< Raamatunkysely Tituksesta

K: Mikä on Tituksen kirjeen pääpiirteet (Tt 1:1)?

V: Tässä on yksi pääpiirteiden esitys.

1:1–4 Tervehdys

1:5–16 Vanhinten nimittäminen väärien opettajien torjumiseksi

. 1:5–9 Vanhinten nimittäminen, vaatimukset ja velvollisuudet

. 1:10–16 Puolustautuminen väärien opettajien vastaan

2:1–15 Miten ja miksi meidän tulee käyttäytyä

. 2:1–10 Ohjeita eri elämänvaiheisiin

. 2:11–15 Perustakaamme käyttäytymisemme Jumalan meille osoittamaan armoon

3:1–11 Keskitytään kuuliaisuuteen ja vältetään riitoja

. 3:1–8 Muistutus tottelevaisuudesta ja valmiudesta

. 3:9–11 Vältetään turhia erimielisyyksiä

3:12–15 Henkilökohtaisia viestejä

K: Mikä on mielenkiintoista Paavalin kuvauksessa itsestään Tt 1:1:ssä?

V: Kaikista asioista, joita Paavali olisi voinut sanoa Titukselle, hän korosti tässä vain kahta asiaa.

Paavali oli orja, palvelija, joka oli jonkun vallan alla. Paavali käyttää aina ilmausta ”Jeesuksen Kristuksen palvelija”, paitsi tässä kohdassa, jossa hän sanoo ”Jumalan palvelija”.

Paavali oli apostoli, lähettiläs, jolla oli valtaa.

Tämä on sopivaa, koska monet niistä asioista, joita Paavali halusi Tituksen käsittelevän Kreetalla, liittyivät auktoriteettiin.

K: Tt 1:2:ssa, Tt 3:7:ssa ja 1. Tim. 6:16:ssa: onko kristityillä ikuinen elämä jo nyt, vai onko se vain toivoa ikuisesta elämästä kuoleman jälkeen?

V: Molempia; tämä on esimerkki ”jo / ei vielä” -paradoksista. Meillä on varma lupaus ja jatkuva olemassaolo tästä hetkestä ikuisuuteen asti. Meidän on kuitenkin käytävä läpi muutamia asioita, kuten kuolema ja tuomionistuin, ennen kuin saamme ikuiset, kirkastetut ruumiimme. Katso myös vastaus 1. Tim. 6:16:een. Katso keskustelu 1. Kor. 3:12–15:stä saadaksesi lisätietoja tuomionistuimesta.

K: Pitäisikö Tt 1:2:ssa lukea ”Jumala, joka ei valehtele” vai ”Jumala, joka ei voi valehdella”?

V: Kirjaimellinen käännös on ”valehtelematon Jumala”. Vaikka tämän jakeen kreikankielistä sanaa voitaisiin tulkita kummallakin tavalla, Tituksen kirjeen 1:2 tarkoituksena on sanoa, että voimme luottaa siihen, ettei Jumala petä sanaansa. Myös Heprealaiskirjeen6:18 sanoo yksiselitteisesti, että Jumalan on mahdotonta valehdella.

K: Tt 1:2:ssa, tarkoittaako ”ennen aikojen alkua” sitä, että ajalla, sellaisena kuin me sen tunnemme, oli alku, vai onko se vain ilmaus, joka viittaa kauan sitten?

V: Nykypäivän kristityt ovat tästä eri mieltä. Kuitenkin ajatus siitä, että ajalla on alku, oli tunnettu jo antiikin kirjoittajille, kuten juutalaiselle Filolle (15/20 eKr. – 50 jKr.), teoksessa ”Luomuksesta” (On the Creation), luku 7 (26), s. 5.

K: Milloin Paavali jätti Tituksen Kreetalle (Tt 1:5)?

V: Paavali oli Kreetalla Apostolien tekojen 27:7–9 mukaan. Monet kuitenkin katsovat, ettei Paavalilla ollut tarpeeksi aikaa jättää Titiusta sinne, ja olettavat Paavalin menneen Kreetalle vasta myöhemmin. Se tarkoittaisi, että Paavali oli kahdesti vankilassa Roomassa ja kävi Kreetalla näiden jaksojen välillä. Toisaalta Paavali saattoi olla ”jättänyt” Tituksen Kreetalle ilman, että hän itse olisi laskeutunut sinne.

Emme tiedä Tituksesta kovin paljoa. Hänet mainitaan vain 2. Kor. 2:13; 7:6, 13, 14; 8:6, 16, 23; 12:18; Gal. 2:1–3; 2. Tim. 4:10

K: Mitä tiedämme Kreetasta Tt 1:5:n perusteella?

V: Kreeta on suuri saari, joka on itä-länsi-suunnassa noin 160 mailia (260 km) pitkä ja pohjois-etelä-suunnassa leveimmillään 37 mailia (60 km). Se oli asutettu jo kauan ennen Abrahamia, ja 1. Mooseksen kirjan 10:14 mukaan sen asukkaita kutsutaan kaphtorilaisiksi, nimestä Kaphtor, joka on Kreetan muinainen nimi. Osa merikansoista, myöhemmin filistealaiset, polveutui heistä. Kreeta oli väkirikas saari. Homeroksen (ja Daavidin) aikana siellä oli 90–100 kaupunkia, kuten Believer’s Bible Commentary -teoksessa (s. 2134) kerrotaan. Nykyään saarella asuu noin 630 000 ihmistä.

Kreetalla oli hieman salaperäinen minojalainen sivilisaatio vuosina 2700–1800 eKr., joka päättyi noin Mooseksen aikoihin, kun mykeneläiset kreikkalaiset valloittivat saaren. Kreeta oli ilmeinen pysähdyspaikka aluksille, jotka kulkivat Kyproksesta, Syyriasta ja Juudeasta Roomaan ja päinvastaiseen suuntaan.

Kreetalaiset olivat tunnettuja valehtelijoina; kreikkalainen termi kritizo, ”kreetalaiseksi muuttua”, tarkoitti valehtelemista. Tituksella oli edessään joitakin haasteita. Mutta kuten mekin, Tituksenkin piti muistaa, että taistelu ei ollut hänen, vaan Herran.

K: Miksi Kristuksen seurakunta tarvitsee meidän vahvistustamme (Tt 1:5, 10, 12)?

V: Vaikka Jumala toimii seurakunnassa, Hän käyttää yleensä ihmisiä toimintansa välineinä. Meillä on tapana ajatella, ettei varhaisilla seurakunnilla ollut ongelmia. Mutta Korintin, Galatian ja Kreetan seurakunnat sekä kuusi seitsemästä Ilmestyskirjan seurakunnasta osoittavat, että tämä on liian ruusuisen näkemyksen tulkintaa. Aivan kuten talossa voi olla ongelmia rappeutumisen, termiittien ja perustusten kanssa, myös seurakunnassa voi olla tarvetta ainakin kolmelle eri vahvistustyypille.

a) Titukselle kirjoitetun kirjeen 1:5 osoittaa, että jopa todellisessa seurakunnassa voi olla asioita, joista on kova puute.

b) Tituksen kirjeen 1:10 mukaan seurakunnan sisällä voi olla esteitä, jotka Saatana on lähettänyt hyökkäämään seurakuntaa vastaan.

c) Tituksen kirjeen 1:12 lause kreetalaisista muistuttaa meitä siitä, että tietty kulttuuri on usein alttiimpi joko tekemään tai sivuuttamaan tiettyjä syntejä kuin muut. Seurakunnan johtajien on kutsuttava kyseisen kulttuurin seurakunta takaisin Jeesuksen Kristuksen ikuisiin totuuksiin.

K: Missä tilanteissa kirkossa tarvitaan organisaatiota (Tt 1:5), ja milloin organisaatio voi olla liian tiukka?

V: Ilmeisesti Jumala halusi jonkinlaista järjestystä; Paavali käski Titukselle nimittää vanhimpia jokaiseen seurakuntaan Tituksen kirjeen 1:5:ssä. Vanhimmat/valvojat/presbyterit mainitaan Apostolien tekojen 14:23; 15:2,4,6; 15:22,23; 16:4; 20:17; 20:28; 21:18; Filippiläiskirje 1:1; 1. Timoteuskirje 4:14; 5:17; Tituksen kirje 1:5; ja Jaakobin kirje 5:14. Yksittäisestä vanhimmasta mainitaan 1. Timoteuskirjeen 3:1,2; Tituksen kirjeen 1:7.

Diakoneista mainitaan Filippiläiskirjeen 1:1; 1. Timoteuksen kirjeen 3:8–13. Diakonissoista mainitaan 1. Timoteuksen kirjeen 3:11. Organisaatio, olipa kyseessä sitten seurakunta tai mikä tahansa muu organisaatio, voi mennä pieleen, kun se rohkaisee oman edun tavoitteluun organisaation kustannuksella, on elitistinen ja ylläpitää hierarkiaa vain sen itsensä vuoksi. Katolisessa ja ortodoksisessa kirkossa myöhemmin syntyneitä virkoja, kuten lukijoita, lektoreita, korepiskopoi (maaseudun piispoja tai kiertäviä saarnaajia), arkkipiispoja, kardinaaleja, kunnioitettuja piispoja, metropoliteja, munkkeja, apotteja, nunnia, abbedissoja, fransiskaanimunkkeja, kerjäläismunkkeja, alttaripoikia ja -tyttöjä, paaveja ja patriarkkoja, ei mainita missään Raamatussa.

