< Raamatunkysymys Efesolaiskirjeestä

K: Efesolaiskirjeen 1:1:n mukaan, milloin Efesolaiskirje kirjoitettiin?

V: Efesolaiskirjeen 3:1, 4:1 ja 6:20 mukaan Paavali oli kirjoitushetkellä vankina. Paavali saattoi kirjoittaa kirjeen ollessaan vankina Kesareassa vuosina 57–59 jKr. tai ollessaan vankina Roomassa vuosina 60–62 jKr.

K: Oliko Efesolaiskirjeen 1:1 kohdassa mainittu kirje todella osoitettu efesolaisille?

V: Se oli varmasti osoitettu alueen seurakunnille, mutta joissakin varhaisissa käsikirjoituksissa ei ole sanoja ”Efesoksessa”.

Todisteita siitä, että sanat ”Efesoksessa” lisättiin myöhemmin:

1. Käsikirjoituksessa p46 Chester Beatty II (100–150 jKr.) ei ole aukkoja eikä tilaa näille kahdelle sanalle. Tämä käsikirjoitus sisältää myös Galatalaiskirjeen, Filippiläiskirjeen, Kolossalaiskirjeen, 1. Tessalonikalaiskirjeen sekä 1. ja 2. Korinttolaiskirjeen, ja jokaisessa tapauksessa kaupungin nimi esiintyy siellä, missä sen pitäisi. (Vaikka siinä on osia Roomalaiskirjeestä, Roomalaiskirjeen luvut 1–4 puuttuivat.)

2. Aleksandrialaisissa käsikirjoituksissa Vaticanus (325–350 jKr.) ja Sinaiticus (340–350 jKr.) sitä ei ollut kummassakaan. Molempiin se on kirjoitettu myöhemmin korjaajan toimesta.

3. Varhaisia kirjoittajia, joiden teksteissä ei esiinny ilmausta ”Efesoksessa”, ovat Tertullianus (kirjoitti vuonna 207 jKr.) ja Origenes (225–253/254 jKr.).

4. Nykyisessä teoksessa Handbook for Solving Bible Difficulties (s. 294) mainitaan, että jos Paavali olisi kirjoittanut kirjeen vain efesolaisille, olisi voinut odottaa henkilökohtaisia tervehdyksiä ihmisille, joiden kanssa hän oli asunut kolme vuotta, mutta sellaisia ei ole.

5. Samoin Efesolaiskirjeen 1:15:ssä näyttää siltä, että Paavali puhuu alueesta, ei pelkästään kaupungista, jossa hän oli asunut kolme vuotta.

6. Origenes ja Hieronymus sanoivat, että ilmausta ”Efesoksessa” ei ollut heidän parhaissa käsikirjoituksissaan, vaikka Hieronymus luetteloidessaan kirkon kirjoituksia totesi, että Paavali kirjoitti yhden kirjeen efesolaisille (Hieronymus ja Gennadius (n. 485–492 jKr.) luku 5). Myös Tertullianus sanoi, että Marcionin seuraajat pitivät tätä kirjettä laodikealaisille osoitettuna.

Kiertoteoriaa kannattivat muun muassa Théodore Beza ja arkkipiispa James Ussher.

Todisteita siitä, että ”Efesoksessa” oli alkuperäinen:

1. Varhainen kirjailija Ignatius mainitsee kirjeessään efesolaisille (110–117 jKr., luku 12), että Paavali viittaa efesolaisiin kirjeessään.

2. Mitä tulee sanoihin ”Efesoksessa”, sekä Sinaiticus- että Vaticanus-käsikirjoituksissa nämä sanat on lisätty käsikirjoitukseen toisen kirjoittajan toimesta.

3. Alexandrinus (n. 450 jKr.), Claromontanus (5./6. vuosisata) ja Bysantin lektionaari sisältävät ilmaisun ”Efesoksessa”.

4. Kirkkokirjailija Johannes Krysostomos (392–407 jKr.) mainitsee sen kommentaarissaan. Krysostomoksen kommenteissa on suoria lainauksia Raamatusta.

5. Kiertokirje vaikuttaisi olevan ristiriidassa Tykikoksen tehtävän kanssa, joka oli viedä kirje Efesokseen (Ef. 6:21–22). Tykikos vei myös toisen kirjeen kolosialaisille (Kol. 4:7–9).

6. Emme tunne muita varhaiskirkon kiertokirjeitä, joissa ei mainita kaupungin tai henkilön nimeä.

7. Tämä olisi ollut ainoa tunnettu kiertokirje, jonka Paavali olisi kirjoittanut.

Johtopäätös: joko ilmaisu ”Efesoksessa” on poistettu joistakin käsikirjoituksista, kuten Chester Beatty II:sta, ennen vuotta 100–150 jKr, tai se on lisätty joihinkin käsikirjoituksiin ennen noin vuotta 117 jKr. Tämä on esimerkki hyvin varhaisesta vaihtelusta pyhissä kirjoituksissa, jossa emme voi olla varmoja kummankaan vaihtoehdon suhteen.

K: Mikä on Efesolaiskirjeen rakenne Ef 1:1:n perusteella?

V: Lähes kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että kirja jakautuu kahteen osaan: luvut 1–3 ja 4–6. Sen lisäksi mielipiteet eroavat toisistaan huomattavasti. Tässä on yksi rakennekuvaus.

Ef 1–3 Asemamme Jeesuksessa Kristuksessa

- Ef 1: Jumalan tahdon salaisuus

- - Ef 1:1–2 Tervehdykset

- - Ef 1:3–14 Asemamme taivaallisissa paikoissa

- - Ef 1:15–23 Sinun on tiedettävä, miten kaikki on muuttunut sinun osaltasi

- Ef 2 Salaisuus elämästä Kristuksessa

- Ef 3 Juutalaisten ja pakanoiden yhteyden salaisuus Kristuksessa

Ef 4–6 Elämämme Jeesuksessa Kristuksessa

- Ef 4 Eläkää kutsumuksenne mukaisesti

- Ef 5:1-20 Olkaa Jumalan jäljittelijöitä

- Ef 5:21–6:9 Olkaa toisillenne alamaiset

- Ef 6:10–20 Pukeutukaa Jumalan varustukseen

Ef 6:21–24 Lähettiläs Tykikus ja jäähyväiset

K: Ovatko Ef 1:3,17 ja 1. Piet. 1:3:ssa mainittu Isä Jeesuksen Jumala?

V: Kolminaisuuden sisällä kyllä. Heprealaiskirjeen 1:9 osoittaa sanan ”Jumala” moninaiset merkitykset, kun siinä sanotaan: ”Siksi Jumala, sinun Jumalasi, on voidellut sinut” (BSB). On tehtävä ero luonteen ja roolin välillä. Kaikki kolme ovat Jumalaa kolminaisuudessa, mutta kolminaisuuden sisällä Isällä on ylivoimainen rooli Jeesuksen Jumalana. Poika ei ole Isää alempi, mutta Hänen roolinsa on Isää alisteinen.

K: Koska Bart Ehrmanin mukaan Efesolaiskirjeen 1:3–14 on kreikaksi yksi ainoa lause, samoin kuin Kolossalaiskirjeen 1:3–8, viittaako lauseiden pituus siihen, että näitä ei olisi kirjoittanut Paavali, joka yleensä kirjoitti lyhyitä lauseita? (Bart Ehrman väitti näin teoksessaan *Jesus, Interrupted*, s. 126)

V: Ei. Ehrman on paitsi vastoin yleistä käsitystä lauseiden jakautumisesta, lauseet eivät myöskään ole paljon pidempiä kuin ne lauseet, joiden Ehrman myöntää olevan todennäköisesti Paavalin kirjoittamia. Tähän väitteeseen on neljä vastausta.

1) Varhaisissa kreikkalaisissa käsikirjoituksissa ei ollut välimerkkejä, joten voidaan vain päätellä, mikä oli piste ja mikä puolipiste tai pilkku.

2) Vaikka Jumala paljastaisikin meille ”jumalallisesti innoitetun välimerkistön”, se olisi silti harhaanjohtava tilastotieto, sillä pisin lause riippuisi paitsi kirjan pituudesta myös sen aiheesta. Kirjoittiko Paavali esimerkiksi kirjojensa alkuosassa enemmän syvällistä teologiaa ja lopussa enemmän lyhyitä tervehdyksiä, ja oliko alkuosan teologian, keskiosan sovellusten ja loppuosan tervehdysten suhde erilainen eri kirjoissa?

3) Ef 1:3–6, 1:7–10, 1:11–12 ja 1:13–14 eivät ole yksi vaan neljä lausetta Alandin ym. teoksen The Greek New Testament, 4. tarkistettu painos (1998) mukaan. Sama asia todetaan myös teoksessa *Nestle-Aland Novum Testamentum Graece* (1993). Ehrman ei koskaan maininnut lähdettä sille, miksi hän katsoi niiden muodostavan vain yhden lauseen. Kuitenkin 23 vuotta aiemmin, vuonna 1975 julkaistussa Alandin ym. teoksen *The Greek New Testament* kolmannessa painoksessa ne esitettiin yhtenä lauseena, joten epäilen, että hän käytti huomattavasti vanhempaa versiota. Toisaalta alkuperäisessä kreikankielisessä tekstissä ei ollut välimerkkejä, joten perustella väitettä sillä, mihin 1900-luvun lopun ihmiset ajattelivat pisteiden kuuluvan – ennen kuin he muuttivat mieltään – on parhaimmillaankin hatara argumentti.

4) Toisin kuin kolmannessa kohdassa, Ehrman, Aland et al. (4. tarkistettu painos), Aland et al. (3. painos) ja Nestle-Aland ovat kaikki yhtä mieltä siitä, että Kolossalaiskirjeen 1:3–8 on yksi lause. Se sisältää 156 sanaa. Ehrman kirjoittaa: ”Kolossalaiskirjeen 1:3–8 on kreikaksi yksi ainoa lause; se on valtava lause, joka poikkeaa huomattavasti siitä, millaisia lauseita Paavali yleensä kirjoitti. Efesolaiskirjeen 1:3–14 on vielä pidempi, kaksitoista jaetta – ei lainkaan Paavalin tyylistä.” (Jesus, Interrupted, s. 126). Ehrman ei esitä vertailukohtaa, mutta olen esittänyt sellaisen alla.

Ehrman on samaa mieltä siitä, että kursivoidut kirjat ovat todennäköisesti Paavalin kirjoittamia. Kolossalaiskirjeen 1:3–8:ssa oleva 102 sanan ”jättilause” on paitsi lyhyempi kuin muut lauseet Kolossalaiskirjeessä, myös lyhyempi kuin monet muut lauseet kirjoissa, joiden kirjoittajana Ehrman pitää Paavalia. Kunkin kirjan pisin lause ja se, mitkä kirjat Ehrman katsoo Paavalin kirjoittamiksi, vaikuttavat satunnaisilta.

K: Miten Jumala on valinnut meidät Efesolaiskirjeen 1:4:n mukaan?

V: Jotkut ajattelevat, että Jumala tiesi kaiken etukäteen, ennen kuin Hän teki mitään valintoja tai määräsi mitään ennalta. Toiset uskovat, että Jumala määräsi kaiken ennalta, ennen kuin Hän käytti ennakkotietämystään. On vain kaksi jaetta, joissa Jumalan ennakkotietämys ja meidän ennalta määräämisemme/valitsemisemme esiintyvät samassa jakeessa.

Roomalaiskirje 8:29 ”Sillä ne, jotka Jumala ennalta tiesi, hän myös ennalta määräsi” (BSB)

1. Pietarin kirje 1:2: ”valitut Jumalan Isän ennakkotiedon mukaan” (BSB)

Näissä jakeissa ennakkotieto edeltää ennalta määräämistä/valintaa.

Jeesuksen ristiinnaulitsemisen yhteydessä järjestys on päinvastainen.

Apostolien teot 2:23: ”Hän [Jeesus] luovutettiin Jumalan ennalta määräämän suunnitelman ja ennalta tietämisen mukaan” (BSB)

Raamatussa ei kuitenkaan ole yhtään jaetta, jossa sanottaisiin, että Jumalan olisi pitänyt saada toinen täysin valmiiksi ennen kuin Hän sai toisen.

Yhteenvetona voidaan sanoa, että Jumala voi valita meidät millä tahansa tavalla. Tiedämme, että Jumala on ilmoittanut olevansa oikeudenmukainen, antelias eikä tee mitään ilman mitään syytä. Jumala ei kuitenkaan näytä tuntevan velvollisuutta kertoa meille kaikkia syitään.

K: Onko Efesolaiskirjeen 1:4–5:ssä kaikki ennalta määrättyä?

V: Kaikki olemassa oleva on ennalta määrätty, jopa se tosiasia, että Jumala antaa meille vapauden tehdä valintoja ilman Hänen täydellistä hallintaansa. Mitään ei tapahdu, ellei Jumala sitä tiedä, salli ja se ole osa Hänen suunnitelmaansa. Jumala kuitenkin sallii ihmisten tehdä asioita, joita Hän nimenomaan ei halunnut (ks. Jeremian kirjassa 5:28; 8:19; 12:8 ja Hesekielin kirjassa 8:6 mainitut pahat teot).

Kuten Francis Schaeffer totesi teoksessaan *The Church at the End of the Twentieth Century*: ”Voimme ylistää Jumalaa, ja sekä Vanha että Uusi testamentti kertovat, että voimme jopa surullistaa Jumalan. Se on valtava asia.” (Hymns for the People of God nro 364) Katso myös seuraava kysymys saadaksesi lisätietoja.

K: Pitäisikö kristittyjen uskoa ennalta määräämiseen (Ef 1:4–5)?

V: Eräs melko kypsä kristitty kertoi minulle kerran, ettei hän usko ennalta määräämiseen. Tiesin sattumalta, että hän luki Raamattua säännöllisesti, vaikka minun onkin myönnettävä, että minulla oli epäilykseni sen jälkeen, kun hän oli esittänyt tuon typerän väittämän.

Efesolaiskirjeen 1:5 ja muut jakeet osoittavat, että ennalta määräämiseen uskominen ei ole kristitylle vaihtoehto, sen enempää kuin usko siihen, että Jumala on pyhä, on vaihtoehto. Ihmiset saattavat uskoa erilaisia totuuksia ja virheitä ennalta määräämisestä, mutta sana itsessään on selvä Raamatussa. Jumala ei ainoastaan tiedä kaikkea jokaisesta jo ennen syntymäämme, vaan Hän valitsi kohtalomme jo ennen kuin kukaan oli syntynyt. Ennalta määräämisen oppi ei ole ”kalvinistinen” oppi. Se on pikemminkin raamatullinen oppi. Riippumatta siitä, kutsuuko kristitty itseään kalvinistiksi, ei-kalvinistiksi vai arminialaiseksi, usko siihen, että kaikkitietävä Jumala valitsi meidät jo ennen syntymäämme, tulisi olla osa teologianne.

K: Miten Jumalan ennalta määräys sopii Efesolaiskirjeen 1:4–5:een?

V: Tässä on muutamia asioita, joita Raamattu on paljastanut.

1. Jumala voi tehdä niin kuin Hän haluaa. Hän hallitsee suvereenisti jokaista yksityiskohtaa, sillä mitään ei tapahdu ilman Jumalan lupaa (Job 1:12; Jaakobin kirje 4:15).

2. Jumala voi tehdä niin kuin Hän haluaa. Hän ohjaa suoraan ja nimenomaisesti jokaista tapahtumaa, jota Hän haluaa (Jesaja 14:24,27; 43:13; 55:11; Joh. 10:26; Hepr. 6:17).

3. Jumala voi tehdä niin kuin Hän haluaa. Hän ei ole päättänyt ohjata suoraan ja nimenomaisesti joitakin tapahtumia (Jeremia 5:29; 8:19; 12:8; Hesekiel 8:6).

4. Jumala voi tehdä niin kuin Hän haluaa. Jokainen tapahtuma, jopa ne, jotka Hän sallii mutta joita Hän ei hallitse, on kudottu osaksi Hänen lopullista tarkoitustaan (Efesolaisille 1:11; Sananlaskut 16:4, 33; Roomalaisille 11:36; 1. Korinttolaisille 8:6; Ilmestyskirja 4:11).

K: Mitkä ovat Efesolaiskirjeen 1:4–5:ssä esitetyt väärinkäsitykset ennalta määräämisestä?

V: Kun Efesolaiskirjeen 1:4–5:ssä sanotaan, että Jumala on ennalta määrännyt meidät, meidän on – jos uskomme Raamatun auktoriteettiin – uskottava, että Jumala on ennalta määrännyt meidät. Meillä on myös vapaa tahto, oikein määriteltynä. Ehkä sinulla on kuitenkin vaikeuksia ennalta määräämisen kanssa, koska siitä opetetaan joitakin väärinkäsityksiä. Haluan tuoda esiin neljä aihetta, jotka saattavat auttaa.

Jumala tietää kaiken tulevaisuudesta varmuudella, mutta Hänen tietonsa ei rajoita vapaata tahtoamme eikä vähennä omaa tietämystämme. Emme voi sanoa: ”Jumala tiesi, että aioin tehdä sen, joten minulla ei ollut vaihtoehtoa, minun oli pakko tehdä se.” Apostolien teoissa 2:23 Jeesus Kristus luovutettiin juutalaisille Jumalan ennalta määräämän suunnitelman ja ennakkotiedon mukaisesti, mutta ne, jotka ristiinnaulitsivat Jeesuksen, olivat syyllisiä syntiin (Joh. 19:11). Tässä on esimerkki. Voimme lukea kirjan siitä, kuinka George Washington ylitti Delaware-joen yli 200 vuotta sitten. Kirjasta saamamme lähes varma tieto ei pakottanut George Washingtonia tekemään tätä. Oletetaan, että voisimme mennä aikakoneella 400 vuotta taaksepäin ja ottaa kirjan mukaamme. Emme silti olisi tehneet mitään, mikä olisi pakottanut George Washingtonia tekemään mitään. Jumala on olemassa sekä ajan ulkopuolella (Titus 1:2) että sen sisällä, eikä Hänen ennakkotietonsa pakottanut meitä tekemään mitään.

Jumalan ennakkotieto meistä edeltää Hänen ennalta määräämistään / valitsemistaan niissä kahdessa jakeessa, joissa mainitaan molemmat yhdessä (Roomalaiskirje 8:29; 1. Pietarin kirje 1:2). Kalvinistit taipuvat asettamaan nämä järjestyksessä päinvastaiseksi. Jumala valitsee kaikki, jotka Hän valitsee, ja vasta sitten Hän ennakkotietää. Arminialaiset sanovat usein, että Jumala valitsi ennen ajan alkua ennakkotietonsa perusteella. Jos Jumala kuitenkin todella on ajan ulkopuolella, molemmat voivat tapahtua samanaikaisesti.

Kaikkivaltiaan Jumalan suvereenisuus ei kumoa vapaata tahtoamme, vaikka kalvinistit usein väittävätkin toisin. On tapahtunut asioita, joita ”Jumala ei ollut ajatellut”, kuten vauvojen uhraukset Jeremian kirjassa 32:35, ja on kuollut ihmisiä, joiden ei olisi pitänyt kuolla, kuten Hesekielin kirjassa 13:19. Tapahtuu asioita, jotka saavat Jumalan surulliseksi. Toisaalta kuitenkin kaikki toimii yhdessä Jumalan suunnitelman mukaisesti (Efesolaiskirje 1:11). Miten nämä kaksi ajatusta voidaan sovittaa yhteen? ”Delegoidun suvereenisuuden” käsitteen avulla. Jumala voisi hallita kaikkea täydellisesti niin, ettei mikään voisi olla Hänelle epämieluisaa ja että olisimme kaikki robotteja. Kuitenkin Jumala, joka voi tehdä mitä tahansa, on ilmeisesti päättänyt delegoida suvereniteettinsa, tietyksi ajaksi ja tietyissä rajoissa, niin että meillä on kyky valita, tottelemmeko Jumalaa vai emme. Jumala ilmeisesti arvosti Hänen kuvakseen luotua ihmistä niin suuresti, että Hän loi ihmiset siten, että he voisivat vapaasti valita rakastaa Jumalaa. Jumala arvostaa tätä niin suuresti, että Hän sallii ihmisten hylätä Hänet ja kärsiä valintansa seurauksista.

Mitä on vapaa tahto? Martin Luther kirjoitti kokonaisen kirjan *Tahdon orjuus*, jossa hän totesi vapaan tahdon olevan väärä oppi. Luther oli tässä asiassa väärässä, koska hän vei asiat raamatunvastaisiin äärimmäisyyksiin. Synnymme tahdolla, joka on synnin orja (kuten Lutherkin myöntäisi), mutta meillä on silti vapaa tahto huutaa apua. Meillä on vapaa tahto, ja huumeriippuvaisellakin on edelleen vapaa tahto. Huumeidenkäyttäjällä ei ehkä ole voimaa irrottautua riippuvuudestaan, mutta hän voi kompastua vieroituskeskuksen ovella, kaatua maahan ja sanoa: ”Auta minua”. Jotkut tekevät eron moraalisesti neutraalin, rajoittamattoman vapaan tahdon (joka on raamatunvastainen) ja sen välillä, mitä meillä on, kutsuen jälkimmäistä vapaaksi valinnanvapaudeksi. Toiset, etenkin varhaiskirkon kristityt, käyttivät termiä ”vapaa tahto” viitatessaan raamatulliseen käsitteeseen.

Yhteenvetona voidaan sanoa, että Jumala on ennalta määrännyt meidät, ja meillä on myös vapaa tahto, oikein ymmärrettynä. Ennen aikojen alkua Jumalan valinta siitä, kuka pääsee taivaaseen, ei oll inen, sokea tai mielivaltainen, vaan jokainen elämämme päivä oli kirjoitettu Jumalan kirjaan (Psalmi 139:16), kun Hän valitsi meidät.

K: Ef 1:4–5:ssä sanotaan, että meidät on ennalta määrätty pelastukseen Jumalan mielihyvän ja tahdon mukaan. Entäpä sitten Jumalan mielihyvä ja tahto niiden osalta, jotka on ennalta määrätty helvettiin?

V: Tilanne on samanlainen kuin silloin, kun George Washingtonin ystävä tuomittiin hirtettäväksi maanpetoksesta. Washington rakasti ystäväänsä eikä halunnut nähdä tämän kuolevan. Silti George Washington halusi myös, että oikeus toteutuisi. Washington ei yrittänyt millään tavalla puuttua siihen oikeudenmukaiseen tuomioon, jonka mies oli ansainnut valintojensa vuoksi.

K: Ef 1:4–13:ssa sanotaan, että ennen aikojen alkua Jumala tiesi etukäteen, ketkä tulisivat pelastetuiksi ja ketkä eivät. Miksi hän sitten tarvitsee ennalta määrätä meidät ”otettaviksi pojikseen Jeesuksen Kristuksen kautta”, mikä tuntuu hieman turhalta? Tarkoitan, että koska Hän tietää, mitä tulee tapahtumaan (koska Hän on ajattomuudessa), ennalta määräämiselle ei ole tarvetta. Eivätkö tilanteet olisi toteutuneet joka tapauksessa, vaikka Hän ei olisi niitä ennalta määrännyt? Miksi ennakkotieto ei riitä? Ehkä hämmennykseni johtuu siitä, miten ymmärrän sanan ”ennalta määrääminen”. Toivottavasti ymmärrätte, missä kohtaa minulla on vaikeuksia ymmärtää tätä käsitettä.

V: Jumalan ennalta määräämisessä on ainakin kolme näkökohtaa.

1. Viime kädessä valinta siitä, kuka pelastuu, kuuluu Jumalalle, ei meille.

2. Jumala vaikuttaa niin, että kaikki kääntyy hyväksi ennalta määrättyjen hyväksi (ks. Roomalaiskirje 8:28). Toisin sanoen elämämme on ”valmistautumisprosessi” taivaaseen.

3. Jumala valmistaa meille paikan myös taivaassa. Jeesus sanoi, että Hänen Isänsä talossa on monta huonetta. Taivaassa ei tule olemaan tyhjiä huoneita, eikä kenelläkään taivaassa tule olemaan puutetta Jumalan heille valmistamasta paikasta.

Joku esitti tämän vertauksen. Ehkä taivaan porteissa on kaksi kirjoitusta. Ulkopuolella lukee: ”Jokainen, joka tahtoo”, ja sisäpuolella: ”Tervetuloa, te, jotka olette valitut maailman perustamisesta lähtien.”

Älkää siis toisaalta olko kuin monet kalvinistit, jotka sanovat, että koska Jumala tekee valinnan, meidän roolimme on pelkästään passiivinen, kuin nukella. Toisaalta älkää olko kuin jotkut arminialaiset ja ajatelko, että koska me teemme valinnan, Jumalan rooli on pelkästään passiivinen tuomarin rooli. Pyhä Henki toimii aktiivisesti ihmisten elämässä, ja Isä vetää ihmisiä puoleensa, muuten kukaan ei koskaan pelastuisi.

On olemassa teologinen termi, joka kuvaa tilannetta, jossa ihmiset valitsevat jotain, mutta Jumala päättää käyttää heidän valintaansa hyväkseen. Sitä kutsutaan ”yhteisvaikutukseksi”. Voidaan kiistellä siitä, tietääkö Jumala kaiken etukäteen ja määrääkö hän ennalta vain tämän ennakkotiedon perusteella, vai määrääkö Jumala ensin kaiken ennalta ja tietää sen vasta sen jälkeen. Niissä kahdessa kohdassa, joissa molempia sanoja käytetään ihmisten yhteydessä, ennakkotieto mainitaan ensin. Ei kuitenkaan ole tarvetta sanoa, että Jumala olisi rajoitettu tekemään ensin toista ja vasta sitten toista; molemmat ovat voineet tapahtua samana ”hetkenä” ajattoman Jumalan näkökulmasta.

K: Mitkä ovat Efesolaiskirjeen 1:4–5:n valossa hyödyllisiä kalvinistisia näkemyksiä vapaasta tahdosta?

V: Vaikka en ole kalvinisti, voin arvostaa joitakin käsitteitä, joita tietyt kalvinistit ovat esittäneet. On kuitenkin syytä mainita, että toiset kalvinistit saattavat olla näistä eri mieltä.

