleen jatkuvalta epävakaisuudeltaan.

Nykyhetki: Tässä nykyisessä kiusallisessa tilanteessa he halusivat varmistaa, että Daavid huomasi heidän olevan jälleen uskollisia.

Tulevaisuus: Molemmat ryhmät halusivat olla jatkossa Daavidin suosikkeja, ja yksi keino edistää tätä olisi olla lähempänä Daavidia ja näkyvämmin mukana armeijan takaisin tuomisessa kuin toinen ryhmä.

K: Miten käsittelet tilanteen, jossa kaksi osapuolta antaa vaikutelman yrittävänsä päästä sopimukseen, vaikka todellisuudessa kumpikaan osapuoli ei oikeasti halua sopimusta (2. Sam. 19:41–43)?

V: Tässä tapauksessa Daavid ei tehnyt mitään, ja 2. Samuelin kirjassa 20:1–2 benjamilainen Seba ja monet pohjoisten heimojen edustajat ryhtyivät täysimittaiseen kapinaan Daavidia vastaan.

2. Samuelin kirjassa 19:41–43 pohjoiset heimot halusivat näkyvämmän roolin Daavidin takaisin tuomisessa, kun taas Juudan miehet pitivät heitä kapinallisina, joille ei pitäisi antaa sitä kunniaa. Niinpä 20. luvussa monet pohjoisen valtakunnan asukkaat lähtivät. Daavid yritti tuoda harmoniaa ja anteeksiantoa kaikille osapuolille, mutta Juudan miehet eivät suostuneet siihen.

Muista, että toisinaan toisen osapuolen ainoa tarkoitus neuvotteluissa on pelkkä ajan viivyttäminen. Yleisemmin tarkoituksena on näyttää hyvältä ja säilyttää ”kunnia”. Kun keskustelet tai neuvottelet jonkun kanssa, sinun tulisi yrittää nähdä asiat hänen näkökulmastaan. Se ei tarkoita välttämättä sitä, että olisit samaa mieltä hänen kanssaan tai pitäisit häntä välttämättä oikeassa, vaan sitä, että ymmärrät, miten hän näkee asiat. Voit yrittää tehdä tämän aluksi optimistisesti ”antamalla hänelle epäilyksen edun”. Sitten voit tehdä tämän epäilevästi, pahimman skenaarion varalta. Joskus tekemättä jättäminen on juuri sitä, mitä toinen osapuoli haluaa; valmistautuakseen seuraavaan siirtoonsa.

Mutta mitä Seba unohti, oli se, että samalla kun hän yritti kerätä tukea sodasta väsyneen kansan keskuudesta, Daavidilla oli jo koottu, taisteluun valmis armeija.

K: Oliko Sheba 2. Sam. 20:1:n kohdalla lähellä menestystä?

V: Tässä vaiheessa Daavidia vastaan taistelleet olisivat huomanneet, että Daavid oli sovitteluhaluinen, mutta heillä olisi silti ollut kysymyksiä tulevaisuudestaan kapinan jälkeen. Kymmenen heimoa näkivät, että Juuda oli ottanut itselleen oikeuden olla etusijalla, ja he luultavasti katsoivat Juudan asenteen johtuvan Daavidista. Sheba oli eräänlainen ”kipinä”, joka sytytti heidän epäilyksensä liekkeihin. Sheba olisi todennäköisesti onnistunut houkuttelemaan pohjoiset heimot lopulta puolelleen, ellei hän olisi käskenyt niitä palaamaan kotiin. Ne olivat luultavasti muutenkin epävarmoja siitä, kannattaako kapinoida Daavidia vastaan toista kertaa. Sheba ilmeisesti unohti ottaa huomioon, että Daavidilla oli hyvin järjestäytynyt armeija valmiina lähtemään hänen peräänsä.

Sivuhuomautuksena mainittakoon, että nimi Sheba esiintyy heprealaisessa sinetissä ja Samariasta löydetyssä ostrakonissa sekä Jerusalemin bulla-sinetissä (ruukun sinetti) Avigadin teoksen Hebrew Bullae s. 111 mukaan. Nämä ovat todennäköisesti eri henkilöitä nimeltä Sheba, mutta se osoittaa, että nimi ei ollut harvinainen.

K: Mitä voit sanoa Joabin uskollisuudesta Daavidia kohtaan 2. Sam. 20:9–10:n perusteella?

V: Voisi väittää, ettei Joabilla ollut minkäänlaista uskollisuutta Daavidia kohtaan, vaan Joab oli uskollinen vain itselleen ja oman asemansa säilyttämiselle. Hänen asemansa tarkoitti taistelua Daavidin vallan säilyttämiseksi ja oman asemansa säilyttämistä Daavidin armeijan komentajana, joten saattoi näyttää siltä, että hän oli uskollinen Daavidille, vaikka todellisuudessa hän ei ollutkaan. Kun Daavid oli aikeissa järjestää julkisen surujuhlan Absalomin muistoksi, Joab neuvoi Daavidia viisaasti istumaan sen sijaan kaupungin portille, jos hän vielä halusi joukkojensa uskollisuuden. Niinpä Joabin armoton uskollisuus itseään kohtaan palveli tässä tapauksessa Daavidia hyvin.

On merkillistä, että Joab oli aiemmin pyrkinyt sovittamaan Absalomin ja Daavidin välit; sen voisi pitää hyvänä asiana. Sama mies, joka oli sovittanut Absalomin ja Daavidin välit, tappoi nyt hänet. Tehdessään niin hän rikkoi tietoisesti Daavidin selkeää ja suoraa käskyä.

Joab oli häikäilemätön ja käytti mitä tahansa keinoja säilyttääkseen asemansa. Joab oli niin uskollinen, ettei hän antanut minkään tulla tiellensä; ei Daavidin, Daavidin käskyn eikä edes Jumalan. Kun joku vaatii sinulta uskollisuutta häntä tai hänen asiaansa kohtaan ennen kaikkea ja kaikkia muita, saatat hiljaa kysyä: ”Jopa Jumalaa?”

K: Mitä arkeologisia todisteita meillä on 2. Sam. 20:14:ssä mainitusta Abel-Bet-Maakasta?

V: Jo ennen tätä aikaa Egyptin faarao Thutmose III mainitsi tämän kanaanilaisen kaupungin nimellä Abel. Sitä kutsuttiin myös nimellä Abel Maim, ja aramealaiset valloittivat sen Ben-Hadad I:n johdolla. Assyrialaiset mainitsivat sen Tiglath-Pileser III:n valloittamana kaupunkina nimellä Abilakka. Arkeologit arvioivat, että se sijaitsi 25 mailia Galileanmeren pohjoispuolella, Hazorin raunioiden pohjoispuolella ja neljästä viiteen mailia Danista länteen. Sheba oli siis pakenemassa niin pohjoiseen kuin mahdollista.

K: Oliko Joab oikeassa, kun hän 2. Sam. 20:15–26 uhkasi tuhota Abelin kaupungin?

V: 5. Mooseksen kirjan 20:10 mukaan, jos he hyökkäävät kaupunkia vastaan, heidän tulisi ensin tarjota sille rauhaa, eikä Joab tehnyt niin. Vaikka Joab käytti usein kieroja keinoja, tässä tapauksessa Joab olisi ollut oikeassa, jos hän olisi ensin ehdottanut rauhanehtoja. Hänen oli tarkoitus vangita kapinallinen Seba, eikä Abelin kaupungin olisi pitänyt tarjota Seballe turvapaikkaa. Jos Abelin kaupunki olisi luovuttanut Seban hänelle, Joabilla ei olisi ollut mitään kaupunkia vastaan. Jos Abelin kaupunki kuitenkin tarjosi suojelua kapinalliselle, kaupunki olisi myös osallisena kapinassa.

Tästä voimme oppia tänään, että jos autamme ja tuemme ihmisiä heidän kapinassaan Jumalaa vastaan, olemme myös osallisia heidän synnissään.

K: Mistä tiedät 2. Sam. 20:15:n perusteella, milloin olet tekemässä jotain hätiköityä, kuten Joab tässä tapauksessa?

V: Kysy itseltäsi, oletko keskustellut asiasta kenenkään kanssa. Jos sinulla ei ole edes halua keskustella asiasta kenenkään kanssa, olet todennäköisesti tekemässä jotain typerää. Oletko pohtinut kaikkia vaikutuksia ja sivuvaikutuksia? Oletko pohtinut ”seurausten seurauksia”? Asioilla voi olla kielteisiä seurauksia, mutta ne voivat silti olla tekemisen arvoisia. Mutta ovatko kielteiset seuraukset sen arvoisia?

K: Mikä saa jonkun toimimaan hätiköidysti 2. Sam. 20:15:ssä?

A: Hätiköisyys on looginen johtopäätös virheellisestä uskomuksesta, että jonkin tekeminen nopeasti on tärkeämpää kuin sen tekeminen hyvin tai ilman epäoikeudenmukaisuutta. Se on melkein kuin joku ajattelisi: ”Aikaa ei ole koskaan tarpeeksi tehdä se oikein, mutta aikaa on aina tarpeeksi tehdä se uudestaan.” Joskus ihmiset toimivat hätiköidysti, koska luulevat pomonsa vaativan sitä jonkin määräajan takia, olipa se sitten todellinen tai pelkästään itse asetettu. Joskus ihmiset ajattelevat, että ”tarkoitus pyhittää keinot”.

Hätiköinnin vastakohta on kuitenkin ”analyysilama”. On ero siinä, tarkastellaanko tarpeeksi tietoa voidakseen tehdä päätöksen luottavaisesti vai varmuudella. Joskus ilman varmuutta joku menettää tilaisuuden, koska ei pääse lainkaan mihinkään päätökseen. Mutta jos ajattelee asiaa, päätös olla päättämättä, ellei ole varmuutta, on tavallaan kuitenkin eräänlainen päätös.

K: Oliko 2. Sam. 20:15–26:ssa mainitun Abelin naisen neuvo, että Sheba tulisi mestata, oikea?

V: Vastauksessa on otettava huomioon kolme seikkaa.

Laki: 5. Mooseksen kirjan 20:10 mukaan armeijan tulisi tarjota rauhaa vieraalle kaupungille ennen sen tuhoamista. Kuinka paljon enemmän heidän tulisi tehdä niin israelilaiselle kaupungille!

Käytännöllisyys: Kaupungin asukkaat olisivat mieluummin nähneet Sheban kuolevan kuin että kaikki olisivat joutuneet surmatuiksi.

Oikeudenmukaisuus: Sheba oli kapinallinen Daavidia, Jumalan voideltua kuningasta, vastaan. Ei ollut oikein, että he antoivat hänelle turvapaikan.

Johtopäätös: Joskus uskovien on oltava valmiita maksamaan suuri hinta vanhurskauden vuoksi. Joissakin tapauksissa, kuten tässä, vanhurskaus on kuitenkin sekä turvallisin että paras toimintatapa.

K: Mikä on 2. Sam. 20:16–21:n mukaan paras tapa puhua järkeä jollekin, joka on aikeissa tehdä jotain harkitsematonta?

V: Jos kyseessä on asia, jossa tiedät, että Jumala haluaa hänen toimivan toisin, rukoile. Sen jälkeen yritä ymmärtää häntä.

Usein, vaikkakaan ei aina, ihminen haluaa tehdä juuri sen, mitä on suunnitellut. Jos saat hänet epäilemään niin paljon, että hän ajattelee sinun olevan oikeassa 50 %:n todennäköisyydellä ja väärässä 50 %:n todennäköisyydellä, ja että seuraukset ovat suunnilleen samat kummassakin tapauksessa, hän tekee sen silti. Hänen mielensä muuttamiseksi on olemassa kolmiosainen lähestymistapa.

Tieto: häntä on yritettävä vakuuttaa parhaasi mukaan siitä, että se, mitä kerrot hänelle, on totta. Jos sanomasi ei ole hänen silmissään uskottavaa, hän ei oikeastaan välitä siitä, mitä sanot.