K: Mitä tarkoittaa Tt 1:6:ssa se, että miehellä on vain yksi vaimo, eli että hän on ”yhden naisen mies”?

V: Tässä on neljä alakysymystä: moniavioisuus, avioero, uudelleenavioliitto ja selibaatti. On selvää, että henkilö, jolla on samanaikaisesti useampi kuin yksi vaimo, on ”monen naisen mies”. Mies, joka on tehnyt synnin päättämällä erota vaimostaan (paitsi aviorikoksen vuoksi) ja menemällä sitten uudelleen naimisiin jonkun toisen kanssa, ei myöskään voi olla vanhin. Näiden ilmeisten tapausten lisäksi mielipiteet eroavat.

Kirkkohistorioitsijat mainitsevat, että Pietari oli naimisissa ja että hän pysyi naimisissa myös Kristuksen ylösnousemuksen jälkeen. Kun Pietarin vaimo joutui marttyyrikuolemaan, Pietari huusi hänelle väkijoukosta: ”Muista Herraa”. Koska Pietari oli kuitenkin todennäköisesti naimisissa jo ennen tämän tekstin kirjoittamista, tällä ei ole merkitystä tässä yhteydessä.

Monet varhaiskristilliset piispat elivät selibaatissa.

Itäisissä ortodoksisissa kirkoissa pappi voi olla naimisissa tai antaa selibaattivalan. Mutta jos pappi on naimisissa ja hänen vaimonsa kuolee, pappi ei saa mennä uudelleen naimisiin ja jatkaa papin virassa.

Raamatun kirkoissa nainen voi toimia pastorina naisten ja lasten parissa. Mutta molemmille sukupuolille Raamatun kirkoissa pastoria pidetään syyttömänä, jos puoliso on eronnut pastorista, mutta ei, jos pastori on eronnut puolisostaan (paitsi aviorikoksen tapauksessa).

Kristittyjen keskuudessa on erimielisyyttä siitä, täyttääkö henkilö tämän vaatimuksen, jos hän menee uudelleen naimisiin puolisonsa kuoleman jälkeen.

K: Voiko Tt 1:6:n mukaan olla vanhin, vaikka ei olisi lapsia?

V: Kyllä, joskus ihmiset eivät voi saada lapsia. Monilla varhaiskristillisillä piispoilla ei ollut vaimoa eikä lapsia.

K: Tt 1:6:n mukaan menettääkö vanhin kelpoisuutensa, jos hänen aikuiset lapsensa ovat uskottomia, vai koskeeko tämä vain hänen katonsa alla asuvia lapsia?

V: Kristittyjen mielipiteet eroavat toisistaan. Teoksessa ”The Believer’s Bible Commentary” (s. 2136) sanotaan, että kyse on vain lapsista, jotka ovat vanhempien valvonnassa kotona.

K: Miksi Tt 1:6–8 ja 1 Tim 3:2–7 eroavat hieman toisistaan vanhimman kelpoisuusvaatimusten osalta?

V: Paavali antoi kaksi toisiaan täydentävää kuvausta pätevästä vanhimmasta, mutta hän ei antanut määritelmää pätevälle vanhimmalle. Paavali ei laatinut tyhjentävää sääntöluetteloa, koska eri aikoina ja kulttuureissa saattaa olla myös muita huomioon otettavia seikkoja. Sen sijaan kristillisten johtajien tulee käyttää jumalallista harkintaansa vanhimpien valinnassa, ja Tituksen kirjeen 1:6–8 sekä 1. Timoteuksen kirjeen 3:2–7 vaatimukset yhdessä muodostavat vähimmäisvaatimusten luettelon, eivät tyhjentävää luetteloa.

K: Ovatko sanat ”vanhin” ja ”valvoja/piispa” Tt 1:7:ssä Raamatussa keskenään vaihdettavissa?

V: Kyllä. Seurakunta tarvitsee jumalallisia johtajia, mutta on muistettava, että ne ominaisuudet, jotka tekevät miehestä menestyvän liikemiehen, eivät ole täysin samat kuin ne ominaisuudet, jotka tekevät hänestä sopivan vanhimmaksi, vaikka niissä onkin jonkin verran päällekkäisyyttä.

K: Miten raha voi olla ”saastaista” Tt 1:7,11 ja 1. Piet. 5:2:ssa?

V: Tämä tarkoittaa ”epärehellistä voittoa”, ei pelkästään varastamista tai ryöstämistä. Se voi viitata mihin tahansa tilanteeseen, jossa henkilö saa voittoa jostakin, mistä hänen ei pitäisi saada. Keskiajalla ihmiset menivät messuun kolikko kädessään. Pappi otti kolikon ja antoi heille ehtoollisleivän. Usein maallikot eivät saaneet viiniä, vaan vain papisto joi sitä. Ei kolikkoa, ei ehtoollisleipää. Ongelmana oli, että kiertävät munkit kulkivat paikasta toiseen, pitivät messuja ja kuuntelivat ripittäytymisiä, ja saivat rahaa aneista, minkä seurauksena pappien tulot laskivat, kun munkit olivat paikalla.

Ihmiset voivat myös tavoitella epärehellistä voittoa, joka ei ole suoraan rahaa. He voivat tavoitella asemaa ja valtaa, mikä voi tosin johtaa myös enemmän rahaa ja korkeampaan palkkaan, mutta voi olla enemmänkin vallasta kuin rahasta kiinni.

K: Mitä tarkoittaa Tt 1:9:ssä ”pitäytyä lujasti uskollisessa sanassa” verrattuna siihen, ettei niin tehdä?

V: Joistakin asioista voi neuvotella ja tehdä kompromisseja, mutta evankeliumin totuus ei saisi kuulua niihin. Tietenkin lujana pysymättä jättäminen voi tarkoittaa evankeliumin totuuksien kieltämistä, kuten sitä, ettei taivaaseen pääse muuten kuin Jeesuksen kautta. Lujana pysymättä jättäminen voi kuitenkin koskea myös opetusta, jonka mukaan evankeliumin totuudet ovat pelkkä mielipide tai eivät ole olennaisia.

K: Miksi Paavalin vastustajia oli niin paljon (Tt 1:10)?

V: Niin lyhyessä ajassa monet ihmiset nousivat vastustamaan Paavalia. Se johtui todennäköisesti siitä, että Paavali teki niin paljon tuodakseen ihmisiä Kristuksen luo, ja Saatana yritti saada kaikki mahdolliset ihmiset nousemaan Paavalia vastaan. Osa vastustuksesta johtui vääristä opista, osa halusta elää syntistä elämää, ja osa ei ehkä johtunut ensisijaisesti kummastakaan, vaan oli pelkkää yleistä auktoriteetin hylkäämistä. Joskus, kun joku menestyy jossakin asiassa erittäin hyvin, löytyy pahoja ihmisiä, jotka haluavat kaataa hänet, vaikka vain siksi, etteivät he halua nähdä toisen menestyvän.

K: Miten väärän opetuksen levittäminen aiheuttaa vahinkoa Tt 1:11:n mukaan?

V: Vaikka kyseessä ei olisikaan sielua tuhoava harhaoppi, se voi hämmentää kristittyjä ja jakaa seurakuntaa. Kun sanotaan, että heidän suunsa on tukittava, heidät on poistettava seurakunnasta. Vaikka he olisivatkin kristittyjä, jos he hajottavat Jumalan laumaa väärillä opetuksillaan, heidät tulisi karkottaa.

K: Mitä kalvinistit ja ei-kalvinistit ymmärtävät Tt 1:11:n jakeesta ja evankeliumin tarjoamisesta kaikille?

V: Jotkut kalvinistit sanovat, ettei evankeliumia tarjota kaikille. Hyperkalvinisti A.W. Pink kirjoittaa teoksessaan The Sovereignty of God: ”Evankeliumin luonteesta ja sisällöstä vallitsee nykyään äärimmäinen sekasorto. Evankeliumi ei ole ’tarjous’, jota evankeliointikauppiaat voivat levitellä ympäriinsä. Evankeliumi ei ole pelkkä kutsu, vaan julistus,... Ketään ei pyydetä uskomaan, että Kristus kuoli nimenomaan hänen puolestaan. ... Evankeliumi on lyhyesti sanottuna tämä: Kristus kuoli syntisten puolesta, sinä olet syntinen, usko Kristukseen, niin sinä pelastut.” (s. 209, kursivointi alkuperäisessä tekstissä). Huomaa tässä oleva hienovarainen ero: Koska Kristus kuoli syntisten puolesta ja sinä olet syntinen, syntinen voisi helposti ajatella, että Kristus kuoli juuri hänen puolestaan. Pink kuitenkin todella ajattelee, että Kristus kuoli joidenkin syntisten puolesta, joista sinä saatat olla yksi tai et. Pinkin näkemyksen täydentämiseksi voidaan mainita, että hän uskoi evankeliumin saarnaamiseen (ibid. s. 210) ja siihen, että meidän tulisi olla aktiivisia eikä fatalistisia saarnaamisessa ja kristillisessä työssä.

Ei-kalvinistit ja muut kalvinistit uskovat, että evankeliumi tarjotaan kaikille. Seuraava on otettu erään kalvinistin esitteestä.