Mysteeri: Loraine Boettner selittää: meillä on vapaa toimintakyky (mutta ei vapaata tahtoa) samalla tavalla kuin kultakalat voivat uida vapaasti akvaariossa. ”Ennalta määrääminen ja vapaa toimintakyky ovat suuren temppelin kaksi pylvästä, ja ne kohtaavat pilvien yläpuolella, minne ihmisen katse ei ulotu. Tai voimme myös sanoa, että ennalta määrääminen ja vapaa toimintakyky ovat yhdensuuntaisia viivoja; ja vaikka kalvinisti ei ehkä pysty saamaan niitä yhtymään, arminilainen ei voi saada niitä leikkaamaan toisiaan.” (s. 222)

Sallivat päätökset: Princetonin teologisen seminaarin Charles Hodge sanoi: ”Jumala ei koskaan päätä tehdä tai saada toisia tekemään sitä, mitä Hän kieltää. Hän voi, kuten näemme Hänen tekevän, päättää sallia sen, mitä Hän kieltää. Hän sallii ihmisten tehdä syntiä, vaikka synti on kielletty.” (Curt Danielin väitöskirja, s. 230). Teoksessaan *Chosen by God* (s. 97) R.C. Sproul kirjoittaa: ”[Jumala] määräsi syntiinlankeemuksen siinä mielessä, että Hän päätti sallia sen, mutta ei siinä mielessä, että Hän päätti pakottaa siihen.”

Yhteistoiminta: Louis Berkhof sanoo: ”Yhteistoiminta voidaan määritellä jumalallisen voiman yhteistyöksi kaikkien alistettujen voimien kanssa ennalta vahvistettujen toimintalakien mukaisesti, jolloin ne saavat toimia ja toimivat juuri niin kuin toimivat.” Curt Daniel (s. 201) lisää: ”Hän toimii luonnon ilmiöiden sisällä, niiden kanssa ja niiden alaisuudessa.”

Riippuvat päätökset: Jumala ei nimenomaisesti määrännyt kaikkea itsenäisesti. Kuten W. D. Smith ja Charles Hodge mainitsevat, vaikka hyvän vaikutus voi aiheuttaa pahoja reaktioita pahojen ihmisten toimesta, näitä pahoja reaktioita ei voida lukea Jumalan syyksi, vaikka Jumala ottaa nekin huomioon suunnitelmassaan. Kuin kosminen elokuvantekijä, Jumala määräsi nimenomaisesti joukon tiettyjä tapahtumia ja antoi elokuvan rullata. Katsottuaan läpi useita ”otoksia” Hän määräsi sen otoksen, joka miellytti Häntä eniten. Jos me pystymme poistamaan ja muokkaamaan videonauhoja mielemme mukaan, eikö Jumalakin voi tehdä samoin?

Vuorovaikutus: Yhdistämällä edellä esitetyt selitykset saadaan seuraava ei-kalvinistinen ratkaisu suvereenisuudesta ja vapaudesta. Emme voi toivoa tietävämme kaikkea Jumalan työstä (kuten Boettnerin mysteeri), mutta voimme oppia sen, mikä paljastuu Raamatun yleisten suuntausten tasapainossa kieltämättä minkään jakeen yksityiskohtia. Jumalalla oli määrätty tahto (kuten Pinkin määräykset), salliva tahto (kuten Hodgein määräykset) ja käsketty tahto (eli kaikkien on toteltava Jumalaa). Monissa asioissa Jumalan tahto on vuorovaikutuksessa meidän tahtomme kanssa (kuten Berkhofin samansuuntaisuus) siinä määrin kuin Jumala haluaa. Ehkä ihmeellisin Jumalan määräyksistä on tietty vapaus, johon liittyy vastaava vastuu. Vaikka Jumala ei suoraan halua, määrää tai tahtoa pahaa, Hän sallii pahan (kuten riippuvaisissa määräyksissä) ”eksistentiaalisena loisena”, osana suunnitelmaansa toteuttaa tarkoituksensa, joihin kuuluvat ihmiset, jotka vapaasti päättävät rakastaa Häntä.

Kaikkien kalvinistien tulisi ottaa sydämeensä se, mitä kalvinisti Francis Schaeffer sanoi teoksessaan *The Church at the End of the Twentieth Century*: ”Voimme ylistää Jumalaa, ja sekä Vanha että Uusi testamentti sanovat, että voimme jopa surullistaa Jumalan. Se on valtavaa.” (Hymns for the People of God nro 364.)

Kuten Jeesus sanoi Matteuksen evankeliumissa 23:37: ”Oi Jerusalem, Jerusalem, joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka sinulle on lähetetty! Kuinka usein olenkaan halunnut koota lapsesi yhteen, niin kuin kana kokoaa poikansa siipiensä alle, mutta sinä et ole halunnut!” (BSB) Jumala voi surra meidän tahtomme vuoksi.

K: Miksi Raamattu korostaa Efesolaiskirjeen 1:7:ssä niin voimakkaasti verta?

V: Koska Jeesuksen veri on niin tärkeää. Hänen verensä on meille niin kallisarvoista, koska Jeesus vuodatti punaisen verensä ristillä meidän syntiemme vuoksi ja avasi siten tien ihmisille taivaaseen.

K: Miten Efesolaiskirjeen 1:11 ja Sananlaskujen kirjan 16:4,33 mukaan kaikki asiat toimivat yhdessä Jumalan tahdon tarkoituksen mukaisesti?

V: Vaikka jokainen voi nähdä, kuinka Jumala voi käyttää hyviä asioita kunniakseen, Jumala ei pyydä anteeksi sitä, että Hän käyttää myös pahoja asioita. Katso vastaus 1. Mooseksen kirjan 45:8 kohdasta saadaksesi lisätietoja tästä. Tässä on muutamia tapoja, joilla Jumala voi käyttää pahaa.

1. Tietyn ulkoisen tehtävän toteuttamiseksi (1. Mooseksen kirja 45:8; Apostolien teot 2:23)

2. Sisäisen sydämenmuutoksen aikaansaamiseksi (Tuomarien kirja 3:7–8 jne.)

3. Varoituksena muille (Luuk. 13:1–5)

4. Keinona tuhota muuta pahaa (Habakuk 1)

5. Uskomme puhdistamiseksi (1. Piet. 1:6–7)

6. Auttaakseen meitä kuolemaan synnille (1. Piet. 4:1)

7. Uskomme koettelemiseksi ja sinnikkyyden kehittämiseksi (Jaakobin kirje 1:2–4)

8. Ei meidän, vaan muiden vuoksi (Kolossalaiskirje 1:24)

9. Olla merkkinä epäuskoisille (Filippiläiskirje 1:28; Johanneksen evankeliumi 9:1)

10. Se kuuluu kristityn elämään (2. Timoteuksen kirje 3:12; Filippiläiskirje 1:29)

11. Jotta voimme osoittaa Saatanalle ja muille elämämme laadun (Job)

12. Joskus emme näe muita syitä kuin sen, että sinnikkyytemme kirkastaa Jumalaa (ks. Job 1:8–12; 2:2–6).

K: Ef 1:13:ssa sanotaan, että meidät otettiin osaksi Kristusta, kun kuulimme evankeliumin. Miten meidät sitten otettiin osaksi Kristusta jo ennen aikojen alkua, kuten Ef 1:4 opettaa, ja tulevaisuudessa, kuten Ef 1:14 ja Hepr 9:28 osoittavat?

V: Raamattu viittaa siihen, että Jumala on sekä ajaton että ajassa. Ajattomalle Jumalalle vastaus on kaikki kolme: menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus.

Chuck Swindoll on kirjoittanut erinomaisen Raamatun opiskeluoppaan pelastuksesta, jossa käsitellään näitä näkökohtia.

Menneisyyden ennakkotietoa ja ennalta määräämistä koskevat näkökohdat: Ennen ajan alkua Jumala tiesi lopun alusta alkaen ja kaikki päivämme (Psalmi 139:16; Jesaja 44:7; Efesolaiskirje 1:4; Titukselle 1:2).

Nykyhetkeen liittyvät tapahtumat: Kun kuulimme totuuden sanan ja huusimme Herraa (Roomalaiskirje 10:9–10), meistä tuli uusi luomus (2. Korinttolaiskirje 5:17). Myös Heprealaiskirje 4:2 ja Apostolien teot 10:44 osoittavat nykyhetkeen liittyviä näkökohtia.

Nykyiset jatkuvat näkökohdat: Kun toteutamme elämässämme sitä pelastusta, joka on meissä, Jumala on muuttamassa elämäämme (Filippiläiskirje 2:12–13; 1. Pietarin kirje 2:2; Heprealaiskirje 3:14; 4:11; 6:11).

Tulevaisuuden toivon ulottuvuudet: Kaipaamme pelastuksemme täyttymistä (Heprealaiskirje 9:15,28; Roomalaiskirje 8:23–25; 1. Pietarin kirje 1:4–5,9,13; 1. Korinttolaiskirje 15:50–53; 2. Korinttolaiskirje 5:5).

K: Ef 1:14 ja 2. Kor. 1:22:n mukaan meillä on Pyhän Hengen takuu ja sinetti, miksi jotkut ihmiset sitten luopuvat uskosta?

V: Kristittynä oleminen ei ole helppoa. On useita syitä, miksi ihmiset voivat luopua uskostaan.

1. Jotkut eivät olleet alun perinkään todellisia kristittyjä (1. Joh. 2:18–19; Ap. t. 8:19–23).

1a. He voivat huijata muita (Matteus 7:15; 24:11).

1b. He voivat jopa huijata itseään näennäisellä kääntymyksellä (Matteus 7:21–23; Heprealaiskirje 3:10–12).

2. Jotkut aidot kristityt luopuvat uskostaan, mutta palaavat takaisin. Todelliset kristityt pysyvät lujina.

3. Aitojen kristittyjen keskuudessa on erimielisyyttä siitä, voiko aito kristitty luopua uskostaan, jäädä pysyvästi pois ja joutua ikuisesti helvettiin. Jotkut käyttävät seuraavia jakeita osoittaakseen, että kristityt voivat luopua uskostaan: Heprealaiskirje 6:4–9; 10:26–32; 2. Pietarin kirje 2:17–22. Jotkut uskovat käyttävät seuraavia jakeita osoittaakseen, että aidot kristityt pysyvät aina lujina eivätkä koskaan menetä pelastustaan: 1. Johanneksen kirje 5:13–14; Roomalaiskirje 8:29–39; Johanneksen evankeliumi 10:28–29.

K: Viittaako Efesolaiskirjeen 1:14:n ”ostettu omaisuus” ensisijaisesti siihen, että pelastus on meidän omaisuuttamme, vai siihen, että me olemme Jumalan omaisuutta?

V: Kristityt voivat olla tästä eri mieltä, joten tarkastellaan kontekstia nähdäksemme molempien näkemysten vahvuudet.

Meidän omaisuutemme: Efesolaiskirjeen 1. luku puhuu asemastamme Kristuksessa, ja Efesolaiskirjeen 1:11,14 käsittelee lunastuksen perintöosaamme. 1. Pietarin kirjeen 1:3–4 viittaa elävään toivoomme ja perintöosaan, joka on varattu meille taivaassa. Vaikka näemme Jumalan kansan ja omaisuuden myös 1. Pietarin kirjeen 2:9–10:ssä, Efesolaiskirjeen 1. luvun loppuosa korostaa sitä, mitä meillä on Kristuksessa, joten siinä luetellaan omaisuutemme.

Hänen omaisuutensa: Itse asiassa voitaisiin sanoa, että Efesolaiskirjeen 1. luku ei korosta pelkästään sitä, mitä meillä on Kristuksessa, vaan pikemminkin sitä, keitä me olemme Kristuksessa. Vaikka voidaan sanoa, että me ”omistamme” pelastuksemme taivaassa sen ansiosta, mitä Kristus on tehnyt puolestamme, on lohduttavampaa tietää, että Jumala ”omistaa” meidät lunastettuna omaisuutenaan, ja Jumala huolehtii siitä, mitä Hän omistaa. John R.W. Stottin teos The Message of Ephesians, s. 46–47, edustaa tätä näkemystä.

K: Mikä on Ef 1:14:ssä mainittu ”vakuus/takuu”?

V: Kreikankielinen sana ”vakuus”, arrabon, on todennäköisesti peräisin foinikialaisilta kauppiailta, jotka käyttivät sitä sopimuksesta, talletuksesta tai käsirahasta. Termiä käytettiin myös kihlasormuksesta. Voimme ajatella meissä olevaa Pyhää Henkeä ”kihlasormuksenamme”, joka lupaa lopullisen pelastuksemme ja Karitsan hääaterian.

K: Millainen olisi kristityn elämä Efesolaiskirjeen 1:15:n mukaan, jos hänellä olisi suuri usko mutta vähän rakkautta?

A: Hän saattaisi puhua totta, mutta tavalla, joka ei ole avuksi tai on jopa tuhoisa. Ilman rakkautta se olisi kuin totuuden puhumista välittämättä. Joskus nuhde voidaan erehtyä pitämään sellaisena, mutta asianmukaisessa nuhteessa välität siitä, että toinen katuu, ja ilmaiset sen. Rakkaus voi olla lempeää ja myötätuntoista; rakkaus voi olla myös tiukkaa rakkautta. Mutta yksi asia, jota rakkaus ei ole, on välinpitämättömyys. Joona puhui totuutta ilman rakkautta, ja Jumala osoitti hänelle, että Joona rakasti jopa kasvia enemmän kuin välitti kaikista noista ihmisistä.

K: Millaista olisi kristityn elämä, jos hänellä olisi suuri rakkaus, mutta joko vain vähän uskoa tai hän tietäisi uskosta vain vähän (Ef 1:15)?

V: Hän osoittaisi myötätuntoa ja olisi myötätuntoinen, mutta lopulta hänellä olisi vain vähän annettavaa hyvien neuvojen tai ohjeiden muodossa.

K: Rukoileeko Paavali Efesolaiskirjeen 1:16–18:ssa ensisijaisesti jotain, mitä lukijoillaan jo on, vai uutta siunausta?

V: Tavallaan molempia, mutta ei aivan kumpaakaan. Paavalin lukijat ovat uskovia, joten heillä on jo jonkin verran tietoa Jumalasta ja valaistunutta ymmärrystä. Mutta Paavali rukoilee silti jotain uutta. Paavali rukoilee, että heidän tietonsa ja ymmärryksensä syvenisivät huomattavasti yli sen, mitä heillä jo on.

K: Miksi efesolaisille piti Efesolaiskirjeen 1:17:n mukaan antaa viisauden ja ilmestyksen Henki, kun kaikilla uskovilla on jo Roomalaiskirjeen 8:9–11:n mukaan Henki sisällään?

V: Kaikilla aidoilla kristityillä on Pyhä Henki, mutta Jumala käskee silti aitoja kristittyjä täyttymään Pyhällä Hengellä. Osana sitä on myös viisauden ja ilmestyksen täyteys.

K: Tarkoitetaanko Efesolaiskirjeen 1:18:ssa perinnöllä meidän perintöämme Kristuksessa vai pyhiä Jumalan perintönä?

V: Vaikka molemmat ovat totta, tämän jakeen vertailu Efesolaiskirjeen 1:11,14 kanssa osoittaa, että perintömme on tässä ensisijainen merkitys. Raamattu mainitsee monissa kohdissa siunauksiamme ”perintönämme” Jumalan lapsina. Mutta me olemme Jumalan kansa, valittu maailmasta. Kuvittele hyvin varakkaan perheen lasta, jonka täytyy ehkä vielä oppia säästämään pikku rahojaan toistaiseksi, mutta joka tietää, että täysi-ikäiseksi tullessaan hän perii suuren omaisuuden. Sinä olet se lapsi! Mutta perintösi ei ole vain joitakin paperinpaloja, lemmikkikiviä tai metallinpaloja, vaan todellista rikkautta taivaassa.

Yksi tapa, jolla uskovainen voi tarkastella tätä, on se, että hänellä on Pyhä Henki. Mutta toinen tapa tarkastella tätä on se, että Pyhä Henki omistaa hänet.

K: Mitä mieltä olet teologi Rudolf Bultmannin Ef 1:20:ssa esittämästä väitteestä, että ”Kristus on noussut kerygmaan”, eli vain hänen opetuslastensa uskoon ja julistukseen?

V: Rudolf Bultmann oli helvettiin tuomittu harhaoppinen, eikä hän edes osannut peitellä sitä kovin hyvin. 1. Korinttolaiskirjeen 15:1–8 osoittaa, että jos joku ei usko Kristuksen nousseen kuolleista näkyvällä tavalla, hänen uskonsa on turha. Paavali siis sanoo, että sellaisen henkilön, joka uskoo näin, usko on turha, eli siitä ei ole hänelle mitään hyötyä.

K: Miten Efesolaiskirjeen 1:20:ssa, Heprealaiskirjeen 8:1:ssä ja 10:12:ssa, Apostolien tekojen 2:25:ssä ja 7:56:ssa jne. Jeesus on Jumalan oikealla puolella?

V: ”Oikealla puolella” oli termi, joka tarkoitti kunniakkaimman vieraan paikkaa, kuten Psalmi 110:1 osoittaa.

K: Ef 1:21–22:ssa sanotaan, että Kristus on kaiken yläpuolella. Onko Kristus siis myös Jumalan Isän yläpuolella?

V: 1. Kor. 15:26–28 vastaa tähän korostamalla, että Kristus on kaiken yläpuolella, mutta ”kaikki” ei selvästikään sisällä Jumalaa itseään.

K: Mitä ”täyteys” tarkoittaa Efesolaiskirjeen 1:23:ssa?

V: Tämä kreikankielinen sana ”täyteys”, pleroma, oli yleinen sana, jota voitiin käyttää kuvaamaan vesisäiliötä, lastilla täytettyä alusta tai alusta, jolla on täysi miehistö. Se on vähän kuin talo ei olisi ”täynnä”, jos kaikki lapset eivät ole kotona. Tässä yhteydessä se voi olla aktiivinen, eli me täytämme Kristuksen omaisuuden taivaassa, tai passiivinen, eli Kristus täyttää seurakunnan. Koska tässä on kieliopillinen monitulkintaisuus, se voi olla molempia.

K: Efesolaiskirjeen 1:23:ssa sanotaan, että kirkko on Kristuksen ruumis ja Kristuksen täyteys. Pitäisikö kristittyjä siis kunnioittaa samalla tavalla kuin katolilaisessa messussa kunnioitetaan ehtoollisen elementtejä?

V: Ei. Pelkkiä ihmisiä ei ole tarkoitus palvoa, aivan kuten leipää ja viiniäkään ei ole tarkoitus palvoa. Palvokaa yksin Jumalaa.

K: Mikä on Ef 2:1:ssä ero rikkomusten ja syntien välillä?

V: Nämä ovat synonyymejä samalle asialle: rikkomukset Jumalaa vastaan. Mutta nämä kaksi kreikkalaista sanaa korostavat tässä eri näkökohtia. Rikkomus (paraptoma) voi olla kompastuminen, väärä askel rajan ylittäessä tai poikkeaminen oikealta polulta. Kreikankielinen sana ”rikkomus” esiintyy näkyvästi myös Kolossalaiskirjeen 2:13:ssa. Synti (hamartia) tarkoittaa epäonnistumista, kun ei osu maaliin tai jää siitä jälkeen, kuten nuoli, joka ei osu kohteeseensa.

K: Miten olemme Efesolaiskirjeen 2:1,5:ssä ”kuolleita” rikkomuksissamme?

V: Nämä jakeet ovat eräänlainen kuolemansyytutkijan raportti. Mutta aivan kuten kiiltävät timantit näyttävät parhaimmiltaan tummaa samettia vasten, myös Jumalan armo loistaa kirkkaammin, kun sitä verrataan aikaisempaan, kuolleeseen tilaamme. Kaikki olivat kuolleita ainakin kolmella tavalla: oikeudellisesti, hengellisesti ja, vähemmässä määrin, fyysisen rappeutumisen vuoksi.

Oikeudellisesti: Olemme jo kuolleita siinä mielessä, että tuomittu rikollinen, jonka teloitus on määrä suorittaa seuraavana päivänä, on käytännössä jo kuollut. Katso myös kysymys Kolossalaiskirjeen 2:13 kohdasta.

Hengellisesti: Vaikka epäuskoiset voivat edelleen tehdä joitakin suhteellisen hyviä tekoja (Matteus 7:10–11; Luukas 6:32–34), hengellinen kuolemamme on niin täydellinen, ettei kukaan voi edes tulla Jumalan luo, ellei Isä vedä häntä puoleensa (Johannes 6:44) ja Pyhä Henki toimi epäuskoisen elämässä (Johannes 16:8–11). Heillä ei ole näkökykyä nähdä Kristuksen kirkkautta. Aivan kuten kuolleet eivät voi puhua elävien kanssa, hengellisesti kuolleilla ei ole yhteyttä Jumalaan. Lisäksi kristittyinä tarvitsemme edelleen Kristusta ylläpitämään pelastustamme (Juudaksen kirje 24; Roomalaiskirje 8:29–39). Ylistäkäämme Jumalaa Hänen jatkuvasta työstään!

Fyysinen rappeutuminen: Haleyn teoksessa Alleged Discrepancies of the Bible (s. 393) mainitaan kolmas tapa. Meillä kaikilla on kuolevaisuuden ”sairaus”, ja joka kerta, kun ruumiimme paranee sairauden jälkeen, se on vain kuoleman lykkäämistä.

Se ei kuitenkaan tarkoita, että meillä ei olisi tunteita tai tahtoa. Efesolaiskirjeen 2:2:ssa kreikankielinen sana ”elää/kulkea” on peripateo, joka kirjaimellisesti tarkoittaa ”kulkea ympäriinsä”.

Katso lisätietoja teoksista The Expositor’s Bible Commentary, osa 11, s. 34; When Critics Ask, s. 475–476; The Tony Evans Bible Commentary, s. 1221; John R. W. Stottin The Message of Ephesians, s. 72; The Bible Knowledge Commentary: New Testament, s. 622; sekä The Expositor’s Greek Testament, osa 3, s. 283.

K: Kuka on Efesolaiskirjeen 2:2:ssa mainittu ilmatilan hallitsija, ja miksi hän hallitsee?

V: Ilman hallitsija on Saatana. Ihmisen lankeemuksen jälkeen Saatana on tämän maailman ruhtinas (Joh. 16:11). Hän ei kuitenkaan ole Kuningas. Saatana on tämän aikakauden jumala (2. Kor. 4:4) ja ilman hallitsija. Koko maailma on pahan vallan alla (1. Joh. 5:19). Kuten Barnabaksen kirjeessä (100 jKr.) sanotaan: ”[Jumala] on todellakin Herra ikuisesti ja ikuisesti, mutta [Saatana] on ruhtinas pahuuden aikana.” (luku 18).

K: Miksi me kaikki olimme Efesolaiskirjeen 2:3 mukaan vihan kohteita?

V: Ensin kaksi syytä, miksi me kaikki olimme Jumalan vihan kohteita, ja sitten kaksi tarkennusta.

Kaksi syytä ovat se, mitä teimme, ja se, mitä olemme.

Mitä teimme: Roomalaiskirjeen 3:23 mukaan kaikki ovat tehneet syntiä ja jääneet vajaiksi Jumalan kunniasta.

Mitä me olemme: Roomalaiskirjeen 3:10–20 sanoo, että kaikki ovat kääntyneet pois ja kaikki ovat kelvottomia. Ilman Jumalaa kukaan ei tee hyvää.

On myös kaksi asiaa, jotka eivät aiheuta lisävihan kohdistumista epäuskoisiin.

Esivanhempien synti: Lapset eivät ole syyllisiä vanhempiensa (tai esi-isiensä) synteihin (Hesekielin kirja 18; 5. Mooseksen kirja 24:16). Lapset saattavat silti kärsiä kirouksista ja pahoista seurauksista, mutta kukaan helvetissä kärsivä ei voi sanoa: ”Osa tästä ei ole minun syytäni: minut lavastettiin.”

Valitettavasti on olemassa teologinen näkemys, jota kutsutaan traducianismiksi ja jonka mukaan ihminen kantaa syyllisyyttä vanhempiensa, isovanhempiensa ja kaikkien esi-isiensä synneistä. Kaksi ryhmää, jotka uskovat traducianismiin, ovat luterilaiset ja itäortodoksit. Hitlerin Saksassa juutalaisia syytettiin ”Kristuksen tappajiksi”. Kaikki tietävät, että tuolloin eläneet juutalaiset eivät tappaneet Kristusta, mutta implisiittinen viesti oli, että koska heidän esi-isänsä luovuttivat Jeesuksen roomalaisille, hekin olivat syyllisiä. (On kuitenkin outoa, että he syyttivät juuri juutalaisia Kristuksen tappajiksi, eivätkä myös italialaisia!)

Tahaton synti: Syntiä ei lasketa siellä, missä ei ole lakia (Roomalaiskirje 4:15; 5:13). Lain tuntemattomuus ei kuitenkaan aina tee meistä viattomia. Pikemminkin, kun huomaamme rikkoneemme lakia tahattomasti emmekä kadu tekoamme, todistamme sillä, että olisimme rikkoneet Jumalan lakia tahallaan, jos olisimme tienneet.

Ei-augustilaiset kristityt eivät usko, että Jumala olisi äärimmäisen vihainen jokaiselle syntyneelle vauvalle ja haluaisi kiduttaa hylättyjä vauvoja helvetissä pelkästään siksi, että Hän päätti luoda heidät syntisellä luonteella Aadamin jälkeläisiksi.

Kuitenkin kun joku tajuaa olevansa syntinen eikä halua muuttua, hän on syyllinen siitä, ettei halua Jumalan muuttavan häntä. Häntä ei pidetä vastuullisena siitä, että hän on syntynyt syntisellä luonteella, mutta häntä voidaan pitää vastuullisena siitä, ettei hän halua muuttua pois tuosta alkuperäisestä tilasta.

K: Olivatko Efesolaiskirjeen 2:3:ssa kaikki vihan kohteita, vai ovatko vain jotkut vihan kohteita, kuten Roomalaiskirjeen 9:22–23:ssa?

V: Seuraava jae, Efesolaiskirjeen 2:4, vastaa tähän. Kaikki (mukaan lukien Paavali) olivat alun perin Jumalan vihan kohteita [nykyisiä ja tulevia vastaanottajia]. Mutta monet ovat muuttuneet, eivätkä he enää ole Jumalan silmissä vihan kohteita. Ensimmäisessä merkityksessä tarkoitetaan kaikkia ihmisiä ajassa ennen Kristuksen luo tulemista. Toisessa merkityksessä on kyse ennalta määräämisestä: hylätyt pysyvät vihan kohteina, mutta valitut ovat tai tulevat olemaan armon kohteita.