Halu: Vaikka jokin asia olisi väärin, henkilö ei välttämättä välitä siitä, ellei hänellä ole panosta sen oikeellisuudessa tai vääryydessä. Anna siis heille syy muuttaa mieltään.

a) Toivo palkkiosta: Ehkä he näkevät, että heille tai heidän läheisilleen tapahtuu jotain erittäin hyvää, jos he muuttavat mieltään.

b) Rangaistuksen pelko: Tai ehkä he näkevät suuren menetyksen, joka saattaa tapahtua, jos he jatkavat alkuperäisellä tiellään.

c) Halu tulla pidetyksi parempana: Tai ehkä hän tietää, että muut pitävät häntä parempana ihmisenä, jos hän noudattaa neuvojasi. Viisas nainen vetosi juuri tähän.

Etsi yhteistä maaperää. Ole samaa mieltä heidän kanssaan siinä, missä voit rehellisesti olla. Keksi yhteinen ratkaisu, jota he pitäisivät voittona omasta näkökulmastaan.

K: Mikä on mielenkiintoista siinä, että 2. Sam. 20:19:ssä kaupunkia kutsutaan ”äidiksi”?

V: Duran löydetyssä vanhasyrialaisessa asiakirjassa käytetään nimeä mtrpwls. Mater-polis (eli äitikaupunki) on antanut alkunsa sanalle metropoli, kuten M. O’Connor toteaa artikkelissaan ”The Arabic Loanwords in Nabatean Aramaic”, JNES 45, 3 (1986), 228, alaviite 94.

K: Oliko nälänhätä yleistä tuohon aikaan (2. Sam. 21:1)?

V: Ensinnäkin yhden vuoden mittaiset nälänhädät olivat yleisiä, liian yleisiä mainittaviksi, ja ihmisillä oli usein varastossa tarpeeksi ruokaa tai rahaa yhden tai kahden vuoden nälänhädän varalle. Mutta tämä nälänhätä kesti pidempään, joten tilanne alkoi muuttua vakavaksi. Muita nälänhädän mainintoja löytyy 1. Mooseksen kirjasta 12:10; 26:1; 41:54–57; Ruutin kirjasta 1:1; 2. Kuninkaiden kirjasta 4:38 sekä Apostolien teoista 11:28 (Claudiuksen hallituskaudella). Emme tiedä, onko tämä 2. Samuelin kirjan osa kronologinen vai ei, joten se saattoi tapahtua jo aikaisemmin Daavidin hallituskaudella.

K: Miksi Jumala lähetti 2. Samuelin kirjassa 21:1–9 nälänhädän, jotta Saulin muut pojat kuolisivat?

V: Daavid päätti, ettei hän kantaisi sydämessään vihaa Saulia kohtaan. Tämän seurauksena hän ajatteli virheellisesti, ettei hänen pitäisi rangaista Saulin poikien kapinaa, ja tyytyi jättämään asian sikseen. Jumala lähetti äänekkään ja selkeän viestin paitsi Daavidille myös kansalle siitä, että tässä asiassa oli toteutettava oikeudenmukaisuus. Daavid ei halunnut oikeuden tapahtuvan Amnonin, Absalomin, Amasan tai Joabin kohdalla, mutta Jumala halusi, että oikeudenmukaisuus toteutettaisiin ainakin tässä tapauksessa. Siihen asti Saul oli surmannut gibeonilaiset, joiden kanssa heillä oli ollut 400 vuotta vanha rauhansopimus (Joosua 9:15–20), ilman minkäänlaisia seurauksia. Kun paha ihminen tekee jotain ilman minkäänlaisia seurauksia, se opettaa hänelle tärkeän läksyn: hän voi tehdä sitä lisää! Historiassa, kun natseille käskettiin olla tunkeutumatta Tšekkoslovakiaan ja kun Iranille käskettiin olla tekemättä suoria ohjusiskuja Israeliin, ei ollut välittömiä seurauksia, kun he tekivät niin.

K: Tappoiko Daavid 2. Sam. 21:1–7:n mukaan Saulin pojat oman hallituskautensa turvaamiseksi ja syytti sitten siitä Jumalaa, kuten Asimovin Raamatun opas (s. 308) väittää?

V: Ei. Jos Daavid olisi halunnut tehdä niin, hän olisi keksinyt tekosyyn jo kauan ennen tätä eikä olisi odottanut niin kauan. Muut kuninkaat käyttivät salamurhia, ja jos Daavid olisi ollut paha, hän olisi helposti voinut tehdä samoin. Hän teki tämän tuodakseen oikeuden Saulin pojille, jotka olivat luultavasti aikuisia miehiä, jotka tukivat isäänsä tämän surmatessa gibeonilaisia, Israelin liittolaisia. Jumala lähetti kuivuuden kertoakseen Daavidille, että hänen oli tehtävä tämä.

K: Tehtiinkö 2. Sam. 21:1–7:ssä Saulin pojat kuolemaan Saulin synnin vuoksi, mikä olisi ristiriidassa Hes. 18:4, 17–20 ja 5. Moos. 24:16:n kanssa?

V: Ei. Hesekielin kirja 18 paljastettiin vasta vuosisatoja 2. Samuelin kirjan jälkeen, mutta sillä ei ole merkitystä vastauksen kannalta. Vastauksessa on otettava huomioon kaksi seikkaa.

1. 2. Samuelin kirjan 21:1:ssä ei sanota, että synti olisi ollut yksinomaan Saulin, vaan pikemminkin ”Saulin ja hänen suvunsa vuodattama veri”. Saul ei teloittanut kaikkia noita gibeonilaisia yksin, ja ruhtinailla oli todennäköisesti osansa gibeonilaisten surmaamisessa.

2. 2. Samuelin kirjassa 3:1–6 kerrotaan, että aiemmin Saulin poikien ja Daavidin välillä oli käyty pitkä sota. Juuri nämä pojat taistelivat Daavidia vastaan pitkään.

K: Miksi Jumala 2. Sam. 21:1–9:ssä käski Daavidin sallia gibeonilaisten teloittaa seitsemän Saulin poikaa, vaikka Daavid oli 1. Sam. 24:21–22:ssa vannonut Saulille, ettei hän tappaisi tämän jälkeläisiä?

V: Ensin se, mikä ei ole vastaus, ja sitten kaksi kohtaa vastauksessa.

Ei ole vastaus: Jos olisimme luvanneet jotain väärää ja Jumala olisi suoraan käskenyt meitä olemaan tekemättä sitä, mitä olimme luvanneet, meidän pitäisi totella Jumalaa. Daavid ei kuitenkaan luvannut mitään väärää, eikä hän myöskään rikkonut lupaustaan, kuten vastauksen ensimmäinen kohta osoittaa.

Vastaus:

1) Daavid ei pyrkinyt saamaan heitä surmatuiksi, vaan hän antoi gibeonilaisten päättää, mikä oli oikeudenmukaista, ja sitten gibeonilaiset teloittivat heidät. Esimerkiksi jos kuningas lupaa olla tappamatta henkilöä A tämän oletetun kuninkaalle osoittaman uskottomuuden vuoksi, mutta henkilö A tappaa henkilön B perheen, kuningas voi antaa henkilön B:n mennä heidän peräänsä – ei sen vuoksi, mitä he tekivät kuninkaalle, vaan sen vuoksi, että he tappoivat henkilön B:n perheen.

2) Gibeonilaiset eivät kuitenkaan teloittaneet Saulia, vaan Saulin poikia. On todennäköistä, että pojat olivat täysi-ikäisiä ja suostuivat tai jopa osallistuivat gibeonilaisten surmaamiseen. Saulin pojanpoika Mefiboset, Jonatanin poika, joka oli vasta lapsi, kun Saul kuoli taistelussa, säästettiin.

K: Miksi gibeonilaiset pyysivät 2. Sam. 21:4–6:ssa seitsemää poikaa?

V: Raamattu ei kerro sitä. Saul tappoi varmasti paljon enemmän kuin seitsemän gibeonilaista, mutta seitsemää pidettiin yleisesti täydellisyyden lukuna, ja nämä olisivat Saulin omia poikia. Sivuhuomautuksena mainittakoon, että Raamatussa kerrotaan Benjaminin heimon kapinoista, Absalomista, Sebasta, Jerobeamista, Ismaelista, joka murhasi Gedaljan, jne., mutta gibeonilaisten kapinoista ei mainita missään.

K: Miksi gibeonilaiset toivat esiin 2. Sam. 21:6:ssa, että Saul oli ”Herran valittu”?

V: He olisivat voineet ilmaista toiveensa mainitsematta tätä, jos olisivat halunneet. Mutta he toivat tämän esiin tarkoituksella, melkein sarkastisella tavalla, korostaakseen, että juuri se, jota sanottiin Jumalan valituksi, rikkoi sen sopimuksen, jota Jumala oli käskenyt kunnioittaa.

K: Oliko 2. Sam. 21:8:ssa kyseessä Merab vai Michal, sillä 2. Sam. 6:23:n mukaan Michalilla ei ollut lapsia?

V: Merab ja Michal olivat kaksi eri henkilöä, ja vaikka Michalilla ei ollut lapsia Daavidin kanssa, 2. Samuelin kirjan 6:23 mukaan hänellä ei ollut lainkaan lapsia kuolemaansa saakka. Vastauksia on kaksi:

Merab, kopioijan virhe: Kahdessa heprealaisessa käsikirjoituksessa, joissakin Septuagintan käsikirjoituksissa ja syyriankielisessä tekstissä lukee Merab, kun taas useimmissa heprealaisissa käsikirjoituksissa ja muissa Septuagintan käsikirjoituksissa lukee Michal. 1. ja 2. Samuelin kirjassa on suhteellisesti enemmän kopioijan virheitä kuin muissa Raamatun kirjoissa. Katso lisätietoja tästä näkemyksestä teoksesta The Bible Knowledge Commentary: Old Testament, s. 476, sekä Keil-Delitzschin Vanhan testamentin kommentaarista, osa 2, luku 2, s. 461–462.

Michal, adoptio: On mahdollista, että kyseessä oli Michal. Michalilla ei ollut omia lapsia, mutta hän olisi voinut adoptoida sisarensa Merabin ja lankonsa Adrielin lapset. Lea ja Raakel näyttivät ajattelevan jotain tällaista 1. Mooseksen kirjan 30:4–24 kohdassa. Katso lisätietoja tästä näkemyksestä teoksesta 1001 Bible Questions Answered, s. 314.

K: Miksi Daavid oli 2. Sam. 21:16–17:ssä vaarassa menettää henkensä?

V: Daavid oli ilmeisesti ikääntymässä. Hänellä oli yhä halu johtaa, mutta tulee aika, jolloin on annettava nuorempien johtaa osa taisteluista.

K: Miksi filistealaisilla oli 2. Sam. 21:19:n mukaan useita jättiläisiä?

V: Jos muinaisina aikoina olisi ollut koripalloa, Filistea olisi paikka, josta haluaisit valita pelaajasi. On todennäköisempää, että filistealaisilla oli useita jättiläisiä kuin vain yksi. Jos heillä olisi ollut vain yksi jättiläinen, jolla oli lapsia – ja koska koko riippuu suurelta osin henkilön geeneistä – heillä olisi odotettavissa olevan useita jättiläisiä.

Arkeologit ovat löytäneet joitakin epätavallisen suuria metallisia aseita. Niissä oli kulumajälkiä, ikään kuin niitä olisi käytetty. Katso lisätietoja osoitteesta https://www.cbrl.ac.uk/research-blog/middle-bronze-age-daggers-from-the-levant-lethal-weapons-or-symbols-of-power/.

K: Tappoiko Elhanan 2. Sam. 21:19:ssä Goljatin, vai tappoiko Daavid gittiläisen Goljatin, kuten 1. Sam. 17:50 sanoo, vai tappoiko Elhanan Goljatin veljen Lahmin, kuten 1. Aik. 20:5 sanoo?

V: Vaikka onkin mahdollista, että oli useampi kuin yksi Goljat-niminen jättiläinen, tämä on epätodennäköistä. Säilyneissä versioissamme 2. Samuelin kirjasta 21:19 on ilmeisesti kopiointivirhe, jossa lause ”Lahmi, Goljatin veli” on jätetty pois. Myös skeptinen teos Asimov’s Guide to the Bible (s. 288) mainitsee tämän.