Esitteessä *Sinners, Jesus Will Receive* James Boice kirjoittaa esipuheessaan: ”Jos ajatellaan niin kuin hyperkalvinistit nykyään ajattelevat tällaisista asioista, Jeesuksen on täytynyt tehdä virhe, kun hän selitti Nikodemukselle niin laajasti evankeliumia, kuten Johanneksen evankeliumin 3. luvussa kerrotaan. … Nikodemus ei ollut uudestisyntynyt. Joten näiden ihmisten ajattelutavan mukaan Jeesuksen olisi pitänyt lopettaa keskustelu siihen. ’Tule takaisin myöhemmin, kun olet uudestisyntynyt’, hänen olisi pitänyt sanoa.... Jeesus tiesi tarkalleen, mitä oli tekemässä. ... Kanadalainen pastori Bill Payne tietää tämän ja toivoo, että kaikki muutkin kalvinistit tietäisivät sen, minkä vuoksi hän on kirjoittanut tämän pienen kirjasen. Erityisesti häntä surettaa se, että niin monet käyttävät hyvää teologiaa heikentääkseen sitä vastuuta, joka meillä kristittyinä on tehdä yhtä hyvää työtä kutsumalla syntisiä tulemaan Jeesuksen Kristuksen luo.”

William Payne sanoo kirjasessaan *Sinners, Jesus will Receive* sivulla 23: ”Ongelma tasapainon löytämisessä reformoidun uskon – johon rajoitetun sovituksen oppi kuuluu – ja yleisen kutsun välillä näkyi myös Englannissa. Tämä näkyy Andrew Fullerin historiassa; hän on yksi suurista nimistä, jotka liitetään ikuisesti William Careyn kanssa lähetystyöhön. Vuonna 1754 syntynyt Fuller oli kasvanut sellaisen saarnatyylin vaikutuksen alaisessa seurakunnassa, joka ei uskonut yleiseen kutsuun. Se oli, kuten eräs sen ilmaisi, ’Gillin tyyppistä saarnaamista’. Fuller kutsuttiin pastoriksi 21-vuotiaana, ja palvelutyönsä alkuvaiheessa hän sai apua Bunyanin ja Gillin kirjoituksista. Hän kuitenkin tajusi pian, että näiden kahden miehen välillä oli suuri ero . Vaikka molemmat pitivät tiukasti kiinni kalvinistisesta teologiasta, rajoitettu sovitus mukaan lukien, Bunyan ei selvästikään epäröinyt kutsua kaikkia syntisiä kaikkialla tulemaan Kristuksen luo, kun taas Gill ei olisi koskaan tehnyt sellaista. Pitkän rukouksen ja tutkimuksen jälkeen Fuller tuli siihen johtopäätökseen, että Bunyan oli tässä asiassa raamatullinen, mutta Gill ei. Fullerin vakaumukset johtivat lopulta siihen, että hän kirjoitti kuuluisan teoksen nimeltä *The Gospel Worthy of All Acceptation*, ja juuri tämän teoksen välittömänä seurauksena Carey lähti viemään evankeliumia Intiaan.... Haluamme lisätä tämän huomautuksen tämän lyhyen historiallisen katsauksen päätteeksi: poikettuaan hyperkalvinistisesta kannasta, jossa evankeliumia ei tarjottu vapaasti, Bostonin ja Fullerin kaltaiset miehet eivät suinkaan muuttuneet arminialaisiksi!” s. 23

Sivulla 22 Payne sanoo: ”Se, että hyperkalvinismi oli tuolloin vallannut suuren osan Skotlannin kirkosta, todistetaan sillä, että Marrow’n uudelleenjulkaisu aiheutti suurta kohua ja että Skotlannin kirkon yleiskokous tuomitsi sen.”

John Calvin itse uskoi, että evankeliumi tarjottiin kaikille. ”Jumalan armo tarjotaan yhtä lailla niille, jotka uskovat, kuin niille, jotka eivät usko”, kuten esitteessä *Sinners Jesus Will Receive* (s. 21) todetaan. Ei-
uskovat kaikki, että evankeliumin pelastustarjousta tulisi julistaa kaikille.

K: Miksi Paavali siteerasi Tt 1:12:ssa ei-raamatullista lähdettä?

V: Paavali saattoi vapaasti lainata mitä tahansa totuudenmukaista sanontaa. Katso lisätietoja keskustelusta Apostolien teoissa 17:16–34.

K: Miksi Paavali näyttää Tt 1:12:ssa loukkaavan kreetalaisia?

V: Paavali itse asiassa lainasi heidän omaa kirjallisuuttaan, kuuluisan kreetalaisen runoilijan Epimenideen (n. 600 eKr.) sanoja. Samaa Epimenideestä, jota Paavali lainasi Apostolien teoissa 17:28. Paavali eikä Epimenides tarkoittaneet, että yksikään kreetalainen, Epimenides mukaan lukien, ei olisi koskaan puhunut yhtään totuutta. Pikemminkin kreetalaiset olivat alttiita valehtelemaan. Tässä on lainaus, jonka Epimenides laittaa Zeuksen pojan Minoksen sanomaan.

”He rakensivat sinulle haudan, oi pyhä ja ylevä – kreetalaiset, ikuiset valehtelijat, pahat pedot, laiskat vatsat! Mutta sinä et ole kuollut; sinä elät ja pysyt ikuisesti, sillä sinussa me elämme, liikumme ja olemme.” (lähde: M.D. Gibson, toim. Horae Semiticae, s. 40, syyriankielisenä).

Paavali ei ole tässä kohtaa sen enempää humoristinen kuin loukkaavakaan. Objektiivinen totuus on, että joidenkin kulttuurien edustajat ovat alttiimpia tietyille synneille. Toisinaan taustalla on geneettinen perusta, kuten pohjoisamerikkalaisten intiaanien ja alkoholismiin, ja toisinaan kulttuurissa vallitsee syntejä, joilla ei ole lainkaan geneettistä perustaa, vaan ne johtuvat ulkoisista tekijöistä. Esimerkiksi aikoinaan suuri joukko kiinalaisia oli oopiumiriippuvaisia, koska britit voittivat oopiumisodat suojellakseen oletettua ”oikeuttaan” viedä oopiumia Kiinaan. Mitkä ovat mielestäsi kulttuurisi vallitsevia syntejä?

Aleksandrian Klemens (Stromata (193–202 jKr.) kirja 1, luku 14, s. 313) vahvistaa Paavalin sanat kreetalaisista. Kreikkalainen termi kritizo, ”kreetalaiseksi muuttua”, tarkoitti valehtelemista, kuten The Expositor’s Bible Commentary -teoksen 11. osan sivulla 433 todetaan.

Myös kreikkalainen runoilija Kallimakhos sanoi jotain hyvin samankaltaista. Athenagoras (177 jKr.) lainaa Kallimakhosin ”Hymni Jupiterille” 8 sq.: ”Kreetalaiset valehtelevat aina; sillä he, oi kuningas, ovat rakentaneet haudan sinulle, joka et ole kuollut.” A Plea for Christians, luku 29, s. 145. Origenes käyttää samaa argumenttia teoksessaan Origenes Against Celsus, kirja 3, luku 43, s. 481. Tämä lainaus on mielenkiintoinen, koska se paljastaa epäjohdonmukaisuuden kreikkalaisessa pakanauskonnossa. Vaikka kreetalaiset rakensivat haudan kunnioittaakseen kuollutta Jupiteria, kuinka häntä voitaisiin edelleen palvoa, jos hän on yhä kuollut ja hänen ruumiinsa on haudassa? Jos Jupiter ei ole elossa, ei ole mitään järkeä palvoa häntä tai rukoilla hänen apuaan. Mutta jos kreikkalaiset ajattelivat, että Jupiter on herännyt jälleen eloon, heidän ei pitäisi pitää kuolleiden ylösnousemusta mahdottomana. Periaatteessa yksi valheen muoto on siis ”institutionaalinen valehtelu”, jossa koko kulttuuri vahvistaa nimenomaisesti jotain, minkä koko kulttuuri voi nähdä olevan totta.

K: Mitä teet, kun Tt 1:13:n mukaisesti ne ihmiset, joita palvelet, eivät näytä kovin ”lupaavilta”?

V: Meidän tulisi rukoilla nöyryydellä viisautta. Toisaalta emme voi olla varmoja, sillä Jumala tuntee heidän sydämensä, emme me. Toisaalta, kun huomaamme, että Herralle palvelemisen mahdollisuuksia on enemmän kuin meillä on aikaa toteuttaa, kristittyjen tulisi parhaan tietomme perusteella mennä sinne, missä tarve on suurin ja missä vaikutus on suurin. Mutta sen sijaan, että toimisivat ”yksinäisinä sankareina”, kristittyjen tulisi toimia yhdessä yhtenä joukkona.

K: Mihin juutalaisiin tarinoihin Paavali viittaa Tt 1:14:ssä?

V: Raamattu ei kerro sitä. Tiedämme kuitenkin, että juutalaisilla oli suuri määrä tarinoita ja perinteitä sisältäviä kirjoja, jotka ovat säilyneet nykypäivään apokryfien ja pseudepigrafien joukossa. Nämä olivat todennäköisesti osa niitä myyttejä, joita Paavali käski Timoteuksen kehottaa ihmisiä välttämään 1. Timoteuksen kirjeen 1:4 kohdassa. Kristittyinä meidän tulisi tehdä selvä ero Jumalan sanan ja oman tulkintamme välillä. Katso lisätietoja tästä aiheesta Sananlaskujen kirjasta 30:5–6 ja 1. Korinttolaiskirjeestä 4:6.