K: Mikä on Efesolaiskirjeen 2:4–5:ssä armo ja laupeuden ero?

V: Armo tarkoittaa sitä, ettei saa ansaitsemaansa rangaistusta. Armo on se, että saa siunauksen, jota ei ansaitse. Ihmiskunnan langenneessa tilassa on valitettavasti liian helppoa pitää asioita itsestäänselvyytenä. Tämän kohdan koko sävy muuttuu jo kahdesta kreikankielisestä sanast : ”Mutta Jumala”. BSB-käännös esittää jakeen 4 seuraavasti: ”Mutta suuresta rakkaudestaan meitä kohtaan Jumala, joka on rikas armossa” (BSB). Tilanne voi olla toivoton, jos olemme omillamme, … mutta Jumala!

K: Mitä Ef 2:5 kertoo ajatuksesta, että ihminen voi jatkuvasti kehittyä ja uudistua, kunnes hän pääsee pelastukseen? Miksi jotkut uskovat niin?

V: Kun olet kuollut, vain ylösnousemus voi muuttaa tilannetta. Muuten, miksi he eivät soveltaisi sairaalassa käytettyjä menettelyjä, kuten lääkkeiden antamista potilaille, leikkausten tekemistä jne., ruumishuoneessa? On olemassa prosessi, jossa ihminen vähitellen tulee yhä jumalallisemmaksi ja pyhemmäksi, jota kutsutaan pyhitykseksi, mutta se vaatii Pyhää Henkeä ja se tapahtuu sen jälkeen, kun olemme pelastuneet.

Muut uskonnot yrittävät kertoa, miten pääset Jumalan luo. Mutta kristinusko kertoo, mitä Jumala on tehnyt tullakseen sinun luoksesi.

K: Pelastummeko Efesolaiskirjeen 2:5–8 mukaan yksin armosta vai uskon ja tekojen kautta, kuten Jaakobin kirjeen 2:14–24 mukaan?

V: Efesolaiskirjeen 2:8–10 kielenkäyttö on tarkkaa: ”Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, eikä se ole teistä itsestänne; se on Jumalan lahja, ei tekojen ansiosta, jotta kukaan ei voi kerskailla. Sillä me olemme Jumalan tekoa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä tekoja varten…” (BSB). Huomaa seuraavat seikat.

1. Se tapahtuu [Jumalan] armosta – ei meistä.

2. Uskon kautta – ei omien ansioidemme tai itsestämme johtuen

3. Jumalan lahja – ei meidän tekojemme ansiosta.

4. Meidät on luotu [ja pelastettu] hyviä tekoja varten.

Kuten eräs intialainen kristitty sanoi, meitä ei pelasteta palvelemalla, vaan meidät on pelastettu palvelemaan.

Nopein tapa selittää tämä on seuraava: Efesolaiskirjeen 2. luku osoittaa, että meidät pelastetaan armosta yksin todellisen uskon kautta, ja Jaakobin kirjeen 2. luku osoittaa, että todellinen usko ei ole koskaan yksin, vaan se ilmaistaan tekojemme kautta. Galatalaiskirjeen 5:6 sanoo, että ainoa merkitsevä asia on ”usko, joka ilmaistaan rakkauden kautta”.

Toinen tapa tarkastella tätä on kysyä: ”Oletko tullut omistetuksi?” Jos et, niin miksi? Todellinen usko tarkoittaa, että elämämme on nyt kätketty Kristuksen kanssa Jumalassa (Kolossalaiskirje 3:3). Jos elämäsi ei kuulu Kristukselle, sinulla ei ole pelastavaa uskoa.

K: Miten armo, usko ja teot vaikuttavat toisiinsa Efesolaiskirjeen 2:5–8:ssa?

V: Pelastuksen keskeisiä näkökohtia voi ymmärtää kysymällä: kuka, mitä, miten, minkä vuoksi ja miksi. Kommentaattori Zerwick kutsuu Efesolaiskirjeen 2:1–10:tä ”lyhyemmäksi kirjeeksi roomalaisille”, koska niiden sisältö on hyvin samankaltainen.

Kuka: Jumala pelasti meidät

Tarkemmin sanottuna ei me tai Jumala + me (Ef 2:8; 2. Tim. 1:9)

Mitä: Pelastettu Jumalan armosta uskomme kautta. (Heprealaiskirje 4:2; Efesolaiskirje 2:8) Tarkemmin sanottuna ei tekojemme kautta tai minkään sellaisen kautta, mistä voisimme ylpeillä (Efesolaiskirje 2:8–9).

Miten annettu: Jumalan armo annettiin Jeesuksen kuollessa ristillä sovittaakseen meidän syntimme (Hepr. 2:17; 1. Joh. 2:2) ja ollakseen lunnaana syntiemme puolesta (Matt. 20:28; Mark. 10:45; 1. Tim. 2:6; Hepr. 9:15)

Kuinka se vastaanotetaan: Jumalan armo on yhdistettävä uskoomme (Hepr. 4:2; Room. 10:10). Edes uskostamme ei kuitenkaan ole mitään, mistä ylpeillä, sillä sekin on Jumalan antama Pyhän Hengen kautta (Ef. 2:8; Joh. 16:8–11).

Mihin tarkoitukseen: hyvien tekojen tekemiseen (Efesolaisille 2:10), ja koska Jumala rakastaa meitä (Johanneksen evankeliumi 3:16) ja haluaa osoittaa meille laupeutensa (Efesolaisille 2:7)

Miksi: Syitä on monia, joista muutamia ovat: osoittaakseen armeliaisuutensa (Efesolaisille 2:7), olemme Hänen luomuksensa (Efesolaisille 2:10), koska Hän rakastaa maailmaa (Johanneksen evankeliumi 3:16); Hänen oman aikeensa ja armonsa vuoksi, ei minkään meidän tekemämme vuoksi (2. Timoteuksen kirje 1:9)

K: Mitkä ovat Efesolaiskirjeen 2:5–8:n mukaan pelastuksen tärkeimmät näkökohdat?

V: Tässä on yksi tapa tarkastella pelastusta.

1. Jumala antaa meille ansaitsematonta armoa (Efesolaiskirje 2:8–10; Titukselle 3:4,7).

2. Meidän on uskottava ja tehtävä parannus (Ef. 1:13; Room. 10:9–11).

3. Jumalan Henki asuu meissä (Roomalaiskirje 8:9–11; Johanneksen evankeliumi 14:15–18; 1. Johanneksen kirje 3:24; Efesolaiskirje 2:22; Tituksen kirje 3:6).

4. Usko ilman uudistuneen elämän tekoja on kuollut (Jaakobin kirje 2:14–20; 1. Johanneksen kirje 2:6–15; 1. Johanneksen kirje 3:5, 6, 9; Tituksen kirje 2:11, 14; 1. Korinttolaiskirje 6:9–11, 19).

5. Jumala varjelee valittujaan (Joh. 10:28–29; Room. 8:28–29; Ef. 1:13–14).

K: Viittaako Efesolaiskirjeen 2:6:ssa oleva lupaus istua Kristuksen valtaistuimella hallitsemiseen Kristuksen kanssa maan päällä tuhat vuotta vai sen jälkeen ikuisesti?

V: Se voi viitata molempiin. Efesolaiskirjeen 2:6:ssa sanotaan kuitenkin, että meidät istutetaan Kristuksen kanssa ”taivaallisissa paikoissa”, joten sen ensisijainen merkitys on todennäköisesti ikuinen. Joka tapauksessa ylistetään Jumalaa siitä, että saamme olla Kristuksen kanssa ikuisesti.

K: Mihin Efesolaiskirjeen 2:8:ssa oleva pronomini ”se” viittaa lauseessa ”se on Jumalan lahja”?

V: Jotkut sanovat ”armon”, toiset taas ”uskon”. Molemmat ovat kuitenkin kieliopillisesti feminiinimuotoisia, ja ”se” on kieliopillisesti neutri, joten on todennäköistä, että ”se” viittaa edeltävään lauseeseen, jossa puhutaan pelastuksen koko käsitteestä.

K: Oliko Efesolaiskirjeen 2:12–13 mukaan Vanhan testamentin aikoina kaikki, jotka eivät olleet Israelin kansalaisia, tuomittuja helvettiin ilman mahdollisuutta pelastukseen?

V: Kun pääset taivaaseen, voit esittää tuon kysymyksen eräälle ei-juutalaiselle nimeltä Abraham – tai Nooalle, Metusalahille, Enochille, Jobille tai Iisakille. He oliv eja, eivät israelilaisia, ja he osoittavat, että Jumala voi ilmestyä itsensä miten Hän haluaa. Jopa sen jälkeen, kun laki annettiin Moosekselle, Rahab ja Ruut olivat ei-israelilaisia, jotka kuitenkin pelastuivat ja kääntyivät juutalaisuuteen. Kuitenkin kaikki pelastuneet, jopa Vanhan testamentin aikoina, pelastuvat Jeesuksen Kristuksen kautta (1. Kor. 10:4; 1. Joh. 2:2; Hebr. 2:9; 1. Tim. 2:6). Niin kauan kuin ihminen hylkää todellisen Jeesuksen tienä, Johanneksen evankeliumin 8:24 ja Apostolien tekojen 2:37–40 osoittavat, ettei hänellä ole muuta keinoa pelastua. Mutta Nooa, Enoch ja muut ”pelastuivat Kristuksessa”, vaikka he eivät tienneet Hänen nimeään eläessään maan päällä.

K: Mitkä viisi asiaa pakanilta puuttuivat Ef 2:12:ssa?

V: Uskottomina pakanaina he olivat 1) erillään Kristuksesta, 2) vieraantuneet Israelin kansakunnasta (politeias), 3) vieraita (xenoi) lupauksen liitoille, 4) ilman toivoa ja 5) ilman Jumalaa (atheoi) maailmassa. He olivat varsin synkässä tilanteessa.

K: Mikä on Efesolaiskirjeen 2:14:ssä ero sen välillä, että Jeesus ”tekee rauhan” ja että Jeesus ”on rauha”?

V: Vaikka molemmat ovat totta, niissä on ero. On sanottu, että ”öljy ja vesi eivät sekoitu”. Mutta ne sekoittuvat itse asiassa varsin hyvin, jos mukana on emulgointiainetta. (Saippua on yksinkertainen emulgointiaine.) Aivan kuten emulgointiaine, Jeesus luo rauhan sekoittamalla perusteellisesti yhteen kaksi ryhmää, jotka olivat täysin erillään toisistaan. Mutta toisin kuin tavallinen rauhanrakentaja, Jeesus ei tehnyt sitä vetoamalla yhteisiin piirteisiimme. Juuri Jeesus itse on perusta sille, että voimme tulla yhteen. ”Yhtenäisyys” ei välttämättä ole hyvä asia, jos yhdistyt johonkin tai johonkuhun, johon sinun ei pitäisi yhdistyä. Emme myöskään tavoittele yhdenmukaisuutta, sillä meillä on erilaiset persoonallisuudet ja lahjat, ja se on hyvä asia, sillä ne täydentävät toisiaan. Pikemminkin Hengen ykseys Kristuksessa ei ole vain se, mihin meitä rohkaistaan, vaan se on meille käsky. Ajatelkaa meitä ei niin, että olisimme kaikki yhtä väriä, vaan valon prisma tai lasimaalaus, joka heijastaa erilaisia värejä, kun valaisemme Kristusta.

Kuten Johannes Krysostomos sanoi, se ei ole niin, että Kristus sulatti kaksi metallia ja teki niistä yhden veistoksen. Se on pikemminkin niin, että Kristus sulatti hopeaa ja lyijyä ja teki niistä kultaisen veistoksen! Johannes Krysostomoksen saarnat Efesolaiskirjeestä, saarna 5, teoksessa Nicene and Post-Nicene Fathers First Series, osa 13, s. 71.

K: Mikä on Ef 2:14:ssä mainitun väliseinän murtumisen merkitys?

V: Tämä kuulostaa siltä, kuin Kristus olisi toteuttanut rakennuksen peruskorjaushankkeen. Juutalaisten ja pakanoiden (ei-juutalaisten) välisen erottelun sijaan Jumala yhdistää kaikki uskovat veljiksi. Kaikki ylpeys tai ylemmyys, joka perustuu etniseen tai kulttuuriseen taustaan tai uskonnolliseen sukutaustaan, on nyt murrettu, ja se tulisi tunnustaa sellaiseksi. Japanilainen, amerikkalainen, arabi, juutalainen, englantilainen tai venäläinen kristitty ei ole vain yhtä lailla kristitty kuin kuka tahansa muu – ilman ”toisen luokan kristittyjä” – vaan olemme toistemme veljiä ja sisaria, ja meidän tulisi nauttia yhteydestä toisiimme Herrassa. Mutta aivan kuten meillä ei ole mitään perustetta tuntea ylpeyttä tai ylimielisyyttä toisia kohtaan, meillä ei ole myöskään mitään perustetta tuntea alemmuutta toisia kohtaan. Kirkossa ei ole sisäpiirin ja ulkopuolisten välistä ”sisäpiiriä”.

Jerusalemin temppelin pihan ulkopuolella oli fyysinen muuri, jossa oli kirjoitus: ”Kukaan muukalainen ei saa astua pyhäkön ja aidatun alueen ympäröivän muurin sisäpuolelle. Jokainen, joka jää kiinni siitä, on itse vastuussa seuraavasta kuolemastaan.” Paavali saattoi pitää tätä mielessään sanoessaan, että kirkossa muuri on kokonaan poistunut, kuten The Expositor’s Bible Commentary, osa 11, s. 40 toteaa. Vaikka The Bible Knowledge Commentary: New Testament, s. 625–626, ja The Expositor’s Greek Testament, osa 3, s. 294, ovatkin eri mieltä. Josephus käyttää samaa sanaa tuosta muurista, ja se muuri oli yhä pystyssä. Muuten, pyhimmän pyhän erottava sisäverho oli verho, ei muuri.

Jaakobin kirjeen 2:1–9 korostaa voimakkaasti, ettemme saa osoittaa suosimista seurakunnassa. Mutta siitä, miten meidän tulisi toimia, on erilaisia näkemyksiä.

”Mitä väliä sillä on” -näkökulma: Ymmärrän, että seurakunnassanne on erilaisia ihmisiä: niitä, jotka pitävät parsaa, ja niitä, jotka eivät pidä. Mutta mitä väliä sillä on? Samalla tavalla meidän ei pitäisi ottaa huomioon kenenkään etnistä taustaa sen enempää kuin meidän pitäisi valita jäseniä tai johtajia osittain sen perusteella, pitävätkö he parsasta.

”Varo, ettei ketään laiminlyödä” -näkökulma: Valitettavasti emme ole täydellisiä maan päällä. Jopa suuressa, kasvavassa seurakunnassa, kuten Apostolien teoissa 6:1 kuvataan, voi syntyä valitettava tilanne, jossa jokin ryhmä jää huomiotta. Siksi seurakunnan johtajien tulisi valvoa, että kaikki otetaan mukaan kaikissa palvelutehtävissä ja tasoilla. Tämä lisää yhtenäisyyttä ja antaa paremman todistuksen maailmalle, kun maailma näkee, että olemme yhtä, kuten Jeesus rukoili Johanneksen evankeliumin 17:21:ssä.

Johtopäätös: Ensimmäinen tapa on ihanteellinen. Emme kuitenkaan ole täydellisiä kristittyjä, ja jos Apostolien tekojen varhaiskristityt joutuivat toimimaan toisella tavalla, niin mekin joudumme. Ja olen iloinen, etten ole toisen luokan kristitty, koska en pidä parsaa!

K: Mihin Ef 2:15:ssä mainittu vihamielisyyden poistaminen liittyy?

V: Vihamielisyys on sitä, mitä viholliset tuntevat toisiaan kohtaan. Sen sijaan, että Mooseksen käskyt erottaisivat juutalaiset ja pakanat toisistaan, se kaikki on jo takanamme, ja meillä on asema Jumalan edessä Kristuksen valmiin työn perusteella. Kyse ei ole niinkään luomisesta vaan ”uudelleenluomisesta”, joka luo yhden ruumiin kahdesta ryhmästä.

K: Miten Jeesus Efesolaiskirjeen 2:15:n mukaan teki kahdesta yhden?

V: Sen sijaan, että Jumalan silmissä olisi juutalaisia ja pakanoita, Hänen seurakunnassaan on nyt vain kristittyjä.

K: Ef 2:16–18: Kuka tässä tarkoitetaan ”molemmilla”?

V: ”Molemmat” viittaa tässä juutalaisiin ja ei-juutalaisiin, joilla kaikilla on sama pääsy Jumalan luo Jeesuksen Kristuksen kautta. Tämä saattoi aiheuttaa ongelmia oikeudellisesta näkökulmasta. Kaikkien roomalaisten ( ) oli pakko palvoa roomalaisia jumalia, juutalaisia lukuun ottamatta. Mutta jos pakanakristittyjä ei pidettäisi kääntyneinä juutalaisina, se olisi ongelma. Siitä huolimatta heidät oli tarkoitus ottaa vastaan yhtenä ruumiina.

K: Ef 2:20–21:ssä sanotaan, että kirkko on rakennettu apostolien ja profeettojen perustalle. Tarvitsemmeko siis nykyäänkin apostoleja ja profeettoja?

V: Kristus on kirkon ainoa todellinen pää. Tietomme Jumalasta perustuu Vanhan testamentin profeettojen sekä Uuden testamentin apostolien (ja heidän kirjuriensa) opetuksiin. Emme tarvitse heitä sinänsä, mutta tarvitsemme heidän sanojaan tänä päivänä. Siksi Raamattu on niin tärkeä kristityille.

K: Ef 2:20–21:ssä sanotaan, että Jeesus on kulmakivi. Tarvitsemmeko siis ihmistä, joka edustaa Jeesusta Kristusta ja johtaa Jumalan kirkkoa nykypäivänä?

V: On monia syitä, joiden vuoksi jotkut saattavat sanoa, että tarvitsemme maallista edustajaa. Se olisi hyvä keino vähentää seuraavia haittoja:

1. Harhaopit

2. Liittyminen hengellisiin väärennöksiin

3. Jumalan ulkopuolisten kohteiden palvonta

4. Älyllinen pysähtyneisyys (Kopernikus, Galileo)

5. Aitojen kristittyjen tappaminen ja kiduttaminen

6. Ihmisten tappaminen ja kiduttaminen yleisesti

7. Jumalattomien hallitsijoiden laillistaminen

8. Jumalallisina naamioitujen ihmisten oppien lisääminen

Olisi hyvä parantaa myös seuraavia asioita:

1. Toimia loistavana moraalisena esimerkkinä maailmalle

2. Rohkaista enemmän pyhien kirjoitusten tutkimiseen

3. Kristittyjen yhtenäisyys (mukaan lukien kristittyjen vainoamisen lopettaminen)

Länsieurooppalaiset kristityt yrittivät tätä tuhat vuotta; kokeilua on kutsuttu ”roomalaiskatoliseksi kirkoksi”, ja se oli keskiaikaan mennessä surkea epäonnistuminen. Sen sijaan, että se olisi vähentänyt näitä asioita, se lisäsi niitä. Yksi hyvä asia katolisen kirkon kokemuksessa on tämä: voimme oppia menneistä virheistä ja nähdä vaarat, joita liittyy siihen, että hylätään Kristuksen seuraamisen yksinkertaisuus, kuten 2. Korinttolaiskirjeen 11:2–4 opettaa.

Skeptikko saattaisi väittää (ironisesti), että koko roomalaiskatolinen kirkko oli vain juoni, jolla pyrittiin tarkoituksellisesti täyttämään 1. Timoteuksen kirjeen 4:1–5. Jätän tämän väärän syytöksen vastaamisen katolilaisille.

K: Missä Efesolaiskirjeen 2:21 mukaan todellinen kirkko löytyy?

V: Todellinen kirkko ei välttämättä ole siellä, mistä maailma sitä etsii. Niin kauan kuin joku etsii ”pelkkää ihmistä”, joka on todellisen kirkon pää, hän ei näe sitä. Todellisen kirkon päämiehenä on Jeesus Kristus, joka on kulmakivi (Ef. 2:20). Todellista kirkkoa ei ole rakennettu kivestä eikä tiilestä, vaan se on rakennettu ” isista” uskovista (1. Piet. 2:5). Siten todellinen kirkko koostuu kaikista kirkkokunnista peräisin olevista aidoista kristityistä, jotka ovat asettaneet uskonsa Jeesukseen Kristukseen. Kun puhumme todellisesta kirkosta, voimme puhua ”voittoisasta kirkosta” (eli uskovista, jotka ovat nyt taivaassa) ja ”taistelevasta kirkosta” (eli uskovista, jotka vielä taistelevat uskon puolesta maan päällä).

Valitettavasti kristityt voivat joskus keskittyä niin paljon omaan kirkkokuntaansa, että he menettävät tämän näkökohdan silmistä. Kun epäilen, että joku kristitty saattaa olla tällainen, kysyn häneltä, mihin kirkkokuntaan hän kuuluu. Kun hän vastaa ”XYZ”, sanon hänelle: ”Tiesitkö, että taivaassa ei ole XYZ:n jäseniä? Taivaassa ei ole myöskään baptisteja, vaikka minäkin käyn baptistikirkossa. Sen sijaan taivaassa on kristittyjä, jotka ovat ’XYZ:n jäseniä’, ja taivaassa on kristittyjä, jotka ovat baptisteja, mutta pääsemme taivaaseen vain Jeesuksen kautta, emme minkään organisaation kautta.”

Valhe, jonka mukaan järjestö on tärkeämpi kuin henkilökohtainen suhde Kristukseen, on yksi keino, jota mormonit ja Jehovan todistajat kaltaiset kultit käyttävät käännyttääkseen kirkossa kävijöitä väärään evankeliumiinsa.

Toisaalta en tarkoita, ettei yhdessä kokoontumisella ja järjestäytymisellä olisi merkitystä. Heprealaiskirjeen 10:25 kehottaa meitä olemaan laiminlyömättä yhteisiä kokoontumisia.

Sillä, mitä juuri sanoin, on kuitenkin joitakin seurauksia. Ihmisten teologiset näkemykset voivat olla melko sekaisin, mutta niin kauan kuin he ovat oikeassa keskeisissä asioissa (kuten 1. Korinttolaiskirje 15:1–4 varoittaa meitä) ja tuntevat Jeesuksen, kaikkien kristittyjen tulee ”siksi ottaa toisensa vastaan, niin kuin Kristus on ottanut teidät vastaan…” (Roomalaiskirje 15:7, BSB). Aidoilla kristityillä voi olla vääristyneitä näkemyksiä sapattista (Roomalaiskirje 14:5) tai ruokavaliosta (Roomalaiskirje 14:2–3). He voivat tehdä jopa vakavampia asioita, kuten suvaita keskuudessaan moraalittoman henkilön (Ilm. 2:20) tai miehen, joka asuu isänsä vaimon kanssa (1. Kor. 5:1). He voivat olla juuttuneet hyvin vakaviin ongelmiin lainalaisuuden kanssa (Gal. 3:1). Silti jopa tottelemattomat kristityt, jotka ovat Jumalan kurinpidon alaisina, ovat edelleen kristittyjä.

Mitä tulee moniin asioihin, joista kristityt ovat yhtä mieltä, klikkaa linkkiä ”A Common Christian Confession” (Yhteinen kristillinen tunnustus) osoitteessa www.Biblequery.org/Doctrine/DoctrinalStatements/ACommonChristianConfession.html, josta löydät kooste.

K: Miksi Paavali sanoi Efesolaiskirjeen 3:1:ssä olevansa Kristuksen Jeesuksen vanki eikä Rooman vanki?

V: Paavali saattoi katsoa lähellä olevia häntä vartioivia roomalaisia sotilaita ja nähdä, että hänen vankeutensa välitön syy oli Rooman pahuus. Mutta Paavali, katsomalla suurempaa kokonaisuutta, näki, että vankeutensa kestämisen perimmäinen tavoite oli meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kunnia. Kun kohtaat epämiellyttäviä olosuhteita, olipa kyse sitten vainosta tai yksinkertaisesti siitä, että kestät sen, mitä tämä langennut maailma heittää tiellesi, keskitytkö välittömään syyhyn vai asetatko perimmäiseksi tavoitteeksi Jeesuksen kunnioittamisen?

K: Miksi Paavali käytti Efesolaiskirjeen 3:3,9:ssä sanaa ”mysteeri”, kun pakanallisia mysteeriuskontoja oli olemassa?

V: Tällä ei ole mitään tekemistä mysteeriuskontojen kanssa. ”Mysteeri” voidaan tässä ymmärtää jotain erityiseksi, salaisuudeksi, joka on koettava, ei vain julkisesti kuultava. Paavali ”otti takaisin” tämän merkityksen, jota epäjumalanpalvontakultit käyttivät, ja hän käytti tätä termiä todennäköisesti tarkoituksella vastakohtana niiden opettamalle typeryydelle.

K: Mikä on Efesolaiskirjeen 3:3,9:ssä tarkoitettu mysteeri?

V: Kreikankielessä ”mysteeri” tarkoitti jotain, mitä ei ollut vielä paljastettu. Efesolaiskirjeen 3:10–11 vastaa tähän. Jeesus Kristus, joka perusti seurakunnan, oli se mysteeri, jota ei tunnettu Vanhan testamentin aikoina, kuten Kolossalaiskirjeen 1:26 toteaa. Mysteeri tarkoittaa tässä salaisuutta, jota ei ollut paljastettu ennen tätä aikaa.

K: Ef 3:4–6: Koska edellisten sukupolvien ihmiset eivät voineet kuulla Kristuksesta, voiko kukaan Vanhan testamentin aikoina pelastua?

V: Kyllä. Perustasolla meitä ei pelasta se, mitä kuulemme, uskomme tai teemme; meitä ei pelasta edes evankeliumi. Meidät pelastaa Jumala. Jumala voi pelastaa kenet tahansa, jonka Hän haluaa, mutta tiedämme, että Jumala on armollinen, mutta myös oikeudenmukainen ja pyhä.

K: Miten Paavali on Efesolaiskirjeen 3:8:ssa ”kaikista apostoleista vähäisin”?

V: Paavali esitti kaksi syytä, miksi hän ajatteli niin.