1. Aikakirja 20:5 sanoo, että Elhanan surmasi Lahmin, Goljatin veljen.

Tämä kopiointivirhe on helppo jäljittää teoksen Hard Sayings of the Bible (s. 212–213) avulla, jossa esitetään kattava hepreankielinen analyysi.

K: Oliko 2. Sam. 21:20:n mukaisia kuusisormisia henkilöitä yleisiä?

V: Ne ovat hyvin harvinaisia, kuten nykyäänkin. Kuitenkin paljon myöhemmin kirjoittanut Plinius Vanhempi kertoo teoksessaan ”Natural History”, kirja 11, luku 43, runoilija Volcatiusista ja Horatiuksen tyttäristä, joilla kaikilla oli kuusi sormea kummassakin kädessä.

Katso lisätietoja osoitteesta https://claudemariottini.com/2008/08/07/sedigiti/.

K: Miksi 2. Sam. 22:1–51 on lähes sama kuin Ps. 18?

V: 1. Samuelin kirjassa on alussa Hannan kiitoslaulu ja 2. Samuelin kirjassa lopussa Daavidin kiitoslaulu. On sopivaa, että Daavidin psalmi on sisällytetty tähän Daavidin tekemänä yhteenvetona elämästään, joka päättyy ylistyksen huipentumiseen Jumalalle. Ne ovat lähes samat. Joko Daavidilla oli aikaisempi versio ja myöhempi versio, tai ainakin toinen oli toisen parafraasi.

Virheettömyyden oppi tarkoittaa, että Jumala välitti totuuden meille alun perin virheettömästi, ja se on säilynyt ilman merkittäviä virheitä. Tätä voidaan tarkastella virheettömyyden valossa kolmesta näkökulmasta.

1. Ehkä sekä 2. Samuelin kirjan 22. luku että Psalmi 18 säilyttävät erehtymättömästi kaksi erilaista versiota Daavidin tarkkoista sanoista.

2. Riippumatta siitä, ovatko nämä sanat täsmälleen samat vai eivät, molemmat ilmentävät samoja totuuksia Jumalasta ja osoittavat Daavidin sydämen asenteen Jumalaa kohtaan.

3. Vaikka eroihin saattoi liittyä kopioijien virheitä, näin ei välttämättä ollut. Alkuperäistekstit saattoivat olla erilaisia; tarkasti parafraasattu totuus on silti erehtymätöntä totuutta.

K: Mitä merkityksiä on 2. Sam. 22:2–5:ssä käytetyillä vertauskuvilla, joissa Jumalaa kuvataan kiveksi, linnoitukseksi, vapauttajaksi, kilveksi, pelastukseni sarveksi, turvapaikaksi ja pelastajaksi?

V: Tämä luettelo toimii lyhyenä yhteenvetona luvun loppuosasta. Vaikka nämä käsitteet ovat osittain päällekkäisiä, kukin niistä on erillinen ominaisuus, joka kuvaa Jumalaa ja suhdettamme Häneen. Neljä ensimmäistä korostavat Jumalan ”muuttumattomia” ominaisuuksia, ja kolme viimeistä korostavat Jumalan ”aktiivisia, vaikuttavia” ominaisuuksia.

Kallio (ja 5. Mooseksen kirja 32:4; 1. Samuelin kirja 2:2): Voimme luottaa Jumalaan, voimme seistä Jumalan lupauksilla liikkuvan hiekan sijaan ja voimme rakentaa Jumalan uskollisuuden varaan.

Linnoitus: Jumala on suojamme pahoilta voimilta ja kaikilta elämän haasteilta. Vaikka armeija saattaisi hävitä suuremmalle armeijalle, linnoituksessa oleva armeija voi torjua kaksi- tai kolminkertaisen vihollisjoukon. Ei tarkoita, että Jumala välttämättä pelastaisi meidät vaikeista tilanteista – vaikka Hän voi tehdä niin – vaan että Jumala johdattaa meidät vaikeiden tilanteiden läpi. Sekä Jerusalemin linnoitus että Adullamin luola kutsuttiin linnoituksiksi.

Vapauttaja: Kun olemme taistelussa tai jopa häviämässä taistelua, Jumala on mahtava ja voi vapauttaa meidät siitä.

Kilpi: Osana Jumalan varustusta kilpi suojaa meitä iskuilta ja ”pahan liekehtiviltä nuolilta” (Efesolaisille 6:16).

Pelastukseni sarvi (ja 1. Samuelin kirja 2:1): Sarvet ovat kovia, ja eläimet käyttävät niitä sekä suojana että hyökkäysaseena. Myös Hannan laulu 1. Samuelin kirjassa 2:1,10 korostaa ”sarvea”.

Linnoitus: Linnoitus on puolustettavissa oleva paikka tai piilopaikka, johon ryhmä voi mennä suojautuakseen. Se voi olla vuorenhuippu tai piilopaikka, kuten jokin niistä monista luolista, joihin Daavid saattoi piiloutua.

Vapahtaja: Jos olemme jo kärsineet tappion, jo myyty orjuuteen, Jumala voi pelastaa meidät siitä. Olipa kyseessä riippuvuus tai yleisesti ottaen synti, Jumala voi pelastaa lapsensa siitä.

Voimme olla kiitollisia siitä, mitä Jumala on tehnyt menneisyydessä, luottaa Häneen nykyhetkessä sekä luottaa ja toivoa Häneen tulevaisuuden suhteen. Emme tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta tiedämme, Kuka sitä hallitsee.

K: Miksi 2. Sam. 22:5:ssä aaltojen vertaus sopii tähän yhteyteen?

V: Kun katsot aaltoja rannalta, ne näyttävät yrittävän ylittää meren rajat, eivätkä ne koskaan lakkaa yrittämästä. Mutta ne eivät koskaan onnistu siinä.

K: Miten 2. Sam. 22:6:ssa, Ps. 91:3:ssa ja Ps. 116:3:ssa kuolema on kuin metsästäjä, joka asettaa ansoja?

V: Kuvassa kuolema asettaa kohtalokkaita ansoja, joihin joku voi joutua. Nämä voivat olla fyysisiä ansoja, jotka tuovat fyysisen kuoleman, tai hienovaraisempia ansoja, jotka tuhoavat hengellisen elämäsi ja todistuksesi.

K: Pelastaako Jumala 2. Sam. 22:7:n mukaan uskovat aina ahdingosta?

V: Lyhyesti sanottuna: ei, ei ja kyllä.

Ei, Daavid pelkäsi henkensä puolesta Absalomin kapinan aikana. Daavid koki suurta surua nähdessään lastensa, Batseban ensimmäisen lapsen Amnonin ja Absalomin, kuolevan. Daavid oli ahdingossa syntinsä seurauksena, kuten Naatan ennusti 2. Sam. 12:1–14.

Ei, Daavid oli suuressa ahdingossa paetessaan Saulia, vaikka tämä ei johtunutkaan mistään Daavidin tekemästä synnistä.

Kyllä, Jumala oli Daavidin kanssa kaiken tämän läpi, ja Jumala pelasti Daavidin. Uskovalle ei tapahdu mitään muuta kuin mitä Jumala sallii. Silloinkin kun uskovia kidutetaan ja he joutuvat marttyyreiksi ja heidän lapsensa viedään pois, Jumala on läsnä ja toimii näissä vaikeissa tilanteissa.

K: Miksi ja miten Daavid käytti 2. Sam. 22:8–16:ssa kaikkia näitä antropomorfisia vertauskuvia?

V: Daavid tiesi, etteivät nämä olleet kirjaimellisia, mutta näillä taistelua ja sotaa kuvaavilla kielikuvilla oli suuri merkitys Daavidille ja hänen aikansa israelilaisille. On täysin hyväksyttävää ajatella Jumalasta antropomorfisesti, kunhan ymmärtää, että Jumala on paljon enemmän kuin pelkkä ihminen. On jännittävää tajuta, että Jumala on yhtä innokas pelastamaan ja vapauttamaan meidät kuin nämä kielikuvat osoittavat. Tämä vahva luottamus siihen, että Jumala pelastaa Daavidin tilanteista, joissa muuten olisi toivotonta, on jännittävä kontrasti sille sitoutumattomalle ja rohkeudettomalle kristinuskolle, jota jotkut harjoittavat nykyään. Jos et tarvitse Jumalaa suunnitelmiesi toteuttamiseen ja näyttää siltä, että kaikki, mihin pyrit, voi onnistua ilman, että Jumala tekee mitään, niin ehkä suunnitelmasi ovat aivan liian vaatimattomia. Luovu omista suunnitelmistasi ja omaksu Jumalan suunnitelmat sinua varten. Osa niistä voi olla samoja kuin mitä sinulla oli aiemmin, ja osa saattaa yllättää sinut.

Jumalan ukkosen jyrinä ei tässä kuitenkaan ole antropomorfista. Jumala lähetti ukkosen filistealaisia vastaan 1. Samuelin kirjassa 7:10–11.

K: Tekeekö Jumala 2. Sam. 22:21,25:ssä asioita palkitakseen ihmisiä heidän vanhurskautensa mukaan?

V: Ilmeisesti Jumala ei pitänyt Daavidia murhaajana eikä aviorikoksentekijänä. Jumala piti Daavidia katuvana ja anteeksi saaneena entisenä murhaajana ja entisenä aviorikoksentekijänä.

Jos Daavid voi saada anteeksi ja tulla puhdistettuksi suurista synneistään, niin silloin on toivoa myös meille. Daavid katui ja menetti halunsa tehdä syntiä näillä alueilla, ja Jumalan kautta on toivoa myös kaikille, jotka tulevat Hänen luokseen.

K: Mitä 2. Sam. 22:21–27 sanoo Daavidin teoista?

V: Vaikka Jumala oli Daavidin kanssa jo kauan ennen kuin Daavid surmasi Goljatin, suurin osa näistä asioista tapahtui silloin tai sen jälkeen. Daavid kertoo Jumalan hänelle antamista siunauksista ei pelastuksen edellytyksinä vaan pelastuksen hedelminä. Kun olet kerran pelastettu, saatko pelastuksen hedelmät jo nyt maan päällä? Se ei ole varmaa; se riippuu. Saat niitä, jos pysyt lähellä Jumalaa ja tottelet Häntä uskollisesti. Mutta on sinun päätettävissäsi, noudatatko Jumalan johdatusta elämässäsi vai et. Daavid, uskovana, joutui silti kutsumaan Jumalaa apuun 2. Sam. 22:7:ssä; niin mekin.

K: Miksi Daavid sanoi 2. Sam. 22:22–23:ssa, ettei hän poikennut Jumalasta, vaikka hän kuitenkin poikkesi?

V: Vastauksessa on otettava huomioon kaksi seikkaa.

Daavid ei koskaan poikennut Jumalasta siinä mielessä, että hän uskoi aina Jumalaan ja halusi palvella Häntä.

Daavid kylläkin luopui Jumalasta suhteessaan Batsebaan ja Urian murhassa, mutta hän katui ja palasi takaisin. Jumala antoi hänelle anteeksi, ja vaikka Daavid ei välttynytkään kuritukselta ja seurauksilta, Jumala piti häntä vanhurskaana ja katsoi, ettei hän ollut tehnyt syntiä. Samalla tavalla, kun uskovainen luopuu Jumalasta ja myöhemmin katuu, hänelle annetaan täydellinen anteeksianto. Kuritusta ja seurauksia voi kuitenkin silti tulla.

Meidän tulisi oppia Daavidin virheestä kallis oppitunti siitä, kuinka paljon pahaa kuningas ja Jumalan palvelija voi tehdä, kun he ovat menettäneet yhteyden Jumalaan. Daavid ei ehkä ollut ylimielinen, mutta hän oli juuri tarpeeksi ylpeä ajatellakseen, että Jumalan säännöt eivät enää koskeneet häntä.