K: Miten Tt 1:15:ssä kaikki on puhdasta puhtaille?

V: Tämä pätee monella tavalla.

Positiivisessa mielessä puhtaat ihmiset eivät aina mieti tapoja olla epäpuhtaita tai epäile, että kaikki muut toimisivat epäpuhtaista motiiveista.

Negatiivisesti ajateltuna henkilö voi ajattelematta asioita loppuun asti joutua tilanteeseen, jossa häntä epäillään pahan tekemisestä, vaikka hän ei olisi sitä tehnyt eikä se olisi ollut hänen aikomuksensa. Siksi meidän tulisi välttää jopa pahan näennäisyyttä tai ulkonäköä, kuten 1. Tessalonikalaiskirjeen 5:22 sanoo. Lisäksi he eivät ehkä epäile toista silloin, kun heidän pitäisi. He voivat olla hitaita huomaamaan, että kyseinen henkilö käyttäytyy samalla tavalla kuin joku, jolla on piilomotiiveja.

Vuorisaarnaan sisältyvässä Matteuksen evankeliumin 5:8:ssa sanotaan: ”Autuaat ovat puhtaat sydämestä, sillä he saavat nähdä Jumalan.” Mutta Jeesus kehotti meitä myös olemaan viisaita kuin käärmeet ja viattomia kuin kyyhkyset (Matteuksen evankeliumi 10:16 ja seuraavat jakeet).

K: Tt 1:15:ssä sanotaan, että kaikki on puhdasta. Entä sitten marihuana, LSD, kiristys, raiskaus jne.?

V: Paavali sanoo, että kaikki ravitsevat ruuat ovat sallittuja syötäväksi. Ihmisten ei pitäisi pistää tai niellä mieltä tuhoavia huumeita, kuten kokaiinia tai LSD:tä, sen enempää kuin heidän ei pitäisi syödä lantaa.

K: Miten Tt 1:16:ssa jotkut ihmiset ovat kelvottomia tekemään mitään hyvää, ”jokaisesta hyvästä teosta hylättyjä”?

V: Jos heidän luonteensa on häpeäksi Kristukselle ja seurakunnalle, edes niitä hyviä asioita, joita he yrittävät tehdä, ei oteta huomioon maailman silmissä. Joillekin kyse ei ole vain siitä, mitä he eivät tiedä, vaan myös siitä, mitä he uskovat olevan totta, vaikka se ei ole, ja siitä, mitä he pitävät tärkeänä, vaikka se ei ole. Kuten Believer’s Bible Commentary -teoksessa sivulla 2138 sanotaan: ”Väärien opettajien elämä oli pikemminkin herjaus kuin Raamattu.”

K: Miten Tt 1:16:n mukaan tulisi suhtautua ihmisiin, jotka vahingoittavat tai tuhoavat seurakuntaa tai järjestöä?

V: Sinun tulisi toimia samalla tavalla kuin jos veljesi tekisi syntiä sinua vastaan, kuten Matteuksen evankeliumissa 18:15–17 neuvotaan. Yritä ensin yksityisesti oikaista heitä. Toivottavasti hän huomaa virheensä ja kertoo itse muille, että oli väärässä ja mikä on oikea näkemys. Mutta jos se ei toimi, ota mukaan yksi tai kaksi muuta henkilöä todistajiksi ja yritä osoittaa hänelle hänen virheensä. Jos sekään ei toimi, koko seurakunnan on saatava tietää asiasta, ja kyseinen henkilö, vaikka hän olisikin uskovainen, tulisi erottaa seurakunnasta.

Edellä mainittu menettelytapa sopii sekä yksityisiin että julkisiin asioihin. Mutta lisäksi väärän opetuksen osalta virhe tulisi tuoda esiin ja kumota sen kuulijakunnan edessä, jolle virhe alun perin opetettiin. Joten jos virhe opetettiin koko pyhäkoululuokalle tai jumalanpalveluksessa, niin koko pyhäkoululuokalle tai seurakunnalle tulisi esittää perustelut sille, miksi kyseinen henkilö opetti väärin ja mikä on oikea opetus.

K: Mitkä ovat Tt 2:1:n mukaisia esimerkkejä siitä, milloin kristitty voisi puhua sopimattomasti?

V: On monia tapoja, joilla kristityt voivat vahingossa – tai ei vahingossa, vaan huolimattomasti – puhua jotain, mikä ei ole sopivaa.

Asioita, jotka rohkaisevat muita tekemään syntiä.

Juoruilu tai panettelu

Kristinuskon tai muiden kristittyjen pilkkaaminen tai muiden yleinen vähättely

Asiat, jotka häpäisevät Jumalaa tai eivät ylistä Häntä.

Muista, että missä tahansa tilanteessa sinulla on aina mahdollisuus olla sanomatta mitään. Kuten eräs henkilö kerran sanoi: ”On parempi pysyä vaiti ja tulla pidetyksi typeränä kuin avata suunsa ja poistaa kaikki epäilyt.”

K: Jos Titukselle (Tt 2:2–6) käsketään opettaa itse vanhoja miehiä, vanhoja naisia ja nuoria miehiä, miksi hän ei opeta nuoria naisia?

V: Raamattu ei sano sitä. Kristityt ovat kuitenkin huomanneet tämän ”tarkoituksellisen poisjättämisen” ja näkevät siihen ainakin kolme syytä.

1. Mahdollinen kiusaus Titukselle.

2. Se voisi antaa muille pahan vaikutelman, vaikka sekä Titus että naiset olisivatkin puhtaita. (2. Kor. 8:21; 1. Tess. 5:22)

3. Ei pelkästään kiusaus naisille, vaan myös häiriö Tituksen opetukselle Jumalan totuudesta.

Kun opiskelin Texasin yliopistossa, en ollut pohtinut sitä totuutta, joka piilee Tituksen kirjeen ”tarkoituksellisessa poisjättämisessä”. Kerran toin viehättävän kristityn naisen yliopiston asuntolaan huoneeseeni, suljin oven ja pidimme yhdessä raamattutunnin. Kun hän oli lähtenyt, muut kaverit (ei-kristityt) kiusasivat minua siitä, mitä he syyttivät minua tehneen yksin huoneessani tytön kanssa. Noin viikkoa myöhemmin toinen tyttö tuli huoneeseeni, ja pidimme raamattutunnin, ja pojat ajattelivat samaa, huolimatta siitä, että vakuutin olevani syytön. Seuraavalla viikolla molemmat tytöt tulivat yhdessä, ja kuten he myöhemmin kertoivat minulle, joko olin todella mahtava kaveri, tai ehkä puhuin sittenkin totta. Vaikka he lopulta uskoivat minua täysin, oli virhe, etten ollut välttänyt pahan vaikutelmaa.

Tituksen kirjeen 2:7:ssä sanaa ”he” ei ole kreikankielisessä tekstissä. Tituksen ei siis tule olla esimerkki heille [nuoremmille miehille], vaan esimerkki [kaikille].

K: Mikä olisi Tt 2:6:ssa ero kahden hyvän kristillisen luonteen omaavan kristityn välillä, paitsi että toinen on itsehillitty ja toinen ei?

V: Kreikkalainen sana sophron/sophronas, jota käytetään 1. Timoteuksen kirjeen 3:2:ssa, Tituksen kirjeen 1:8:ssa ja 2:4:ssä, on merkitykseltään laaja. Se tarkoittaa, ettei ole minkään vaikutuksen alaisena, on järkiperäinen ja itsehillitty. Siihen sisältyy synnille ”ei” sanominen Tituksen kirjeen 2:12:ssa.

K: Miksi orjien tulisi Tt 2:9:n mukaan olla tottelevaisia isännilleen?

V: Muinaiset imperiumit toimivat orjuuden varassa, ja orjuuteen alistuminen oli yleensä ainoa vaihtoehto. Vaikka jotkut isännät olivat ystävällisiä, monet eivät olleet. Koska monet kristityt olivat orjia, heidän tilanteensa sujui yleensä paremmin, jos he tottelivat kuin jos he olisivat olleet tottelemattomia.

Tämä on myös erityistapaus siitä, mitä Jeesus sanoi yleisesti Matteuksen evankeliumin 5:39:ssä: ”Jos joku lyö sinua oikealle poskellesi, käännä hänelle myös toinen.” 1. Pietarin kirjeen 2:18–25 puhuu myös orjien kärsivällisyydestä isäntiään kohtaan, jopa ankarienkin. Katso myös keskustelu 1. Korinttolaiskirjeen 7:21–23:sta.

K: Pitäisikö orjien Tt 2:9:n mukaan olla isännilleen kuuliaisia kaikessa, myös jumalattomissa asioissa?

V: Ei. Heidän tuli olla esimerkkinä tottelemalla isäntiään, mutta heidän ei tullut olla tottelemattomia Jumalalle, joka on korkein auktoriteetti.

K: Miksi orjille sanotaan erityisesti Tt 2:10:ssä, ettei heidän tule varastaa tai kavalltaa?