1. Hän syntyi epätavallisen myöhään (1. Kor. 15:8).

2. Vielä tärkeämpää on, että Paavali vainosi aiemmin Jumalan seurakuntaa (1. Kor. 15:9; 1. Tim. 1:13). Hän kuitenkin kulki pisimmälle kaikista: murhaajasta lähetyssaarnaajaksi.

K: Ef 3:8:ssa, koska Kristuksen rikkaudet ovat tutkimattomat, miksi Paavali haluaa meidän tietävän Kristuksen rakkauden laajuuden Ef 3:17–19:ssä?

V: Efesolaiskirjeen 3:18–20 vastaa tähän. Kristuksen rikkaudet ovat mittaamattomat, mutta meillä on iloinen (ja loputon) tehtävä kokea, kuinka suuri Jumalan rakkaus meitä kohtaan on.

Kreikkalainen sana on tässä mielenkiintoinen; se tarkoittaa kirjaimellisesti ”jälkiä jättämätön”. Emme voi jäljittää tarkalleen, miksi tai kuinka suuresti Jumala meitä rakastaa, mutta voimme nauttia siitä, että Hän rakastaa.

K: Tarkoittaako sana Efesolaiskirjeen 3:9:ssä tässä yhteydessä ”hallintoa” vai ”yhteyttä”?

V: Kreikkalaisella sanalla oikonomia, josta saamme sanamme ”talous”, on laaja merkityskirjo. Se tarkoittaa hallintoa, ja sen alkuperäinen konnotaatio viittaa vaimoon tai taloudenhoitajaan, joka hoitaa perhettä tai kotitaloutta. Se voi viitata siihen, miten asioita hoidetaan, eli taloudenhoitoon. Kirkossa sitä voi ajatella myös suhteiden hoitamisena.

K: Pitäisikö Ef 3:15:ssä lukea ”jolta jokainen perhe”, ”jolta Hänen koko perheensä” vai ”jolta kaikki isyys”?

V: Kreikan kielioppi on tässä kohdassa epätavallinen. Sana ”Hänen” ei esiinny kreikankielisessä tekstissä, joten muut käännökset ovat todennäköisesti lähempänä tämän jakeen alkuperäistä merkitystä. Kreikankielinen sana pater tarkoittaa isää, ja sana patria tarkoittaa perhettä, vaikka se voi tarkoittaa myös isyyttä. Paavali käytti tässä sanaleikkiä. Tarkempi merkitys on ”isä… perhe”, vaikka sanaleikin säilyttämiseksi jotkut kääntäjät ovat käyttäneet muotoa ”Isä… isyys”. Katso lisätietoja teoksista The Bible Knowledge Commentary: New Testament, s. 631, The Expositor’s Greek Testament, osa 3, s. 312–313, ja The Message of Ephesians, s. 133–134.

K: Mikä tarkalleen ottaen on Paavalin rukous efesolaisten uskovien puolesta Ef 3:16–19:ssä?

V: Heillä on jo Kristus sisällään. Siksi Paavali rukoilee, että Jumala antaisi heille voimaa vastustusta vastaan, että Kristus olisi heidän elämänsä keskipisteenä, että he olisivat juurtuneet rakkauteen ja että he ymmärtäisivät Jumalan rakkauden äärettömyyden.

Efesolaiskirjeen 3:16:ssa BSB-käännöksessä lukee ”Hänen kirkkautensa rikkaudesta” (BSB), mutta kreikkalainen prepositio tarkoittaa tässä kirjaimellisemmin ”mukaan”. Paavali ei pyytänyt Jumalaa vain vahvistamaan heitä Hänen rikkaudestaan, niin kuin rikas mies voisi lahjoittaa muutaman dollarin varakkaalta pankkitililtään. Paavali pyytää pikemminkin Jumalaa vahvistamaan heitä ”Hänen rikkautensa mukaan”, niin kuin rikas mies saattaisi antaa suhteessa siihen, mitä hänellä on. Heidän pelastuksensa tapahtui hetkessä, mutta heidän pyhittymisensä on asteittaista.

Oletko jo lopettanut kasvamisen Kristuksessa? – Toivon vilpittömästi, että ymmärrät oikean vastauksen olevan ”ei” ja että olet edelleen kasvamassa.

K: Mitkä ovat Efesolaiskirjeen 3:18 mukaan Kristuksen rakkauden leveys, pituus, syvyys ja korkeus?

V: Mitkä ovat Kristuksen rakkauden rajat, jos sellaisia ylipäätään on? Ehkä Paavali saattoi ajatella seuraavaa. Leveys tarkoittaa ihmisiä kaikkialla maailmassa. Pituus eli kesto on ikuinen, ikuisuudesta ikuisuuteen. Syvyys ei koske vain eläviä, vaan myös kuolleita. Korkeus ulottuu taivaaseen.

Jumala ei ole lainkaan niukka siinä, mitä Hän antaa, mutta joskus me uskovina olemme niukkoja siinä, mitä haluamme vastaanottaa.

K: Mitä kolme erilaista kreikkalaista sanaa, jotka liittyvät voimaan, tarkoittavat tässä Efesolaiskirjeen 3:19:ssä?

V: Ne korostavat Jumalan voiman eri puolia.

Voima (dynameos), josta saamme sanat ”dynaaminen” ja ”dynamiitti”, korostaa Jumalan energistä toimintaa. Se voisi olla myös ”dynaaminen, elävä voima”.

Vahvistuminen (krataiothenai, sanasta kratos) tarkoittaa rohkaistumista tai voimaa, joka meille annetaan, jotta olemme vahvoja voittamaan vastustuksen.

Ymmärtäminen (exischysete, sanasta ischys) voi tarkoittaa voimaa tarttua, pitää kiinni, havaita tai ymmärtää. Toisin sanoen, tiedon voimaa.

K: Miten voimme Efesolaiskirjeen 3:19 mukaan saada osaksemme Jumalan ”täyteyden”?

V: Kyse ei ole siitä, mistä olemme täynnä, vaan pikemminkin siitä, kenestä olemme täynnä. Se ei tarkoita, että voisimme käsittää äärettömyyden, vaan että voimme ymmärtää, että Pyhä Henki itse on sisällämme antamassa voimaa elämällemme. Kreikkalainen sana ”eis” viittaa tässä tavoitteeseen, kuten Jumalan täyteyden ymmärtämiseen, ei siihen, että me sisältäisimme kaiken Jumalan äärettömän täyteyden.

K: Miten Efesolaiskirjeen 3:20:n mukaan Jumalan valtava voima voi tulla esiin pienien kristittyjen kautta?

V: Kuten Tony Evans sanoo, paloposti voi syökätä valtavia määriä vettä. Se ei johdu siitä, että palopostissa on 3–5 gallonaa vettä, vaan siitä, mikä virtaa palopostin läpi. Samalla tavalla kyse ei ole siitä, että meillä itsellämme olisi niin suuri voima, vaan siitä, että Jumalan voima virtaa meidän kauttamme.

Paavalin rukous on kuitenkin edelleen valtava pyyntö: että Jumalan koko voima virtaisi meidän kauttamme.

K: Mitä ”elää arvokkaasti” tarkoittaa Ef 4:1:ssä?

V: Kreikankielinen sana ”arvoinen” (axios) tarkoittaa tässä ”tasa-arvoista/tasapainottavaa painoa” tai ”vaakan toisen puolen nostamista” pikemminkin kuin ansioita. Verbi on tässä peripateo, joka kirjaimellisesti tarkoittaa ”kävellä” tai australialaisessa slangissa ”walkabout”. Joten elämäsi ”kävelemisen” tulisi olla yhtä painava kuin se, mitä sanot itsestäsi, kun kutsut itseäsi kristityksi.

K: Mitkä ovat Efesolaiskirjeen 4:1–2:ssa mainittuja hyödyllisiä ominaisuuksia yhtenäisyyden säilyttämiseksi?

V: Vastaukseen kuuluu kolme osaa.

Kuinka voit ”kestää” yhtenäisyyttä toisen uskovan kanssa? Yhtenäisyyden ylläpitäminen jonkun kanssa, jolla on näiden ominaisuuksien vastakohta, voi olla haastavaa. Keskeinen osa on viimeinen ominaisuus, joka käännetään ilmaisulla ”kestää toisiaan” tai ”kärsivällisyys”. Kärsivällisyys tarkoittaa myös sitä, että hallitset tunteitasi sen sijaan, että tunteet hallitsisivat sinua. Muista, että Jumala on sietänyt sinua, syntisi ja sitä, että olet sanonut Hänelle niin monien vuosien ajan, ettet pysty tekemään asioita. Koska Jumala rakastaa sinua ja on sietänyt sinua, sinun pitäisi pystyä rakastamaan ja sietämään muiden uskovien puutteita.

Kuinka helppoa muiden on sietää sinua? Sinun tulisi kuitenkin pohtia, onko jonkun helppo tulla toimeen kanssasi. Onko sinulla neljä olennaista ominaisuutta, joiden ansiosta ihmiset tulevat toimeen kanssasi: nöyryys (tapeinophrosyne), lempeys (tai sävyisyys) (praotes/prautetos), kärsivällisyys (makrothymias) ja toisten sietäminen? Toisinaan voimme tunnistaa, että meillä on omia kunnianhimoja, asioita, joista olemme ylpeitä, ja ärsyttäviä piirteitä, jotka meidän on ”upotettava” noudattaaksemme näitä jakeita ja ollaksemme helpompi ihminen, jonka kanssa tulla toimeen. Jumala saattaa asettaa jonkun toisen elämään opettamaan hänelle kärsivällisyyttä, mutta toivottavasti et ole se henkilö! Kreikkalaisessa kulttuurissa nöyryyttä pidettiin paheena, joka sopi vain orjalle.

Mistä olet valmis luopumaan? Paavali, joka kertoo meille tämän, luopui paljosta (turvallisuudesta, vapaudesta, asemasta, arvostuksesta, terveydestä ja pidemmästä elämästä) voidakseen harjoittaa palvelutehtäväänsä seurakunnassa. Eräässä vaiheessa Paavali kärsi vakavasta masennuksesta (2. Kor. 1:8–10). Kuinka paljon olisit valmis luopumaan, jotta voisit paitsi työskennellä muiden kanssa, myös työskennellä muiden hyväksi ilman omaa hyötyäsi ja ilman maallista palkkiota tai kiitosta? Usein muiden kanssa työskenteleminen ei ole täysin ilmaista; se edellyttää omien kunnianhimojemme ja ylpeytemme luopumista.

K: Puhuuko Paavali Efesolaiskirjeen 4:3:ssa yhtenäisyydestä yhden organisaation sisällä, kuten roomalaiskatolilaiset, kreikkalaisortodoksit, mormonit, paikalliskirkko, International Churches of Christ ja muut opettavat?

V: Ensinnäkin jätetään huomiotta se tosiasia, että nämä ryhmät eivät voi olla yhtenäisiä keskenään. Tässä nimenomaisessa jakeessa puhutaan ”Hengen yhtenäisyydestä”, ei organisaation yhtenäisyydestä. Siinä mainitaan seitsemän asiaa, jotka ovat ”yksi”, mukaan lukien yksi ruumis, mutta ei yksi organisaatio. Siinä sanotaan myös, että meidän tulisi vaalia Hengen yhtenäisyyttä, emme yrittää luoda omaa yhtenäisyyttämme. Tämä nimenomainen jae ei siis todista mitään organisaatioista. Itse asiassa on mahdollista, että myös organisaatio voi olla epäjumala. Mitä tulee laajempaan kysymykseen siitä, onko organisatorinen yhtenäisyys toivottavaa, katso seuraava kysymys.

K: Onko Ef 4:3:n mukainen organisaation yhtenäisyys jotain, mitä uskovien tulisi toivoa?

V: Aitojen kristittyjen mielipiteet tästä asiasta eroavat toisistaan.

Ei. Jotkut protestantit sanovat, että se ei ole tärkeää tai että se on vaarallista, kun siitä tulee tärkeämpää kuin Jumalan seuraaminen totuudessa, kuten historia on valitettavasti mutta kiistattomasti osoittanut.

Kyllä. Katolilaiset, ortodoksit, paikalliskirkko ja muut protestantit sanovat, että organisatorinen yhtenäisyys on toivottavaa.

Siitä huolimatta kaikkien vakavien Raamatun tutkijoiden pitäisi pystyä olemaan yhtä mieltä seuraavista asioista:

1. Raamattu mainitsee hengen ykseyden ja Jeesuksen opetuslasten ykseyden, mutta se ei kertaakaan kehota yhtenäisyyteen niiden kanssa, jotka hylkäävät, kieltävät tai selvästi vääristävät uskoa.

2. Vaikka yksikään kristitty ei ole täydellinen, ei pyhyydessä eikä opissa, meidän on varottava susia ja erotettava itsemme harhaoppisista.

3. Yleisesti ottaen on toisinaan vaikeaa saavuttaa merkityksellistä yhtenäisyyttä ihmisten kanssa, jotka yrittävät tappaa sinut tai polttaa sinut roviolla.

4. Meidän tulisi pyrkiä poistamaan kaikki, mikä aiheuttaa eripuraa kristittyjen keskuudessa, ja hyväksyä toisemme juuri niin kuin Kristus on hyväksynyt meidät (Roomalaiskirje 15:7).

5. Yhtenäisyys, joka ei keskity Jeesukseen Kristukseen, ei ole toivottavaa yhtenäisyyttä, ja meidän tulisi välttää sitä.

K: Ef 4:4:ssä sanotaan, että on vain yksi ruumis, miksi sitten on niin monta seurakuntaa?

V: Siihen on ainakin neljä pääsyytä.

1. Aivan kuten sunnimuslimien eri koulukuntien, mahayana-buddhalaisten, vedantalaisten hindujen, bahá’í-uskonnon kahden lahkon ja muiden uskontojen välillä on pieniä eroja, myös kristityt ovat eri mieltä toissijaisista asioista. Esimerkiksi Paavali ja Barnabas olivat erimielisiä siitä, ottaisivatko he Johannes Markuksen mukaansa. Myöhemmin he kuitenkin sovittelivat erimielisyytensä (Apostolien teot 15:36–41; Kolossalaiskirje 4:10; 2. Timoteuskirje 4:11).

2. Lisäykset: Vuosien varrella monet ovat olleet kuin fariseukset Markuksen evankeliumin luvussa 7:6–8, haluten lisätä kristinuskoon omia monimutkaisia perinteitään. Yleisesti ottaen monet sanovat, että tulisi noudattaa Raamattua sekä heidän perinteitään, jotka asetetaan samalle tasolle Jumalan Sanan kanssa. Raamatullinen kristinusko tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että noudatetaan sitä, mitä Jumala sanoo Raamatussa, ja tunnustetaan ihmisten perinteet vain ihmisten luomuksiksi.

3. Kristinuskon karsiminen on ennustettu 2. Timoteuksen kirjeen 3:5:ssä, jossa sanotaan, että viimeisinä aikoina jotkut näyttävät hurskaalta, mutta kieltävät sen voiman. Useat ”liberaalit” seurakunnat karsivat pois Jumalan opetuksista väittäen, ettei Jumala voi tehdä fyysisiä ihmeitä ja ettei taivasta ja helvettiä ole, samalla kun ne edelleen teeskentelevät olevansa kristittyjä.

4. Vääristely: Kuten Apostolien teoissa 20:29–30 ennustetaan, on olemassa hengellisiä ”susia”, jotka harhauttavat opetuslapsia seuraamaan itseään ja perustamaan oman ihmisten luoman uskontonsa, samalla kun he edelleen väittävät seuraavansa Jeesusta. Monilla heistä on Raamatun lisäksi oma kirjansa. Näiden pahojen asioiden tapahtumisesta ennustettiin 1. Timoteuksen kirjeen 4:1–5, 2. Pietarin kirjeen 2:1–3 ja Juudaksen kirjeen 8–19 jakeissa.

K: Tarkoitetaanko Efesolaiskirjeen 4:5:ssä vesikastetta vai Hengen kastetta?

V: Jotkut ajattelevat, että sillä on kaksijakoinen merkitys. Mutta jos Paavali tarkoitti molempia, se ei oikeastaan olisi yksi kaste.

On kuitenkin epätodennäköistä, että se viittaisi Pyhän Hengen kasteeseen, koska tekstissä on kolme osaa, jotka viittaavat Pyhään Henkeen, Poikaan ja Isään, ja tämä kohta sijaitsee Poikaa käsittelevässä osassa.

K: Jos Efesolaiskirjeen 4:6 ja 1:23 mukaan Jumala täyttää kaiken kaikin tavoin, onko panteismi totta, eli se, että kaikki on osa Jumalaa?

V: Ei. Vaikka Psalmi 139:7–12 osoittaa, että Jumalan Henki on kaikkialla, panteismi menee pidemmälle ja väittää, että kaikki on osa palvottavaa Jumalaa, kuten ihmiset, kivet ja jopa koiran ulosteet. Esimerkiksi roskakasa ei ole Jumala, eivätkä ateistin esitteen sivut, joissa kiistetään Jumalan olemassaolo, ole Jumalaa. Meidän ei tule palvoa luotuja asioita Luojan sijasta (Roomalaiskirje 1:23,25). Pikemminkin, kuten Kolossalaiskirjeen 1:17 osoittaa, Kristus pitää kaiken koossa.

K: Miksi Paavali sanoi Efesolaiskirjeen 4:8:ssa, että Jumala ”antoi” lahjoja ihmisille, kun Psalmin 68:18:ssa sanotaan, että Jumala ”vastaanotti” lahjoja ihmisiltä?

V: Kristityillä on kaksi erilaista näkemystä.

Kopiointivirhe: ”Antaa” saattoi olla alkuperäinen muoto Psalmin 68:18:ssa. Vaikka ”vastaanottaa” esiintyy masoreettisessa tekstissä ja kreikkalaisessa Septuagintassa, ”antaa” esiintyy arameankielisissä Targumeissa ( ) ja syyriankielisessä Peshittassa. Lisäksi koko psalmi, mahdollisesti tätä yhtä jaetta lukuun ottamatta, puhuu siitä, mitä Jumala antaa muille.

Araminkielisestä targumista: Toinen näkemys on, että Paavali aloittaa raamatunlauseensa yleensä sanoilla ”On kirjoitettu”, mutta Efesolaiskirjeen 4:7–8 poikkeaa tästä käyttämällä ilmausta ”Siinä sanotaan”. Nämä vastaavat hyvin tarkasti arameankielisen psalmien targumin ja syyriankielisen Peshittan suullista perinnettä. Varhaiset rabbit sovelsivat tätä jaetta Moosekseen sanoen, että hän sai lain voidakseen antaa sen kansalle. Katso lisätietoja teoksista The Expositor’s Bible Commentary, osa 11, s. 57 ja Evangelical Commentary on the Bible, s. 1027.

Yhteenveto: Paavali ei lainannut mitään yksittäistä jaetta, vaan parafraasi koko Psalmin 68. Katso lisätietoja tästä näkemyksestä teoksesta The Bible Knowledge Commentary: New Testament, s. 634.

Joka tapauksessa Johannes Krysostomos (Homilies on Ephesians, n. 396 jKr.) toteaa, ettei tässä ole olennaista eroa. Jumala sekä antaa että ottaa vastaan asioita ihmisiltä. Pelastuksen näkeminen joko siten, että Jumala ottaa kantaakseen syyllisyytemme taakan, tai siten, että Hän antaa meille anteeksi, on yksinkertaisesti saman asian kahden puolen tarkastelua.

K: Menikö Jeesus Efesolaiskirjeen 4:9:n ja Apostolien tekojen 2:27:n mukaan kuolemansa jälkeen helvettiin vai ei?

V: Vaikka lause ”Jeesus laskeutui helvettiin” lisättiin apostoliseen uskontunnustukseen (Aquileian muoto, n. 390 jKr.), Raamattu ei nimenomaisesti sano kumpaakaan. Tässä on, mitä Raamattu sanoo.

Efesolaiskirjeen 4:9: ”laskeutui maan syvyyksiin”

Psalmissa 16:10 mainitaan ”Sheol”, joka tarkoittaa hautaa.

Apostolien teot 2:27–28, jossa siteerataan Psalmin 16:10: Jeesusta ei jätetä hautaa (Hades)

1. Pietarin kirje 3:19: Jeesus saarnasi vankilassa oleville hengille

Juutalaisen uskonnollisen ajattelun mukaan, jota toistetaan 1. Enochin kirjan 22. luvussa ja muissa kirjoituksissa, kuolleet menivät kahteen paikkaan: vanhurskaat paratiisiin ja epävanhurskaat vankilaan.

1. Pietarin kirjeen 4:6 mainitsee, että evankeliumia saarnattiin noille kuolleille. (NIV-käännöksessä lukee ”nykyisin kuolleille”, mutta sanaa ”nykyisin” ei ole kreikankielisessä tekstissä).

K: Voisiko Ef 4:9 tarkoittaa, että Jeesus tuli maan päälle sen sijaan, että olisi laskeutunut hautaa?

V: On olemassa kolme näkemystä, jotka sopivat yhteen kyseisen kohdan kontekstin kanssa.

Laskeutui maan päälle (appositionin genetiivi)

Laskeutui kuolemaan (vertailugenetiivi)

Laskeutui maan alaosiin (omistusgenetiivi)

K: Tarkoittaako Ef 4:11 kohdassa ”pastori-opettaja” yhtä roolia vai pastoreita ja opettajia kahta eri roolia?

V: Tässä luettelossa kreikkalainen sana kai erottaa pastorit ja opettajat toisistaan. Tämä kreikkalainen sana tarkoittaa ”ja/jopa”, ja tässä kohdassa se voi tarkoittaa kumpaakin, aivan kuten englannissakin. Pastorit kyllä opettavat (Titus 1:9; 1. Timoteus 3:2; 5:17), joten kyseessä on yhdistetty rooli. Todellinen kysymys onkin, tukeeko Raamattu sellaisten opettajien roolia, jotka eivät ole pastoreita. Vastaus on selkeä ”kyllä” ainakin viidestä syystä:

Stefanos todisti juutalaisille ja opetti heitä syvällisellä Raamatun tuntemuksella, vaikka Apostolien teoissa sanotaan, että hän oli vain diakonina.

a) Paavali kiitti opettaja Apollosta, vaikka Apollos ei ollut pastori.

b) Barnabas, Timoteus ja muut opettivat ja saarnasivat sanaa, vaikka he eivät olleet pastoreita.

c) Vanhimman tuli osata opettaa (1. Tim. 3:2), mikä viittaa siihen, että he opettivat jo ennen kuin heistä tuli vanhimpia.

d) Itse asiassa Kolossalaiskirjeen 3:16 kehottaa kristittyjä yleisesti opettamaan ja kehottamaan toisiaan.

K: Ef 4:11:ssä mainitaan, että nykyään on pastoreita ja opettajia. Onko nykyään myös profeettoja ja apostoleja?

V: Efesolaiskirjeen 4:11 viittaa tärkeisiin virkoihin seurakunnassa määrittelemättä, mitkä niistä ulottuvat nykypäivään ja mitkä eivät. Ei, nykyään ei ole ihmisiä, joilla olisi Uuden testamentin mukainen apostolin virka tai Vanhan testamentin mukainen profeetan virka.

K: Mikä on Efesolaiskirjeen 4:11:n mukaan ero luonnollisen lahjakkuuden ja hengellisen lahjan välillä?

V: Ensinnäkin näillä on joillakin alueilla päällekkäisyyksiä. Henkilöllä, jolla on hyvin myötätuntoinen sydän muita kohtaan, voi olla myös avustamisen hengellinen lahja. Henkilö, jolla on tiedon hengellinen lahja, voi olla älykäs ja oppinut, vaikka näin ei välttämättä tarvitsekaan olla. Älä vähättele luonnollisia kykyjä, sillä seurakunta hyötyy niistä suuresti, olipa kyse sitten julkisesta puhumisesta tai tärkeistä kulissien takaisista tehtävistä, kuten kirjanpidosta. Hengelliset lahjat ylittävät kuitenkin luonnolliset kykymme, ja Jumala on antanut jokaiselle uskovalle ainakin yhden hengellisen lahjan 1. Korinttolaiskirjeen 12:7 mukaan, vaikka onkin mahdollista, että lahjaasi ei ole lueteltu siinä. (Ei, valittaminen ja moittiminen eivät kuulu hengellisiin lahjoihin!) Joidenkin hengellisten lahjojen kohdalla muut uskovat saattavat raapia päätään ja kysyä: ”Kuinka he luonnollisesti katsoen voisivat tehdä tuon!” Jumala voi antaa jonkun puhua tietyn sanan, eikä kyseinen henkilö edes itse tiennyt sitä; hän oppii itsekin siitä, mitä hänen omasta suustaan tulee. Miten jollakin voi olla kestävyyttä jatkaa rakastamista ja huolehtimista jopa tylsyydestä, ihmisten vainosta tai hengellisestä vastustuksesta huolimatta? Joskus yksinkertainen vastaus on: luonnollisesti ajateltuna hänellä ei ole sitä. Se on Jumalan voima, joka virtaa hänen kauttaan, kuin rajaton vesimäärä pienen palopostin kautta.

K: Miten seurakunta tunnistaa Efesolaiskirjeen 4:11–13:n perusteella, kenellä on mitkä lahjat ja kenen tulisi toimia missäkin tehtävissä?

V: Yhtenäisyys ei tarkoita yhdenmukaisuutta. Kristittyinä meillä on erilaisia lahjoja, ja kiitämme Jumalaa siitä! Mutta lahjojen tunnistaminen ihmisissä saattaa olla yleinen, mutta usein huomiotta jäävä ongelma monissa nykypäivän seurakunnissa. Yksi syy voi olla puutteellinen käsitys siitä, mitä todellinen opetuslapseus on. Opetuslapseutta voidaan ajatella siten, että otetaan nuoria tai ”rikkinäisiä” kristittyjä ja kypsytetään heitä uskon tuntemuksessa ja harjoittamisessa sekä suojellaan heitä vääriltä opetuksilta, jotta heistä tulisi kypsiä kristittyjä. Tämä näkemys on totta, mutta puutteellinen. Siihen kuuluu myös se, että nuoremmat uskovat löytävät lahjansa ja Jumalan heille juuri nyt tarkoittaman erityisen tarkoituksen. Tietenkin heidän tulisi olla avoimia sille, että Jumala voi kehittää lahjoja, antaa heille myöhemmin lisää lahjoja ja muuttaa heidän palvelutehtäväänsä. Hyvä opetuslapseus sisältää siis sen, että autetaan uskovaa löytämään se palvelutehtävä, johon Jumala on hänet nyt kutsunut, ja autetaan häntä integroitumaan palvelutyöhön. Nuoremman uskovan palvelutehtävä ei välttämättä ole lainkaan samanlainen kuin opetuslapsen ohjaajan palvelutehtävä. Se on täysin hyväksyttävää; voi olla tilanne, jossa opetuslapsen ohjaajan on syytä siirtää heidät jonkun toisen hoidettavaksi.