Daavid oli uskollinen Jumalalle, paitsi tuon yhden kerran, jolloin hän oli petollinen. Daavidin elämän loppuvaiheessa, kun suurin osa kansasta kapinoi Daavidia vastaan Absalomin johdolla, Absalomin kuoltua ja kansan palattua Daavidin hallitsijaksi, Daavidkin saattoi katsoa monia ympärillään olevia ihmisiä ja alaisiaan ja ymmärtää, että hekin olivat kaikki kerran olleet petollisia häntä kohtaan.

K: Miksi Jumala 2. Sam. 22:26–27:ssä osoittaa olevansa sekä armollinen että ovela?

V: Jumala on sekä armollinen että ovela. Jumala on armollinen niille, jotka katuvat ja tulevat Hänen luokseen. Muiden osalta Jumala vangitsee viisaat heidän omassa oveluudessaan, kuten Jobin kirjan 5:13, Luukkaan evankeliumin 20:23, 1. Korinttolaiskirjeen 3:19 ja 2. Korinttolaiskirjeen 12:16 osoittavat. Meidän tulee olla ”viisaita kuin käärmeet ja viattomia kuin kyyhkyset”, kuten Matteuksen evankeliumissa 10:16 sanotaan.

K: Miksi Jumala haluaa 2. Sam. 22:28:n mukaan kukistaa ylpeät?

V: Voimme nähdä kaksi syytä.

1. Ihmisen ylpeys on synti (1. Joh. 2:16), ja Jumala vihaa syntiä. Miksi Jumala kuitenkin keskittyisi tässä nimenomaan ylpeyteen eikä muihin synteihin?

2. Ylpeys ei ole niinkään yksittäinen teko, vaan krooninen asenne, joka pitää ihmiset erossa Jumalasta. Jumala on armollinen, kun Hän poistaa ihmisten ylpeyden, sillä ylpeys voi estää ihmisiä luottamasta Jumalaan, kuten Sananlaskujen kirjan 30:8–9 osoittaa.

K: Onko 2. Sam. 22:38–43 kuvattu asenne sopiva uskoville Uuden testamentin aikoina?

V: Henkilökohtaisella tasolla ei, mutta hengellisellä tasolla kyllä. Daavid käytti lähes jokaista hepreankielistä sanaa, jota hän osasi, kuvaillakseen vihollistensa tuhoamista. Meidän tulisi olla yhtä kiivaita vihollisiamme kohtaan; mutta vihollisemme eivät ole ihmisiä. Vihollisemme ovat synti, niin itsessämme kuin muissakin, sekä pahat voimat. Ihmisten osalta Jeesus käski meitä rakastamaan vihollisiamme ja rukoilemaan niiden puolesta (ei heitä vastaan), jotka vainoavat meitä.

K: Minkälaisen järjestyksen lauseiden tulisi olla 2. Sam. 22:45 ja Ps. 18:44?

V: Molemmissa jakeissa on täsmälleen samat kaksi lauseosaa, paitsi että niiden järjestys on vaihdettu. Heprealaisessa runoudessa käytetään kuitenkin usein symmetriaa ja kiasmeja. Vaikka onkin mahdollista, että Daavidilla oli kaksi erilaista versiota tästä ylistyspsalmista, on todennäköisempää, että ne ovat samat ja että järjestys Psalmin 18:44:ssä on oikea.

K: Miten meidän tulisi laulaa (tai olla laulamatta) voittolaulua 2. Sam. 22:51:n mukaisesti?

V: Meidänkin tulisi laulaa elämämme voittolaulua joka päivä. Laulutaidollamme ei ole merkitystä, ja vaikka joku olisi mykkä, hän voi silti laulaa voittolaulunsa aivan yhtä hyvin. Laulamme voittolaulua ilmaisemalla rakkautemme Jumalaa kohtaan pysymällä Hänen lähellään, rakastamalla Häntä ja tottelemalla Häntä. Herraan uskovina Jumala on antanut meille Pyhän Hengen kautta voiman olla voittajia, jotka voittavat synnin, pettymyksen, pelon ja ilkeyden elämässämme. Taistelemme ja voittamme pahoja voimia myös silloin, kun julistamme evankeliumia, tuomme ihmisiä Herran luo, teemme heistä opetuslapsia ja vartioimme laumaa.

Miten laulamisesi sujuu?

K: Mikä on mielenkiintoista 2. Sam. 23:1–7:n jakeissa?

V: Nämä jakeet muodostavat heprealaisessa runoudessa erityisen symmetrian, jota kutsutaan kiasmaksi.

2. Sam. 23:1b–e Daavid puhuu itsestään sanalla ”hän”

— 2. Sam. 23:2–3ab Daavid puhuu itsestään sanalla ”minä”

— — 2. Sam. 23:3cd–4 Herra puhuu

— 2. Sam. 23:5 Daavid puhuu itsestään sanalla ”minä”

2. Sam. 23:6–7 Daavid puhuu pahoista ihmisistä sanalla ”he”

Sivuhuomautuksena mainittakoon, että Daavid puhui itsestään kolmannessa persoonassa myös 2. Samuelin kirjassa 7:20.

K: Kuinka erilainen Daavidin elämä olisi ollut 2. Sam. 23:1–7:n mukaan, jos häntä ei olisi koskaan voideltu kuninkaaksi tai jos hän ei olisi koskaan surmannut Goljatia?

V: Daavid ihmettelee sitä, mihin suuntaan Jumala ohjasi hänen elämäänsä ja kuinka Jumala oli hänen kanssaan vuosien varrella. Daavid oli uskollinen, Jumalaa palvova paimenpoika. Hän seurasi Jumalaa, mutta ”vähemmän näkyvällä tavalla”. Kun hänet oli nostettu kuninkaaksi, Daavid palveli erittäin vaikutusvaltaisella ja merkittävällä tavalla. Hänen tekemänsä hyvät teot korostuivat, ja hän oli kansan keskuudessa suuri todistaja Jumalalle. Mutta myös Daavidin virheet korostuivat; ja monet menettivät kunnioituksensa Daavidia kohtaan sen jälkeen, kun hän otti Uurian vaimon ja käski tappaa Uurian. Jumala ei ehkä halua joidenkin palvelijoidensa olevan vaikutusvaltaisissa rooleissa, koska heidän syntinsä ja puutteensa aiheuttaisivat liikaa ongelmia. Työskentele Pyhän Hengen kanssa yrittääksesi kitkeä elämästäsi kaiken, mikä tekisi sinusta sopimaton siihen, että Jumala voisi käyttää sinua enemmän.

Daavid tiesi, että hänen elämäänsä katsottaessa voitiin nähdä ihminen, jolla oli puutteita ja joka oli tehnyt suuria virheitä. Mutta Jumala saattoi nähdä ihmisen, joka aina katui ja palasi Jumalan luo.

K: Miksi 2. Sam. 23:8–39:ssä mainitaan Daavidin ”kolme” ja ”kolmekymmentä”, kun heitä oli itse asiassa 37?

V: Kyseessä ei ole laskuvirhe, sillä 2. Samuelin kirjan 23:39:ssä sanotaan nimenomaan, että heitä oli 37. ”Kolmekymmentä” saattoi olla nimitys Daavidin valitsemille kunniakkaimmille sotilaille, mutta kun yksi kaatui taistelussa, toinen lisättiin joukkoon, kuten Asael 2. Samuelin kirjan 23:24:ssä ja Uria 2. Samuelin kirjan 23:39:ssä. Vastaavasti myöhemmillä aikoilla persialaisilla oli 10 000 ”kuolematonta”, jalkaväkeä, jotka näyttivät kuolemattomilta, koska he näyttivät nuolienkestäviltä, kun he menivät taisteluun kevyiden tunikoiden peitossa. Tunikat kätkivät alla olevan haarniskan. Kun yksi kuolematon tapettiin, toinen valittiin ottamaan hänen paikkansa.

K: Kuka puuttuu silmiinpistävästi luettelosta 2. Sam. 23:8–39 ja miksi?

V: Joab puuttui luettelosta, ja se oli tarkoituksellista. Abisai mainittiin luettelossa 2. Samuelin kirjassa 23:18 ja Asael luettelossa 2. Samuelin kirjassa 23:24, ja molempia kutsuttiin nimenomaan Joabin veljiksi, mikä korosti entisestään sitä, että Joab ei ollut mukana. Jopa Eliam, Absalomin neuvonantajan Ahitofelin poika, on luettelossa. Mutta Joabia itseään, vaikka hänkin teki monia mahtavia tekoja, ei kunnioitettu ottamalla häntä mukaan tähän luetteloon. Joab rikkoi suoraan Daavidin käskyä tappamalla Abnerin, sitten Daavidin pojan Absalomin ja myöhemmin petturimaisesti Amasan. Joab piti hyvää lopputulosta tärkeämpänä kuin kunniallista tapaa saavuttaa se, joten on sopivaa, ettei Joabia tässä kunnioitettu.

K: Onko 2. Sam. 23:8–39:n mukaan hyvä kunnioittaa uskovia, jotka ovat palvelleet hyvin, vai ei?

V: Voidaan väittää, että on hyvä rohkaista heitä ja kannustaa muita seuraamaan heidän esimerkkiään. Toisaalta voidaan väittää, että se saattaisi aiheuttaa heille ylpeyden kiusauksen; eikä heidän pitäisi muutenkaan tehdä sitä kunnian vuoksi. Joten annetaan kaikkien pysyä mahdollisimman nimettöminä. Vaikka molemmilla puolilla onkin päteviä näkökantoja, Jumala vastaa tähän kysymykseen Filippiläiskirjeen 2:29:ssä, jossa Paavali kehottaa Filippin seurakuntaa kunnioittamaan Epafrodituksen kaltaisia ihmisiä, jotka melkein kuolivat sairauteen palvellessaan Jumalaa. Myös apostoli Johannes kunnioitti Demetriusta 3. Johanneksen kirjeen 12. jakeessa.

K: Tappoiko takmonilainen 2. Sam. 23:8:ssa 800 miestä, vai tappoiko hakmonilainen 1. Aik. 11:11:ssa 300 miestä?

V: Tämä yhden kirjaimen ero nimessä on todennäköisesti kopiointivirhe. Vaikka virhe voi olla joko 2. Samuelin kirjassa tai 1. Aikakirjassa, se on todennäköisesti 2. Samuelin kirjassa, sillä siinä on eniten kopiointivirheitä kaikista Vanhan testamentin kirjoista. Teoksessa *Bible Knowledge Commentary: Old Testament* (s. 604) todetaan, että hepreaksi luvut 300 ja 800 näyttävät samankaltaisilta.

K: Pelastettiinko israelilaiset 2. Sam. 23:11:ssä linssipellolla vai ohrapellolla, kuten 1. Aikakirja 11:13 sanoo?

V: On kaksi mahdollisuutta.

1. Kyseessä on voinut olla kaksi erillistä tapahtumaa.

2. Todennäköisesti kyseessä oli vain yksi tapahtuma, ja tässä on kopiointivirhe. Teoksen When Critics Ask sivulla 177 todetaan, että hepreankieliset sanat ohralle ja linsseille ovat hyvin samankaltaisia.

K: Miksi Daavid kaatoi veden pois 2. Sam. 23:16:ssa?

V: Daavid halusi osoittaa, että hän arvosti joukkojensa uhrauksia enemmän kuin oman janoonsa sammuttamista. Tämä on merkki johtajasta, joka herättää kunnioitusta ja uskollisuutta. Vuosisatoja myöhemmin, kun Makedonian Aleksanteri johti armeijaansa nykyisen Iranin alueen läpi, hän teki samoin.

K: Ketkä olivat 2. Sam. 23:20:ssa mainitut kaksi ”Moabin sankaria”?

V: Heprealainen sana on ariel, jota joissakin käännöksissä tulkitaan ”leijonamaisiksi miehiksi”. Arabit ja persialaiset kutsuivat rohkeita sotureita ”Arieliksi” eli Jumalan leijoniksi.

K: Onko arkeologit löytäneet 2. Sam. 23:25–32 mainittuja nimiä?