V: Talon orjat olivat asemassa, jossa he pystyivät varastamaan tavaroita ilman, että isäntä olisi koskaan saanut tietää, kuka orja varasti. Orjan olisi ollut helppo perustella varastamista: koska isäntä (kreikaksi despot) pakottaa minut olemaan hänen orjansa, minun pitäisi saada jotain vastineeksi. Synnin perustelu saattaa tuntua järkevältä kyseiselle henkilölle, mutta se ei ole Jumalan silmissä hyväksyttävää.

K: Miten Tt 2:11:ssä mainittu pelastuksen tuova armo voisi ilmestyä ihmisille, kun kaikki eivät pelastu, toisin kuin universalismia kannattava harhaoppi väittää?

V: Se julistettiin kaikille maan päällä, mutta tämä ei tarkoittanut, että kaikki päättäisivät hyötyä siitä. Evankeliumin ilmainen tarjous on esitettävä kaikille, kuten Pietari teki Apostolien teoissa 2:38. Itketkö kadotettujen puolesta Luukkaan evankeliumissa 19:41? Katso myös 2. Tessalonikalaiskirje 2:8; 1. Johanneksen kirje 2:2; ja 1. Timoteuksen kirje 4:10.

K: Miten Tt 2:11:ssä mainittu pelastuksen tuova armo saattoi ilmestyä kaikille ihmisille, kun kaikki eivät nähneet Jeesusta?

V: Kreikankielinen ilmaisu on tässä datiivimuodossa, ja se voidaan kääntää joko ”kaikille ihmisille” tai ”kaikkien ihmisten puolesta”. Pelastuksen tuova armo voi ilmetä kaikille ainakin kolmella tavalla.

1. Lopulta kaikki maan päällä elävät ihmiset tulevat tuntemaan Jeesuksen ja evankeliumin ja tekemään päätöksensä.

2. Se julistettiin jopa kuolleille, kuten 1. Pietarin kirjeen 3:19 ja 4:6 kertovat.

3. Tuhatvuotisen valtakunnan aikana kaikki herätetään kuolleista ja tulevat tuntemaan Jeesuksen, kuten Ilmestyskirjan 20:5 kertoo.

K: Opetaako Tt2:13 , että Jeesus on Jumala?

V: Kyllä. Vaikka kreikankielinen teksti on monitulkintainen, sen sisältö on selvä. Kuinka monta ilmestymistä on, ja mikä ilmestys on Jumala Isä? Ilmestys on vain yksi, ja se on Jeesus Kristus, ei Jumala Isä. Kieliopillisesti kreikankielinen lause voidaan vapaasti parafraasata kahdella tavalla:

(a) kahden ilmestymisen: 1) meidän suuri Jumalamme ja 2) meidän Vapahtajamme, Jeesus Kristus. (kaksi olentoa)

(b) yhden ilmestyminen: suuri Jumalamme ja Vapahtajamme Jeesus Kristus. (yksi olento)

Jos kyseessä olisi kuitenkin ensimmäinen tulkinta, milloin Jumala Isä ilmestyisi Kristuksen toisessa tulemisessa? Koska kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että Kristuksen toisessa tulemisessa ilmestyy Jeesus eikä Isä, alkuperäinen merkitys oli toinen tulkinta eikä ensimmäinen. Tämä on tärkeä seikka, joka on syytä tuoda esiin Jehovan todistajien kanssa.

Johannes Krysostomoksen kreikan kieli oli niin kaunopuheista, että häntä kutsuttiin ”Krysostomokseksi”, mikä tarkoittaa kultasuista. Ennen marttyyrikuolemaansa vuonna 407 jKr. hän kirjoitti myös tästä jakeesta, että se ei missään nimessä voisi viitata Isän ”ilmestymiseen”.

Joten vaihtoehto (b) on oikea, ja tämä viittaa siis Jeesukseen Jumalana.

K: Miten Titus ja Timoteus pystyivät Tt 2:15:ssä ja 1. Tim. 4:12:ssa estämään ketään halveksimasta heitä?

V: Heidän tuli vastustaa niin pitkälle kuin mahdollista sitä, että joko muut kristityt tai muut ihmiset halveksivat heitä heidän nuoruutensa vuoksi.

Paavali mainitsee tämän kahdessa kohdassa, joissa hän puhuu kahdelle eri henkilölle, joten Paavali piti tätä tärkeänä mahdollisena ongelmana. Kun Paavali päätti lähettää Timoteuksen ja Tituksen, hän ei ehkä valinnut ulkonäöltään kaikkein vaikuttavimpia henkilöitä, mutta hänen ei tarvinnutkaan. Paavali halusi valita lähetettäviksi parhaat henkilöt. Toisinaan muiden ihmisten julkinen halveksunta voi heikentää palvelutyötämme ja mainettamme. Sinun tulisi puolustaa mainettasi, mutta ilman että itse ajautut mutaan.

K: Tt 3:1:ssä kreetalaiset kristityt olivat luultavasti jo aiemmin kuulleet suurimman osan näistä asioista. Miten voimme hyödyllisesti muistuttaa ihmisiä asioista, jotka he jo tietävät?
V: Voit toistaa sanoman eri sanoilla. Mutta muista, että on olemassa täysin erilaisia tapoja välittää sanoma. Voit esittää tiedot pääkohdittain tai kertoa tarinoita. Voit antaa esimerkkejä siitä, miten jotain noudatetaan , tai vastakohteita ihmisistä, jotka eivät sitä noudata. Joskus kysymyksesi voivat koskettaa ihmistä syvemmin kuin lauseesi.

Voisitko yrittää selvittää, mikä muu estää heitä noudattamasta näitä asioita.

K: Pitäisikö kristittyjen Tt 3:1:n ja Room 13:1:n mukaan totella hallitusta aina?

V: Ei. Varhaiskristityt tekivät eron sen välillä, mitä he sanaleikillisesti kutsuivat ”laillisiksi laeiksi” ja ”laittomiksi laeiksi”, kuten uhraaminen Rooman keisarille. He tottelivat kaikkia lakeja, jotka eivät rikkoneet Jumalan lakia, mutta he valitsivat kuoleman mieluummin kuin noudattivat lakeja, jotka olivat Jumalaa vastaan.

K: Miten voimme, ehkä vahingossa, jättää osoittamatta nöyryyttä kaikille, kuten Tt 3:2:ssa mainitaan?

V: Ensin se, mikä ei ole vastaus, ja sitten vastaus.

Ei vastaus: Älä tee sitä, mitä pidät epäkunnioittavana. Se on vain osittainen vastaus, koska voi olla asioita, joita emme itse pitäisi epäkunnioittavina, jos ne kohdistuisivat meihin, mutta jotka he pitävät erittäin epäkunnioittavina. Jotain voi olla meille pikkujuttu ja hauskaa, mutta loukata toista suuresti.

Vastaus: Ole heitä kohtaan kunnioittava niin kuin he pitävät asioita kunnioittavina, kunhan se ei vaaranna uskomuksiasi tai sanomaasi. Esimerkkinä sanomamme vaarantamattomuudesta: jos joku pitää uskontonsa perustajaa profeettana ja tämä on perustanut väärän uskonnon, älä puhu ikään kuin olisit samaa mieltä siitä, että hän on profeetta. Voit kuitenkin kunnioittaa henkilöä ilman, että kunnioitat hänen väärää uskontoaan.

Olkaa lempeitä ja kohteliaita (1. Piet. 3:8), älkää vastatko pahalla pahaan, vaan siunatkaa (1. Piet. 3:9).

Yksi syy olla kärsivällinen toisia kohtaan on muistuttaa itseämme siitä, kuinka typeriä olimme ennen kuin kypsyimme Herrassa, kuten The Expositor’s Bible Commentary -teoksen 11. osan sivulla 444 todetaan.

Älä sano asioita, jotka halventavat heitä. Joku saattaa olla liian huolissaan ulkonäöstään, urheilutaidoistaan, älykkyydestään, tietämyksestään jollain tietyllä alalla, omaisuudestaan jne., ja jos sanot jotain, mikä saattaa halventaa jotakin näistä asioista, saatat yllättyä, jos hän loukkaantuu suuresti pienestä asiasta. Älä varsinkaan sano mitään tällaista huolimattomasti jonkun toisen kuullen.

Kuuntele heidän kritiikkiään; saatat olla väärässä. Osa kritiikistä voi olla totta, osa täysin väärässä, ja osa voi olla väärässä, mutta silti sisältää osan, joka on perusteltua. Yksi syy siihen, miksi jotkut hylkäsivät Jeesuksen, oli se, että Hän ei vastannut heidän käsitystään menestyneestä Messiaasta. Ehkä joku muu ei myöskään vastaa meidän määritelmäämme menestyksestä, mutta ongelma saattaa olla meidän määritelmässämme.

Jos joku kertoo sinulle jotain yksityisesti, luottamuksellisesti, älä petä hänen luottamustaan ja kerro sitä muille, ainakaan ellei kyseessä ole hengenvaarallinen tai muu vakava tilanne.

K: Koska meidän ei tule puhua pahaa kenestäkään (Tt 3:2), miksi Paavali puhui pahaa Fygelluksesta ja Hermogenesista (2. Tim.1:15 ) sekä Hymenaiuksesta ja Filetuksesta (2. Tim.2:17 )?