Tiesitkö, että melkein mikä tahansa amerikkalaisen jalkapallon lukiojoukkue voi voittaa minkä tahansa ammattilaisjoukkueen, mukaan lukien vuoden 2023 Super Bowlin mestarin Kansas City Chiefsin, yhdellä ehdolla. Ammattilaisjoukkueessa hyökkäyslinjan vartijat toimivat laitahyökkääjinä, nopein potkunpalauttaja keskushyökkääjänä, vesipoika pelinrakentajana, puolustuksen takalinja linjamiehenä, valmentajat juoksupelaajina ja joukkueen maskotti potkijana ja keskimmäisenä tukimiehenä. Niinpä kirkossakin, kuten urheilussakin, on tärkeää, että ihmiset ovat niissä tehtävissä, joihin heillä on lahjoja.

Monet ihmiset ovat huolissaan siitä, mitkä ovat heidän hengelliset lahjansa, ja (toivottavasti) siitä, miten niitä käytetään kirkossa. Mutta eikö meidän pitäisi olla yhtä huolissamme siitä, että tunnemme muiden hengelliset lahjat ja autamme heitäkin tuntemaan ne sekä käyttämään niitä kirkossa? Kysymyksen ei siis pitäisi olla ”onko sinulla kristillistä palvelutehtävää?”, vaan ”mikä on sinun kristillinen palvelutehtäväsi?”.

Kuten eräs pastori vitsaili, kenenkään ei tarvitse huolehtia siitä, ettei hänellä ole työtä, sillä kirkossa on valtavasti avoimia työpaikkoja. Suurin osa niistä on kuitenkin palkattomia. Joten jokaisella kirkossa – eläkeläisillä, nuorilla ja teini-ikäisillä – pitäisi olla palvelutehtävä, ja kirkkojen tulisi tehdä enemmän, jotta jokainen jäsen voisi kantaa osansa vastuusta. Seurakunnan ei pitäisi olla kuin erään kuvaus amerikkalaisesta jalkapallopelistä: 22 ihmistä, jotka tarvitsevat kipeästi lepoa, ja 50 000 ihmistä, jotka tarvitsevat kipeästi liikuntaa! Ehkä seurakunta on sellainen, kun pastorilla on puutteellinen käsitys johtajuudesta; hän ajattelee, ettei suurimman osan jäsenistä tarvitse palvella, koska hän ja hänen pieni henkilökuntansa hoitavat kaiken.

Kun pastori tuntee itsensä uupuneeksi, yksi syy voi olla se, että hän palvelee Jumalaa väärällä tavalla. Hän yrittää tehdä liikaa yksin ja hoitaa asioita, jotka jäsenten pitäisi tehdä. Esimerkiksi eräänä päivänä pastori sai hätääntyneen puhelun eräältä seurakunnan jäseneltä. Jäsen kertoi, että hän oli puhunut naapurilleen Kristuksesta monta kertaa, ja naapuri oli lopulta päättänyt, että hän on valmis ottamaan Kristuksen vastaan. Voisiko pastori siis tulla heti paikalle ja rukoilla hänen kanssaan? Pastori sanoi tulevansa heti ja lopetti puhelun. Sitten Pyhä Henki herätti pastorissa syyllisyyden tunteen, ja pastori soitti takaisin. Pastori sanoi miehelle: ”En tule. Sinun pitäisi johdattaa hänet Kristuksen luo.”

K: Mikä on Efesolaiskirjeen 4:14–15 jakeissa ero ”vauvan” ja kypsän kristityn välillä?

V: Vaikka vauva osaa tehdä monia asioita, hänellä ei ole viisautta eikä fyysistä kykyä välttää vaaroja ja pysyä poissa pistorasioista, kuumista uuneista, liikenteestä ja muista vaarallisista asioista. Joillakin kristityillä, mukaan lukien myös joillakin ei-niin-nuorilla, ei ole aavistustakaan siitä, kuinka tärkeää on pysyä erossa harhaoppeista tai muutoin vääristä opetuksista, synnistä sekä ystävyyssuhteista ja yhteisöistä, jotka vetävät heidät pois Jumalasta. Vaikka kristitty ymmärtäisikin tämän, hänelle on opetettava, miten tunnistaa ne opetukset ja tilanteet, joista hänen tulisi pysyä erossa. Raamatussa meitä kehotetaan vastustamaan paholaista (Jaak. 4:7; 1. Piet. 5:9), mutta meitä kehotetaan myös pakenemaan erilaisia kiusauksia (1. Kor. 6:18; 1. Kor. 10:14; 2. Tim. 2:22), ja että Jumala voi antaa meille voimaa vastustaa kiusausta silloin, kun emme itse siihen kykene (1. Kor. 10:13).

K: Mikä on Efesolaiskirjeen 4:15:ssä ero ”totuuden puhumisen”, ”rakkaudessa puhumisen” ja ”totuuden puhumisen rakkaudessa” välillä?

V: Totuuden puhuminen voi olla kovaa, ilman yritystä tavoittaa kuulijaa. Tavallaan ei ole niinkään tärkeää, mitä sanot, vaan se, mitä he kuulevat. Rakkaudessa puhuminen voi tarkoittaa sitä, että sanotaan se, mikä tunteellisesti tuntuu parhaalta, mutta se voi tarkoittaa myös epämiellyttävien totuuksien jättämistä pois, vaikka ne olisivatkin heille tarpeellisia. Totuuden puhuminen rakkaudessa tarkoittaa, että kerrotaan henkilölle kaikki, mitä hänen on tarpeen tietää, vaikkakin ehkä oikeaan aikaan. Mutta se tehdään tavalla, joka osoittaa, että välität.

Yleisesti ottaen totuuden puhuminen rakkaudessa voi olla vaikeampaa: se tarkoittaa sen välittämistä, mitä toisen on kuultava (olipa se miellyttävää tai epämiellyttävää), oikealla tavalla. Sinun on kiinnitettävä huomiota sekä äänensävyysi että sanoihisi. On myös parempi tietää, missä tilanteessa toinen on, ennen kuin korjaat tai nuhtelet häntä.

K: Miten me kaikki olemme Efesolaiskirjeen 4:16 mukaan kuin kasvavat nivelet ja nivelsiteet?

V: Vastauksessa on kaksi kohtaa.

Meillä kaikilla on tärkeä rooli Jumalan seurakunnassa, vaikka roolilla ei olisikaan nimeä ja se saattaisi vaikuttaa vähäiseltä. Ihmiskehossa ranteet eivät ehkä näytä tärkeiltä, mutta ilman ranneosaa käsi on irrallaan. Mistä nivelestä kehossasi olisit valmis luopumaan? – Luultavasti mistään. Meidän ei pitäisi tyytyä siihen, että joudumme tulemaan toimeen ilman jotain seurakunnassakaan. Jos joukko ihmisiä ei tee mitään Jumalan puolesta ja joukko seurakunnan tarpeita jää täyttämättä, näyttää siltä, että on olemassa kaksi ongelmaa. Mutta ehkä nämä kaksi ongelmaa voivat ratkaista toisensa.

Kaikki osat saavat käskynsä päältä. Olipa palvelutyösi osa paikallista seurakuntaa tai ei, meidän on otettava käskymme Jeesukselta Kristukselta, ruumiin päältä. Jos luulet saavuttavasi enemmän ottamalla eettisiä oikoteitä tai yleisesti ottaen tekemällä asioita, joit , tiedät Jumalan vastustavan, et todellisuudessa toimi ruumiin osana; et ole valmis alistumaan pään, Jeesuksen Kristuksen, ohjaukseen. Meillä on termi soluille, jotka kasvavat terveellisesti mutta kieltäytyvät ottamasta käskyjä päältä – kutsumme niitä syöväksi.

K: Miten Efesolaiskirjeen 4:17:ssä ja Roomalaiskirjeen 1:21:ssä mainitut ihmiset voivat vaeltaa ajattelunsa turhuudessa?

V: Tässä käytetty sana turhuudelle, mataioteti, esiintyy Uudessa testamentissa vain tässä kohdassa sekä Roomalaiskirjeen 1:21:ssä, 8:20:ssä (luomakunnasta) ja 2. Pietarin kirjeen 2:18:ssa (sanoista). Se tarkoittaa hyödytöntä, turhaa, arvotonta, vaikka sitä käytetään toisinaan viittaamaan myös epäjumalanpalvontaan, joka on myös näitä asioita.

Kuvittele ajattelevasi, eläväsi, suunnittelevasi ja etsiväsi jotain, joka on täysin tyhjää, arvotonta ja lopulta tarkoituksetonta. Sitä ei ole vaikea kuvitella; koiperhonen tekee niin, kun se kiertelee liekin ympärillä. Kun ihminen haluaa ja suunnittelee syntiä, joka voi vahingoittaa häntä, hän ei oikeastaan eroa paljoakaan tuosta koiperhosesta.

Kuvittele henkilöä, joka on vankilassa monien vuosien ajan sen jälkeen, kun hän on tehnyt rikoksen, jonka hän oli suunnitellut olevan täydellinen rikos. Langenneella ihmiskunnalla ei ole vain syntistä tahtoa ja pimentyneitä haluja, vaan myös pimentynyt äly. ”Mielensä turhuus” Kuningas Jaakon raamatunkäännöksessä on myös hyvä termi, koska se korostaa samanaikaisesti sekä heidän ajattelunsa turhuutta että heidän ylpeitä tunteitaan ajattelunsa tärkeydestä.

K: Ef 4:17:n mukaan millä tavoin luulet Jumalan sanovan joillekin kristityille, aivan kuten epäuskoisillekin, että he ovat keskittyneet liikaa asioihin, joilla ei ole merkitystä?

V: Jos pidät päiväkirjaa (tai vielä parempi, aloita sellaisen pitäminen), laske yhteen seuraavat ajanjaksojen pituudet kuukauden aikana.

a. Aika, jonka käytät rukoilemiseen, Jumalasta ja Hänen sanastaan ajattelemiseen sekä Jumalan sanan opiskeluun.

b. Aika, jonka olet viettänyt internetissä selailemalla sekä uutisten kuuntelemiseen ja lukemiseen.

c. Urheilun katseluun käytetty aika.

d. Aika, jonka olet käyttänyt miettimään suosikkiharrastustasi.

e. Aika, jonka olet käyttänyt työn miettimiseen työajan ulkopuolella.

f. Aika, jonka käytät talouden ja sijoitusten, mukaan lukien kiinteistöt, pohtimiseen.

Mikä näistä tuntuu paljon tärkeämmältä kuin muut, kun pääset taivaaseen?

g. Laske samalla myös aika, jonka olet viettänyt perheen ja ystävien kanssa. Toivottavasti se ei ole kovin paljon vähemmän kuin muut. Olisi todella surullista, jos sanoisit, että käytetyn ajan perusteella läheisin henkilökohtainen suhteesi on ilmeisesti YouTubeen!

Joissakin osissa maata ihmiset ovat mielestäni tilastojen osoittamaa päinvastaisemmin hyvin uskonnollisia – heidän uskontonsa on heidän urheilujoukkueensa!

K: Pitäisikö Efesolaiskirjeen 4:18:ssa lukea ”sokeus” vai ”kovasydämisyys”?

V: Kreikkalainen sana porosis voi viitata marmoriin tai kalkkeutuneeseen niveleen. Englannin kielessä sanamme osteoporosis on peräisin siitä. Sitä voisi ajatella ”kivettyneenä”. Eräs kristillinen kommentaattori, Armitage Robinson, kuitenkin väittää, että koska se ei tarkoita, että henkilö olisi tahallaan päättänyt kovettua, kyse on pikemminkin aistien tylsistymisestä, joten hän sanoo, että ”sokeus” on parempi käännös. Mutta ”kovettunut” sopii kreikkaan paremmin, kunhan ymmärretään, ettei kyse ole äkillisestä, tahallisesta kovettumisesta, vaan asteittaisesta havainnointikyvyn ja muutoskyvyn menetyksestä.

K: Mitä tarkoittaa Ef 4:19:ssä ilmaisu ”kaikenlaisen saastaisuuden harjoittaminen” (BSB)?

V: Tämä voi tarkoittaa kaikenlaisten paheiden hyödyntämistä liiketoiminnassa tai taloudellisen hyödyn saamista niistä.

K: Mitä Paavali sanoo Efesolaiskirjeen 4:25–5:2:ssa näistä kahdeksasta pahasta?

V: Jokainen niistä asetetaan vastakkain sitä vastustavan hyveen kanssa. Osa näistä on sydämen asenteita, osa tekoja ja osa tapoja. Pyhän Hengen voimalla meidän on puhdistettava nuo sydämen asenteet, lopetettava nuo pahat teot ja katkaistava nuo huonot tavat. Ongelmana on kuitenkin se, että asiat taipuvat palaamaan. Korvaa nuo huonot asenteet hyvillä, nuo pahat teot hyvillä ja huonot tavat hyvillä tavoilla.

K: Onko Efesolaiskirjeen 4:26 mukaan synti suuttua, kun Jeesus ja Paavali suuttuivat?

V: Monissa tapauksissa suuttuminen ei ole synti. Efesolaiskirjeen 4:26 osoittaa kuitenkin, että on syntiä, jos pysymme vihaisina ja kannamme kaunaa. Jos aurinko laskee vihasi päälle, olet ollut vihainen liian kauan.

K: Onko Efesolaiskirjeen 4:26 mukaan synti pysyä vihaisena? Jumala näyttää pysyvän vihaisena tulijärvessä oleville ihmisille ja demoneille.

V: Vastauksessa on otettava huomioon kolme seikkaa.

1. Meidän ei tule pysyä vihaisina, olla kateellisia, ottaa vastaan palvontaa tai tulla kutsutuiksi Jumalaksi, mutta Jumalaa ei pakoteta tekemään sitä, mitä Hän käskee palvelijoilleen.

2. Jumala on ääretön, ja Hän voi tuntea erilaisia asioita samanaikaisesti. Hän voi olla vihainen yhdelle jumalattomalle henkilölle ja samanaikaisesti iloita yhdestä lapsestaan. Hän voi tehdä näitä asioita samanaikaisesti, koska Hän on Jumala.

3. Raamattu ei kerro, pysyykö Jumala ikuisesti vihaisena. Ehkä Jumala lopulta ei välitä lainkaan niistä, jotka päättävät elää ilman Häntä.

K: Mikä on Efesolaiskirjeen 4:26–27:n mukaan ero vihastumisen ja syntiä tekemisen välillä verrattuna vihastumiseen ilman syntiä?

V: Viha muuttuu synniksi, kun kannat kaunaa, kieltäydyt antamasta anteeksi, haluat kostaa, menetät tunteidesi hallinnan tai suutut jostakin, mistä sinun ei pitäisi suuttua. Jeesus, Paavali ja Mooses suuttuivat toisinaan Jumalan asioista.

Kristillinen viha ei ole vain jotain, mitä sattuu ja josta meidän pitäisi pyytää anteeksi. Pikemminkin John R.W. Stott sanoo, että seurakunnan ongelmana ei ole se, että kristillistä vihaa olisi liikaa, vaan pikemminkin se, että sitä on liian vähän. Kun ihmishenkiä tuhotaan ja viedään pois, emmekä ole siitä vihaisia, mitä se kertoo rakkaudestamme muita ihmisiä kohtaan?

K: Miksi Efesolaiskirjeen 4:28:n mukaan kristityt tekevät työtä, jossa he eivät tee käsillä työtä?

V: Tämä ilmaisu tarkoittaa rehellistä elantoa. Tavallisten rikosten lisäksi monet tuohon aikaan keräsivät huomattavia omaisuuksia lahjonnan sekä korruptoituneiden poliittisten ja liiketoiminnallisten käytäntöjen avulla, jotka olivat usein laillisia, mutta eivät oikeita. (Ehkä nuo ajat eivät olleetkaan niin erilaisia kuin omamme.) Kuitenkin, kuten Jeesus rakasti veronkerääjää nimeltä Matteus, Jeesus haluaa, että nykypäivän korruptoituneet ihmiset katuvat syntejään, tulevat Jeesuksen luo ja korvaavat uhreilleen aiheuttamansa vahingot.

K: Mitä tarkoitetaan Efesolaiskirjeen 4:29 kohdassa ”pahat sanat”?

V: Sana ”paha” ei tässä ole tyypillinen pahuuden sana. Kreikaksi se on sapros, jota käytetään mädistä hedelmistä tai mädistä kasveista. Mädäntynyt, turmeltunut, pilaantunut tai paha ovat kaikki hyviä käännöksiä tässä esitetylle ajatukselle.

K: Miksi on tärkeää, etteivät kristityt kiroile (Ef 4:29)?

V: Yksinkertaisesti siksi, että Raamattu kieltää sen. Jaakobin kirjeen 3:10–12 mukaan kiroilun ei pitäisi tulla samasta suusta kuin Jumalan ylistys. Vaikka on totta, että Pietari kirosi kieltäessään Kristuksen, hän itki sen jälkeen ja katui syntiään.

K: Mitä Paavali asettaa vastakkain näissä kahdessa jakeessa (Ef 4:31–32)?

V: Katkeruus, viha ja raivo ovat tunnetiloja, joista virtaa pahaa puhetta. Ilkeys on yleistermi kaikelle tälle. Viha (thymos) ja raivo (orge) ovat samankaltaisia, mutta molemmat mainitaan erillisinä synteinä. Viha on räjähtävä kiivastuminen, kun taas raivo voi olla kytevää, kostonhimoista vihaa. Vihan voi ajatella magmana, joka kertyy tulivuoreen ja tihkuu ulos, kun taas raivo on enemmänkin tulivuorenpurkaus.

K: Missä määrin meidän tulisi olla vain jäljittelijöitä (Ef 5:1)?

V: Oletko jäljittelijä, joka yrittää vain tehdä sitä, mitä toinen on tehnyt? – Toivon niin. Kuten lapsi jäljittelee vanhempiaan, meidän tulisi jäljitellä Jumalaa (Ef 5:1). Lapsen tulisi pyrkiä säilyttämään vanhempiensa kunnia. Olemme myös Kristuksen jäljittelijöitä (Joh. 15:12; 1. Joh. 3:16), hyvyyden jäljittelijöitä (3. Joh. 11), johtajiemme jäljittelijöitä (Hepr. 13:7) ja Paavalin jäljittelijöitä (1. Kor. 4:16; 11:1; Fil. 3:17; 4:9; 1. Tessalonikalaiskirje 1:6; 2. Tessalonikalaiskirje 3:7,9). Toisaalta voimme hyvällä tavalla toimia omasta aloitteestamme, tahdostamme tai suostumuksestamme, kuten 2. Korinttolaiskirje 8:17 ja 9:7 osoittavat.

Sivuhuomautuksena voidaan mainita, että jotkut väittävät, että koska Jumala on niin suuri ja ääretön ja ihmiset niin pieniä, emme voi tietää Jumalasta käytännössä mitään. Mutta jos tämän ajatuksen viedään liian pitkälle, se antaisi meille tekosyyn olla noudattamatta tätä jaetta kieltämällä, että meillä olisi kykyä siihen. Emme voi tietää kaikkea Jumalasta; mutta Kaikkivaltias ja kaikkitietävä Jumala on päättänyt ja kykenee näyttämään meille niin paljon itsestään, että voimme olla Jumalan jäljittelijöitä.

K: Mitä Efesolaiskirjeen 5:2:ssa tarkoitetaan ”rakkaudessa vaeltamisella”, ja mitä vaihtoehtoja rakkaudessa vaeltamiselle on?

V: Monilla ihmisillä ei ole aavistustakaan siitä, mitä rakkaudessa vaeltaminen on, koska he ovat niin kaukana sen toteuttamisesta. Kun elät elämääsi – olitpa sitten kävelemässä, ajamassa autoa tai tekemässä mitä tahansa – mikä on se tärkein asia, jota ajattelet? Onko se se, miten ansaita enemmän rahaa, miten saada enemmän nautintoa tai miten saavuttaa jokin tavoite? Toivon, ettei ensisijainen ajatuksesi ole mikään edellä mainituista. On toki hyväksyttävää miettiä näitä asioita jonkin verran, mutta ensisijaisen, ”vakiintuneen” ajatuksesi tulisi olla se, kuinka voit rakastaa ja siunata muita sekä rakastava suhteesi Jumalaan. Liian usein yritämme elää kulttuuristen vaatimusten mukaisesti. Kristittyinä emme sovi täysin kulttuuriin, emmekä meidän pitäisi yrittääkään.

Paavali antaa meille hyvän vinkin siitä, miten voimme keskittyä tähän. Aivan kuten Kristus tuli ensisijaisesti olemaan uhri ja uhraus meidän puolestamme, meidän tulisi pitää elämäämme uhrina ja uhrauksena Jumalalle. Sen sijaan, että kysyisit, kuinka paljon rahaa ansaitset tai kuinka paljon hauskaa sinulla on, kysy, kuinka mieluinen uhrauksesi (eli elämäsi) on Jumalalle.

Kristittyinä olemme toisinaan niin kiinni muissa asioissa, että vaikka olemmekin pelastettuja, emme vaella rakkaudessa. Ilmestyskirjan 2:4:ssä Jeesus kehottaa Efesoksen seurakuntaa (ja epäsuorasti meitä) olemaan hylkäämättä ensimmäistä rakkauttamme. Apostoli Johannes sanoo 1. Johanneksen kirjeen 2:5–6:ssa, että Jumalan rakkaus on täydellistyttävä meissä, ja siksi meidän tulisi vaeltaa niin kuin Jeesus vaelsi. Tässä Paavali korostaa myös, kuinka tärkeää meille on paitsi uskoa kristittyinä, myös vaeltaa rakkaudessa.

K: Mitä Efesolaiskirjeen 5:3:ssa tarkoittaa ilmaisu ”ei edes häivähdystäkään seksuaalista moraalittomuutta” (BSB)?

V: Tietenkin se kattaa seksuaalisen moraalittomuuden, mutta erityisesti sinun ei pidä joutua tilanteeseen tai ystävyyssuhteeseen, jossa saattaisit vaikuttaa moraalittomalta. Tämä voi viitata myös säädyttömiin vitseihin ja vaatetukseen. Kun voisit sanoa jotain hauskaa, mutta hieman sopimatonta, Jumala haluaa, ettet ole hauska. 1. Tessalonikalaiskirjeen 5:22 kehottaa myös välttämään pahan ulkonäköä tai muotoa.

K: Pitäisikö Efesolaiskirjeen 5:7:ssä tämän kreikkalaisen sanan merkitys olla ”seurustella” vai ”osallistua”?

V: Efesolaiskirjeen 5:7:ssä oleva kreikkalainen sana summetochoi ei tarkoita, ettet saisi koskaan olla heidän seurassaan. Se tarkoittaa, että älä osallistu, ole mukana tai ota osaa siihen, mitä he tekevät. Entä sitten sijoittaminen yritykseen, joka edistää moraalittomia tai muuten syntisiä asioita? Vaikka et itse tekisikään noita asioita, on väärin, että hyödyt siitä, kun he menestyvät toiminnassaan.

K: Miten kristityt voivat Efesolaiskirjeen 5:11:n mukaan olla syntisessä yhteydessä hedelmättömiin pimeyden tekoihin?

V: Jos osallistut suoraan pimeyden tekoihin, se on tietysti pahaa. Jos kuitenkin mahdollistat, tuet tai hyödyt pimeyden hedelmättömistä teoista, sinun on lopetettava myös se. Yksi ryhmä, joka on vaivannut joitakin seurakuntia, etenkin joitakin konservatiivisia seurakuntia, kuin loinen, on vapaamuurarius. Alemmilla tasoilla se näyttää pelkältä hyväntekeväisyystyötä tekevältä yhteiskunnalliselta järjestöltä. Mutta ylemmillä tasoilla, kun he palvovat olentoa nimeltä Baphomet ja väittävät, että monet suurista uskonnoista palvovat samaa jumalaa, he ovat kristillisyyden kanssa ristiriidassa oleva uskonnollinen järjestö. Kun olin lukiossa, en tiennyt tästä mitään. Minut kutsuttiin liittymään DeMolayhin, joka on pohjimmiltaan lukiolaispojille tarkoitettu vapaamuurarijärjestö. Mutta ennen sinne menemistä sain selville, että mustia poikia ei sallittu sinne. Pidin sitä hyvin outona, enkä halunnut käydä tai liittyä sellaiseen järjestöön. Mutta vapaamuurareista riippumatta: jos jokin järjestö sulkee ihmisiä pois ihonvärin tai etnisen taustan vuoksi, kristittynä sinulla ei ole mitään syytä liittyä siihen tai tukea sitä. Joten jos seurakuntasi haluaa olla avoin yhteisölle ja paikallinen vapaamuurarien osasto haluaa kokoontua siellä, seurakunnan ei pitäisi sallia sitä.

Jotkut yrittävät yhdistää kristinuskoa ei-kristillisiin asioihin. Esimerkiksi vapautuksen teologian johtaja Camilo Torres Restrepo sanoi: ”Jos Jeesus eläisi tänään, Hän olisi sissisotilas.”

Negatiivisessa mielessä jotkut ei-kristityt ovat päättäneet, etteivät he sijoita mihinkään yritykseen, joka ei tue heidän sosiaalista agendaansa. Blackstone-konserni perustettiin vuonna 1985 vaihtoehtoisena sijoitusyhtiönä. Sivustolla finance.yahoo.com sen markkina-arvo oli 30. syyskuuta 2023 130 miljardia dollaria. Se on sijoittunut maailman 175. suurimmaksi yritykseksi. Monet yritykset ovat innokkaita tukemaan tiettyä kristinuskoa vastustavaa sosiaalista agendaa, ei siksi, että Yhdysvallat pakottaisi niitä siihen, vaan pikemminkin siksi, että Blackstone ja muut saattaisivat vetää sijoituksensa pois, jos ne eivät tekisi niin.