V: Kyllä, vaikka kyseessä olivatkin todennäköisesti muut henkilöt, joilla oli sama nimi. Nimet Helez 2. Samuelin kirjassa 23:26 ja Eliahba (joka tarkoittaa ”Jumala kätkee [vastasyntyneen vauvan]”) 2. Samuelin kirjassa 23:32 löydettiin heprealaisista sinettileimasimista Avigadin teoksen Hebrew Bullae s. 53, 57 mukaan.

K: Miksi 2. Sam. 23:39:ssä mainitaan heettiläinen Uria, kun Uria surmattiin jo 2. Sam. 11:17,24:ssä?

V: Tämä on luettelo kaikista Daavidin upseereista, ei vain niistä, jotka olivat tuolloin elossa.

K: Milloin 2. Samuelin kirjan 24:1 mukainen väestönlaskenta suoritettiin?

V: 2. Samuelin kirjassa ei mainita sitä, ja osa 2. Samuelin kirjan osista ei ole kronologisessa järjestyksessä. 1. Aikakirjan 21. luku kuitenkin osoittaa, että väestönlaskenta tehtiin hyvin myöhään Daavidin hallituskaudella, juuri ennen kuin Daavid antoi Salomolle ohjeet temppelin rakentamisesta.

K: Kuinka suuri Daavidin valtakunta oli suurimmillaan (2. Sam. 24:1)?

V: Se oli noin 30 000 neliömailia, eli suunnilleen Yhdysvaltain Mainen osavaltion kokoinen. Se oli pienempi kuin aikaisemmat ja myöhemmät Egyptin, heettiläisten, assyrialaisten ja babylonialaisten valtakunnat. Daavidin aikana kaikki nämä muut valtiot olivat kuitenkin sotilaallisesti heikkoja tai hajaantuneita.

K: Miksi 2. Sam. 24:1:ssä Jumala oli vihainen Israelille sotamiesten laskemisesta väestönlaskennan yhteydessä?

V: Raamattu ei kerro, miksi Jumala oli vihainen, mutta syynä oli hyvin todennäköisesti taipumus ylpeyteen ja itsensä korottamiseen. Vain yhden sukupolven takaa israelilaiset olivat löyhä heimokokoelma, jota filistealaiset olivat alistaneet. Nyt he olivat lyhyen ajan yksi Lähi-idän vahvimmista suurvalloista Egyptin itäpuolella. Kuten 2. Samuelin kirjan 22:28 osoittaa, Jumala haluaa nöyryyttää ylpeitä. Tämä väestönlaskenta saattaa olla vihje siitä, että he olivat ylpeitä itsestään, lukumäärästään ja sotilaallisesta voimastaan.

Huomaa, että väestönlaskentaa käytettiin muinaisina aikoina asepalveluksen ja verotuksen järjestämiseen. Lisäksi Larry Richards teoksessaan 735 Baffling Bible Questions Answered (s. 117) huomauttaa, että kansakunnan johtaja ei voi tehdä päätöksiä, jotka eivät vaikuta kansaansa.

K: Miksi Jumala sai Daavidin 2. Sam. 24:1:ssä laskemaan Israelin väestön?

V: 2. Samuelin kirjan 24:1 mukaan Jumala oli vihainen Daavidille ja Israelille, luultavasti siksi, että he olivat ylpeitä sotilaallisista menestyksistään. Niinpä Israelin vuoksi Jumala halusi heidän nöyrtyvän. Mitä keinoa Jumala käytti? Jumala käski nimenomaan Saatanan kiusata Daavidia laskemaan Israelin väestön, vaikka esimerkiksi Joab tunnisti, että tämä oli väärin (2. Sam. 24:3; 1. Aik. 21:3–4), sillä se tehtiin ylpeydestä eikä uskosta. Kun Daavid antoi periksi kiusaukselle, Jumala antoi Daavidille mahdollisuuden valita rangaistuksen: nälänhädän, ruttoepidemian tai pakenemisen vihollisten edessä (1. Aik. 21:12). Voimme nähdä, ettei olisi kovinkaan hyödyllistä, jos Jumala rankaisisi heitä heidän ylpeydestään, elleivät he tietäisi, mistä heitä rangaistaan. Daavidin teko, joka luultavasti edusti monien israelilaisten kansallista itseluottamusta, osoitti kaikille, mistä rangaistus johtui.

Nykyäänkin Jumalalle kuuliaiset kristityt voivat toisinaan edelleen tehdä syntiä olemalla ylpeitä itsestään sen sijaan, että olisivat kiitollisia Jumalan armosta ja laupeudesta. Meillä ei ole mitään hyvää, kykyä tai lahjakkuutta, paitsi se, mitä Jumala on meille antanut.

K: Saako Jumala 2. Sam. 24:1:ssä Daavidin tekemään väestönlaskennan Israelissa, vai saako Saatana Daavidin tekemään sen, kuten 1. Aik. 21:1 sanoo?

V: Molemmat ovat oikeassa. Saatana oli välitön syy, ja Jumala salli Saatanan kiusata Daavidia tällä tavalla paljastaakseen Daavidin ja kansan ylpeyden. Jumala olisi voinut kieltää Daavidia aloittamasta tätä, mutta Hän ei tehnyt niin; Hän koetteli, mitä Daavid tekisi. Daavid ei ilmeisesti rukoillut Jumalalta ohjausta.

Jotkut ajattelevat, että kun ihminen on tullut kristityksi, demonit eivät voi enää vaikuttaa häneen. Se ei ole totta. Demonit eivät voi riivata uskovia, mutta ne voivat silti kiusata ja ahdistaa uskovia. – Kysy vaikka Jobilta.

Molemmissa jakeissa käytetty hepreankielinen sana ”liikuttaa” on sama. Jumala ja Saatana toimivat tässä yhteistyössä. Jotta tämän voi ymmärtää, on ymmärrettävä samanaikaisuuden oppi. Ensin käsittelemme oppia yleisesti ja sitten sitä, miten se soveltuu tähän tapaukseen.

Yhteistoiminnan opin viisi kohtaa

1. Jumala kutoo kaikki asiat yhteen osana suunnitelmaansa (Efesolaisille 1:11; Sananlaskut 16:4).

2. Joitakin asioita, kuten syntisiä tekoja, Jumala ei halua. (Jeremia 7:31; 19:5; Matteus 23:37).

3. Jopa pahaa, jota ihmiset suunnittelevat ja tekevät, Jumala ei useinkaan vain salli, vaan aikoo jopa käyttää sitä hyväksi (1. Mooseksen kirja 50:18–20; Roomalaiskirje 8:28) ja Hänen kunniakseen (Roomalaiskirje 9:17–18).

4. Lisäksi Jumalalla on jopa aktiivinen rooli siinä, että Hän antaa ihmisille mahdollisuuden tehdä sitä pahaa, mitä he haluavat tehdä. Esimerkiksi kun joku tahallaan rikkoo Jumalan käskyjä ja kovettaa sydämensä, Jumala joskus kovettaa heidän sydäntään entisestään, kuten Hän teki faraolle (2. Mooseksen kirja 7:13; 8:19; 9:7, 9:34–35; 10:20, 27; 14:8).

5. Jumala ei koskaan tee pahaa eikä kiusaa ihmisiä (Jaakobin kirje 1:13), mutta Jumala käyttää erilaisia välineitä, jopa itse Saatanaa, saavuttaakseen päämääränsä (2. Aikakirja 18:18–22).

2. Samuelin kirjassa 24:1 ja 1. Aikakirjassa 21:1 Jumala päätti saada Daavidin ja israelilaiset paljastamaan ylpeytensä, jotta Jumala voisi puuttua asiaan. Jumala oli viime kädessä vastuussa siitä, että Daavid ”liikautettiin” laskemaan Israelin väkiluku, delegoimalla Saatanalle välittömän vastuun Daavidin liikuttamisesta. Koska Jumala toimii kaikessa suunnitelmansa mukaisesti, kuten eräs kristitty vitsaili, Saatanakin on viime kädessä vain Korkeimman Jumalan vastahakoinen palvelija.

Lopuksi, jos et pidä siitä, että Jumala käyttää kaikkia keinoja – ei vain hyviä keinoja – saavuttaakseen päämääränsä, voit ottaa asian esille Jumalan kanssa. Tämän keskustelun tarkoituksena ei ole sanoa, miten Jumalan ”pitäisi käyttäytyä” meidän mielestämme. Sen sijaan tarkoituksena on esittää lyhyesti, mitä Jumala on päättänyt näyttää meille itsestään Sanassaan.

K: 2. Sam. 24:1–10:ssa Daavid näytti olevan tietämätön siitä, että hän oli tehnyt syntiä ja antanut periksi ylpeydelleen ennen kuin hän sai väestönlaskennan päätökseen jakeessa 10, vaikka Joab oli varoittanut häntä etukäteen. Miksi ihmiset voivat toimia ylpeydestä tai ylimielisyydestä käsin, mutta olla silti täysin tietämättömiä siitä, että he tekevät niin?

V: Asia tiivistyy yhteen sanaan: rationalisointi. Daavid pystyi helposti perustelemaan väestönlaskennan tarpeellisuuden sekä verotuksen vuoksi että saadakseen jokaisesta paikasta saman prosenttiosuuden taistelukykyisiä miehiä. Tietenkin elettiin rauhan aikaa, joten sotia ei ollut käynnissä. Elettiin vaurauden aikaa, jolloin muut kansat maksoivat verotuloja; miksi siis Daavidin olisi tarvinnut verottaa kansaa enempää?

Mutta se, että tälle voitiin esittää hyviä syitä, ei poista sitä tosiasiaa, että se saattoi ruokkia hänen ylpeyttään. Muista aina, että ilman Jumalaa sydämemme on luonnostaan paha ja yleensä ylpeä. Kun tunnet sen miellyttävän ”kiihkon”, kun ylpeytesi saa ravintoa, mieti, voisitko välttää sen kokonaan.

Muista, että korkein pyrkimyksemme on olla Jumalan lapsi ja palvelija, joka palvoo Häntä taivaassa ikuisesti. Meidän tulisi aina haluta, että kaikki kunnia menee Hänelle, eikä meille itsellemme.

K: Oliko 2. Sam. 24:9:n mukaan väestönlaskennan tulos 800 000 Israelissa ja 500 000 Juudassa, vai oliko se 1 100 000 Israelissa ja 470 000 Juudassa, kuten 1. Aik. 21:5–6 sanoo?

V: On olemassa kaksi erilaista vastausta, ja kumpikin voi olla totta.

Kopioijan virhe: Yhdessä jakeessa voi olla kopioijan virhe.

Molemmat ovat oikein: Toisaalta molemmat voivat olla oikein, koska kokonaismäärät viittaavat eri ryhmiin. 1. Aikakirjan 21:5–6 luvun luvut eivät sisällä leeviläisiä ja benjaminilaisia. 2. Samuelin kirjan 24:9 luvun luvut saattavat sisältää myös 1. Aikakirjan 27:1–15 luvussa mainitut 288 000 vakinaisen armeijan sotilasta sekä 12 000 Jerusalemissa ja vaunukaupungeissa (2. Aikakirja 1:14). Lisäksi 2. Samuelin kirjan 6:1 mainitsee 30 000 valittua miestä. Yksi ratkaisu on, että 1 100 000 – 288 000 – 12 000 = 800 000 ja 500 000 – 30 000 = 470 000.

K: Miksi 2. Sam. 24:10–12:ssa Jumala surmasi israelilaisia Daavidin synnin vuoksi sen sijaan, että olisi surmannut Daavidin?

V: Daavid ilmeisesti pohti samaa asiaa 2. Samuelin kirjassa 24:17. Vaikka Raamattu ei sitä suoraan sano, on olemassa useita mahdollisia syitä, joita voidaan yhdistellä.

Daavidin piti vielä oppia, mihin hänen ylpeytensä maallisesta vallastaan johti, vaikka hän oli jo katunut.

Kansalla oli samanlainen ylpeys, ja myös heidän oli opittava siitä.

Tulevilla sukupolvilla olisi tilaisuus oppia tästä, kuinka vakavasti Jumala suhtautuu ylpeyden syntiin.