V: Paavali ei tarkoittanut, ettei kenenkään puolesta saisi koskaan puhua kielteisesti, sillä Jeesus kutsui fariseuksia tekopyhiksi, murhaajiksi ja käärmeiden sikiöiksi Matteuksen evankeliumissa 23:13–36. Paavali, Johannes Kastaja ja kaikki Vanhan testamentin profeetat sanoivat tarkasti monia kielteisiä asioita ihmisistä.

NIV-käännös kääntää tämän lauseen ”älä panettele” ketään. Panettelu on kielteistä puhetta, joka on valheellista ja joko tiedetään valheelliseksi tai sanotaan ottamatta huomioon, onko se totta vai ei.

Negatiivisen sanominen jostakusta tarkoittaa sellaisen sanomista, mitä kyseinen henkilö ei haluaisi sinun sanovan. On aika ja paikka tehdä niin, ja on aika ja paikka olla tekemättä niin. Milloin siis sinun pitäisi sanoa jotain negatiivista nimenomaan jostakusta? Ennen kuin sanot jotain negatiivista jostakusta, sinun tulisi ”vartioida” sanojasi ja olla sanomatta mitään, jos se ei täytä mitään näistä neljästä ehdosta.

Onko se kaikki totta (ei loukkaavaa): Tiedätkö, että se on kaikki totta? Jos se on vain osittain totta tai osa siitä on totta, etkä tiedä, onko loput totta vai ei, älä sano sitä. Jos yksi osa on totta, mutta asiayhteys on harhaanjohtava, se ei ole kokonaisuudessaan totta.

Onko se hyödyllistä tai tarpeellista: Vaikka se olisi kokonaan totta, miten kolmannen henkilön on hyödyllistä tai tarpeellista tietää tämä? Esimerkiksi jos kolmas henkilö on aikeissa solmia liiketoimen toisen henkilön kanssa, ja toinen henkilö on aiemmin toiminut epärehellisesti liiketoimissa, olisi kolmannelle henkilölle hyödyllistä tietää se. Mutta jos jonkin asian tietäminen ei ole hyödyllistä kolmannelle henkilölle, kuten esimerkiksi menneisyydessä tehty synti, josta toinen henkilö on jo katunut, sinun ei tarvitse mainita sitä.

Haluako Kristus sinun sanovan sen: Onko tämä jotain, mitä Jeesus haluaisi sinun sanovan?

Mikä on äänensävysi: Puhutko totuutta rakkaudessa vai jostain muusta syystä? Jos äänensävy on väärä, se, mitä sanot, heijastuu joskus huonommin sinuun kuin kyseiseen henkilöön.

K: Tuut. 3:8:n mukaan, hyödyttävätkö kristittyjen hyvät teot kaikkia, myös epäuskoisia?

V: Vastauksessa on otettava huomioon neljä seikkaa.

1. Paavali sanoi Titukselle 3:8:ssa, että hänen opetustensa noudattaminen oli hyödyllistä ”niille, jotka ovat uskoneet Jumalaan”.

2. Kristittyjen tekemät hyvät teot hyödyttävät kaikkia, myös epäuskoisia, ainakin kahdella tavalla. Kristityn johdonmukainen todistajanelämä on hyödyllistä epäuskoisille, sillä se auttaa tuomaan heidät Kristuksen luo.

3. Käytännön tasolla se, että kristityt auttavat köyhiä, orpoja ja sorrettuja, on hyödyllistä epäuskoisille. Esimerkiksi monissa osissa Intiaa suurin osa sairaaloista perustettiin aikoinaan kristillisten lähetysjärjestöjen ja seurakuntien toimesta.

4. Lopuksi kristityt toimivat yhteiskunnassa suolana ja valona (Matteus 5:13–14). Valo paljastaa pimeät asiat, ja suola voi hidastaa joidenkin asioiden pilaantumista.

K: Mitä Tt 3:9:ssä pidetään typerinä kysymyksinä tai kiistoina, ja miksi meidän tulisi välttää niitä?

V: Kysymykset, joita ihminen esittää vilpittömästi yrittäessään oppia totuutta Jumalasta tai testatakseen jonkin asian totuuden, eivät ole typeriä kysymyksiä. Toisaalta, kun kysymyksen vastaus ei vaikuta millään tavalla kysyjään tai vastaajaan, se voi olla ajanhukkaa, joka vie ihmisten huomion pois siitä, mitä heidän pitäisi oppia.

K: Tt 3:9–11 ja 1 Tim 6:4–5a:ssa Paavali kiisteli, väitteli tai ainakin kävi vuoropuhelua fariseusten, saddukeusten ja kreikkalaisten monijumalisten kanssa. Mikä on ero ”typerän kiistan” ja ”merkityksellisen kiistan” välillä?

V: Ihmiset riitelevät usein typerästi, kun he menettävät perspektiivinsä. Yksi kysymys, jonka voi esittää, on: ”Mitä sitten?” Jos sillä, kumpi osapuoli on oikeassa, ei ole mitään merkitystä, niin ehkä sinulla on tärkeämpiä asioita, joista voit puhua.

Sanat merkityksen sijaan

Siivilöidään hyttys ja nielaistaan kameli.

Kun menetelmät ja prosessit korostetaan hengellisten todellisuuksien kustannuksella

Tulkitsevat allegorioiksi pyhiä kirjoituksia, jotka eivät ole allegorioita.

Ajan tuhlaaminen vähäpätöisiin asioihin, samalla kun tärkeämmät asiat jätetään huomiotta.

Tällaiset uskovat ovat itse asiassa vakava uhka seurakunnalle. Jos henkilö ei ole uskovainen vaan harhaoppinen, joka johtaa ihmisiä pois Kristuksesta, hänet tulisi karkottaa seurakunnasta tai vetäytyä hänen seurastaan, kuten 1. Timoteuksen kirjeen 6:5 sanoo. Mutta tässä tapauksessa jopa eripuraa aiheuttava henkilö tulisi karkottaa seurakunnasta, vaikka hän olisikin uskovainen. Tämän tulisi tehdä seurakunnan vanhimmat (ei vain yksi henkilö). Se tulisi tehdä vasta sen jälkeen, kun heitä on ensin varoitettu ja yritetty oikaista.

K: Pitäisikö Tt 3:10:n mukaan syntiä tekeviä seurakunnan jäseniä oikaista nöyryydellä, vai pitäisikö heidät erottaa, kuten 1. Kor. 5:5:ssä sanotaan?

V: Molemmat ovat osa prosessia, mutta on ymmärrettävä ero korjaamisen ja nuhteen välillä. Korjaaminen tarkoittaa sen kertomista jollekin, että hän tekee jotain väärin , kun hän ei itse ole siitä tietoinen, ja korjaaminen tarkoittaa myös sellaisen henkilön auttamista, joka on riippuvainen synnistä ja on tullut pyytämään apua. Nuhtelu on varoittamista uudelleen, kun henkilö tietoisesti jatkaa väärän tekemistä.

Seurakunnan jäsentä tulisi korjata nöyryydellä, kun hän tekee tahattomasti väärin tai pyytää apua. Seurakunnan jäsentä tulisi nuhdella ja sitten erottaa, jos hän jatkaa kapinointia.

K: Mitä tiedämme Nikopoliksen kaupungista Tt 3:12:n perusteella?

V: Paavali aikoi viettää talven siellä ennen kuin lähti Dalmatiaan (2. Tim. 4:10), nykyisen Kroatian ja Bosnian alueelle; tämä oli merkittävin Nicopolis-nimisistä kaupungeista. Tämä Nicopolis oli suuri satamakaupunki Epeiroksessa Kreikan länsirannikolla (nykyisessä Kreikassa). Sitä kutsuttiin ”Nikopolisiksi”, mikä tarkoittaa ”voiton kaupunkia”, koska Octavianus (tuleva keisari Augustus) perusti kaupungin voitettuaan Marcus Antoniuksen meritaistelussa lähellä sijaitsevassa Aktiumin lahdessa vuonna 31 eKr. Kilikian ja Traakian alueilla oli myös kuusi muuta pienempää Nikopolis-nimistä kaupunkia, mutta tämä oli ainoa satamakaupunki, joka sijaitsi Paavalin reitillä.

Koska Paavali pohti, missä talvehtisi, tämä viittaa siihen, ettei hän ollut vankina kirjoittaessaan Tituksen kirjeen.

Nikopolis oli strategisesti tärkeä kaupunki Dalmatiaan pääsemiseksi. Tituksen kirjeessä (3:12 ) Paavali pyysi Titiusta tulemaan hänen luokseen Nikopolisiin, ja 2. Timoteuksen kirjeessä (4:10 ) Paavali sanoo, että Titus on mennyt Dalmatiaan. Tämä vihje osoittaa, että 2. Timoteuksen kirje on kirjoitettu Tituksen kirjeen jälkeen.

K: Kuka oli Tt 3:13:ssa mainittu lakimies Zenas?