K: Missä määrin meitä kehotetaan Efesolaiskirjeen 5:11 mukaan paljastamaan hedelmättömät pimeyden teot sen sijaan, että vain vaikenisimme niistä?

V: Ensinnäkin on ymmärrettävä, että emme tule olemaan suosittuja, kun paljastamme pimeyden tekoja, ja saatamme joutua vainon kohteeksi. Meidän tulisi kuitenkin paljastaa pimeyden teot silloin, kun ne voivat houkutella muita tai kun ihmiset väittävät niiden olevan moraalisesti hyväksyttäviä. Meidän tulisi varoittaa muita uskovia sekaantumasta niihin. On tilanteita, joissa pelkkä hiljaisuus on synti.

Marxin mukaan uskonto tässä riistämisen maailmassa on ahdistuksen ilmaus ja samalla myös protestia todellista ahdistusta vastaan. Toisin sanoen uskonto säilyy olemassa sortavien yhteiskunnallisten olosuhteiden vuoksi. Kun nämä sortavat ja riistävät olosuhteet tuhotaan, uskonnosta tulee tarpeeton. Samalla Marx näki uskonnon työväenluokan protestina heidän huonoja taloudellisia olosuhteitaan ja vieraantumistaan vastaan. Katso Raines, John. 2002. ”Johdanto”. Marx on Religion (Marx, Karl). Philadelphia: Temple University Press. s. 5–6.

K: Koska Efesolaiskirjeen 5:11 mukaan kristittyjen ei pitäisi olla missään tekemisissä pimeyden tekojen kanssa, pitäisikö kristittyjen asianajajien puolustaa asiakkaita, joiden he tietävät olevan syyllisiä?

V: Yleisesti ottaen rikosasianajajana toimiminen on vaikea tapa ansaita elantonsa, jos ei koskaan valehtele, vääristele totuutta, rohkaise asiakkaitaan olemaan valehtelematta eikä suostu puolustamaan asiakkaita, joiden tiedetään valehtelevan. Juuri näin kristityn tulisi toimia ollakseen rikosasianajaja.

Kuten teoksessa *Now That’s a Good Question* (s. 525–527) kuitenkin todetaan, jopa syyllisyytensä myöntävät henkilöt tarvitsevat oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja voivat vaatia lievempää rangaistusta. Kaikkien kristittyjen tulisi kuitenkin olla yhtä mieltä siitä, että valehteleminen ja vihjailu jonkun syyttömyydestä, vaikka on kohtuullisen varma tämän syyllisyydestä, on jotain, mitä kenenkään kristityn ei tulisi tehdä.

K: Mistä asioista meidän ei pitäisi edes puhua Ef 5:12:n mukaan?

V: On hyvä mainita, että jotain tehdään yleisellä tasolla ja että se on väärin. Meidän tulisi kuitenkin välttää ”GSD:tä” (Gross Sin Detail, eli törkeän synnin yksityiskohdat), eli sitä, että mainitsemme synnin tavalla, joka voi olla houkutteleva jollekin, joka on altis kyseiselle synnille. Emme myöskään saisi antaa ”hyviä neuvoja” siitä, miten pääsee synnistä kuin koira veräjästä. Kuulin esimerkiksi joltakulta tavan huijata yritystä täysin huomaamatta. Haluatko kuulla, mikä se on? – Valitan, olen päättänyt, etten kerro siitä kenellekään.

K: Missä Efesolaiskirjeen 5:14:ssä mainittu jae on aiemmin sanottu?

V: Näitä tarkalleen samoja sanoja ei ole sanottu Vanhassa testamentissa, vaikka osat niistä muistuttavat Jesaja 60:1 ja 26:19. Meillä ei ole kirjattuna, missä tämä on aiemmin sanottu. Tämä runollinen jae voi olla peräisin profetiasta, Jeesuksen sanonnasta, jota ei ole kirjattu evankeliumeihin, tai varhaiskristillisestä ylistyslaulusta. Paavali oletti, että hänen välittömät lukijansa tunnistaisivat sen.

K: Miten Efesolaiskirjeen 5:16:ssa päivät ovat pahoja?

V: Paavali ei viittaa päivänvaloon, vaan sanoo, että ajat ovat pahat. Jos ajattelet yhteiskuntaa merenä, siinä on ”alavirta”, joka vetää sinut pohjaan, jos et ole varovainen. Uhrit pakanajumalille, moraalittomuus, lahjonta ja korruptio sekä toisten hyväksikäyttö eivät olleet vain yleisiä käytäntöjä, vaan niitä pidettiin yhteiskunnallisesti hyväksyttävinä ja täysin normaaleina.

Kristitty kirjailija Hieronymus (393 jKr.) kertoo, että muiden ihmisten mukaan roomalaisella amiraalilla Duiliuksella oli paha hengitys. Hän moitti vaimoaan Billiaa siitä, ettei tämä ollut koskaan kertonut asiasta hänelle. Vaimo vastasi, ettei ollut kertonut, koska luuli, että kaikilla miehillä oli paha hengitys. Amiraali oli tästä hyvin tyytyväinen, sillä vaimo oli tahattomasti osoittanut olleensa hänelle aina uskollinen. Roomalaiset pitivät häntä esimerkkinä suuresta siveydestä. Kuvittele eläväsi yhteiskunnassa, jossa yksi nainen todella erottui muista juuri tuosta syystä. Teos *Against Jovinianus*, kirja 1, luku 46, s. 382

Nykyään virta on ehkä hieman muuttunut, mutta se on edelleen olemassa. Me, puolisomme ja lapsemme voimme liian helposti joutua sen vietäväksi, jos emme tietoisesti elä vastakulttuurisesti.

K: Mitä tapoja tai muita asioita voimme Efesolaiskirjeen 5:16 mukaisesti ottaa käyttöön, jotta voisimme hyödyntää aikamme parhaalla mahdollisella tavalla?

V: Ennen kuin teemme mitään, meidän on ensin ymmärrettävä, kuinka kallisarvoinen lahja meille on annettu, nimittäin ”aika”. Tee tilaa asioille, joihin haluat käyttää enemmän aikaa, lopettamalla muut asiat, jotka ovat huonompaa ajankäyttöä.

Kuten John R. W. Stott sanoo teoksessaan The Message of Ephesians, s. 201–203: ”Jonathan Edwards kirjoitti ennen 20-vuotissyntymäpäiväänsä teoksessaan Resolutions: ’Päätös: En koskaan tuhlaa hetkeäkään, vaan hyödynnän sen mahdollisimman tuottavalla tavalla.’”

K: Efesolaiskirjeen 5:17:ssä Paavali puhuu uskoville, joten miten jotkut aidot uskovat voivat olla epäviisaita?

V: Tässä käytetty kreikkalainen sana aphrones tarkoittaa järjetöntä, ja Efesolaiskirjeen 5:15:ssä viisautta vailla olevia kuvaava sana asophoi voi tarkoittaa typerää. Ne ovat hieman erilaisia, vaikka niillä onkin yhtymäkohtia. Järjetön tarkoittaa pohjimmiltaan, että olet tietämätön, ilman minkäänlaista käsitystä ympäristöstäsi tai siitä, mitä sinua odottaa. ”Hölmö” voi tarkoittaa sitä, tai sitten sitä, että luulet näkeväsi selvästi, mitä on tulossa, mutta olet täysin väärässä. On pienen lapsen hölmöyttä, on opittua hölmöyttä ja on hölmöyttä, joka syntyy vain toistuvan harjoittelun kautta.

Uskovien, ei vain ihmisten yleensä, on pysyttävä lähellä Jumalaa, Hänen sanassaan, jotta he eivät joutuisi typeryyteen.

K: Ef 5:18:ssa on kaksi käskyä, ei vain yksi, joten miten toinen käsky liittyy ensimmäiseen?

V: Ensimmäinen käsky on kielto: älkää juopuko. Toinen, myönteinen käsky, korvaa sen ajan, jonka vietätte juopumisen parissa.

Miksi ihmiset juovat itsensä humalaan? Syitä voi olla monia, ja se, miksi joku lähtee juomisen tielle, voi olla eri asia kuin se, mikä pitää hänet alkoholistina. Ihmiset voivat juoda itsensä humalaan lievittääkseen kipua, joko fyysistä tai tuskallisia muistoja. Ihmiset voivat juoda itsensä humalaan tylsyydestä tai yrittää unohtaa elämänsä tyhjyyden ja sen, mitä he pitävät elämänsä merkityksettömyytenä. Ihmiset voivat juoda itsensä humalaan nauttiakseen juomisesta ystävien tai ainakin näennäisten ystävien kanssa. Ihmiset voivat juoda itsensä humalaan saadakseen virikkeitä tai sitä, mitä he pitävät jännityksenä. Pitkään jatkuneen alkoholinkäytön jälkeen ihmiset voivat juoda itsensä humalaan, koska heidän kehonsa on kehittänyt alkoholinhimoa. He eivät näe mitään vikaa tai pahaa humalaan juomisessa. He eivät myöskään näe mitään pahaa maksakirroosissa, dementiassa tai nopeutetussa ikääntymisessä, kun alkoholia on nautittu tarpeeksi.

Mutta Pyhällä Hengellä täyttyminen on aivan eri asia kuin alkoholilla täyttyminen; ensinnäkin sitä ei voi saada automaattisesti juomalla vain paljon nestettä. Se on tarkoituksellista, vaatii kurinalaisuutta rukoilla ja lähestyä Jumalaa sekä sanoa ”iloiten” ei asioille, jotka näyttävät miellyttäviltä ja houkuttelevilta, koska sinulla on korkeampi kutsumus; Jumala haluaa sinut itselleen. Kuten John R.W. Stott teoksessaan The Message of Ephesians (s. 204–205) mainitsee, tohtori Martyn Lloyd-Jones sanoo: ”Jos olisi mahdollista sijoittaa Pyhä Henki farmakologian oppikirjaan, sijoittaisin Hänet piristeiden alle, sillä sinne Hän kuuluu. Hän todella piristää… Hän piristää jokaista kykyämme… mieltä ja älyä… sydäntä… ja tahtoa…” (Lloyd-Jones, *Life in the Spirit*, s. 20–21.)

Yksikään aito kristitty ei kieltäytyisi kokemasta Pyhää Henkeä; mutta ongelma syntyy, kun kristityt haluavat molempia: sekä Henkeä että syntiä. Kyse ei ole siitä, että sanotaan ”myös kyllä” Hengelle, vaan siitä, että sanotaan ”ei” muille asioille ja ”vain kyllä” Hengelle.

Aivan kuten alkoholin vaikutuksen alaisena oleminen vaikuttaa päätöksiisi, arvostelukykyysi, itsehillintääsi ja haluihisi, myös Hengen vaikutuksen alaisena oleminen vaikuttaa päätöksiisi, arvostelukykyysi, itsehillintääsi ja haluihisi. Apostolit olivat Pyhän Hengen vaikutuksen alaisina Apostolien teoissa 2:13, ja sitä luultiin alkoholin vaikutuksen alaiseksi olemiseksi.

K: Mikä Efesolaiskirjeen 5:18:ssa on tarkalleen ottaen vikaa juopumisessa?

V: Syy on yksi, ja se yksin riittää: Jumala käskee meitä olemaan juopumatta. Ihmiset juopuvat yleensä nautinnon vuoksi, surujensa unohtamiseksi tai, jos he ovat riippuvaisia, siksi, että he tuntevat olonsa huonoksi, kun eivät saa juomaansa. Kristityn ei tulisi menettää itsehillintää eikä hänen itsehillintänsä saisi heikentyä. Sen lisäksi, että se vahingoittaa kehoa, se voi vahingoittaa ihmissuhteita, vaikuttaa kykyyn pitää työpaikka ja vaikuttaa talouteen. Yksi ongelma juopuneen henkilön kanssa on, että hän luulee voivansa hallita alkoholiaan, mutta hän ei tiedä, että alkoholi hallitsee häntä.

Vein kerran raamatuntutkisteluun (jolla ei ollut mitään tekemistä Efesolaiskirjeen kanssa) erään ei-kristityn ystävän, joka juopotteli usein. En tiedä, milloin hän oli viimeksi avannut Raamatun, mutta kun hän avasi sen siellä ensimmäistä kertaa, ainoa jaettu jae, jonka hän luki, oli juuri tämä jae. Valitettavasti hän ei palannut raamatuntutkisteluun, koska sanoi sen olevan ”liian pelottavaa”!

Hieman kevyemmällä sävyllä: teoksessa The Communicator’s Commentary 1, 2 Kings, s. 262 kerrotaan, että eräs suosittu saarnaaja sanoi: ”Jotkut teistä luulevat voivansa hukuttaa huolensa alkoholiin. Haluan teidän muistavan: ’Huolet osaavat uida!’”

K: Viittaako Ef 5:18 kertaluonteiseen täyttymiseen vai jatkuvaan täyttymiseen Pyhällä Hengellä?

V: Kreikankielinen preesens tässä kohdassa osoittaa, ettei kyse ole kertaluonteisesta täyttymisestä, vaan toistuvasta täyttymisestä.

Se on myös monikkomuodossa, joten se koskee kaikkia uskovia, ei vain joitakin yksilöitä. Se on passiivimuodossa, joten ”Täyttäkää itsenne Pyhällä Hengellä” olisi huono käännös. ”Olkaa täytettyjä” tai ”antakaa Pyhän Hengen täyttää teidät” heijastaisi passiivimuotoa. Lopuksi, se ei ole pyrkimys, jota meidän pitäisi yrittää saavuttaa; se on käsky, jonka meidän odotetaan täyttävän.

K: Minkälaisen sitoumuksen meidän tulisi tehdä Ef 5:20:ssa?

V: Kiitä Jumalaa kaikesta, mitä sinulle tapahtuu, ja siitä, miten Hän voi käyttää sitä elämässäsi. Tämä ei tarkoita, että kaikki, mitä kohtaat, olisi hyvää; jotkut asiat ovat pahoja. Sinun ei tule kiittää Jumalaa pahasta, mutta voit silti kiittää Häntä siitä, miten Hän voi käyttää sitä. Jopa jokapäiväisistä asioista, kuten syömisestä, läheisyydestä puolisosi kanssa tai siitä, että olet tarpeeksi terve liikkuaksesi, kiitä Jumalaa joka kerta.

K: Miten voimme Efesolaiskirjeen 5:21 mukaisesti paremmin osoittaa esimerkkiä siitä, miten alistumme toisillemme Kristuksen kunnioituksen vuoksi?

V: Ensinnäkin meidän on lakattava välittämästä siitä, olemmeko toisten yläpuolella ”johtavassa asemassa” vai emme. Se, ettei välitä oman roolinsa tai asemansa edistämisestä, on nykypäivän useimmissa yhteiskunnissa vastakulttuurista. Meidän on tyydyttävä siihen, että jollakin on tiettyyn asiaan liittyvä valta meidän yläpuolellamme. Meidän on päästävä yli pelostamme, että he saattaisivat kohdella meitä huonosti, manipuloida tai hyväksikäyttää meitä.

Lopuksi, kun joku muu alistuu meille, meidän tulisi kohdella häntä niin kuin haluaisimme itseämme kohdeltavan. Auktoriteetti ei tarkoita alistamista. Meidän tulisi varoa, ettemme kohtele häntä kaltoin, manipuloida tai riistä häntä. Meidän tulisi antaa hänelle vapaus tehdä mitä hän haluaa tavoitteen rajoissa sekä vapaus päättää, miten hän sen tekee, muiden kanssa tehtävän tiimityön puitteissa.

K: Miksi Paavali puhuu Efesolaiskirjeen 5:22–6:4:ssä niin paljon avioliitosta?

V: Paavali puhuu paljon vastuista sekä hyvän avioliiton ja perheen esikuvana olemisesta. Mieti tätä: avioliitto ei ole tarkoitettu ihmisen onnellisuudelle. Se on yksi avioliiton sivuetu, mutta avioliiton ensisijainen tarkoitus, aivan kuten koko elämämme ensisijainen tarkoitus, on ylistää Jumalaa. Näytä maailmalle, kuinka voit olla onnellinen ylistämällä Jumalaa. Et kuitenkaan voi teeskennellä onnellisuutta ikuisesti; ihmiset näkevät sen läpi. Sinun tulisi oppia olemaan täysin tyytyväinen, onnellinen ja kiitollinen avioliitossasi.

Mielenkiintoista on, että stoalaiset filosofit sanoivat, että aviomiehien tulisi rakastaa myös vaimojaan, mutta he käyttivät vain kreikkalaista sanaa phileo, joka tarkoittaa veljellistä rakkautta. Paavali sanoo, että aviomiehien tulisi rakastaa vaimojaan, ja käyttää sanaa agape, eli uhrautuvaa rakkautta.

K: Miksi vaimojen tulisi Efesolaiskirjeen 5:22 mukaan totella miehiään?

V: Tähän on kaksi toisiaan täydentävää vastausta.

1. Jos vaimo haluaa olla kuuliainen Jumalalle, hän noudattaa tässä annettua käskyä. Vaimojen tulisi totella miehiään, vaikka mies ei olisikaan kristitty. Vaimojen on kuitenkin tarkoitus olla tottelematta miehiään, kun miehen tahto ja Jumalan tahto ovat ristiriidassa. Siinä tapauksessa heidän tulisi seurata Jumalaa, joka on korkeampi auktoriteetti.

2. Vaimojen totteleminen miehiään ei ole koko tarina kristillisessä avioliitossa. Miesten tulee rakastaa vaimojaan niin kuin Kristus rakasti seurakuntaa (Ef 5:25). Kaikkia käsketään alistumaan toisilleen Kristuksessa, kuten Ef 5:21 sanoo.

K: Onko totta, että Efesolaiskirjeen 5:22 kohdassa Raamattu ei koskaan nimenomaisesti sano, että vaimojen tulee rakastaa miehiään?

V: Tämä on väärä väite, jonka olen kuullut. Raamatussa sanotaan Titukselle 2:4, että naisia on opetettava rakastamaan miehiään.

K: Mikä on Efesolaiskirjeen 5:22:ssa esitetyssä vertauskuvassa kaikkein epätavallisinta?

V: Tässä on kyseessä outo vertauskuva; Kristus on oma naittaja. Kristus teki nimenomaan viisi asiaa morsiamensa puolesta. Hän rakasti häntä, antoi itsensä hänen puolestaan, pyhitti hänet, puhdisti hänet ja esitteli hänet itselleen.

K: Miten aviomiehien tulisi rakastaa vaimojaan Efesolaiskirjeen 5:28:n mukaan?

V: Toisin kuin jotkut saattavat ajatella, kreikankielisessä tekstissä EI sanota, että aviomiehien tulisi rakastaa vaimojaan aivan kuten he rakastavat itseään. Pikemminkin tekstin ensimmäinen osa on vieläkin voimakkaampi. Aviomiehen tulisi pitää vaimoaan osana omaa ruumistaan. Efesolaiskirjeen 5:29–31 vahvistaa tämän.

K: Miksi vaimojen tulisi Efesolaiskirjeen 5:33 mukaan kunnioittaa miehiään?

V: Heidän tulisi tehdä niin, vaikka ei muusta syystä kuin siksi, että Jumala niin käskee. Voimme kuitenkin nähdä useita syitä, miksi on hyväksi meille, että Jumala antoi tämän käskyn. Aviomiehenä arvostan vaimoni kunnioitusta. Lapsille voi olla helpompaa totella ja kunnioittaa isäänsä, kun äiti kunnioittaa häntä. Siksi on tärkeää, että aviomiehet ja vaimot eivät arvostele toisiaan lasten edessä.

Lisäksi lapset tarkkailevat ja ottavat mallia asenteistanne ja käyttäytymisestänne silloin, kun ette ole siitä tietoisia, tavoilla, joita ette osaisi odottaa. Kerran kuulin sattumalta lasteni leikkivän kotileikkiä. Yksi aikoi esittää isosiskoa, toinen pikkusiskoa, yksi äitiä ja yksi kultaseni.

Sivuhuomautuksena mainittakoon, että myös kreikkalais-roomalaisessa yhteiskunnassa tunnustettiin, että vaimoilla oli velvollisuuksia aviomiehiään kohtaan, mutta ei sitä, että aviomiehillä olisi ollut velvollisuuksia vaimojaan kohtaan, kuten The Expositor’s Bible Commentary -teoksen 11. osan sivulla 76 todetaan. Paavali siis sanoo tässä jotain ”outoa” verrattuna siihen, mitä uudet kristityt jo tietävät.

K: Ef 6:1:ssä sanotaan, että lasten tulee totella vanhempiaan. Entä jos vanhemmat käskevät heitä luopumaan kristillisestä uskosta?

V: Vastauksessa on otettava huomioon kaksi seikkaa.

Myös epäuskoiset vanhemmat: Efesolaiskirjeen 6:1 ei sano, että vanhempia tulisi totella vain, jos he ovat kristittyjä, vaan että vanhempia tulisi totella heidän uskonnostaan riippumatta.

Vain Herrassa: Efesolaiskirjeen 6:1:ssä Paavali täsmensi lausettaan sanomalla, että vanhempia tulee totella Herrassa. Meidän tulee totella kaikkia vanhempien ja hallituksen auktoriteetteja siltä osin kuin ne eivät ole ristiriidassa Jumalan sanan kanssa.

Historiallisena huomautuksena mainittakoon, että tämän vastauksen antoi pohjimmiltaan Johannes Krysostomos teoksessaan ”Saarnat Efesolaiskirjeestä” noin vuonna 396 jKr.

K: Mikä on Efesolaiskirjeen 6:1,4:ssä käytetyn kreikankielisen sanan ”lapset” ikäraja?

V: Ikärajaa ei ole, sillä kreikankielinen sana tarkoittaa kirjaimellisesti ”jälkeläisiä”, ei ”pieniä lapsia”.

K: Miksi Paavali sanoi Efesolaiskirjeen 6:2:ssa, että tämä oli ”ensimmäinen käsky”, vaikka se oli itse asiassa viides kymmenestä käskystä?

V: Ilmaisussa ”ensimmäinen käsky” sanaa ”ensimmäinen” ei ole kreikankielisessä tekstissä. Ensimmäinen voi tarkoittaa ensisijaista, ja tämä oli yksi ensisijaisista käskyistä. Wuestin laajennettu käännös tulkitsee tämän lauseen seuraavasti: ”joka on luonteeltaan sellainen käsky, että se on ensimmäinen käsky…” Tietenkin tämä käsky on myös ensimmäinen, jonka pienet lapset oppivat.

K: Pitäisikö Efesolaiskirjeen 6:3 käännös olla ”maassa” vai ”maapallolla”?

V: Paavali lainaa kohtia 2. Mooseksen kirjasta 20:12 ja 5. Mooseksen kirjasta 5:16. Kaikissa kolmessa jakeessa heprean- ja kreikankielisissä teksteissä (mukaan lukien kreikankielinen Septuaginta) sana voi tarkoittaa joko ”maata” tai ”maata”.

Sekä 2. Mooseksen kirjan 20:12 että 5. Mooseksen kirjan 5:16 sanovat kuitenkin: ”…jotta sinun päiväsi olisivat pitkät siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa” (BSB). Näin ollen konteksti on ”Kanaanin maa” eikä ”maa”. Koska Paavali sanoo lainaavansa edellistä käskyä, molemmat merkitykset ovat sallittuja, mutta ensisijainen merkitys oli ”maa”.

K: Mitä tarkalleen ottaen luvataan Ef 6:3:ssa, 2. Moos. 20:12:ssa ja 5. Moos. 5:16:ssa?

V: Kristityt voivat nähdä tämän lupauksen toteutuvan paitsi yhdellä, jopa neljällä tavalla. Vaikka kaikki eivät ehkä ole yhtä mieltä siitä, mikä on ensisijainen merkitys, kaikki neljä merkitystä ovat totta.

Yhteisöllisesti: Kuten edellisen kysymyksen vastaus osoittaa, Vanhan testamentin lupaus annettiin alun perin, jotta kansa voisi elää pitkään ” in maassa” eli Kanaanissa joutumatta maanpakoon. Tämän voi yleistää ”yhteisölliseksi” periaatteeksi. Kun tarkastellaan suurta osaa länsimaisesta historiasta, kristinuskon pysyminen vahvana jossakin maassa edellyttää, että lapset oppivat vanhemmiltaan.

Toinen esimerkki yhteisöllisestä lupauksesta on 2. Aikakirja 7:14: ”Jos minun kansani, joka on kutsuttu minun nimelläni, nöyryyttää itsensä, rukoilee, etsii minun kasvojani ja kääntyy pois pahoista teistään, niin minä kuulen taivaasta, annan anteeksi heidän syntinsä ja parannan heidän maansa” (BSB).

Yksilötasolla: Kuten Paavali opettaa, sekä tämä käsky että lupaus koskevat meitä nykyäänkin. Efesolaiskirjeen 6:3 ei lupaa, että kristityt elävät pidempään kuin muut, mutta Jumalan suojeluksessa kristityt lapset elävät maan päällä pidempään kuin muuten eläisivät. Jopa 25-vuotiaana kuollut on elänyt pidempään kuin jos hän olisi kuollut 20-vuotiaana. Emme ehkä asu Israelin maassa, mutta haluamme elää maassa, jossa Jumalan silmissä meidän on tarkoitus olla.

Toinen esimerkki henkilökohtaisesta lupauksesta on Matteuksen evankeliumin 19:29–30, jossa sanotaan, että kaikki, jotka ovat jättäneet talonsa tai perheensä Jeesuksen tähden, perivät sata kertaa enemmän ja saavat iankaikkisen elämän.

Elämänlaatu: Kaikki kolme jaetta eivät lupaa pelkästään pitkää elämää, vaan myös hyvää elämää. Jopa kreikankielinen sana ”pitkäikäinen” on mielenkiintoinen: macrochronious, joka kirjaimellisesti tarkoittaa ”pitkäaikainen”. On olemassa vitsi henkilöstä, joka kohtasi vanhan, humalaisen miehen, joka kompuroi eteenpäin, selkä kumarassa, ryppyinen ja maksaläiskäinen. Nainen kysyi: ”Miten on mahdollista, vanha mies, että olet voinut juoda niin paljon ja silti elää näin pitkän elämän?” Juoppo vastasi: ”Vanha mies! Minähän olen vasta 30-vuotias!” Jumala ei ainoastaan suojele meitä, vaan puhdas elämäntapa – ilman huumeita, juopottelua ja laittomia sukupuolisuhteita – pidentää usein elinikääsi maan päällä.