Ehkä jotkut Daavidin sotilaista olivatkin todellisuudessa naamioituneita enkeleitä, ja Saatana halusi heidät laskettaviksi joko paljastaakseen, etteivät he olleet tavallisia ihmisiä, tai pakottaakseen Jumalan tuhoamaan heidät. Jumala tuhosi heidät antamalla heidän ”kuolla” ruttoon.

Sivuhuomautuksena mainittakoon, että taudin leviäminen tietyllä alueella ei koskaan kestä vain kolmea päivää, jos kyseessä on pelkkä luonnollinen rutto.

Tästä voimme oppia, että Jumala voi rangaista niin kuin Hän haluaa, eikä Hänen tarvitse kertoa meille, miksi Hän valitsi yhden rangaistusmuodon toisen sijaan.

K: Oliko 2. Sam. 24:13:n mukaan nälänhätää seitsemän vuotta, vai oliko sitä 1. Aik. 21:n mukaan kolme vuotta?

V: On kaksi mahdollista vastausta.

Jumala sääli: Ensinnäkin Jumala ei koskaan sanonut, että nälänhätää kestäisi seitsemän vuotta. Sen sijaan Jumala kysyi ensin Daavidilta, suostuisiko tämä seitsemän vuoden nälänhätään. Myöhemmin Jumala tarjosi Daavidille mahdollisuutta lyhentää se kolmeen vuoteen.

Kopioijan virhe: Todennäköisempi vastaus on, että kyseessä oli kopioijan virhe. Joissakin käsikirjoituksissa 2. Samuelin kirjan 24:13 kohdassa mainitaan kolme vuotta. BSB noudattaa tässä kohdassa Septuagintaa ja lukee ”kolme vuotta”, huomauttaen alaviitteessä, että hepreankielisessä tekstissä lukee seitsemän.

K: Miksi Daavid 2. Sam. 24:14:ssä päätti joutua Jumalan käsiin, kun Hepr. 10:31:ssä sanotaan, että se on hyvin pelottava asia?

V: Uskova Daavid valitsi Jumalan rangaistuksen, ruttoa, mieluummin kuin miekkaa tai nälänhätää. Heprealaiskirjeen 10:31 puhuu eri tilanteesta, viimeisestä tuomiosta, ja se tulee olemaan hyvin pelottava asia epäuskoisille.

K: Miten Jumala katui 2. Sam. 24:16:ssa?

V: Jumalan meille ilmoittama tahto voi näyttää erilaiselta, kun me muutumme ja kadumme. Katso vastaus 1. Mooseksen kirjan 6:6 ja 20:3–6 kohdissa olevasta keskustelusta.

K: Oliko tuhoava enkeli näkyvissä 2. Sam. 24:16–17:ssä?

V: 2. Samuelin kirjan 24:17:ssä sanotaan nimenomaan, että Daavid näki Herran enkelin Araunan puimalaan. Kuitenkin 2. Samuelin kirjan 24:20:ssä Arauna näki Daavidin ja hänen virkamiehensä ja kysyi hämmentyneenä, miksi he olivat tulleet hänen puimalaan. Arauna ei siis ilmeisesti voinut nähdä Herran enkeliä. Raamattu ei kerro, kuka muu saattoi nähdä Herran enkelin tai kuka ei.

K: Maksoiko Daavid 2. Sam. 24:24:ssä Araunalle 50 sekeliä hopeaa häristä ja puimalaan, vai maksoiko Daavid Araunalle 600 sekeliä kultaa koko paikasta?

V: Molemmat ovat totta. 600 kultasekeliä koski kiinteistöä (härkiä ja puimalaa lukuun ottamatta), ja 50 sekeliä koski härkiä ja puimalaa. Teoksessa Encyclopedia of Bible Difficulties (s. 190) huomautetaan, että puintipaikka ei yleensä ollut suuri, eikä puintipaikka ja härät olleet arvoltaan paljon yli 50 hopeasekeliä. Muuten, yksi kultasekeli oli arvoltaan noin kaksitoista kertaa enemmän kuin yksi hopeasekeli.

K: Mitkä ovat Kuolleenmeren kääröissä olevat jakeet 2. Samuelin kirjasta?

V: Kaiken kaikkiaan Kuolleenmeren kääröissä on säilynyt seuraavat 294 jaetta 2. Samuelin kirjan 695 jaeesta (42,3 %).

2. Sam. 2:5–16, 25–27, 29–32; 3:1–8, 23–29; 4:1–4, 9–12; 5:1–16 (lukuun ottamatta 5:4–5); 6:2–9, 12–18; 7:23–29; 8:2–8; 10:4–7,18–19; 11:2–12,16–20; 12:4–5,8–9,13–20,30–31; 13:1–6,13–34,36–39; 14:1–3; 7–33; 15:1–15, 27–31; 16:1–2, 11–13, 17–18, 21–23; 18:2–7, 9–11; 19:7–12; 20:2–14, 23–26; 21:1–2, 4–6, 15–18; 22:30–51; 23:1–6, 7, 9–12; 24:16–20.

K: Mitkä varhaiset kirjoittajat viittasivat 2. Samuelin kirjaan?

V: Seuraavassa on lueteltu Nikäan kirkolliskokousta edeltäneitä kirjoittajia, jotka viittasivat tai vihjasivat 2. Samuelin kirjan jakeisiin. 1. ja 2. Samuelin kirjaa kutsuttiin 1. ja 2. Kuningasten kirjaksi.

Justin Martyr (n. 138–165 jKr.) lainaa 2. Samuelin kirjan 7:14:ää kohdassa, jossa Naatan puhuu Daavidille. Teos ”Keskustelu juutalaisen Tryfonin kanssa”, luku 118, s. 258.

Meleto/Melito Sardiksesta (170–177/180 jKr.) viittaa kirjeessään Onesimukselle Vanhan testamentin kirjojen joukossa ”neljään kuningaskuntien kirjaan” [1. ja 2. Samuelin kirja, 1. ja 2. Kuningasten kirja]. Teoksessa ”Pääsiäisestä”, s. 72. Säilytetty Eusebiuksen teoksessa ”Kirkkohistoria”, 4. kirja, luku 26.

Lyonin Irenaeus (182–188 jKr.) lainaa 2. Samuelin kirjaa 11:27 ja 12:1. Irenaeus, ”Häresioiden vastustaminen”, kirja 4, luku 27, s. 498.

Tertullianus (198–220 jKr.) viittaa 2. Samuelin kirjan 11. ja 12. lukuun Uurian osalta. Teoksessa ”Siveydestä”, luku 6, s. 79

Tertullianus (198–220 jKr.) viittaa 2. Samuelin kirjan 7:22:ssa mainittuun Natanin hahmoon sanoen ”ensimmäisessä Kuningasten kirjassa”. Teos Viisi kirjaa Marcionia vastaan, kirja 3, luku 20, s. 339

Origenes (240 jKr.) viittaa 2. Kuningasten kirjaan (joka olisi 2. Samuelin kirja). ”Kommentaari Hoosiannasta”, prologi, s. 49

Karthagon Cyprianus (n. 246–258 jKr.) käsittelee 2. Samuelin kirjan 7:4, 5, 12–16 viittaamalla niihin nimellä ”2. Kuningaskirja”. Cyprianuksen traktaatit, traktaatti 12, ensimmäinen osa, luku 15, s. 511.

Lactantius (n. 303–n. 325 jKr.) mainitsee ”2. Kuningasten kirjan” ja viittaa 2. Samuelin kirjan 7:4, 5, 12–14, 16. Teos ”Jumalalliset instituutiot”, 4. kirja, luku 13, s. 113.

Nikaian kirkolliskokouksesta Efesoksen kirkolliskokoukseen (325–431 jKr.)

Syyrialainen Aphrahat (337–345 jKr.) viittaa 2. Samuelin kirjaan.

”Antoniuksen elämä” (356–362 jKr.) viittaa 2. Samuelin kirjaan.

Athanasius (367 jKr.) mainitsee ”neljä kuninkaiden kirjaa” luetellessaan Vanhan testamentin kirjoja. Paschal Letter 39, luku 4, s. 552.

Synopsis Scripturae Sacrae (350–370 jKr.)

Syyrialainen Efraim (350–378 jKr.)

Jerusalemin Kyrillos (n. 349–386 jKr.) (viitataan epäsuorasti)

Milanon Ambrosius (370–390 jKr.) lainaa 2. Samuelin kirjaa.

Nazianzenin Gregorius (330–391 jKr.) viittaa 2. Samuelin kirjaan.

Barcelonan Pacianus (342–379/392 jKr.) viittaa 2. Samuelin kirjan 12:15–16 kohtaan. Teoksessa Penitents, luku 9.2, s. 80

Nyssan Gregorius (n. 356–397 jKr.) viittaa 2. Samuelin kirjaan.

Rufinus (374–406) Kommentaari apostolien uskontunnustuksesta

Jerome (373–420 jKr.) käsittelee Vanhan testamentin kirjoja. Hän käsittelee erityisesti 1. Mooseksen kirjaa, 2. Mooseksen kirjaa, 3. Mooseksen kirjaa, 4. Mooseksen kirjaa, 5. Mooseksen kirjaa, Pentateukia, Jobin kirjaa, Naven [Joosuan] poikaa Jeesusta, Tuomarien kirjaa, Ruutin kirjaa, Samuelin ja Kuningasten kirjoja (2 kirjaa), kahdentoista profeetan kirjoja, Hoosean, Joelin, Aamoksen, Obadjan, Joonan, Miikaa, Nahumia, Habakukia, Sefanjaa, Haggaiia, Sakarjaa, Malakiaa, Jesajaa, Jeremiaa, Hesekielia, Danielia, Esteriä, Esraa ja Nehemiaa. Kirje 53, luvut 7–8, sivut 99–101.

Epifanius Salamisilainen (373–420 jKr.)

Johannes Krysostomos (-407 jKr.) lainaa 2. Samuelin kirjan 12:7–9 Jumalan sanoina teoksessaan ”Saarnaa Matteuksen evankeliumista”, saarna 75.5, s. 455

Orosius/Hosius Bragasta (414–418 jKr.) viittaa 2. Samuelin kirjan 15:16–17 kohtaan. Puolustus pelagianilaisia vastaan, luku 2, s. 117

Karthagon kirkolliskokous (393–419 jKr.)

Sulpicius/Sulpitius Severus (363–420 jKr.) viittaa 2. Samuelin kirjaan nimellä Kings in History, kirja 1, luku 46, s. 93

Hippon Augustinus (338–430 jKr.) lainaa 2. Samuelin kirjan 7:14,15:tä Samuelin kirjasta teoksessaan Jumalan kaupunki, kirja 17, luku 9, s. 349

Hippon Augustinus (338–430 jKr.) viittaa 2. Samuelin kirjaan pyhänä kirjoituksena teoksessaan ”Psalmien kommentaari”, s. 412

Johannes Cassianus (419–430 jKr.) (viitattu epäsuorasti)

Harhaoppisten ja väärennettyjen kirjojen joukossa

Pseudo-Methodius (270–311/312 jKr.) viittaa 2. Samuelin kirjan 7:7:ään teoksessaan ”Simeonin ja Annan puhe”, luku 1, s. 383

Teodoros Mopsuestialainen (392–423/429 jKr.)

Nikaian kirkolliskokouksen jälkeen on myös muita kirjoittajia.

K: Mitkä ovat 2. Samuelin kirjassa joitakin käännöseroja hepreankielisen tekstin ja kreikankielisen Septuagintan välillä?

V: 1. ja 2. Samuelin kirja sekä 1. ja 2. Kuningasten kirja kutsutaan Septuagintassa 1., 2., 3. ja 4. Kuningasten kirjaksi. Keskittyen pääasiassa 23. lukuun ja osaan 24. luvusta, ensimmäinen vaihtoehto on masoreettinen teksti ja toinen Septuaginta, ellei toisin mainita.