V: Tiedämme Zenasista vain tämän jakeen perusteella. Nimi voi olla lyhennetty muoto nimestä Zenodorus tai Zenodotus. Yksi Aleksandrian kirjaston ensimmäisistä kirjastonhoitajista, kauan ennen tätä aikaa, oli nimeltään Zenodotus. Nimi voi tarkoittaa ”Zeuksen lahja” tai ”Zeuksen antaja”, eli Zeuksen viisauden antaja. Koska hänen nimensä viittasi Zeukseen, hän oli lähes varmasti kreikkalainen, eikä juutalainen, roomalainen tai egyptiläinen. Tuon ajan lakimiehet työskentelivät samalla tavalla kuin nykypäivän lakimiehet, puolustivat oikeustapauksia ja laativat asiakirjoja. Eräässä kuuluisassa oikeustapauksessa lakimies puolusti menestyksekkäästi asiakastaan, mutta kun asiakas kieltäytyi maksamasta palkkiota, lakimies palasi seuraavana päivänä ja puolusti asiakasta vastaan.

Katso lisätietoja osoitteesta https://www.abarim-publications.com/Meaning/Zenas.html.

K: Miten voimme Tt 3:14:n mukaan ”oppia” tekemään hyviä tekoja tai omistautumaan niiden tekemiselle?

V: Jotkut hyvät teot eivät ehkä tunnu sinulle kovin luonnollisilta; ehkä sinun täytyy muuttua. Voit tehdä niistä luonnollisempia harjoittelemalla niitä. Olin pitkään ollut mukana -sivuston kautta keskustelemassa erään henkilön kanssa, josta myöhemmin tuli kristitty, ja hän päätti järjestää vauvakutsut eräälle työtoverilleen. He eivät olleet läheisiä ystäviä, eikä työtoveri voinut tehdä mitään hänen hyväkseen, mutta kukaan muu ei aikonut järjestää vauvakutsuja hänelle. Kuten hän sanoi juhlien jälkeen: ”Luulen, että se oli ensimmäinen kerta, kun tein jotain hyvää jonkun toisen hyväksi!”

K: Ketkä ovat ”meidän kansamme” Tt 3:14:ssä?

V: Nämä ovat kristittyjä veljiä ja sisaria riippumatta heidän rodustaan, etnisestä taustastaan, sukupuolestaan, varallisuudestaan tai yhteiskunnallisesta asemastaan. Paavali ei käskenyt uskovia kehottamaan maailmaa tekemään hyviä tekoja, mutta hän tavallaan kehotti heitä kehottamaan ”meidän kansaamme”, toisia kristittyjä, tekemään hyviä tekoja.

K: Missä Paavali oli, kun hän kirjoitti Titukselle (Tt 3:15)?

V: Meillä on yksi vihje jakeessa 15. Paavali sanoo: ”Kaikki, jotka ovat minun kanssani”, mitä hän ei sanoisi, jos hän olisi suuren ihmisjoukon keskellä paikallisessa seurakunnassa. Paavali oli siis todennäköisesti matkalla, ja hänen kanssaan olleet olivat hänen matkakumppaneitaan. Arvelemme, että hän oli Korintin lähistöllä.

K: Mikä on Tituksen kirjeen Tt 3:n tärkein hyöty meille?

V: Voit oppia olemaan jumalallisempi lukemalla Tituksen kirjeen, mutta silti menettää sen pääkohdan. Pääkohdana ei ole se, kuinka olla jumalallisempi, vaan pikemminkin se, kuinka voit auttaa muita uskovia olemaan jumalallisempia. Tituksen kirje on pastoreille tarkoitettu kirja. Mutta kaikkien kypsien kristittyjen, miesten ja naisten, tulisi olla pastoreita jossain mielessä, vaikka meillä ei olisikaan virallista pastoriammattia. Meidän on oltava pastoreita ja autettava paimentamaan perhettämme, seurakunnan nuorempia uskovia sekä kohtaamiamme kristittyjä ja ei-kristittyjä. Tämä taito – eli hyvänä pastorina toimiminen – ei ole taito, jota nuoremmat uskovat välttämättä tarvitsevat tai joilla heillä välttämättä on, vaan se on jotain, jota meidän on tarkoitus kehittää kypsyessämme Herrassa.

K: Mistä tiedämme, että Paavali todella kirjoitti Tituksen kirjeen?

V: Tituksen kirjeen 1:1 sanoo niin, eikä varhaiskirkko koskaan kyseenalaistanut sitä, että Paavali kirjoitti Tituksen kirjeen. Aleksandrialainen Klemens mainitsee, että Paavali kirjoitti Tituksen kirjeen teoksessaan *Stromata* (193–202 jKr.) 1. kirjan 14. luvussa, sivulla 313. Paavali kirjoitti kirjeen Titukselle vuoden 64 jKr. jälkeen.

K: Mistä tiedämme, että Tituksen kirjeen nykyinen teksti on luotettava säilynyt versio alkuperäisestä tekstistä?

V: Siihen on ainakin kolme syytä.

1. Jumala lupasi säilyttää sanansa Jesaja 55:10–11; Jesaja 59:21; Jesaja 40:6–8; 1. Pietarin kirje 1:24–25 ja Matteuksen evankeliumi 24:35.

2. Varhaiskirkon todistusaineisto. Varhaiskirkon kirjoittajat siteerasivat Tituksen kirjeestä noin 22 kertaa ennen ensimmäistä Nikean kirkolliskokousta (vuonna 325 jKr.), viittauksia lukuun ottamatta. He siteerasivat 33 % Tituksen kirjeestä, kun jakeiden osat lasketaan mukaan. Se on 15,04 jaetta yhteensä 46 jakeesta.

Seuraavassa on lueteltu yksitoista Nikean kirkolliskokousta edeltävää kirjoittajaa, jotka viittasivat Tituksen kirjan jakeisiin.

Klemens Roomalainen (96–98 jKr.) lainaa puolta Tituksen kirjeen 3:1b:stä: ”Te ette ole koskaan kieltäytyneet mistään hyväntekeväisyydestä, vaan olette olleet ’valmiita jokaiseen hyvään tekoon’.” (6 sanaa 13:sta) 1. Klemens, luku 2, osa 1, s. 5

Rooman Klemens (96–98 jKr.) Ante-Nicene Fathers -teoksen 1. osan hakemistossa on myös viittauksia Tituksen kirjeen 1:2 ja2:14 jakeisiin, mutta nämä ovat hyvin heikkoja viittauksia.

Antiokian Ignatius (n. 110–117 jKr.) viittaa Tituksen kirjeen 1:2 kohtaan sanoilla ”ennen aikojen alkua”. Ignatiuksen kirje magnesialaisille, luku 6, s. 61

Lyonin Irenaeus (182–188 jKr.) lainaa osan Tituksen kirjeen 3:10 kohdasta ja mainitsee sen olevan Paavalin kirjoittama. Irenaeus, *Häresioiden vastustaminen*, 1. kirja, luku 16.3, s. 341

Muratorin kaanon (170–210 jKr.) (ANF, osa 5, s. 603) mainitsee Paavalin kirjeen Titukselle sekä Paavalin 12 muuta kirjettä.

Aleksandrian Klemens (193–202 jKr.) lainaa Tituksen kirjeen 1:12,13 Paavalilta. *Stromata*, kirja 1, luku 14, s. 313

Tertullianus (206/207 jKr.) mainitsee kaksi kirjeitä Timoteukselle ja yhden Titukselle teoksessaan Viisi kirjaa Marcionia vastaan, kirja 5, luku 21, s. 473

Tertullianus (198–220 jKr.) viittaa Tituksen kirjeen 3:10,11 kohtaan sanoen, että se on osoitettu ”Titukselle” teoksessaan ”Määräys harhaoppisia vastaan”, luku 6, s. 245

Hippolytos (222–235/6 jKr.) lainaa puolet Tituksen kirjeen 2:13 jakeesta teoksessaan ”Traktaatti Kristuksesta ja Antikristuksesta”, luku 65, s. 219

Origenes (n. 240 jKr.) ”Mutta Paavali, Israelista kotoisin oleva apostoli, joka lain oikeudenmukaisuuden mukaan on moitteeton, sanoo” ja lainaa Tituksen kirjeen 3:3. ”Saarnat Jeremian kirjasta”, saarna 5, luku 1, s. 41 (käännös: Hieronymus)

Novatianus (250–257 jKr.) lainaa koko Tituksen kirjeen 1:15. Teoksessa *On the Jewish Meats*, luku 5, s. 648.

Cyprianus oli Karthagon piispa noin vuodesta 248 marttyyrikuolemaansa asti vuonna 258 jKr. Hän lainaa Tituksen kirjeestä kutsuen sitä yksinkertaisesti nimellä ”Titukselle” teoksessaan *Treatises of Cyprian*, 12. traktaatti, kolmas kirja, 78, s. 552.

Karthagon Cyprianus (n. 246–258 jKr.) mainitsee Paavalin kirjoittaneen Efesolaiskirjeen, Ensimmäisen Timoteuskirjeen ja Tituksen kirjeen teoksessaan *Treatises of Cyprian*, 12. traktaatti, kolmas kirja – *Testimonies*, luvut 70–78, s. 552.

Aleksandrian Dionysios (246–265 jKr.) lainaa Tituksen kirjeen 3:10 Paavalin kirjoittamana teoksessaan ”Kommentaari Saarnaajan kirjaan”, luku 3.9, s. 114

Yli 35 kirjoittajaa Nikean kirkolliskokouksen jälkeen

Eusebios Kesarealainen (318–339/340 jKr.)