Toinen esimerkki elämänlaatuun liittyvästä lupauksesta on 2. Mooseksen kirja 23:26, jossa Jumala lupaa tottelevaisille israelilaisille, että sairaudet ja keskenmenot poistetaan heiltä ja että Jumala ”täyttää teidän päivienne lukumäärän” (BSB), mikä kuulostaa hyvin samankaltaiselta kuin Efesolaiskirjeen 6:3:n lupaus.

Tuhatvuotinen valtakunta: Tietenkin Ilmestyskirjan 20:4 mukaan kristityt herätetään henkiin ja hallitsevat Kristuksen kanssa tuhat vuotta, ennen kuin muut kuolleet palaavat.

Muita esimerkkejä lupauksista, jotka saattavat liittyä tuhatvuotiseen valtakuntaan, ovat: Israelin ylösnousemus Hesekielin kirjassa 37 ja temppeli Hesekielin kirjassa 40–47, mukaan lukien siitä virtaava vesi Hesekielin kirjassa 47.

K: Miten Efesolaiskirjeen 6:3 ja sitä seuraavissa jakeissa käsitellään nuorta lasta tai jopa aikuista, joka lapsena ei saanut minkäänlaista kurinpitoa tai korjausta?

V: Meidän tulisi pyrkiä olemaan siunaus. Olemme elävä Raamattu (2. Korinttolaiskirje 3:2–3), joten meidän tulisi näyttää heille totuus. Kysy Jumalalta, kuinka rukoilla heidän puolestaan. Tee asioita, jotka osoittavat, että kunnioitat heitä. Aseta sääntöjä, kuten ”voimme olla eri mieltä”.

Tämä voi kuitenkin olla vaikeaa, ja heidän seurassaan olo voi olla sietämätöntä. Saatat tuntea jonkin verran sääliä heidän vanhemmiltaan saamaansa puutteellista kasvatusta kohtaan. Mutta jollain tavalla sinun on yritettävä saada heille selväksi, että heidän on muututtava ja oltava valmiita ottamaan vastaan korjausta ja nuhtelua.

K: Pitäisikö isien Efesolaiskirjeen 6:4 mukaan koskaan suututtaa lapsiaan?

V: Joskus kyllä. Mutta isien ei pitäisi ärsyttää lapsiaan, ja Kolossalaiskirjeen 3:21 sanoo samoin, ettei isien pidä katkeristaa lapsiaan. Mutta tärkeämpää kuin pelkkä lasten kurittaminen on varmistaa, että ilmaiset myös rakastavasi heitä, kunnioittavasi heitä ja olevasi iloinen siitä, että he ovat lähelläsi. Jumalalle uskollisilla vanhemmilla ei ole oikeutta käyttäytyä kohtuuttomasti lapsiaan kohtaan. Heidän ei pitäisi suututtaa lapsiaan ilman hyvää syytä, kuten kurinpitoa. Ruumiillinen kuritus (piiskaaminen) on sallittua ja joskus tarpeen, kuten Sananlaskujen kirjan 13:24, 22:15 ja 23:13–14 osoittavat.

K: Pitäisikö äitien kiinnittää huomiota myös Efesolaiskirjeen 6:4 kohtaan?

V: Sekä teoksen The Expositor’s Bible Commentary, osa 11, s. 82, että Gene Getzin saarnan (16.1.2000) mukaan kreikankielinen sana, jolla viitataan isiin, tarkoitti usein yleisesti vanhempia. Myös New Geneva Study Bible, s. 1870, toteaa, että tämä viittaa vanhempiin. Samoin The Bible Knowledge Commentary: New Testament, s. 642, toteaa, että tässä kohdassa puhutellaan isiä, koska ”he edustavat perheen hallinnollista päämiesä, jolle kuuluu vastuu lasten kurinpidosta”.

K: Millä tavoin vanhemmat Efesolaiskirjeen 6:4:n mukaan saattavat katkeristaa, suututtaa tai ärsyttää lapsiaan?

V: Kreikkalaista sanaa parorgizete käytetään vain tässä kohdassa, Room. 10:19; vrt. Kol. 3:21. Se tarkoittaa kirjaimellisesti ”herättää vihaa”. Teoksessa *Expositor’s Bible Commentary*, osa 11, s. 81 todetaan, että tämä jae oli todella mullistava, sillä se lausuttiin yhteiskunnassa, jossa isän auktoriteetti oli ehdoton eikä lapsen tunteita otettu huomioon.

Sinun tulisi kurittaa heitä heidän omaksi parhaakseen, ei omien tunteidesi perusteella. Kohtele heitä ikään kuin he olisivat Jumalalle yhtä tärkeitä kuin sinä itse, sillä niin he ovatkin. Älä kiusaa, vähättele tai lannista heitä. Paitsi silloin, kun he ymmärtävät, että olet kurittamassa heitä, sinun tulisi osoittaa heille samaa kunnioitusta, kohteliaisuutta ja kiusaamattomuutta kuin osoittaisit aikuiselle ystävällesi.

Seuraavassa on luettelo tavoista, joilla vanhemmat voivat ärsyttää lapsiaan. Luettelon on laatinut Gene Getz saarnassaan 16. tammikuuta 2000.

Fyysinen väkivalta, mukaan lukien raivonpurkaukset tai kurinpito tilanteissa, joissa raivosi on hallitsemattomassa tilassa

Psykologinen väkivalta, mukaan lukien nöyryyttäminen

Laiminlyönti, toisin sanoen lasten ärsyttäminen sillä, mitä vanhemmat jättävät tekemättä.

Älä yritä ymmärtää heitä. Älä osoita kiinnostusta heidän elämäänsä, koulutukseensa, urheiluharrastuksiinsa tai syntymäpäiviinsä.

Tekopyhyys. Vanhemmat odottavat toisinaan lapsiltaan käyttäytymistä, jota he eivät itse osoita.

Odota heiltä liikaa

Aseta heille suoritusvaatimukset

Heidän pakottamisensa hyväksymään tavoitteitamme ja ihanteitamme ei toimi. Niiden on oltava heidän omia tavoitteitaan ja ihanteitaan.

Kun emme ole valmiita myöntämään virheitämme.

Muita tapoja ovat:

Pikkumaisen sääntöjen asettaminen – lapsen kieltäminen tekemästä mielivaltaisia asioita, jotka eivät ole pahoja tai vaarallisia ja joita muut lapset saavat tehdä.

Suosimalla toisia

Heidän manipulointi – sanomalla heille, etteivät he tule saavuttamaan mitään.

Esittämällä vaatimuksia, jotka ovat joko kohtuuttomia tai ainakin lapselle kohtuuttomia, ilman että niitä selitetään.

K: Tukeeeko Raamattu orjuutta Efesolaiskirjeen 6:5–7:ssä?

V: Raamattu tunnusti, että jotkut kristityt olivat orjia, ja se salli kristittyjen omistaa orjia. Se kuitenkin kannusti orjien vapauttamista 1. Korinttolaiskirjeen 7:21,23:ssa. Toisin kuin Uudessa maailmassa ja muslimimaailmassa harjoitetussa orjuudessa, ihmisiä ei saanut siepata ja myydä orjiksi (2. Moos. 21:16); orjia ei saanut kohdella kaltoin (2. Moos. 21:26–27), eikä karanneita orjia saanut palauttaa isännilleen (5. Moos. 23:15–16).

Raamattu suvaiti sekä sen, että kristitty oli orja, että sen, että kristitty omisti orjan, koska orjuus oli erottamaton osa tuon ajan kulttuuria. Kristittyjen isäntien ei kuitenkaan sallittu kohdella orjia samalla tavalla kuin ei-kristityt orjanomistajat kohtelivat orjiaan. Uudessa testamentissa isäntien ei saanut koskaan uhkailla orjia (Efesolaiskirje 6:9), ja isäntien tuli kohdella orjia oikeudenmukaisesti ja reilusti (Kolossalaiskirje 4:1).

K: Ef 6:5–8:ssa sanotaan, että kristittyjen orjien tuli totella isäntiään, vaikka nämä olisivatkin pahoja. Missä määrin meidän tulisi totella ja kunnioittaa työpaikan pomoamme, jos hän on paha?

V: Kyllä. Se on vähän sama kuin lapsen, jonka on toteltava vanhempiaan Herrassa, vaikka vanhemmat eivät olisikaan kristittyjä. Raamattu puhuu orjille enemmän kuin kuninkaille. Kuningaitakin oli suhteellisen vähän, ja aikakaudesta riippuen enintään puolet tai kaksi kolmasosaa Rooman valtakunnan väestöstä oli orjia.

K: Miksi meidän pitäisi Efesolaiskirjeen 6:7 mukaan tehdä parhaamme, kun kukaan ei näe?

V: Joku määritteli kerran luonteen olevan ”se, kuka olet, kun kukaan ei katso”. Ihmiset kuitenkin näkevät sinut enemmän kuin luuletkaan. Ehkä tuo sanonta pitäisi korjata muotoon ”luonne on se, kuka olet, kun luulet, ettei kukaan katso”.

Tietenkin Jumala tarkkailee meitä aina. Joku sanoi kerran, että kristittynä voit tehdä mitä haluat. Muista tietenkin, että Jumala tarkkailee aina, enkelit tarkkailevat, demonit tarkkailevat ja ehkä myös poisnukkuneet pyhät tarkkailevat, ja sinun on annettava Kristuksen edessä tili kaikesta, mitä olet tehnyt. Joten kun tiedät, että kaikki nämä tarkkailevat sinua ja että joudut antamaan tilin, niin toki, mene tekemään mitä haluat!

Eräs kristitty myyjä sai kerran asiakkaalta pyynnön antaa hänelle enemmän kuin tämä oli maksanut, ja asiakas vakuutti, ettei hänen työnantajansa katsellut. Mutta kristitty vastasi: ”Minun Herrani katsoo aina!” (The Believer’s Bible Commentary, s. 1951)

Muistakaa, että palvelemme Jumalaa ja ihmisiä parhaan kykymme mukaan riippumatta siitä, näemmekö jonkun katsovan vai emme.

K: Miksi Jumala ei käskenyt isännille Efesolaiskirjeen 6:9:ssä ja 1. Pietarin kirjeen 2:18:ssa vapauttamaan kaikkia orjiaan?

V: Minne orjat olisivat menneet? Juuri toistuvien sotien jälkeisenä aikana ehkä kaksi kolmasosaa Rooman valtakunnan väestöstä oli orjia, joilla olisi ollut vaikeaa ansaita rehellistä elantoa vapaina ihmisinä. Tuona aikana oli parempi olla kristitty isäntä, joka ymmärsi, että Jumala oli heidän molempien isäntä, kuin tulla vapautetuksi ilman minkäänlaisia taitoja tai tukea. Kristitty isäntä ei olisi kohdellut orjia kaltoin, käyttänyt heitä hyväkseen seksuaalisesti tai muulla tavoin, vaan olisi kohdellut heitä Jumalan edessä tasa-arvoisina. Katso myös edellinen kysymys.

K: Mitä tiedämme Efesolaiskirjeen 6:10–18:n perusteella roomalaisen sotilaan haarniskasta?

V: Paavalia vartioi roomalainen sotilas, joten hän saattoi todennäköisesti vain vilkaista ja tarkkailla, mitä roomalaisella sotilaalla oli mukanaan. Taistelussa oleva roomalainen sotilas kantoi aina pilumia, eräänlaista keihästä, mutta vankia vartioiva sotilas ei kantanut sellaista.

Yksi asia, jota tässä ei sanota suoraan, mutta joka on vahvasti implisiittisesti mukana, on se, että meidän on oltava suojattuja paholaisen hyökkäyksiltä. Jos jopa kypsät kristityt tarvitsevat suojelua, kuinka paljon enemmän sitten lapsemme ja nuoret kristityt tarvitsevat suojelua? Jos joku kristitty sanoo, että lapset pitäisi kasvattaa neutraalisti ja että heidän pitäisi löytää oma tiensä Jumalan luo, epäilen, onko hän koskaan lukenut Efesolaiskirjeen 6:10–18.

Toinen seikka on, että sotilas ei ole valmistanut varusteitaan itse. Ne on annettu Jumalalta. Kyse ei ole siitä, että sotilas tarvitsisi osan näistä varusteista; sotilas tarvitsee koko varustuksen.

Roomalaiset sotilaat olivat raskaasti panssaroituja puolustaakseen asemiaan kaikkea vastaan, mikä heidän tielleen tuli. Heidän täytyi puolustautua suorilta hyökkäyksiltä, kuten miekkojen, keihäiden, veitsien, nuijien jne. hyökkäyksiltä, sekä yllättäviltä nuolihyökkäyksiltä. Historioitsija Polybius (6.23.2) antoi yksityiskohtaisen kuvauksen jalkaväkisotilaasta. Koko panssari, jota kutsuttiin panopliaksi ja josta saamme sanamme ”panoply”, oli tärkeä, jotta heillä ei olisi paljaita kohtia, joihin jousimies voisi ampua.

Tässä ovat kuusi panssarinosan osaa, jaettuina kahteen kolmen osan ryhmään. Kolmen ensimmäisen pukeminen kesti jonkin aikaa, ja ne oli tarkoitus pitää päällä koko ajan. Kolme viimeistä osaa sotilas saattoi pukea nopeasti juuri ennen taistelua. Kypärä on kuuma ja raskas, joten sekin pantiin päähän vasta ennen taistelua.

Rintapanssari, eli thorax, sai lempinimen ”sydämen suojelija”. Se oli pronssia ja peitti sekä edestä että takaa, vaikka joillakin upseereilla oli sen sijaan kevyempi ketjupanssari. Usko ja rakkaus kutsutaan rintapanssariksi 1. Tessalonikalaiskirjeen 5:8:ssa.

Vyö, eli zone, piti haarniskan paikallaan, ja siitä roikkui miekkaa pitävä tuppi. Vyön löysääminen tarkoitti palveluksesta poistumista teoksen The Expositor’s Bible Commentary, osa 11, s. 87 mukaan.

Rooman armeijan kilvet olivat pitkiä ja suorakulmaisia. Roomalaiset sotilaat taistelivat parhaiten rinta rinnan muodostaen kilpimuurin, jota he kutsuivat testudoksi, eli kilpikonnaksi. Ne olivat kooltaan noin 4 x 2,5 jalkaa eli 1,2 x 0,75 metriä. Dyrachiumin piirityksen jälkeen sotilas nimeltä Sceva löysi kilvestään 220 kiinni juuttunutta keihästä.

Kypärä, eli perikephalaia, joka tarkoittaa päähinettä, oli pronssia ja siinä oli nahkaisia kiinnikkeitä. Pelastuksen kypärästä mainitaan myös, että Jumala kantaa sitä Jesajan kirjassa 59:17. Kypärää kutsutaan pelastuksen toivoksi 1. Tessalonikalaiskirjeen 5:8:ssa. Järjestys on tässä tärkeä. Kilpi kiinnitettiin sotilaaseen kilven kahvalla, ja kilpi oli kiinnitettävä ennen kuin kypärä voitiin panna päähän.

Saappaat olivat roomalaisille tärkeitä, jotta he eivät menettäisi jalansijaansa. Sotilailla oli erityiset saappaat, joita kutsuttiin caligaeiksi. Juutalainen historioitsija Josephus (Juutalaisten sodat 6.1.8) kertoo, että niiden pohjassa oli lyhyitä, teräviä nauloja, jotka pitivät jalansijan. Teoksessa *The Expositor’s Bible Commentary*, osa 11, sivut 87–88 todetaan, että Aleksanteri Suuren ja Rooman armeijat pystyivät marssimaan nopeasti pitkiä matkoja epätasaisessa maastossa juuri saappaidensa ansiosta.

Miekka: Roomalaisella jalkaväkisotilaalla oli kolme hyökkäysasetta, mutta kummallista kyllä Paavali mainitsee niistä vain yhden. Niitä olivat keihäs eli pilum, traakialainen leveämiekka eli rhomphaia sekä gladius eli lyhyt miekka, jonka Paavali mainitsee. Gladius oli ensisijainen ase lähitaisteluissa.

Tämän panssarivarustuksen ainoa haittapuoli on se, että sen pukeminen kesti jonkin aikaa. Jos joku tekisi yllätyshyökkäyksen ja sotilaat eivät olisi valmiina, kestäisi jonkin aikaa, ennen kuin he pystyisivät taistelemaan. Siksi meidän on niin sanotusti jopa nukuttava panssarivarustuksemme päällä.

K: Miten Efesolaiskirjeen 6:10–18 mukaan seurakunta muistuttaa armeijan tukikohtaa?

V: Kun muoti ja mallit ovat niin suuressa suosiossa, voit ajatella Efesolaiskirjeen 6:10–18 eräänlaisena ”kristillisenä muotinäytöksenä” tai hengellisenä vaatekaappinamme, jossa painopiste on ”sodan” osassa.

Seurakuntaa voidaan verrata sairaalaan, jossa hoidetaan kuolemaisillaan olevia, suurlähetystöön, luentosaliin ja oppilaitokseen, seurakuntasaliksi Herran veljille ja sisarille tai musiikkikonserttiin tai viihdetilaisuuteen. Kaikki nämä ovat paikallisseurakunnan puolia, mutta Paavali ei mainitse niistä mitään tässä, koska hän tuo esiin tärkeämmän näkökohdan. Seurakunta on sotilastukikohta sota-aikana, vihollisalueella. Meidän on ylistettävä Jumalaa, käytettävä rukousta hyökkäysaseena ja pelastettava kadotukseen joutuvia ihmisiä jakamalla evankeliumia. Ai niin, ja muuten, meidän tulisi varustaa ja auttaa muita tekemään samoin. Mutta ei ole paljon hyötyä varustaa muita, jos emme itse palvele Jumalan sotilaina.

Taistelumme ei ole fyysinen eikä se käydä väkivaltaisilla aseilla, vaan se on hengellinen taistelu saatanallisia voimia vastaan. Joskus saatamme virheellisesti olettaa, että taistelu käydään ihmisiä vastaan, jotka näemme. Taistelu käydäänkin pikemminkin hengellisiä voimia vastaan, joita emme näe.

Meidän on taisteltava sotilaana voittaaksemme ihmisiä Herralle. Jos et taistele tai edes yritä kovasti, kuinka hyvä Kristuksen sotilas oletkaan?

K: Miten Efesolaiskirjeen 6:10 mukaan kristitty, joka on vahva Herrassa, toimii eri tavalla kuin sellainen, joka ei ole vahva Herrassa?

V: Kristitty, joka on vahva Herrassa, saattaa erottua edukseen ainakin neljällä alueella.

He lähestyvät Jumalaa täydellä varmuudella ja vilpittömällä sydämellä, kuten Heprealaiskirjeen 10:22–23 sanoo. He ovat innokkaita jakamaan elämäänsä, ja jokainen voi nähdä heidän hehkunsa, kun he ilmaisevat rakkauttaan Jumalaa kohtaan elämällä uskoaan.

He luottavat Jumalaan. He tukeutuvat Jumalaan, ajattelevat Jumalaa eivätkä ole niin alttiita kiusauksille, koska heidän ajatuksensa lepäävät Hänessä. He ovat valmiita luopumaan muista asioista, olivatpa ne hyviä tai pahoja, Jumalan tähden, kuten Filippiläiskirjeen 3:7–10 osoittaa.

He kestävät paitsi kiusauksia myös vaikeita aikoja ja menetyksiä. He ovat kuin juoksijat, jotka juoksevat kilpaa, kuten Heprealaiskirjeen 12:2–7 sanoo.

He eivät ole niin huolissaan itsestään, vaan ovat aidosti ja vilpittömästi huolissaan toisista. He pitävät toisten hyvinvointia tärkeämpänä kuin omaansa, kuten Filippiläiskirjeen 2:3 sanoo.

K: Mikä on Efesolaiskirjeen 6:12:ssa ero ”tämän maailman pimeyden voimien” ja ”taivaallisissa sfääreissä olevien pahan hengellisten voimien” (BSB) välillä?

V: Ne ovat kaikki pahoja voimia, ja ne voivat olla samoja, mutta nämä kaksi kuvausta tuovat esiin eri näkökohtia. Tämän maailman pimeyden voimat viittaavat pahoihin ajatuksiin, voimiin ja ihmisiin, joilla voi olla valtaa ja auktoriteettia erilaisissa instituutioissa, kuten hallituksessa, kouluissa, yrityksissä ja tiedotusvälineissä. Taivaallisissa sfääreissä olevat pahan hengelliset voimat eivät viittaa maalliseen valtaan, vaan sekä suoriin demonisiin voimiin että pahoihin uskonnollisiin vaikutteisiin, sekä kirkkojen ulkopuolella että sisällä.

Maailman hallitsijoita tarkoittava kreikkalainen sana voidaan kääntää myös kosmisiksi hallitsijoiksi. Se on kosmokratores, ja sanaa käytettiin kreikkalaisissa orfisten hymneissä Zeusta kohtaan taivaallisina voimina, jotka hallitsivat ihmisten kohtaloa.

K: Efesolaiskirjeen 6:12:ssa, ketä tai mitä vastaan me tarkalleen ottaen taistelemme?

V: On tärkeää ymmärtää, että taistelumme ei kohdistu pelkästään ihmisten tietämättömyyteen, heikkouteen ja ennakkoluuloihin. Kyse ei ole vain siitä, että jo hyviä ihmisiä pitäisi valistaa, auttaa ja ohjata oikealle tielle. Pikemminkin koko maailma on pahan vallassa (1. Joh. 5:19) ja vihamielinen Jumalaa kohtaan (Room. 8:7).

Taistelumme on poikkeuksellinen siinä mielessä, että Jumala kutsuu meitä tekemään asioita, jotka olisivat täysin tehottomia, jos meidän pitäisi tehdä ne omalla voimallamme. Jumala odottaa meidän tekevän asioita, jotka ovat mahdottomia yksin, mutta mahdollisia Jumalan avulla.

K: Miksi Efesolaiskirjeen 6:13:ssa on niin tärkeää olla vahva Herrassa ja pukeutua Jumalan varustukseen?

V: Tämä ei ole valinnainen ”kiva lisä”, vaan olennainen osa turvallisuuttamme ja henkilökohtaista tehokkuuttamme kolmesta syystä:

Kuka on meitä vastaan: paholainen ja pimeyden voimat voivat olla vahvoja, älykkäitä ja juonittelevia, hurmaavan viehättäviä, mutta samalla verenhimoisia, julmia ja armottomia, ja tarvitsemme suojaa sekä suorilta hyökkäyksiltä että hienovaraisilta iskuilta.

Tehtävämme: Meidän on vastustettava paholaisen juonia (Ef 6:11), taisteltava tämän maailman pimeyden valtoja vastaan (Ef 6:12) ja pysyttävä lujina pahan päivänä (Ef 6:13–14).

Milloin meidän on pidettävä pintamme: Kristittyinä, Jumalan avun ja kunnian varassa, meidän tulisi odottaa pystyvämme aina pitämään pintamme, mutta erityisesti silloin, kun tilanne vaikeutuu pahan päivänä (Efesolaiskirje 6:13).

Aivan kuten sotilaan tulisi olla haluton taistelemaan ilman haarniskaansa ja aseitaan, ja aivan kuten urheilijan tulisi olla haluton kilpailemaan ilman suojuksiaan ja muita urheiluvälineitään, kristityn tulisi olla yhtä haluton elämään ja taistelemaan uskon puolesta ilman hengellistä haarniskaansa.

K: Tarkoittaako Efesolaiskirjeen 6:14:ssä mainittu totuuden vyö Jumalan totuutta, omaa rehellisyyttämme vai kykyämme erottaa totuus?

V: Kreikankielinen sana totuus (aletheia) voi tässä yhteydessä, kuten englanninkielinenkin sana truth, tarkoittaa kumpaakin. Mutta asiayhteyden perusteella on olemassa kolme näkemystä:

Uskovan rehellisyys ja uskollisuus, ei evankeliumin tosiasioita, kuten The Bible Knowledge Commentary: New Testament -teoksessa (s. 643) todetaan. NIV Study Bible -teoksessa (s. 1799) sanotaan, että kyse on luonteestamme. The Evangelical Commentary on the Bible -teoksessa (s. 1032) sanotaan, että kyse on rehellisyydestämme muita ihmisiä kohtaan. The New International Bible Commentary -teoksessa (s. 1438) sanotaan, että kyse on vilpittömyydestämme ja henkilökohtaisesta rehellisyydestämme.

Jumalan sanan totuudellisuus ja siitä johtuva varmuutemme. The New Geneva Study Bible, s. 1871.

Kaksi ensimmäistä: The Expositor’s Bible Commentary, osa 11, s. 87

Johannes Krysostomos on kirjoittanut Efesolaiskirjeen kommentaarissaan kokonaisen saarnan (23) juuri tästä jakeesta. Hän keskittyy ensisijaisesti ensimmäiseen näkökohtaan, eli rehelliseen ja pyhään elämäämme. Mutta sivulla 164 hän kysyy myös, kuinka voimme vyöttää lanteemme totuudella, ja sanoo vertauskuvallisesti: ”Se, joka etsii totuuden oppia, ei koskaan kaadu maahan.”

Kaikki kolme: The Believer’s Bible Commentary, s. 1952, sanoo: ”Totta kai meidän on oltava uskollisia pitäessämme kiinni Jumalan sanan totuudesta, mutta on myös välttämätöntä, että totuus pitää kiinni meistä. Meidän on sovellettava sitä jokapäiväiseen elämäämme. Kun koettelemme kaikkea totuuden valossa, löydämme voimaa ja suojaa taistelussa.”

Yhteenvetona: meidän tulisi vyöttää itsemme totuuden kaikilla osa-alueilla: meidän ei tulisi vain uskoa totuuden lähteeseen, Jumalaan, vaan antaa sen juurtua elämäämme muuttaakseen meitä, jotta pystymme erottamaan, mikä tässä maailmassa on totta ja mikä valhetta.

K: Miten Ef 6:15:ssä mainittu valmiutemme johtuu rauhan evankeliumista?

V: Valmius voi syntyä Jumalan sanan tutkimisesta, oppimisesta ja yhteydestä muiden uskovien kanssa, mutta sitä ei tässä mainita. Tämä valmius juontuu toivostamme ja innostuksestamme, joka kohdistuu hyvään uutiseen, joka on tarkoitettu meille ja kaikille, jotka uskovat.