2. Sam. 1:12 ”Herra” (masoreettinen teksti) vs. ”Juuda” (Septuaginta)

2. Sam. 1:18 ”Jasharin kirja” (masoreettinen teksti) vs. ”laulun kirja” (Septuaginta. Tämä johtuu todennäköisesti hepreankielisestä sanasta ”laulu” (hsyr) Jasharin (hysr) sijaan).

2. Sam. 3:18 ”Hän on puhunut” (masoreettinen teksti) vs. ”Sillä Herra on puhunut” (monet heprealaiset käsikirjoitukset, Septuaginta, syyrialainen käännös, Targum)

2. Sam. 3:3 [Daavidin pojan nimi] ”Kileab” (masoreettinen teksti) vs. ”Dileab” (4QSam(a) ja Septuaginta)

2. Sam. 3:7 ”Ja hän [Ish-Boshet] sanoi Abnerille” (masoreettinen teksti) vs. ”Ja Ish-Boshet sanoi Abnerille” (muutamat heprealaiset käsikirjoitukset, 4QSam(a), Septuaginta, syyriankielinen käännös)

2. Sam. 3:12 ”Lähettiläitä hänen sijastaan” (masoreettinen teksti) vs. ”lähettiläitä välittömästi” (Symmachus, kaldean käännös).

2. Sam. 3:12 ”siellä missä hän oli” vs. ”Hebronissa”

2. Sam. 3:29 ”isänsä taloon” (masoreettinen teksti, Septuaginta) vs. ”Joabin taloon” (4QSam(a))

2. Sam. 5:4–5 puuttuu Kuolleenmeren kääröstä 4Q51 (=4QSam(a)).

2. Sam. 5:25 ”Geba” (masoreettinen teksti) vs. ”Gibeon” (Septuaginta, 1. Aikakirja 14:16) (Geba ei ole tässä yhteydessä maantieteellisesti järkevä.)

2. Sam. 6:2 ”Baale-Juda” vs. ”Ballaan, eli Kir[irath-Jerimiin, joka kuuluu] Juudalle” (4Q51)

2. Sam. 6:2 ”Nimi, Kaikkivaltiaan Herran nimi” (masoreettinen teksti) vs. ”Kaikkivaltiaan Herran nimi” (Septuaginta, Targum, Vulgata)

2. Sam. 6:5 ”juhlimassa Herran edessä [kaikenlaisilla soittimilla, jotka oli tehty] mänty-/kuusipuusta ja lyyroilla” (masoreettinen teksti) vs. ”juhlimassa laulamalla ja lyyroilla” (Kuolleenmeren kääröt, Septuaginta)

2. Sam. 6:3–4: ”Ja he toivat sen Abinadabin talosta, joka oli kukkulalla” toistuu vahingossa kahdesti masoreettisessa tekstissä.

2. Sam. 7:15 ”En lähde pois” (masoreettinen teksti) vs. ”En ota” (Septuaginta, syyriankielinen teksti, Vulgata)

2. Sam. 6:16 ”ja se tulee olemaan” (masoreettinen) vs. ”ja se oli” (4QSam(a) ja 1. Aikakirja 15:29, mikä on kieliopillisesti järkevämpää)

2. Sam. 7:16 ”sinun edessäsi” (useimmat masoreettiset tekstit) vs. ”minun edessäni” (jotkut masoreettiset tekstit, Septuaginta. ”Minun edessäni” on kontekstissa järkevämpi)

2. Sam. 7:21 ”sana” (masoreettinen teksti) vs. ”palvelija” (osa Septuagintasta, 1. Aikakirja 17:19)

2. Sam. 7:23 ”Onko olemassa yhtä kansaa” (masoreettinen teksti) vs. ”Onko olemassa toista kansaa” (Septuaginta) (merkitys on olennaisesti sama)

2. Sam. 7:23 ”ihmeitä maallesi ja kansasi edessä, jonka olet lunastanut Egyptistä, kansojen ja niiden jumalien luota” (masoreettinen teksti) vs. ”ihmeitä karkottamalla kansat ja niiden jumalat kansasi edestä, jonka olet lunastanut Egyptistä” (Septuaginta)

2. Sam. 8:4 ”vangitsi 1 700 hänen vaununkuljettajaansa” (Masoreettinen teksti) vs. ”vangitsi 1 000 hänen vaunuaan, 7 000 vaununkuljettajaa” (Septuaginta, todennäköisesti 4QSam(a):n lukutapa)

2. Sam. 8:8 ”Betah” vs. ”Tebah” (Septuaginta)

2. Sam. 8:8 ”Toi” vs. ”Tou” (joissakin Septuagintan käsikirjoituksissa)

2. Sam. 8:12 ”Aram [Syyria]” (masoreettinen teksti) vs. ”Edom” (jotkut heprealaiset käsikirjoitukset) vs. ”Idumea [Edomin myöhempi nimi]” (Septuaginta, syyrialainen teksti, jotkut heprealaiset käsikirjoitukset)

2. Sam. 8:13 ”Aramealaiset [syyrialaiset]” (masoreettinen teksti) vs. ”edomilaiset” (jotkut heprealaiset käsikirjoitukset) vs. ”Idumea [Edomin myöhempi nimi]” (Septuaginta, syyrialainen teksti, jotkut heprealaiset käsikirjoitukset)

2. Sam. 8:18 ”Benaja, Jehojadan poika, keretiläisten ja peletiläisten päällikkö” (masoreettinen teksti) vs. ”Benaja, Jehojadan poika, oli keretiläisten ja peletiläisten päällikkö” (syyriankielinen teksti, Targum, Vulgata) (Tämä on ilmeisesti jäänyt pois hepreankielisestä tekstistä.)

2. Sam. 9:11 ”söi minun pöydässäni” (masoreettinen teksti) vs. ”söi Daavidin pöydässä” (Septuaginta, tämä on todennäköisesti oikea tulkinta asiayhteyden perusteella)

2. Sam. 10:18 ”ratsumiehet” (masoreettinen teksti) vs. ”jalkaväki” (osa Septuagintasta)

2. Sam. 11:1 ”sanansaattajat” (masoreettinen teksti) vs. ”kuninkaat” (useat hepreankieliset käsikirjoitukset, Kuolleenmeren kääröt)

2. Sam. 11:3 [puuttuu] (Masoreettinen teksti, Septuaginta) vs. ”Uria oli Joabin asekantaja” (Kuolleenmeren kääröt 4Q51 (=4QSam(a)) ja Josephus)

2. Sam. 12:6 ”neljä kertaa” (masoreettinen teksti, Josephus, Juutalaisten muinaishistoria, kirja 7, luku 150, vii.3, Septuagintan lucianilainen versio, jotkut targumit) vs. ”seitsemän kertaa” (Septuaginta)

2. Sam. 12:16 ”maassa” (masoreettinen teksti) vs. ”makasi säkkikankaalla” (LXX, LXX:n Lucianin versio, yksi vanha heprealainen käsikirjoitus ja Josephus teoksessaan Juutalaisten muinaishistoria, kirja 7, luku 154, vii.4)

2. Sam. 12:14 ”sai Herran viholliset osoittamaan äärimmäistä halveksuntaa” (masoreettinen teksti) vs. ”olet osoittanut äärimmäistä halveksuntaa Herraa kohtaan” (muinainen heprealainen kirjureiden perinne)

2. Sam. 12:24 ”hän kutsui” (Ketubim, Septuaginta, Vulgata) vs. ”hän kutsui” (Kuolleenmeren kääröt, muutama heprealainen käsikirjoitus, syyriankielinen teksti, Targum)

2. Sam. 13:3 ”Jonadab” (masoreettinen teksti, Septuaginta) vs. ”Jonathan” (4QSam(a), Septuaginnan lucianilainen versio)

2. Sam. 13:21 [puuttuu] (masoreettinen teksti) vs. ”mutta hän [Daavid] ei halunnut rangaista poikaansa Amnonia, koska rakasti häntä, sillä hän oli hänen esikoisensa.” (4QSam(a), Septuaginta, Josephus, Juutalaisten historia, kirja 7, luku 173, viii.2)

2. Sam. 13:34 [puuttuu] (masoreettinen teksti) vs. ”Vartija meni ja kertoi kuninkaalle: ’Näen miehiä Horonaimin suunnalla, kukkulan rinteellä.’” (Septuaginta)

2. Sam. 13:39 ”Mutta kuningas Daavidin henki/sydän” (masoreettinen teksti, syyrialainen teksti, Vulgata) vs. ”ja kuninkaan henki/sydän” (Kuolleenmeren kääröt, osa Septuagintasta) vs. ”kuningas Daavidin sielu” (Targum)

2. Sam. 13:39 ”lohdutti Amnonin suhteen” (masoreettinen teksti, Targum) vs. ”lakkasi jahtaamasta Amnonia” (Septuaginta, Vulgata)

2. Sam. 14:4 ”sanoi/puhui” (useimmat masoreettiset tekstit) vs. ”meni/tuli” (osa masoreettisista teksteistä, osa Septuagintasta, syyriankielinen käännös, Vulgata) vs. ”meni sisään” (osa Septuagintasta)

2. Sam. 14:27 ”Tamar” (masoreettinen) vs. ”Tamar, ja hänestä tuli Salomonin pojan Rehabeamin vaimo, ja hän synnytti hänelle pojan, jonka nimi oli Abia.” (Septuaginta)

2. Sam. 14:30 ”ja hänellä on” (masoreettinen) vs. ”mutta siellä ei ollut” (4QSam(c)). Tämä muuttaisi sitä, oliko ohrapellolla ohraa vai oliko se vain sadonkorjuun jälkeistä olkea.

2. Sam. 15:7 ”neljäkymmentä” (masoreettinen teksti, osa Septuagintasta) (Tämä on epätodennäköistä tässä yhteydessä.) vs. ”neljä” (osa Septuagintasta, syyriankielinen teksti, Josephus)

2. Sam. 15:8 ”Herra” (masoreettinen teksti) vs. ”Herra Hebronissa” (osa Septuagintasta)

2. Sam. 15:12 ”salaliitto” (masoreettinen teksti, Septuaginta) vs. ”liittouma” (Alexandrinus)

2. Sam. 15:20 ”armollinen rakkaus” (masoreettinen teksti) vs. ”ja Herra osoittakoon armollista rakkautta ja” (Septuaginta) (Nämä sanat näyttävät puuttuvan hepreankielisestä tekstistä)

2. Sam. 15:27 ”Oletko näkijä, näetkö minut? Mene takaisin” (Masoreettinen teksti) vs. ”Katso, näetkö minut? Mene takaisin” (Septuaginta)

2. Sam. 17:28 ”ja paahdettua viljaa” on vahingossa kirjoitettu kahdesti masoreettisessa tekstissä.

2. Sam. 14:30 [puuttuu] (masoreettinen) vs. ”Joabin nuoret miehet menivät hänen luokseen vaatteensa repineinä ja sanoivat: ’Absalomin palvelijat sytyttivät pellon tuleen.’” (4QSam(c) ja Septuaginta)

2. Sam. 16:12 ”silmäni” (Kuolleenmeren kääröt) vs. ”silmieni kyyneleet” (Targum) vs. ”minun ahdistukseni” (Ketubim, Septuaginta, syyria, Vulgata)

2. Sam. 16:12 ”minun vääryyteni” vs. ”minun ahdistukseni” (Septuaginta, Vulgata) (Heprea ei tässä yhteydessä ole järkevää)

2. Sam. 16:14 ”olivat väsyneitä” (masoreettinen teksti) vs. ”olivat väsyneitä Jordanin rannalla” (Septuaginta)

2. Sam. 16:15 ”koko kansa, Israelin miehet” (Masoreettinen teksti) vs. ”kaikki israelilaiset” (Septuaginta)

2. Sam. 17:3 ”kuin koko kansan paluu [on] se mies, jota etsit” (Masoreettinen teksti) vs. ”Etsit vain yhden miehen henkeä” (Septuaginta)

2. Sam. 17:9 ”jotkut heistä” (masoreettinen teksti) vs. ”jotkut joukoistamme” (Septuaginta)

2. Sam. 17:25 ”Ithra” (luultavasti Jetherin muunnelma) (Masoreettinen teksti) vs. ”Jether” (Septuaginta)

2. Sam. 17:25 ”israelilainen” (masoreettinen teksti, osa Septuagintasta, Targum) vs. ”ismaelilainen” (osa Septuagintasta) vs. ”Jezreelilainen” (osa Septuagintasta)