Athanasius Aleksandrialainen (367 jKr.) luettelee Uuden testamentin kirjat juhlakirjeessä 39, s. 552

Cheltenhamin kaanon (= Mommsenin luettelo) (n. 360–370 jKr.) viittaa Tituksen kirjeeseen

Hilarius Poitiersilainen (355–367/368 jKr.) lainaa Tituksen kirjeen 1:9–10 ”siunatun apostoli Paavalin” kirjoittamana teoksessaan Kolminaisuudesta, kirja 8, luku 1, s. 137

Synopsis Scripturae Sacrae (350–370 jKr. tai 5. vuosisata) mainitsee Paavalin kirjeen Titukselle osana Uutta testamenttia. Se lainaa Tituksen kirjeen 1:1–2a.

Cagliarin/Calariksen skismaattinen Lucifer (370/371 jKr.) viittaa Tituksen kirjeen 1:10:een

Syyrialainen Efraim (350–378 jKr.)

Kappadokian Basileios (357–378/379 jKr.)

Laodikean (Frygiassa) synodi (343–381 jKr.) luettelee kaanonissa 60, s. 159, Vanhan ja Uuden testamentin kirjat. Kaanonissa 59, s. 158, sanotaan, että kirkossa saa lukea vain Vanhan ja Uuden testamentin kaanonisia kirjoja.

Ambrosiaster (j.Kr. 384 jälkeen) viittaa Tituksen kirjeeseen 1:4,10 (3:1)

Jerusalemin Kyrillos (n. 349–386 jKr.) lainaa luennossa 1.2, s. 104, Tituksen kirjeen 2:11 Paavalin kirjoittamana

Milanon Ambrosius (370–390 jKr.) lainaa koko Tituksen kirjeen 2:1 apostolin kirjoittamana. Teos *Duties of the Clergy*, kirja 1, luku 10, s. 6

Nazianzenin Gregorius (330–391 jKr.) lainaa puoli jaetta Tituksen kirjeestä

Barcelonan Pacianus (342–379/392 jKr.)

Amphilochius Iambi ad Seleucum (-394 jKr.) viittaa Tituksen kirjeeseen

Nyssan Gregorius (n. 356–397 jKr.) mainitsee Tituksen kirjeen 2:13 ”kirjoituksena opetuslapselleen Titukselle” teoksessaan Eunomiusta vastaan, kirja 11, luku 2, s. 232

Nyssan Gregorius (n. 356–397 jKr.) viittaa Tituksen kirjeen 2:9:ään apostolin kirjoittamana teoksessaan ”Eunomiusta vastaan”, kirja 2, luku 14, s. 130

Sokea Didymos (398 jKr.) viittaa Tituksen kirjeen 1:5–9 kohtaan apostolin Titukselle osoittamana kirjeenä. Kommentaari Sakarjan kirjasta 8, s. 162

Syyrialainen ”Askelten kirja” (Liber Graduum) (350–400 jKr.) lainaa puolta jaetta Tituksen kirjeestä

Syyrialainen Pyhän Katariinan luettelo (n. 400 jKr.) mainitsee Tituksen kirjeen.

Salamiksen Epifanius (360–403 jKr.) mainitsee Filemonin kirjeen, Heprealaiskirjeen, kaksi Timoteukselle osoitettua kirjettä, Tituksen kirjeen, Roomalaiskirjeen, Galatalaiskirjeen, Filippiläiskirjeen ja Efesolaiskirjeen. Panarion, osa 3, scholion 1 ja 5, s. 334

Rooman paavi Innocentius I (n. 405 jKr.) mainitsee Tituksen.

Rufinuksen kommentaari Apostolisen uskontunnustuksen (374–406 jKr.) viittaa Paavalin kirjeisiin, mikä viittaa Tituksen kirjeeseen.

Johannes Krysostomos (396 jKr.) kirjoitti kuusi Tituksen kirjeestä kertovaa saarnaa, jotka ovat säilyneet. Hän sanoo saarnassaan 1, että Paavali kirjoitti Tituksen kirjeen yhdelle seuralaisistaan.

Johannes Krysostomos (-407 jKr.) kirjoitti kommentaareja Johanneksen evankeliumista, Roomalaiskirjeestä, 1. Korinttolaiskirjeestä, 2. Korinttolaiskirjeestä, Galatalaiskirjeestä, Efesolaiskirjeestä, Kolossalaiskirjeestä, Filippiläiskirjeestä, 1. . Tessalonikalaiskirjeestä, 2. Tessalonikalaiskirjeestä, 1. Timoteuskirjeestä, 2. Timoteuskirjeestä, Tituksen kirjeestä, Filemonin kirjeestä ja Heprealaiskirjeestä.

Karthagon kirkolliskokous (218 piispaa) (393–419 jKr.) viittaa Tituksen kirjeeseen.

Hieronymus (373–420 jKr.) käsittelee Uuden testamentin kirjoja. Hän käsittelee erityisesti kutakin neljää evankeliumia, Paavalin kirjeitä seitsemälle seurakunnalle, Heprealaiskirjeen sekä Paavalin kirjeitä Timoteukselle, Titukselle ja Filemonille. Sen jälkeen Hieronymus käsittelee Apostolien tekoja. Sitten hän käsittelee seitsemää kirjeitä, jotka ovat Jaakobin, Pietarin, Johanneksen ja Juudaksen kirjeet. Lopuksi hän käsittelee Johanneksen Ilmestyskirjaa. Kirje 53, luku 9, sivut 101–102.

Sozomenos (370/380–425 jKr.) kutsuu Tituksen kirje1:15 :ksi, eli Jumalan sanaksi. Sozomenoksen teos ”Kirkkohistoria”, 1. kirja, luku 11, s. 247

Hippon Augustinus (388–430 jKr.) toteaa, että Paavali kirjoitti Tituksen kirjeen. Teoksessa ”Synnin anteeksiannosta ja kasteesta”, luku 49, s. 33. Hän viittaa myös Tt 2:10; 3:1

Johannes Cassianus (419–430 jKr.) lainaa Tituksen kirjeen 2:11–13 Paavalin kirjoittamana teoksessaan Seitsemän kirjaa, kirja 2.5, s. 559

Vincentus Lerinsilainen (n. 434 jKr.)

Sokrateen ”Kirkkohistoria” (n. 400–439 jKr.) viittaa Tituksen kirjeeseen apostolin kirjoittamana.

Euthalius Sulcalainen (n. 450 jKr.)

Speculum (5. vuosisata)

Theodoretus Kyroslainen (423–458 jKr.) viittaa Tituksen kirjeeseen

Rooman paavi Leo I (440–461 jKr.) viittaa Tituksen kirjeen jakeeseen apostolina

Aquitainen Prosper (425–465 jKr.) viittaa Tituksen kirjeen 3:3–5:een viitaten Tituksen kirjeeseen

Harhaoppisten ja väärennettyjen kirjojen joukossa

Enkratilainen harhaoppinen Tatianus (-177 jKr.) lainaa neljäsosaa Tituksen kirjeestä1:12 : ”vaikka joku sanoo, että kreetalaiset ovat valehtelijoita.” Tatianuksen puhe kreikkalaisille, luku 27, s. 76

Harhaoppinen Pelagius (416–418 jKr.) viittaa Tituksen kirjeen 1:10 ja 3:15 kohtiin

Pelagialainen harhaoppinen Teodoros Mopsuestialainen (392–423/429 jKr.)

Nämä kaikki ovat säilyneet meillä tähän päivään asti.

Harhaoppinen Marcion hylkäsi Tituksen kirjeen, kuten hän teki monien muidenkin Raamatun kirjojen kohdalla

3. Varhaisimmat Tituksen kirjeen käsikirjoitukset, jotka meillä on, osoittavat, että niissä on pieniä käsikirjoituseroja, mutta ei yhtään teologisesti merkittävää virhettä.

s. 32 Tituksen kirje 1:11–15; 2:3–8 (2. vuosisadan jälkipuolisko) Teoksessa The Complete Text of the Earliest New Testament Manuscripts on valokuva osasta sivua 32 sivulla 124.

n. 200 jKr. – 1968 – Uuden testamentin teksti.

s. 61 Roomalaiskirje 16:23, 25–27; 1. Korinttolaiskirje 1:1–2, 2–6; 5:1–3, 5–6, 9–13; Filippiläiskirje 3:5–9, 12–16, Kolossalaiskirje 1:3–7, 9–13, 1. Tessalonikalaiskirje 1:2–3; Titukskirje 3:1–5, 8–11, 14–15; Filemonin kirje 4–7. n. 700 jKr.

n. 700 jKr. – 1968 – Uuden testamentin teksti.

Noin 700 jKr. – 1975 – Aland ym., kolmas painos.

Noin 700 jKr. – 1998 – Aland ym., neljäs tarkistettu painos.

Sinaiticus [Si] 340–350 jKr.

Titus-kirje ei ole säilynyt Vaticanus-käsikirjoituksessa

Alexandrinus [A] n. 450 jKr.

Bohairilainen koptinkieli [Boh] 3./4. vuosisata

Sahidinen koptinkieli [Sah] 3./4. vuosisata

I Washington D.C., 5. vuosisata (Titus2:10 , muut?)

Goottilainen 493–555 jKr.

Ephraimi Rescriptus [C] 5. vuosisata

Claromontanus [D] 5./6. vuosisata

Etiopialainen [Eth] n. 500 jKr.

Katso www.BibleQuery.org/Titus Manuscripts.html saadaksesi lisätietoja Tituksen varhaisista käsikirjoituksista.