K: Miksi tarvitsemme Ef 6:16:ssa kilven muiden varusteiden lisäksi?

V: On hyvä, että hyökkäyksiä vastaan on useita suojakerroksia. Jos vihollinen pääsee yhden kerroksen ohi, on vielä toinenkin. He eivät pääse panssarin ohi, jos kilpi pysäyttää heidät. Roomalainen kilpi oli yleensä suorakulmainen, kooltaan 2 jalkaa x 4 jalkaa, ja valmistettu metallista, joka oli päällystetty nahalla. Se saattoi painaa 12 paunaa tai ehkä jopa 15 paunaa. Joskus he iskivät kilpeillään vihollista, jotta tämä menettäisi tasapainonsa. Vaikka sinulla jo olisi totuuden vyö ja vanhurskauden rintapanssari, sinun on silti sammutettava paholaisen liekehtivät nuolet uskon kilvellä. Heprealaiskirjeen 11. luku antaa monia hyviä esimerkkejä uskosta. NIV Study Bible -raamatun sivulla 1799 lisätään, että roomalaiset kilvet olivat metallia, mutta päällystettyjä nahalla. Nahka voitiin kastaa veteen liekehtivien nuolien sammuttamiseksi, vaikka se lisäisikin painoa. Kreikkalainen historioitsija Herodotos kertoo, että nuolet kastettiin pikiin ja sytytettiin tuleen. Pompeius käytti tervalla kastettuja liekehtiviä nuolia meritaistelussa Marcus Antoniusta vastaan. Octavianus (Augustus) käytti tulinuolia Actiumin meritaistelussa. Emme tiedä mistään, että myrkytettyjä nuolia olisi käytetty.

K: Miksi mielestäsi miekka mainitaan viimeisenä Ef 6:17:ssä?

V: Ennen kuin lähdet miekka kädessä, sinun on huolehdittava puolustuksestasi.

K: Miten Paavali ja meidän tulisi olla pelottomia Ef 6:19–20:n mukaan?

V: Pelottomuutta tarkoittavat kreikankieliset sanat en parrhesia ja parrhesiasomai voivat tarkoittaa rohkeutta. Tämä ei tarkoita ”silmät kiinni” tai riskien huomiotta jättämistä, vaan pikemmink , eli huolimatta tiedoistamme ja tuntemattomista riskeistä teemme joka tapauksessa Jumalan tahdon.

K: Mitä Ef 6:19 sanoo roomalaiskatolisesta ”armon varastojen” käsitteestä?

V: Armon varastot on roomalaiskatolinen ajatus, jonka mukaan pyhillä, ja erityisesti Jeesuksen äidillä Marialla, on ylimääräistä armoa, jota he voivat antaa ihmisille, jotka rukoilevat heitä. Mutta Efesolaiskirjeen 6:19:ssä Paavali ei jaa ylimääräistä armoa muille, vaan pyytää heitä rukoilemaan Jumalaa vahvistamaan häntä. On myös mielenkiintoista, että Paavali on vankilassa (luultavasti kotiarestissa) kirjoittaessaan Efesolaiskirjeen. Hänen tärkein rukouksensa ei koske varhaista vapauttamista tai omaa turvallisuuttaan, vaan hän näkee suurimpana tarpeenaan kyvyn puhua rohkeasti.

K: Mikä on mielenkiintoista sanassa ”ketjut” Efesolaiskirjeen 6:20:ssa?

V: Siinä on kaksimielisyys. Rikkaat ihmiset, mukaan lukien naiset ja lähettiläät, käyttivät pieniä kultaisia koristeketjuja; me kutsuisimme niitä kaulakoruiksi ja rannekoruiksi. Sama sana voi tarkoittaa myös vangin kahleita. Sitä, mitä roomalaiset pitivät vangin kahleina, Paavali saattoi ajatella koristeketjuina, jotka näkyvät taivaassa.

K: Miksi Ef 6:21–24 on niin läheisessä rinnakkaisuudessa Kol 4:7–8:n kanssa?

V: Paavali kirjoitti molemmat kirjeet lähes samaan aikaan, ja Tykikus vei todennäköisesti molemmat kirjeet niiden seurakunnille. Paavali joutui luultavasti kiirehtimään kirjeiden valmistumista ennen Tykikuksen lähtöä. Jos joku myöhemmin olisi väärentänyt Efesolaiskirjeen ja/tai Kolossalaiskirjeen Paavalin nimissä, hän olisi varmasti varonut tekemästä niistä niin samankaltaisia.

K: Mitä yhtäläisyyksiä Efesolaiskirjeen ja Paavalin muiden kirjeiden välillä on?

V: Tässä on joitakin yhtäläisyyksiä ja eroja Paavalin muihin kirjeisiin verrattuna. Todentamiseksi aiomme myös verrata näitä kirjoja Jaakobin kirjeeseen, 1. ja 2. Pietarin kirjeeseen, 1.–3. Johanneksen kirjeeseen sekä Juudaksen kirjeeseen, joiden kaikkien tiedetään olevan muiden kuin Paavalin kirjoittamia.

(ei täydellinen)

K: Kirjoittiko Paavali Efesolaiskirjeen?

V: Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että Paavali kirjoitti Efesolaiskirjeen, kunnes kristillisen liberalismin isä, Friedrich Schleiermacher (1768–1834), kiisti sen. Sen väitetään eroavan muista Paavalin kirjeistä pitkien lauseiden, ainutlaatuisten sanojen ja Kolossalaiskirjeen kanssa olevien yhtäläisyyksien vuoksi, jota he myös kiistävät olevan Paavalin kirjoittama. Efesolaiskirjeessä on 39 (tai 42) ainutlaatuista sanaa, joita ei löydy kirjoista, jotka he tunnustavat Paavalin kirjoittamiksi. Roomalaiskirjeessä on kuitenkin 100, 1. Korinttolaiskirjeessä 180, 2. Korinttolaiskirjeessä 95, Galatalaiskirjeessä 33 ja Filippiläiskirjeessä 41.

K: Mitä todisteita meillä on siitä, että Efesolaiskirjeen tulisi kuulua Raamattuun?

V: On ainakin kolme hyvää syytä.

1. Paavali kirjoitti sen, ja hän oli apostoli. Pietari todisti 2. Pietarin kirjeen 3:15–16:ssa, että Paavalin sanat olivat pyhää kirjoitusta.

2. Paavali itse sanoi olevansa apostoli 1. Timoteuksen kirjeen 1:1; 2:7, Roomalaiskirjeen 1:1; 1. Korinttolaiskirjeen 1:1; 9:1, 2. Korinttolaiskirjeen 1:1, 11:5; Gal. 1:1, Ef. 1:1; Kol. 1:1; 1. Tim. 1:1; 2. Tim. 1:1; Tit. 1:1.

3. Lainaukset ja viittaukset varhaiskristillisiltä kirjoittajilta

Ignatiuksen kirje efesolaisille (110–117 jKr.) 1. luvussa siteerataan Efesolaiskirjeen 5:2, ja hän sanoo 12. luvussa, että Paavali mainitsee efesolaiset kirjeessään. Ignatiuksen kirje Polykarpukselle 5. luvussa siteerataan Efesolaiskirjeen 5:25.

Polykarpoksen kirje filippiläisille (piispa vuosina 100–155 jKr.) lainaa Efesolaiskirjeen 2:8–9 ja 4:26 sekä useita muita jakeita mainitsematta lähdettä, paitsi että hän toteaa, että Psalmin 4:5 ja Efesolaiskirjeen 4:26 lainaukset ”ilmoitetaan näissä kirjoituksissa”.

Lyonin Irenaeus (182–188 jKr.) useissa kohdissa. Yhdessä kohdassa hän lainaa Efesolaiskirjeen 5:30 Paavalin Efesolaiskirjeestä teoksessaan ”Häresioiden vastustaminen”, kirja 5, luku 2.2, s. 528

Harhaoppiselta Marcionilta (ennen vuotta 170 jKr.) meillä on Tertullianuksen ja Epifaniuksen mukaan hänen lainauksensa Efesolaiskirjeen 1:1,18; 3:9; 4:6; 5:14; 6:1,12,19

Teoksessa ”Scillitan marttyyrien kärsimyskertomus” (180–202 jKr.) mainitaan, että kristityillä oli hallussaan Paavalin kirjoituksia, ilman että tarkennetaan, mitkä kirjeet.

Muratorian kanonissa (190–217 jKr.) mainitaan, että Paavali kirjoitti kirjeissään seitsemälle seurakunnalle: korinttilaisille (2 kirjettä), efesolaisille, filippiläisille, kolosialaisille, galatalaisille, tessalonikalaisille (2 kirjettä) ja roomalaisille. Paavali kirjoitti Filemonille, Titukselle sekä kaksi kirjettä Timoteukselle.

Aleksandrian Klemens (193–217/220 jKr.) mainitsee, että apostoli kirjoitti efesolaisille, ja lainaa Efesolaiskirjeen 4:13–15. Teos The Instructor, 1. kirja, luku 5, s. 213

Tertullianus kirjoitti vuonna 207 jKr. teoksessaan *Lihan ylösnousemuksesta* (luku 40), että sen kirjoitti apostoli Paavali. Tertullianus totesi, että Paavali kirjoitti Efesolaiskirjeen 2:20 teoksessaan *Viisi kirjaa Marcionia vastaan* (kirja 4, luku 38, s. 415).

Theodotus (todennäköisesti montanisti) (noin vuonna 240 jKr.) viittaa Efesolaiskirjeeseen. Valikoima profeetallisista kirjoituksista, luku 20, s. 45

Gnostilaiset naasseenit (ennen vuotta 235/236 jKr.) viittaavat Hippolytuksen mukaan Efesolaiskirjeen 5:14:ään teoksessa ”Kaikkien harhaoppien kumoaminen”, kirja 5, luku 2, s. 51

Hippolytos (222–235/6 jKr.) lainaa Efesolaiskirjeen 5:14:ää pyhänä kirjoituksena teoksessaan *Kaikkien harhaoppien kumoaminen*, kirja 5, luku 2, s. 51.

Origenes (225–253/254 jKr.) lainaa Efesolaiskirjeen 6:12:ta Paavalin efesolaisille osoittamana kirjeenä teoksessaan *De Principiis*, kirja 3, luku 4, s. 332

Novatianus (250/254–257 jKr.) lainaa Efesolaiskirjeen 4:10 sanoen, että se on Paavalin kirjoittama teoksessaan *Treatise Concerning the Trinity*, luku 17, s. 627

Teos Novatiania vastaan (254–256 jKr.), luku 17, s. 663, lainaa Efesolaiskirjeen 5:6,7 sanoen, että se on apostolin kirjoittama

Karthagon piispa Cyprianus (n. 246–258 jKr.) lainaa ”Paavalin kirjeestä efesolaisille” teoksessaan ”Traktaatti 12”, kolmas kirja, kohdat 7, 70, 72 ja 117.

Kaisarean Firmilianus Cyprianukselle (256 jKr.) lainaa Efesolaiskirjeen 4:5–6 teoksessa Cyprianuksen kirjeet, kirje 74, luku 24, s. 396.

Kartagon seitsemännessä kirkolliskokouksessa (258 jKr.) sivulla 571 Assurin Victor parafraasee Efesolaiskirjeen 4:5 sanoilla ”on kirjoitettu”.

Gregorius Thaumaturgos (240–265 jKr.) parafraasee Efesolaiskirjeen 5:5–13 sanoen: ”Raamattu sanoo” teoksessaan Kanoninen kirje, luku 2, s. 18.

Adamantius (= Adamantius Judaeus) (n. 300 jKr.) lainaa Efesolaiskirjeen 2:11–13 sanoen, että se on peräisin Efesolaisille kirjoittaneelta apostolilta. ”Dialogista todellisesta uskosta Jumalaan”, toinen osa, s. 99. Hän viittaa myös Efesolaiskirjeen 1:5:een apostolin kirjoittamana, samoin kuin Efesolaiskirjeen 1:6–7 ja 2:17–18.

Petau, Itävallasta kotoisin oleva Victorinus (marttyyri 304 jKr.) luettelee Paavalin kirjeet seuraavasti: Roomalaiskirje, Korinttolaiskirjeet, Galatalaiskirje, Efesolaiskirje, Tessalonikalaiskirjeet, Filippiläiskirje, Kolossalaiskirje ja Timoteuskirjeet.

Aleksandrian Pietari (306, 285–311 jKr.) lainaa Efesolaiskirjeen 2:8–9:ää apostolin kirjoittamana teoksensa ”Fragment 2 on the Godhead” sivulla 280.

Methodius (270–311/312 jKr.) lainaa Efesolaiskirjeen 5:28–30 Paavalin kirjoittamana. Kymmenen neitsyen juhla -puhe, 3. luku, s. 317.

Aleksandrian Athanasios (318 jKr., ennen Nikean kirkolliskokousta) lainaa Efesolaiskirjeen 3:18 Paavalin sanoina. Teos ”Sanan inkarnaatio”, luku 16, s. 45.

Lactantius (n. 303–n. 325 jKr.) lainaa puolet Efesolaiskirjeen 4:26:sta sanoen: ”Jumala on käskenyt meitä, ettemme anna auringon laskea vihan ylle.” Teos Jumalalliset instituutiot, kirja 6, luku 18, s. 185

Eusebios Kesarealainen (318–325 jKr.) lainaa Efesolaiskirjeen 6:12m (ei 11, 15 eikä 3 sanaa) ”pyhänä Raamatuna”. Teos ”Valmistautuminen evankeliumiin”, luku 16, s. 22

Eusebiuksen ”Kirkkohistoria” (323–326 jKr.) kirja 3, luku 3, s. 134 (viitataan epäsuorasti). Hän sanoo: ”Paavalin neljätoista kirjettä ovat hyvin tunnettuja ja kiistattomia.” Sitten hän toteaa, että jotkut kiistävät, kirjoittiko Paavali Heprealaiskirjeen vai ei. Hän toteaa myös kirjan 3 luvussa 25, sivulla 155, että Paavalin kirjeet ovat pyhiä kirjoituksia. *Nicene and Post-Nicene Fathers*, toinen sarja, osa 1, s. 155.

Nikaian jälkeen

Eustathius (323–337 jKr.)

Sofisti Asterius (341 jKr. jälkeen) viittaa Efesolaiskirjeen 6:12:een

Syyrialainen Aphrahat (337–345 jKr.) teoksessaan Valikoituja todistuksia

Hegemonius (4. vuosisata) lainaa puolet Efesolaiskirjeen 3:8:sta Paavalin sanoina teoksessaan Disputation with Manes, luku 34, s. 207.

Ammon (4. vuosisata jKr.) viittaa Efesolaiskirjeen 6:12:een

Mariusin vastaus arianilaiselle Candidukselle (359–362 jKr.)

Roomalainen Victorinus (363 jKr. jälkeen)

Kappadokian Basileios (=Ankyran Basileios) (357–378/379 jKr.) lainaa Efesolaiskirjeen 4:15,16 teoksessaan ”Efesolaiskirje” (On the Spirit), luku 5.9, s. 61. Basileios lainaa myös Efesolaiskirjeen 3:9 Paavalin kirjoittamana teoksessaan ”On the Spirit”, luku 11, s. 7

Aleksandrian Athanasius (367 jKr.) luettelee Uuden testamentin kirjat teoksessaan ”Juhlakirje 39”, s. 552

Hilarius Poitiersilainen (355–367/368 jKr.)

Synopsis Scripturae Sacrae (350–370 jKr. tai 5. vuosisata) mainitsee Paavalin kirjeen efesolaisille osana Uutta testamenttia. Se lainaa Efesolaiskirjeen 1:1 kokonaisuudessaan.

Skismaattinen Lucifer Cagliarilainen (370/371 jKr.) viittaa Efesolaiskirjeen 4:9; 5:9; 5:15

Ancyran Marcellus (n. 374 jKr.) viittaa Efesolaiskirjeen 4:6:een

Bostran Titus (ennen vuotta 378 jKr.)

Syyrialainen hymnien kirjoittaja Efraim (350–378 jKr.)

Kappadokialainen Basileios (357–378 jKr.) viittaa Efesolaiskirjeen 4:32:een

Laodikean (Frygiassa) synodi (343–381 jKr.) kanonissa 60, s. 159, luetellaan Vanhan testamentin ja Uuden testamentin kirjat. Kanonissa 59, s. 158, sanotaan, että kirkossa saa lukea vain Vanhan ja Uuden testamentin kanonisia kirjoja.

Ambrosiaster (jälkeen 384 jKr.)

Jerusalemin Kyrillos (n. 349–386 jKr.) lainaa luennossaan 2.1, s. 8, Efesolaiskirjeen 2:10:tä apostolin sanoina

Ambrose Milanolainen (370–390 jKr.)

Gregorius Nazianzenos (330–391 jKr.)

Elviran Gregorius (392 jKr. jälkeen)

Nyssan Gregorius (n. 356–397 jKr.) viittaa Efesolaiskirjeen 3:18:aan sanoilla ”Paavali … Efesoksen kansa”. Myös Suuressa katekismuksessa, luku 32, s. 150

Johannes Krysostomos (396 jKr.) kirjoitti 23 saarnaa Efesolaiskirjeestä, jotka ovat säilyneet nykypäivään asti. Hän sanoi, että kirjeen kirjoittaja oli Paavali.

Didymos (398 jKr.)

Sardiniassa, Cagliarissa, asunut skismaattinen Lucifer (361–noin 399 jKr.) viittaa Efesolaiskirjeen 5:9,15:een

Epifanius Salamisista (360–403 jKr.)

Rufinus (374–406 jKr.)

Severianus (vuoden 408 jKr. jälkeen)

Bragan Orosius/Hosius (414–418 jKr.) lainaa puolet Efesolaiskirjeen 4:7:stä apostolin sanoina. Puolustus pelagianilaisia vastaan, luku 17, s. 137

Hieronymus (373–420 jKr.)

Karthagon kirkolliskokous (218 piispaa) (393–419 jKr.)

Aquileian Chromatius (kuollut 407 jKr.) viittaa Efesolaiskirjeen 4:29:ään

Nilus (n. 430 jKr.) viittaa Efesolaiskirjeen 4:32:een

Makarios/Symeon (4. tai 5. vuosisata)

Maximinus (4.–5. vuosisata jKr.) viittaa Efesolaiskirjeen 4:6:een

Hippon Augustinus (388–28.8.430 jKr.) sanoo, että Paavali (Teoksessa ”Synnin anteeksiannosta ja kasteesta”, 1. kirja, luku 43, s. 31 (osa 5)) kirjoitti kirjeet Roomalaisille, 1. Korinttolaisille ja 2. Korinttolaisille (luku 44, s. 32), Galatalaisille (luku 45, s. 32), Efesolaiskirjeen (luku 46, s. 33), Kolossalaiskirjeen (luku 47, s. 33), 1. Timoteuksen kirjeen ja 2. Timoteuksen kirjeen (luku 48, s. 33), Tituksen kirjeen (luku 49, s. 33), Heprealaiskirjeen (jonka kirjoittajuutta jotkut epäilevät) (luku 50, s. 34), Johanneksen kirjan, jossa siteerataan Ilmestyskirjan 5:9 (luku 51, s. 34) sekä Apostolien tekojen (luku 52, s. 34)

Johannes Cassianus (410–430 jKr.) lainaa Ef 4:28:aa Efesolaiskirjeestä teoksessaan ”Johannes Cassianuksen instituutiot”, kirja 10.17, s. 272

Eremitan Marcus (430 jKr. jälkeen)

Kyrillos Aleksandrialainen (444 jKr.)

Ankyran Theodotus (5. vuosisata jKr.)

Hesychius Jerusalemin (-450 jKr.) viittaa Ef 5:19; 6:12

Hesychius Jerusalemin (450 jKr. jälkeen)

Quodvultdeus (n. 453 jKr.) viittaa Efesolaiskirjeen 5:14:ään

Theodoretus Kyrrhusilainen (n. 466 jKr.)

Varimadum (445/480 jKr.)

Speculum (5. vuosisata) viittaa Efesolaiskirjeen 4:19; 5:2

Ankyran Theodotus (5. vuosisata jKr.)

Proclus (412–485 jKr.) viittaa Efesolaiskirjeen 4:32:een

Todisteita harhaoppisista ja väärennöksistä

Harhaoppinen Marcion Tertullianuksen ja Salamislaisen Epifaniuksen mukaan

Hippolytuksen mukaan naasseenit viittasivat Efesolaiskirjeen 5:12:een

Teos Exegesis on the Soul (gnostilainen) lainaa Efesolaiskirjeestä Paavalin sanoina.

Harhaoppinen Priscillianus (surmattiin vuonna 385 jKr.) viittaa Efesolaiskirjeen 6:12:een

Harhaoppinen Pelagius (416–418 jKr.)

Pelagianilainen harhaoppinen Teodoros Mopsuestialainen (428 jKr.)

Osa tästä perustuu Alandin ym. neljänteen tarkistettuun painokseen, Adamantiuksen teokseen ”Dialogista todellisesta uskosta Jumalaan” sekä ”Askelten kirjaan” (syrialainen Liber Graduum).

K: Mistä tiedämme, että Efesolaiskirjeen teksti on säilynyt luotettavasti alkuperäisessä muodossaan?

V: Ainakin 74 käsikirjoitusta ja varhaiskirkon kirjoittajia on lainannut tai viitannut Efesolaiskirjeen jakeisiin. Meillä on ainakin kolme hyvää syytä.

1. Jumala lupasi säilyttää sanansa Jesaja 55:10–11; Jesaja 59:21; Jesaja 40:6–8; 1. Pietarin kirje 1:24–25; Matteuksen evankeliumi 24:35.

2. Varhaiskirkon todisteet. Varhaiskirkon kirjoittajat siteerasivat Efesolaiskirjeestä noin 208 kertaa ennen ensimmäistä Nikean kirkolliskokousta (vuonna 325 jKr.), viittauksia lukuun ottamatta. He siteerasivat 66 % Efesolaiskirjeestä, kun jakeiden osat lasketaan mukaan. Se on 102,85 jaetta yhteensä 155 jakeesta.

Katso edellisestä kysymyksestä joitakin kirjoittajia, jotka viittasivat Efesolaiskirjeen jakeisiin.

3. Varhaisimmissa Efesolaiskirjeen käsikirjoituksissa, jotka meillä on, on pieniä käsikirjoitusvirheitä, mutta ei yhtään teologisesti merkittävää virhettä.

p46 Chester Beatty II (100–150 jKr.) sisältää 150 jaetta Efesolaiskirjeestä. Tarkemmin sanottuna se sisältää Efesolaiskirjeen 1:1–2:7; 2:10–5:6; 5:8–6:6; 6:8–18, 20–24 sekä muita osia Paavalin kirjeistä ja Heprealaiskirjeestä. Valokuva Efesolaiskirjeen ensimmäisestä sivusta on teoksissa A General Introduction to the Bible, s. 389, Wycliffe Bible Dictionary, s. 532, ja Eerdmans’ Bible Dictionary, s. 340. Teoksessa *The Complete Text of the Earliest New Testament Manuscripts* on valokuva osasta sivua 46 sivulla 192. Siinä todetaan myös sivuilla 197–198, että laatu ja stichiometriset merkit osoittavat, että tämän on kirjoittanut ammattikirjoittaja.

3. vuosisadan alkupuoli – 1936 – Frederic G. Kenyon teoksen The Complete Text of the Earliest New Testament Manuscripts mukaan.

2. vuosisata, 200 jKr. – 1935 – Ulrich Wilken teoksen The Complete Text of the Earliest New Testament Manuscripts mukaan.

vuosi 200 jKr. – 1968 – teoksen The Text of the New Testament mukaan.

81–96 jKr. – 1988 – Young Kyu Kim teoksen The Complete Text of the Earliest New Testament Manuscripts mukaan.

Noin 200 jKr. – 1975 – Aland et al., kolmas painos.

Noin 200 jKr. – 1998 – Aland et al., neljäs tarkistettu painos.

2. vuosisadan alku–puoliväli – 1999 – Varhaisimpien Uuden testamentin käsikirjoitusten täydellinen teksti. Tämä perustuu osittain siihen, että käsiala on hyvin samankaltainen kuin Papyrus Oxyrhynchus 8:ssa (1. vuosisadan loppu tai 2. vuosisadan alku) ja Papyrus Oxyrhynchus 2337:ssa (1. vuosisadan loppu).

s. 49 + s. 64 (3. vuosisadan puoliväli) Efesolaiskirje 4:16–29; 4:31–5:13 Teoksessa The Complete Text of the Earliest New Testament Manuscripts on valokuva osasta sivua 49 sivulla 346. Siinä todetaan myös, että sivut 49 ja 65 on kirjoittanut sama kirjuri.

3. vuosisadan loppu – 1968 – The Text of the New Testament.

p92 Efesolaiskirje 1:11–13, 19–21; 2. Tessalonikalaiskirje 1:4–5, 11–12 (noin 300 jKr.) Teoksessa *The Complete Text of the Earliest New Testament Manuscripts* on valokuva osasta p92:ta sivulla 614. Siinä todetaan myös, että tämä on peräisin 3. vuosisadan lopulta tai 4. vuosisadan alusta, koska käsiala on varsin samankaltainen kuin P. Bodmer IX:ssä, P. Cairo Isid. 2:ssa ja P. Rylands III 389:ssä.

Vaticanus [B] 325–350 jKr.

Sinaiticus [Si] 340–350 jKr.

I (Washington D.C.) 5. vuosisata Ef 3:20; 4:9,29; 5:22; 6:12; 6:19–20, muut?

Bohairilainen koptinkieli [Boh] 3./4. vuosisata

Sahidic-koptinkieli [Sah] 3./4. vuosisata

Fayyumilainen koptinkieli [Fay] 3./4. vuosisata

Aleksandrialainen [A] n. 450 jKr.

Claromontanus 5./6. vuosisata

Armenian [Arm] 5. vuosisadalta

Georgian kieli [Geo] 5. vuosisadalta

Etiopialainen [Eth] n. 500 jKr.

Latinalainen Vulgata [Vg] 4. ja 5. vuosisata

Peshitta-syria [Syr P] 400–450 jKr.

s. 13 Lontoo/Firenze 3./4. vuosisata

Filoksenilainen syyriankielinen [Syr Ph] 507/508 jKr.

Katso www.BibleQuery.org/Ephesians Manuscripts.html saadaksesi lisätietoja Efesolaiskirjeen varhaisista käsikirjoituksista.