2. Sam. 17:28 ”linssit ja paahdettu vilja” (masoreettinen teksti) vs. ”pavut ja linssit” (suurin osa Septuagintasta ja syyriankielisestä tekstistä)

2. Sam. 18:2 ”lähetti armeijan” (masoreettinen teksti) vs. ”jakoi armeijan kolmeen ryhmään” (Septuaginta)

2. Sam. 18:4 ”huoli; sillä nyt meitä on kymmenentuhatta” (suurin osa masoreettisista käsikirjoituksista) vs. ”huoli meistä. Vaikka puolet meistä kuolisi, he eivät välittäisi; mutta sinä olet kymmenen tuhatta meistä arvoinen.” (kaksi heprealaista käsikirjoitusta, osa Septuagintasta, Vulgata, Symmachus)

2. Sam. 18:9 ”ja hänet asetettiin” (masoreettinen teksti) vs. ”ja hänet jätettiin roikkumaan” (Septuaginta, syyrialainen käännös, Targum)

2. Sam. 18:12 voidaan kääntää ”Absalom, kuka ikinä oletkin” NIV:n mukaan (useimmat masoreettiset tekstit) vs. ”Absalom, minun tähteni” (muutamat heprealaiset käsikirjoitukset, Septuaginta, Vulgata, syyrialainen käännös)

2. Sam. 19:11 ”kuninkaalle, hänen taloonsa” (masoreettinen teksti) vs. ”kuninkaalle” (Septuaginta)

2. Sam. 20:24 ”Adoram” (masoreettinen teksti) vs. ”Adinoram” (osa Septuagintasta)

2. Sam. 20:26 ”jairilainen” (masoreettinen teksti) vs. ”Iarin poika” (Septuaginta, jossa J:tä käytettiin usein I:n sijaan) vs. ”ithrilainen” (Septuaginnan lucianilainen versio)

2. Sam. 21:8 ”Michal” (useimmat masoreettiset ja Septuaginta-käännökset) vs. ”Merab” (kaksi heprealaista käsikirjoitusta, jotkut Septuaginta-käännökset, syyrialainen käännös)

2. Sam. 22:8a ”maa” vs. ”vuoret” (Vulgata, syyriankielinen käännös)

2. Sam. 22:8 ”taivaan perustukset” (masoreettinen teksti, Targum) vs. ”taivaan perustukset” (Septuaginta) vs. ”vuorten perustukset” (Vulgata, syyriankielinen käännös, Septuaginta)

2. Sam. 22:11 ”ilmestyi” (suurin osa masoreettisista teksteistä, Septuaginta) vs. ”nousi” (monet masoreettiset tekstit, syyriankielinen käännös, Vulgata) vs. ”puhui voimalla” (Targum)

2. Sam. 22:12 ”kertyneet sadepilvet” (masoreettinen teksti) vs. ”tummat sadepilvet” (Septuaginta ja Vulgata)

2. Sam. 22:25 ”sen mukaan, kuinka puhdas olen Hänen silmissään” (masoreettinen teksti) vs. ”sen mukaan, kuinka puhtaat käteni ovat Hänen silmissään” (Septuaginta, Vulgata, Ps. 18:24) vs. ”sen mukaan, kuinka puhdas olen Hänen sanansa edessä” (Targum)

2. Sam. 22:2 [puuttuu] vs. ”Minä rakastan sinua, Herra, minun voimani” (syyriankielinen, Septuagintan lucianilainen versio ja Ps. 18:1)

2. Sam. 22:33 ”joka on minun vahva turvapaikkani” (masoreettinen teksti) vs. ”varustaa minut voimalla” (Kuolleenmeren kääröt, osa Septuagintasta, syyriankielinen käännös, Vulgata, Ps. 18:32) vs. ”tukee minua voimalla” (Targum)

2. Sam. 22:33 ”minun tieni on täydellinen” (Kuolleenmeren kääröt, Septuaginta, syyriankielinen käännös, Targum, Vulgata) vs. ”Hänen tiensä on täydellinen” (Ketubim)

2. Sam. 22:36 ”sinun vastauksesi” (masoreettinen teksti) vs. ”sinun apusi” (Kuolleenmeren kääröt)

2. Sam. 22:44 ”riidasta kansani kanssa” (masoreettinen teksti) vs. ”riidasta kansojen kanssa” (Septuaginta)

2. Sam. 22:46 ”he aseistautuvat” (masoreettinen teksti) vs. ”tulevat vapisten” (osa Septuagintasta, Vulgata, Ps. 18:45)

2. Sam. 23:1a ”Sana” (masoreettinen teksti) vs. ”Uskollinen on” (Septuaginta)

2. Sam. 23:1b ”joka nostettiin korkealle” (masoreettinen teksti) vs. ”jonka Jumala korotti / nosti ylös” (Kuolleenmeren kääröt, Septuaginta)

2. Sam. 23:1c ”ja Israelin suloinen laulaja” vs. ”kauniita ovat Israelin psalmit”.

2. Sam. 23:3 ”puhui minulle” vs. ”puhui minulle vertauksen”

2. Sam. 23:3 ”joka hallitsee Jumalan pelossa” vs. ”Kuinka sinä vahvistat voidellun pelkoa”

2. Sam. 23:4 ”pilvetön aamu” vs. ”jonka valosta Herra kulki ohi”

2. Sam. 23:5 ”Eikö minun taloni olekin sellainen” vs. ”Sillä minun taloni ei ole sellainen”

2. Sam. 23:5 ”järjestyksessä kaikessa ja varma” vs. ”suojattu aina”

2. Sam. 23:5 ”Eikö Hän anna sen kasvaa?” vs. ”ettei jumalattomat kukoistaisi.”

2. Sam. 23:6 ”Mitä tulee jumalattomiin” vs. ”Kaikki nämä”

2. Sam. 23:6 ”käden kautta” vs. ”kädellä”

2. Sam. 23:7 ”Mutta se mies, joka niihin koskee, on oltava aseistettu raudalla ja keihäänvarrella; ne poltetaan täysin tulella paikallaan.” vs. ”eikä kukaan saa tehdä työtä niiden keskellä; ja raudalla ja keihäänvarrella hän polttaa ne tulella, ja ne poltetaan häpeässään.”

2. Sam. 23:8 ”Bashebeth” (masoreettinen teksti) vs. ”Ish-Bosheth” (joissakin Septuaginta-käännöksissä)

2. Sam. 23:8 ”Tachmonilainen” vs. ”Kananilainen”

2. Sam. 23:8 ”päälliköt” (masoreettinen teksti, Targum) vs. ”kolme” (Septuaginta, Vulgata)

2. Sam. 23:8 ”kolme – häntä [kutsuttiin] Adinoksi, ezniläiseksi, koska hän surmasi kerralla kahdeksansataa” vs. ”kolmas osa: Adinon, asonilainen, hän veti miekkansa kahdeksansataa sotilasta vastaan kerralla.”

2. Sam. 23:9 ”Eleasar, Dodo poika, Ahohin poika” vs. ”Eleanan, hänen setänsä poika, Dudin poika”

2. Sam. 23:10 ”palasi hänen jälkeensä” vs. ”levähti hänen takanaan”.

2. Sam. 23:11 ”kokoontuivat joukkoksi” vs. ”kokoontuivat Theriaan”

2. Sam. 23:13 ”kolmekymmentä päällikköä” vs. ”kolmekymmentä”

2. Sam. 23:13 ”sadonkorjuuseen” vs. ”Kasoniin”

2. Sam. 23:15 ”portti?” vs. ”portti? Filistealaisten joukko oli silloin Betlehemissä”

2. Sam. 23:18 ”Kolme” (useimmat hepreankieliset tekstit, Septuaginta, Vulgata) vs. ”Kolmekymmentä” (kaksi hepreankielistä tekstiä, syyriankielinen) vs. ”voimamiehet” (Targum)

2. Sam. 23:20 ”Jojadan poika Kabzeelista, väkevän miehen poika” vs. ”Jodaan poika, hän teki runsaasti väkeviä tekoja, Kabzeelista”

2. Sam. 23:20 ”Ariel/leijonamaiset miehet” vs. ”Arielin pojat” (sana Ariel tarkoittaa leijonaa)

2. Sam. 23:23 ”kunnioitetumpi kuin kolmekymmentä” vs. ”kunnioitettu toisen kolmen joukossa”

2. Sam. 23:23 ”Ja Daavid asetti hänet vartijojensa päälliköksi” vs. ”ja Daavid teki hänestä tiedonantajansa.”

2. Sam. 23:24 ”Asael” vs. ”Ja nämä ovat kuningas Daavidin urhojen nimet: Asael”

2. Sam. 23:24 ”Dodo” vs. ”Dudi, hänen setänsä”

2. Sam. 23:25–26 ”Shamma, harodilainen; Elika, harodilainen; Helez, paltilainen; Ira, Ikkesin poika, tekoilainen” vs. ”Saema, rudaelainen; Selles, kelotilainen; Iras, Iskan poika, tekoilainen.”

2. Sam. 23:27 ”Mebunnai” (masoreettinen teksti) vs. ”Sibbekai” (joissakin Septuaginta-käännöksissä; 1. Aik. 11:29)

2. Sam. 23:27 ”Anatotilainen” vs. ”Anotilainen, Anotilaisen poikien joukosta.”

2. Sam. 23:27–37: hepreankieliset nimet ja paikat eivät kuulosta kovin samankaltaisilta kuin kreikankieliset.

2. Sam. 23:39 ”Uria, heettiläinen” vs. ”Urias, chettiläinen”

2. Sam. 24:1 ”Ja jälleen Herran viha syttyi Israelia vastaan, ja hän yllytti Daavidin heitä vastaan” vs. ”Ja Herra sytytti jälleen vihansa Israelia vastaan ja yllytti Daavidin heitä vastaan”

2. Sam. 24:2 ”Joab, armeijan päällikkö” (masoreettinen teksti) vs. ”Joab ja armeijan päälliköt” (Septuaginta)

2. Sam. 24:5 ”leiriytyi Aroeriin etelään” (masoreettinen teksti) vs. ”lähti liikkeelle Aroerista” (Septuaginta)

2. Sam. 24:6 ”Tahtim-hodšin maahan” vs. ”heettiläisten maahan” (Septuaginta)

2. Sam. 24:9 ”Israelissa 800 000 … Juudassa 500 000” (sekä masoreettinen teksti että Septuaginta) vs. ”Israelissa 900 000 … Juudassa 400 000” (Josephus ja Septuaginnan lucianilainen perhe)

2. Sam. 24:10 ”Ja kun hän oli laskenut kansan, Daavidin sydän piinasi häntä.” vs. ”Ja Daavidin sydän piinasi häntä, kun hän oli laskenut kansan”

2. Sam. 24:13 ”seitsemän vuotta” (masoreettinen teksti) vs. ”kolme vuotta” (Septuaginta, 1. Aik. 21:12; tämä on järkevämpää tässä yhteydessä)

2. Sam. 24:17 ”Olen tehnyt väärin” (masoreettinen teksti, suurin osa Septuagintasta) vs. ”Minä, paimen, olen tehnyt pahaa” (4QSam(a), Alexandrinus) (1. Aik. 21:17 sanoo: ”Olen tehnyt pahaa”)

Tämän kysymyksen lähdeluettelo: hepreankielinen käännös on peräisin Jay P. Greenin teoksesta Literal Translation ja Septuagintan käännös Sir Lancelot C.L. Brentonin teoksesta The Septuagint: Greek and English. Lisäksi on käytetty teosta The Expositor's Bible Commentary sekä NASB-, NIV-, NKJV-, NRSV- ja JPS-raamattujen alaviitteitä.

Ellei toisin mainita, Raamatun lainaukset ovat peräisin teoksesta The Holy Bible, Berean Standard Bible (BSB), joka on julkaistu julkiseen käyttöön: https://berean.bible